Kuvauksista bile-look & hyvää äitienpäivää!
Laitetaanpas alkuun se viimeinen postaus vaatekuvauksista ja loppuun hieman äitienpäivä höpinää…
Kuvauksien viimeinen look on hieman ”räyhä” ja rohkea. Stailasin asukokonaisuuteen naisellista rock-henkisyyttä mukaan. Käsilaukku, jossa monta pientä metallista pääkalloa, monta ohutta nahkaremmiä ranteeseen ja tyttömäisen söötti, mutta silti rokkaava rusettivyö.
Vaikka en enää ole niinkään pantterikuosin perään, niin tämä kokonaisuus toimii ja voisin kyllä pukeutua tähän kaikkeen itsekin. Tämä on minun näköinen. 🙂 Kun mainitsin pantterikuosiin, että enää, niin minä olen joskus reipas 10 vuotta sitten ollut ihan hulluna pantterikuvioon. Ostin mieheni kämppään (niin en asunut vielä hänen kanssaan, vaan asuin vielä kotonani 16-vuotiaana) pantterilakanat ja verhot. Olohuoneeseen taas haalin seeprakuosia verhoihin, tyynyihin ja mattoihin. 😀 Minulta löytyi paitaa tiikerikuosilla jne. Nykyää en ihan yhtälailla hullaannu eläinkuoseista, sillä olen ne kerran jo kuluttanut loppuun. ;D
Tässä tunikassa pantterikuosi on aika hillitty ja kaunis, joten siksi pidän siitä.
Korviksina suuret hopeiset kolmiot. Ne toimivat tässä paremmin kuin roikkuvat. Nappikorvikset näyttävät tässä kokonaisuudessa ryhdikkäämmiltä. Voisin hankkia itsellenikin tuollaiset kolmionapit, sillä olen nyt hullaantunut myös nappikorviksiin, kun ennen suosin vain roikkuvia korvakoruja.
Suuret sormukset ovat kovasti muodissa ja olenkin miettinyt, että ostaisinko itselleni jonkun tuollaisen suuren sormuksen? Ne ovat upeita ja niinkin pieni juttu koruissa kuin sormus, voi antaa paljon näköä kokonaisuuteen. Makea! 🙂 Ennen suuret sormukset muistuttivat minusta lähinnä nyrkkirautoja, mutta nykyää tykkään katseenvangitsevista sormuksista. 🙂
Kampaukseksi tein ”keesikampauksen” ponnarilla. Sopii tähän hieman räyhään rock-lookiin.
Meikkiin lisäsin keltaiset rajaukset mustien rajauksien yläpuolelle, voimistin poskipunaa ja pinkkihuulimeikki vaihtui metallisen pronssiseen.
Tähän loppui nyt nämä vaate ja korupostaukset. 😉 Mikä oli eniten sinun tyyliä tai silmää miellyttävää? Sporttinen? Hippimäinen? Purjehdus? Tyttömäinen & juhlava? Vai tämän päiväinen räyhä & rokkaava?
Entä mikä tuntuu kaikista kaukaisimmalta?
Eniten minua on ehdottomasti tämä räyhä ja rokkaava ja vähiten minua on hippimäinen.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille!
Minä saan tänään kukkasia! 🙂 Mistäkö minä sen tiedän? Minun 3-vuotias tyttäreni lauloi isin ja hänen yllätyksen minulle. 😀 Olin eilen töissä joten mieheni ja tyttäreni kävivät kaupassa. Samalla oli tietysti ostettu äipälle kukkia. Illalla kuulin asiasta kotona, vaikka mieheni olikin sanonut Millalle, että ei saa kertoa äidille, niin ei pieni tyttö innoissaan enää muistanutkaan. 😀
Minä tein mummolleni eilen yllätyksen. 🙂 Mummoni ja täti tulivat eilen Kotkaan katsomaan Cabaretin. Tilasin heille kakut ja kahvit pöytään tarjoiltuna. Mummo oli todella otettu äitienpäiväyllätyksestään. 🙂 Oli tosi kiva, että mummoni pääsi hieman tuulettumaan, sillä hän on vaaripuoleni omaishoitajana, joten jokainen varmaan osaa olettaa kuinka usein hän pääsee ihmisten ilmoille.
Tänään onkin sitten vierailua omalla äidilläni, anopilla ja minun toisella mummollani. 🙂
Minkälainen äitienpäivän ohjelma teillä on?
Kommentit
TylyMuija: Olen ajatellutkin, että sieltä on kova trafikki myös pois, koska jatkuvasti valmistuu uusia hoitoalalle ja kaikki saa töitä.
Itsekin ihailen heitä, jotka osaavat jättää työasiat mielestään työpaikan oven sulkeuduttua selän takana. Itse olin ravintola-alallakin sellainen stressaaja ja pähkäilijä ja kyllä sitä nykyäänkin työt on kotona mielessä. Nooh… blogi on kyllä varmasti yksi syy nykytilanteessa. 😀
Kommentit
Makee kampaus tässä viimeisessä <3
Eniten silti ominta tyyliä oli se merimies-look, vähiten ehdottomasti hippi-tyyli.
Mukava postaus-sarja taas, kiva nähdä miten pienillä muutoksilla saadaan tyyli muuttumaan.
Aurinkoista äitienpäivää sinne!
hanneh: Kiva, että pidit. 🙂 Tässähän hauskaa on se, että sama malli kaikissa viidessä eri lookissa joten näkee hyvin muutoksen. :)Jokainen vaihto on tehty minun kannalta järkyttävän lyhyessä ajassa. :O Vaihdoissa meni kaikkinensa 15-30 minuuttia. Tarkoitan meikki, kampaus, vaatteet, korut jne. 😉
Kiitos äitienpäivätoivotuksista. 🙂
Oikein leppoisaa ja aurinkoista mammanpäivää sinulle.
Kauniin yllätyksen olit järjestänyt.
Omaishoitajan arki on todella rankkaa,he tekevät upeaa työtä liian pienin avustuksin.
Jokainen vapaahetki on totisesti ansaittua!
Kyllä tämä rokahtava on ehkä eniten minun mieleen, purjehdus-tyyli vähiten :).
Nyt olisi tarkoitus lähtä käymään kylässä äitini luona :).
Aurinkoista äitienpäivää sinnekin!
Kivoja ollut nämä kaikki tyylit. 🙂
Itse kävin porukoillani äitienpäivän kunniaksi kakku-kahveella ja annoin äidille itse tekemät saippuat lahjaksi. 🙂 Ja kivaa oli!
TylyMuija: Oi kiitos. 🙂 Samoin myös sinulle. 🙂
Vapaata ei hirveästi omaishoitajille ole tarjolla. 🙁 Sitten kun vielä se hoidettavakin saattaa dementian tmv. vuoksi olla hieman hankala. 🙁 Esim. ei tahdo mennä lääkärikäynnille tai kerran viikossa olevaan ns. ”kerhoon”.
Anzu-Anssu: Kiitos, kiitos. 🙂
Itse pääsin juuri äitienpäiväkierrokselta kotiin ja nyt alkaa sohvalla löhöily. 🙂
Inna: Kiva, että pidit. 🙂
Oi, itse tehtyjä saippuoita! Ihana lahja. 🙂 Minä olin kyllä tylsä tänä vuonna lahjuksien kanssa. Joskus olen tehnyt pilttipurkeista koristeellisia, roikkuvia tuikkukuppeja, joskus taas tein manikyyrejä. Tänä vuonna ostin amppelimansikoita. 😉
Nykyisessä terveydenhuollon kaaoksessa valitettavasti kotihoitoon ohjataan asiakkaita joiden pitäisi ehdottomasti olla laitoshoidon piirissä.Oli sitten syynä fyysinen huono kunto tai psyykkeen heikkeneminen.On omaishoitajalle raskasta nostella/käännellä hoidettavaa,usein esim pesutilat ovat ”vaarallisia” niin hoidettavalle kuin hoitajalle.Dementia ja muut muistisairaudet aiheuttavat oman ongelmavyyhtensä,kun hoidettavalla ajan ja paikan orientaatiossa ongelmia saattaa tulla normaaleista askareista ongelmallisia.Pahimmillaan hoidettavan sairaus etenee siinä määrin että omien rakkaiden ihmisten kasvot muuttuvat tunnistamattomiksi.
Sopivin paikkahan olisi tk-vuodeosastolla tai kodinomaisemmassa mutta 24 h valvotussa yksikössä.
Resurssit vain ovat ajat sitten paukkuneet kaiken inhimillisen yli tässä ns hyvinvointivaltiossa jossa omaishoitajat tekevät nyt hoitohenkilökunnan työt naurettavin korvauksin.Ja itse pahimmassa tapauksessa sairastuen ja väsyen.
huih..tulipa paasattua..
TylyMuija: Juuri tuossa dementiassa on se suurin syy miksi mummoni ei voi jättää miestään yksin, kun koskaan ei tiedä hänen herätessään, että elääkö hän esim. 60-luvulla ja lähtee metsälle metsästämään. Pyssyjä ei siis enää ole, mutta iso metsä on minne voi eksyä tmv. 🙁
Minuahan vaaripuoleni ei taida tuntea enää, vaikka jutteleekin kun olemme olleet kylässä.
Minun isäni kuoli 10 vuotta sitten, mutta silti vaaripuoleni kysyi eräs päivä mummoltani, että onko hän muistanut onnitella vävypoikaansa, kun on Reiman nimipäivä. Eikä vaaripuoleni muista oman tyttärensä kuolemaa… 🙁 Toisaalta on helpottavaa tietää, että vanhuuttamme emme enää muista ikäviä asioita elämästämme, vaan elämme onnessa ja omassa pienessä maailmassa jossa kaikki läheiset ovat vielä tallella. 🙂
Tämä asia taitaa liipata läheltä sinua. Saa täällä ”paasata” asioista, jotka eivät liity millään tavalla kosmetiikkaan. 🙂
No olen terveydenhuoltoalalla.Vaikken suoraan vanhustenhoitoon olekaan erikoistunut olen silläkin osiolla työtä tehnyt.
Ja koska nykymeno alkaa näyttää niin epäinhimilliseltä ja byrokratia jyllää haaveilen kovin alanvaihdosta vaikka työstäni sinällään tykkäänkin.
Mutta minulla ei ole mahdollisuutta tehdä sitä sillä tavoin kuin haluan,esim jos resurssit eivät anna myöden istahtaa ihmisen (oli sitten nuori tai vanha) viereen vain olemaan vaikka hiljaa ja pitämään kädestä kiinni on jotain pahasti vialla.
En voi allekirjoittaa tälläistä hoitoa joten en haluaisi sellaista tehdäkään.Persoona on tämän työn rärkein työkalu,se että ollaan läsnä ihmiseltä ihmiselle.
TylyMuija: Jotenkin oletin, sillä kirjoitit niin tunteella ja sellaisella tietämyksellä käytännön kautta, että ajattelin sinun olevan hoitoalalta. 😉
Minulla on todella monta tuttua ja ystävää hoitoalalla… kukin omanlaisissa tehtävissään. Se kiire on hirveää. 🙁 Surullista on ollut kuulla minkälaista saatto-osastolla on arki. 🙁
Kunnioitettavaa työtä hoitoalalla tehdään. Se on rankkaa henkisesti ja fyysisesti. En tiedä kestäisikö minulla henkinen kantti kaikkea sitä surullisuutta mitä arki töissä on.
Minä joskus mietin hoitoalalle menoa, mutta en kestä nähdä verta ja otan tosi raskaasti elämän karuja tapahtumia. Olen liian empaattinen ja en tiedä osaisinko sulkea kaikki ne tuntemukseni pois siviilielämästäni. :/
Hoitoalalle moni lähtee,ja lähtee myöhemmin muille aloille…
Mä kun olen luonteeltani sellainen murheenkantaja ajoittain niin kyllä se joskus on väsyttänyt kun työasiat jää mieleen pyörimään..Ihailen kollegoja jotka todellakin pystyy jättämään työasiat sinne ovien taakse niinkuin kuuluu.Itsellä se todella hankalaa.
TylyMuija: Olen ajatellutkin, että sieltä on kova trafikki myös pois, koska jatkuvasti valmistuu uusia hoitoalalle ja kaikki saa töitä.
Itsekin ihailen heitä, jotka osaavat jättää työasiat mielestään työpaikan oven sulkeuduttua selän takana. Itse olin ravintola-alallakin sellainen stressaaja ja pähkäilijä ja kyllä sitä nykyäänkin työt on kotona mielessä. Nooh… blogi on kyllä varmasti yksi syy nykytilanteessa. 😀