Glitz & Glam

Kuori luonnollisesti suklaalla

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Uusi viikko lähtee käyntiin luonnonkosmetiikalla ja ihon kuorinnalla.

flowsuklaakuorinta

En ole tainnut hetkeen esitellä mitään luonnonkosmetiikan saralta. Korjataan tämä asia ja kerrotaanpa teille ihastuttavasta kotimaisesta sokeri-suklaa kuorinnasta.

Olen joskus bloggauksen alkuaikoina esitellyt kotimaista Flow kosmetiikkaa. Tuolloin tämä suomalainen luonnonkosmetiikkamerkki uudistui ja brändäsi itsensä uudelleen. Ennen nimen vaihtoa merkki tunnettiin nimellä Vihreä kosmetiikka, joka sai alkunsa vuonna 2004. Flow kosmetiikka on kasvanut tasaisesti ja saavuttanut luottamusta kuluttajien keskuudessa.

flowsuklaakuorinta2

Sain pomoltani joululahjaksi tämän herkullisen Sokeri-Suklaa kasvojen kuorinnan. Eihän tämä syötäväksi ole tarkoitettu, mutta kovasti tätä tekee mieli maistaa.

flowsuklaakuorinta3

Kannen alta paljastuu aika kiinteän näköinen massa. Tuoksu muistuttaa Fazeriinaa, sillä tuoksussa tuntuu suklaa ja appelsiini. Nams!

flowsuklaakuorinta8

Koska kyseessä on luonnonkosmetiikka, niin ainesosien määräkin on aika pieni ja selkeä.

INCI:

ruokosokeri*, sheavoi*, arganöljy*, kaakao*, setearyyliglukosidi (rasvahappoglukosidi), setearyylialkoholi (rasva-alkoholisekoitus), sitrusöljy* (hajuste), rosmariini* (antimikrobinen), limonene ja linalool esiintyvät luonnostaan eteerisissä öljyissä.

*sertifioitu luomuraaka-aine

Luonnonkosmetiikka on tunnettu heikosta säilyvyydestään. Minun purkissani oli säilyvyysaika tuonne vuoden 2017 syyskuulle asti. Eli tämä tuote säilyy aika pitkäänkin oikein säilytettynä. Luonnonkosmetiikka tulee aina säilyttää kuivassa, viileässä ja valolta suojattuna, jotta se säilyy ainakin sinne asti, kun luvataan. Olkaa siis tarkkoina luonnonkosmetiikan säilytyksen kanssa ja älkää ”hillotko” niitä pitkiä aikoja.

flowsuklaakuorinta4

Kuorinta on hyvin kiinteää ja rasvamaista.

flowsuklaakuorinta5

Ihon lämpö saa kuorinnan rasvat notkistumaan ja näin tuote muuttuu iholla öljymäisemmäksi. Ruokosokeri toimii tämän kuorinnan kuorivana ainesosana. Tuote ei sisällä mitään muovirakeita, vaan luonnon omia kuorivia ainesosia. Koska kyseessä on mekaaninen kuorinta, niin sokerit tuntuvat hieman rouheilta, mutta voimakkuutta voi itse säädellä. Jos haluaa pehmeämmän kuorinnan, pyörittelee kevyemmin sormillaan ja jos taas haluaa kunnon rouhean kuorinnan, niin käyttää enemmän voimaa. Sokeria on ihan hyvin massassa ja tuote kuorii oikein hyvin. Ihosta tulee kyllä pehmeä ja sileämpi. Kun ihoa kuorii säännöllisesti, se pysyy kirkkaampana ja puhtaampana. Tasaisemmalle pinnalle voiteet ja meikki tasoittuu paremmin ja kauniimmin.

flowsuklaakuorinta6

Puhdistin käteni kylmällä vedellä, jotte näette kuorinnan rasvamaisuuden. Lämpimällä vedellä rasvat tietenkin liukenevat paremmin, mutta itse koen tärkeäksi puhdistaa kasvot puhdistusgeelillä kuorinnan jälkeen, jotta iholle ei jäisi rasvaista kerrosta.

Tuotetta neuvotaan pyörittelemään pieni nokare kostutetuille kasvoille ja huuhtelemaan lämpimällä vedellä samalla sormin pyöritellen. Omalla kokemuksella sanoisin, että kuorinnan voi tehdä kuivillekin kasvoille halutessaan. Huuhtelun jälkeen suosittelen puhdistamaan rasvaisuuden pois, jos iho on rasvoittuva tai epäpuhdas. Kuivaihoiselle rasvainen suoja voi olla vain hyväksi.

flowsuklaakuorinta7

Kaiken kaikkiaan todella ihana tuttavuus. Ehdottomasti suosittelen kaikille mekaanista kuorintaa suosiville ja luonnonkosmetiikasta kiinnostuneille. Tämä sopii niin kuivalle, kuin rasvoittuvalle iholle, sekä kaikille siltä väliltä. Couperosa- ja herkkäihoisimmille en yleensä suosittele mekaanista kuorintaa, vaan heille on suositeltavampaa käyttää entsyymikuorintoja.

flowsuklaakuorinta1

Hinnaltaan Sokeri-Suklaa -kuorinta on 18,60 € / 120 ml.

Flow kosmetiikkaa myydään aika laajasti. Toki koko valikoima ei välttämättä löydy kaikkialta. Nykyään Prismoistakin voi ostaa luonnonkosmetiikkaa ja joitakin Flow kosmetiikan tuotteita voi löytää marketin hyllyiltä. Täältä voit tarkistaa lähimmän jälleenmyyjäsi. Flow kosmetiikalla on myös oma verkkokauppa, jonne pääset tästä.

Katselin tuossa Flow kosmetiikan valikoimaa ja kiinnostuin monestakin tuotteesta. Herttinen miten ko. merkki on kasvanut! Oletteko käyttäneet Flow kosmetiikkaa? Mitä olette tykänneet?

Tuote saatu lahjaksi.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X