Glitz & Glam

Lokakuun 2014 LivBox & kiitokset

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Mitäh? Onko joku nopeuttanut ajankulkua? Vastahan minä kirjoitin syyskuun LivBoxista. Kyllä nämä kuukaudet livahtavat nopeasti ohitseni.

Lokakuussa ollaan kovin hempeissä fiiliksissä, mutta silti vakavan asian äärellä.

Meillä on aina tämä aika kuudesta sellainen, että jännäillään tyttären kanssa, että kumpi saa ensin oman postinsa? Tällä kertaa äidin LivBox ja tyttären Prinsessa-lehti tulivat samana päivänä. Usein on niin, että minä vahtaan postilaatikkoa ja saan sieltä kantaa neidin lehden ja jäädä odottamaan seuraavaan päivään omaa mustaa laatikkoani.

Mainitsin, että lokakuu on hempeää, mutta silti vakavaa. Teemana on Roosa nauha, eli rintasyövän vastaista taistelua. LivBox on lahjoittanut euron jokaisesta lokakuun tilatusta LivBoxista Roosa nauha -keräykseen. Aivan mielettömän ihana ja upea ele! <3

Rintasyöpä koskettaa meitä kaikkia. Itsekin tunnen muutaman ihmisen, jotka ovat taistelleet rintasyöpää vastaan. Jos haluat osallistua LivBoxin perustamaan keräykseen, niin se on mahdollista täällä (linkki). Meinaan osallistua, sillä tuli vähän huono omatunto, kun minun boxistani ei mennyt sitä euroa Roosa nauha -keräykseen. Tästä kuusta lähtien saan loppuvuoden boxit ilmaiseksi LivBoxilta. Laitan keräykseen kylläkin enemmän, kuin euron. Ostettua omatuntoa? Se kai on sallittua hyvässä tarkoituksessa? Kun en ehkäisevää keinoa tiedä tai osaa ketään parantaa, niin annan mieluusti tukeni rahana siihen.

Me Naiset myös kampanjoi Roosa nauhan puolesta. Oikeastaan Me Naiset on ollut Roosa nauha -keräyksen kumppani jo yli 10 vuotta. Nyt olisi kuukauden ilmaiset digilehdet luettavissa täällä.

Lokakuu on Me Naisissa Roosa-kuukausi, joten sinne osallistumaan erilaisiin tempauksiin.

Schwarzkopf Osis+ Glamination 11,90 € / 100 ml

Voimakkaan pidon antava kiiltokiinne.

Aivan ihanan värinen pullo! Kätevää, että kiiltosuihke ja hiuskiinne ovat samassa. Sopii loistavasti hiuslakaksi kun tehdään juhlakampauksia tai halutaan saada kuivashampoon mattaamiin hiuksiin eloisuutta.

 Schwarzkopf BC Oil Miracle Rose Oil & Scalp Shampoo 17,90 € / 200 ml

Damascena-villiruusuöljyä sisältävä shampoo kosteuttaa hiuksia ja hiuspohjaa.

Tuoksu on ihanan ruusuinen. Juuri sellainen, kun tuubin värimaailma antaa ymmärtää. Tämä lähtee heti suihkuun mukaan!

Schwarzkopf  BC Oil Miracle Rose Oil 19,90 € / 100 ml

Hoitoöljy hiuksille ja hiuspohjalle. Sisältää damascena-villiruusuöljyä. Voidaan käyttää hiuspohjan hierontaan ennen shampoopesua, kosteisiin hiuksiin ennen föönausta tai kuiviin hiuksiin antamaan kiiltoa.

Minulla on ollut vain tavallisia Oil Miracle -hiusöljyjä. Olen tykännyt, mutta tuoksu ei niissä ole yhtä kiva, kuin tässä ruusuversiossa.

Lumene Arctic Sand (16,90 € / Roosa nauha -kampanjapakkaus, jossa kynsilakka ja CC-voide)

Hiekkainen ja karhea mattaefekti. Roosa nauha -sävy on omistettu rintasyövän vastaiselle taistelulle.

Uih! Minä niin tykkään hiekkalakoista ja sävykin on vallan ihana. Kaiken lisäksi ihka oikea Roosa nauha -lakka. Kun lakkaat kyntesi tällä Lumenen Roosa nauha -kynsilakalla, niin nappaa kuva Instagramiin ja liitä hashtagit: #lumene ja #pinkitkynnet

Neutrogena Visibly Clear Pink Grapefruit Oil-free Moisturiser 8,55 € / 50 ml

Pehmentävä ja kosteuttava voide ehkäisemään epäpuhtauksien syntymistä. Tekee ihosta raikkaan ja sileän tuntuisen. Aloe veraa ja kamomillauutetta sisältävä kasvovoide sopii käytettäväksi aamuin illoin, jopa meikin alle.

Oi, tuoksu tällä voiteella on ihanan raikas. Harmi vain, että tämä saa jäädä odottamaan tulevaa kesää. Nyt on sen verran viileää ja syksy pitkällä, että ei enää riitä minun kasvoille. Tarvitsen selkeästi täyteläisempiä voiteita. Innolla sitten keväällä, eli jos vanhat merkit paikkaansa pitää, niin toukokuussa iho tekee hetkessä muutoksen ja tarvitsen juuri tämän tyyppisen voiteen.

Tällainen oli lokakuun LivBox. Mitä piditte? Minä tykkäsin todella paljon. Teema on loistava, tuotteiden värimaailma kaunis ja tuotteet kiinnostavia. Tässä boxissa on niin loistava ajatus takana, että kuuluu siksi parhaimpien LivBoxien joukkoon. Lisää tällaisia teemoja! Ehdotukseni olisi vaikka sellainen, jossa olisi ekologisuus, hiilijalanjälki, eläimet ja reilun kaupan idea otettu huomioon. Vaikka en ole ns. ”ituhippi”, enkä kettutyttö, niin sellainen todella vihreä boxi olisi kiva. Lisää tällaisia aatteellisia ja hyväntekeväisyyttä tukevia LivBoxeja. Täällä taas utopistisessa maailmassaan leijaileva vesimies haaveilee ja ideoi. 😀

Loppuun vielä pieni ilonkiljaisu ja suuret kiitokset…

Indiedays Blog Awards 2014 -ehdokkaat on julkaistu ja omaa suosikkiaan voi käydä äänestämässä täällä. Sain pari päivää sitten tietää, että Glitz & Glam pääsi ehdolle. Olin todella iloinen asiasta.

Eilen illalla tulin töistä kotiin ja luin sähköpostejani. Olin saanut ilmoituksen, että Blog Awardsin äänestys on alkanut. Meinasin pudota pyllylleni, kun näin, että tänä vuonna ehdokkuuksia joka kategoriaan on saanut vain 10… ja Glitz & Glam on yksi niistä!

Huhhuh! Kyllä sitä ollaan kovassa porukassa. En voi muuta, kuin olla onnellinen ja kiitollinen. Minulla on voittajaolo, kun pääsin ehdolle. Minä jään hymyssä suin sivusta seuraamaan, että kuka voittaa. En uskalla edes veikata… ehkä tuo kuvassa oleva vierustoverini, joka nappasi viime vuonnakin voiton, eli Saara Sarvas.

Äärettömän suuret kiitokset teille, jotka olette ehdottaneet blogiani. En usko, että olisin päässyt ehdolle pelkästään äitini laittamalla ehdotuksella. Tosin… en edes tiedä onko oma äitini ehdottanut minua Blog Awardseihin? 😀 Kuvittelen vain, että tyttärensä blogia lukeva äiti tietysti ehdottaisi. Joka tapauksessa teitä on ilmeisesti ollut muitakin. Ei Glitz & Glam muuten tuolla olisi, vaikka raati onkin lopulliset 10 ehdokasta valinnut. Ehdolla olevat blogit ovat tarvinneet lukijoiltakin apuja.

Äänestäkää omaa suosikkianne. Joka kategorian kolme parasta palkitaan. Voittajat julkistetaan Indiedaysin Blog Awards -gaalassa 25.10. Äänestäneiden kesken arvotaan lippupaketteja gaalaan. Itse en valitettavasti pääse tänäkään vuonna paikalle, sillä teatterinäytökset ajoittuvat viikonlopuille.

Mutta vielä kerran:

Lokakuun LivBox saatu blogin kautta.

X