Glitz & Glam

Kullanhohtoinen nudemeikki

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Mitenkäs se aamu valkeni tänään? Särkikö tukanjuuria ja maistuiko suussa samalta, kuin kissa olisi käynnyt asioillaan siellä sinun nukkuessasi? Vai oliko freesi ja levännyt olo?

Tänään meillä avataan grillikausi. 🙂 Kesä on siis todella lähellä jo. 😉

Kesäisyys näkyy myös minun meikkauksissani, sillä suosin nyt paljon nudemaisia meikkejä ja tällä kertaa käytin kultaa ja persikkaa toisella tavalla.

Minulla on ihan reilusti meikkiä, mutta silti kokonaisuus on hyvin luonnollinen ja kevyt.

En käyttänyt voimakasta huulipunaakaan, vaan kevyt huulimeikki on tehty persikkaisella NYXin huulikiillolla. Sävyn nimi on Apricot.

Liikkuvalla luomella ja sisänurkassa Lancômen hento ja kaunis kultainen Filigree. Luomivaossa Lancômen kevyen persikkainen Vue.

Rajauksessa ylä- ja alaluomella Make Up Storen Gold Digger. Käytin Gold Digger -kynää myös ulkonurkassa ja ulkonurkan luomivaossa antamassa hieman intensiivisyyttä. Häivyttelin napakalla siveltimellä hieman, jotta intensiivisyys jää mahdollisimman luonnolliseksi. Kun oikein tarkkaa katsoo, niin näkee, että ulkonurkan luomivako on tummempi.
Pehmeät meikkikynät ovat kyllä käteviä silmämeikin intensiivisyyksien tekoon, kun haluaa tehdä meikin nopeasti, mutta saada siihen pientä särmää. Iän myötä ko. kikalla saa kevyen ”liftauksen” luotua arkimeikkiinkin. 😉 Oikein sijoitetulla varjostuksella luodaan se ns. nuorentava meikkaus. 

 Nuo käyttämäni Lancômen luomivärit olen tilannut todella halvalla jenkeistä. Jos oikein muistan, niin kuvan Lancômen luomivärinapit maksoivat n. 3 dollaria per kpl. Luomivärit olivat täysin koskemattomia ja käyttämättömiä, mutta ne ovat mitä ilmeisemmin näytekappaleita ja siksi niin halpoja. Mikään myyjähän ei saisi myydä tuollaisia näyteeksi tarkoitettuja kappaleita. ACW:n halvat hinnathan perustuvat juurikin tuollaisiin vilunkipeleihin. 😉 Yritin hakea linkkiä ko. verkkokauppaan, mutta sitä ei enää löydykään. Onkohan kauppa joutunut lopettamaan vai missäköhän syy?

Mukavaa vapunpäivää kaikille! 🙂

Ps. Kuinkas moni huomasi, että olen taas muuttanut kulmiani hieman? 😉

X