Glitz & Glam

Kurkistus minun meikkauspisteeseeni, kynsienlaittopaikkaan ja meikkilaukkuuni

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kodinhoitohuoneemme remontti on vihdoin valmis! Aloitimme remontoinnin jo maaliskuussa 2010 maalaamalla seiniä ja suunnittelemalla tilan käyttöä. Oli selvää, että minulle tehdään minun unelmien mukainen meikkauspaikka ko. huoneeseen. Kevät tuli ja päätimme jatkaa ulkona pihan laittoa, joten rahaa ja aikaa kodinhoitohuoneen remonttiin ei sillä hetkellä enää ollut. Traagisen loppukesän ja sen myötä sumussa kulkeneen loppuvuoden takia remontti jäi… Nyt keväällä sitten remontti jatkui ja mieheni sai tehtyä sen valmiiksi. Tässä nyt esittelen teille Glitz & Glamin Minnan oman meikki- ja kynsistudion. 😉

Tässä näkymää keittiönoven suunnasta. Vasemmalla vesipiste, joka on minulle aivan EHDOTON asia meikkauspaikassa. Oikealla pilkistää tason alta kynsienlaitto pöytäni…

… jonka esittelen näissä kuvissa. Pöydän saa näppärästi tason alle ja siinä on säädettävä korkeus. Pöytä on Ikean Dave-pöytä.

Kissojemme ruokailupaikka on nostettu pöydälle ja he voivat myös katsella ikkunasta ulos syödessään. En saanut kuvaushetkellä kumpaakaan kissaamme rekvisiitaksi, koska he huitelivat ulkona ja eivät tulleet sisälle, vaikka äiti heitä huuteli. ;D

Näkymää meikkauspisteeltäni päin. Keittiön ja kodinhoitohuoneen välissä on huurrelasinen liukuovi.

Sain jotain erittäin luksusmaista ”studiolleni”… Ilmalämpöpumppu!!! Meillä tosiaan oli jo yksi entuudestaan, mutta sen puhallusteho ei riittänyt toiselle puolelle taloa, eli eteisestä kodinhoitohuoneeseen. Sain kodinhoitohuoneeseen oman pumpun joka viilentää tilaa ja ei tule hiki meikatessa. Uuuuh!!! LUKSUSTA!!! Kiitokset kuuluvat rakkaalle appiukolleni, jolla oli ylimääräinen kone. Kiitos! 🙂 Tosin appiukkoni asentaa työkseen ilmalämpöpumppuja ( KJH Rakennus Oy), joten siksi häneltä saattoi löytyä vanha, ylimääräinen pumppu meille. 😉

Tässä sitten meikkauspaikkani Hollywood-valojen kera. 😉

Valot ovat Ikean Musik-valaisimet ja tuoli on myös Ikeasta. Pöytätilaa on 160 cm ja laatikostoja on 2 x 80 cm leveitä ja niitä on kahta eri kokoa korkeudeltaan.

Peili on teetetty Kuusaan Lasissa ja Kehyksessä. Pöydällä oleva pieni peili on Ikeasta, kuten myös pöytäroskis, vanupuikkolaatikko, vanulapputeline ja kupit joissa siveltimeni ovat. Seinälle on vielä tulossa koukkuja joihin voin ripustaa hiustenkuivaajan ja muut sellaiset.

Palatteko halusta kurkata laatikoihini??? Tiedän, että haluatte! ;D Laatikot ovat vielä vähän epäjärjestyksessä, koska en ole vielä löytänyt oikeanlaisia tilanjakajia niihin, siksi laatikoissa on erilaisia ja sekalaisia laatikoita, joihin olen järjestellyt meikkejä ja yms.

Aloitetaan vasemman puoleisista laatikoista… Vähän on sekavan oloista vielä, mutta joskus kaikki on hienosti järjestyksessä. 😉 Näyttää niin vähäiseltä, kun kaikki on päällekkäin. Yhteen vanhaan karkkilaatikkoon sain mahtumaan kaikki pigmentti- ja mineraaliluomivärit, eli MACit, Make Up Storet, Goshit, NYXit, Pure Luxet, Mineralsit ja jotkut aivan oudot halpikset, joita olen tasan yhtä kerran kokeillut. Paletitkin saa niin pieneen tilaan, kun laittaa päällekkäin.

Höm… minullako fetissi tekoripsiin? 😀 Eli ripsiä, gittereitä (joita on about 70 erilaista ;D), huulimeikkejä ja ym. Sieltä kaikkien ripsien alta pilkistää arvonnan palkinnot, jotka pääsen pian lähettämään voittajille. 😉 Jos joku ei ole vielä osallistunut, niin vielä on aikaa tämä päivä klo 18.00 asti. 😉 Täältä löytyy arvontaa koskeva postaus ohjeineen ja palkintoineen. 😉
Sitten jatketaan laatikoihin kurkkimista….

Kynsilakkani ja koristeeni. Näyttää niin vähältä kaikkien meikkien, lakkojen ja koristeiden määrä kun ovat päällekkäin ja suht järjestyksessä.

Alimmasta laatikosta löytyy kasvojen puhdistus- ja hoitotuotteita voiteineen, maskeerauskamoja ja muita tarvikkeita meikkaukseen ja maskeeraukseen.

Jatketaan oikean puoleisilla laatikoilla… Täältä löytyy korut, hiuskoristeet ja yms.

Täältä löytyy leimauslaattani ja kansio jossa minulla on kaikki pienet leimauslaatat muovitaskuissa. Rakennekynsien tekoa varten uuni, viilat, geelit, laput, aineet… pelit ja pensselit siis. ;D Lisäksi hiusten-, kulmien- ja  ripsienvärjäys värejä. Hiustenmuotoilu tuotteet ja koristelutarkoitukseen olevat glitterilakat ovat täällä.

Viimeinen laatikko pitää sisällään minun hajuvedet ja vartalo- ja jalkavoiteet.

Tilaa laatikoista vielä löytyy… jippii!!! 😀 Kaapistot, vetimet ja työtasot on tilattu rungot valmiiksi koottuna Kaluste Niemeltä.

Sitten tarviihan ammattilaisella olla laukku kaikelle, kun keikoille lähdetään… Seuraavaksi esittelen teille äitienpäivälahjani, jonka sain rakkaalta mieheltäni ja tyttäreltäni. 🙂

Tässä laukku koottuna ja kiinni.

Yläosa avattuna…

Näytti tyhmältä, kun laukku oli nyt tyhjänä, joten heitin pari juttua sinne rekvisiitaksi. 😉

Toimii erittäin hyvin keikoilla työpöytänä, jos vaikka paikan päällä ei pöytää löyty.

Laukun saa myös jaettua kahdeksi laukuksi. Laukussa on myös ulos vedettävä kahva ja pyörät alla, kuten matkalaukuissa. 😉 Kätevää!

Isommasta laukusta saa vetolaatikon ulos…

ja alaosassa on huisisti tilaa kaikelle suurelle tavaralle.

Laukku on tilattu amazon.comista ja laukku on merkiltään Beauty Boxes ja nettisivut löytyvät täältä.

Tälläiseltä siis näyttää. 🙂 Olen tänään menossa haalimaan lisää ammattilaistarvikkeita, kun käväisen Kouvolan Korjalassa sijaitsevassa Grimasin myymälässä ostamassa kaikkea tarpeellista. 😉 Onneksi tilaa vielä on laatikoissa.

X