Glitz & Glam

Lookfantasticin joulukalenterin luukkujen 1-7 sisällöt + lakukalenterin herkut

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Lookfantastic saatu

Viime viikolla se vihdoin alkoi, siis joulukuu! Vanhojen perinteiden mukaan esittelen, mitä kosmetiikkakalenterini on pitänyt sisällään. Tänäkin vuonna minulla on Lookfantasticin joulukalenteri. Sen lisäksi availen tyttäreni kanssa Nivean joulukalenteria, mutta sen sisällöstä teen koonnin vasta joulun jälkeen.

Lookfantasticin joulukalenterin luukkujen sisällön lisäksi vilautan tässä postauksessa, mitä Lakrids by Bülown lakukalenterini ensimmäisistä luukuista on paljastunut.

Mutta ensin Lookfantastic joulukalenteri 2020 luukkujen 1-7 sisällöt

1. luukku
Natasha Denona Blush Glow Duo

Ensimmäisestä luukusta paljastuikin hyvin mielenkiintoinen brändi, Natasha Denona. Olen yhtä luomiväripalettia silmäillyt tältä merkiltä, mutta olen vielä toistaiseksi hillinnyt itseni. Siksi olikin todella kiva yllätys, kun Lookfantasticin joulukalenterista tuli Natasha Denonan poskipuna- ja korostuspuuteri.

Natasha Denona on omaa nimeään kantavan meikkitaiteilijan brändi. Maailmalla paljon tunnetumpi kuin meillä Suomessa, mutta somen aikakautena myös monet meikkitietoiset sen tuntevat täälläkin. Erityisesti luomiväripaleteistaan tunnettu Natasha Denona tarjoaa mielenkiintoisia sävyjä niin hillitysti kuin räväkästi meikatuille silmille.

2. luukku
Luxie 522 Tapered Highlighter

Heti toisesta luukusta paljastui meikkiväline, jolla loihtia Natasha Denonan korostuspuuterilla hehkuvat poskipäät. Minulla on vissii parikin Luxien sivellintä. Ainakin yksi on, jota olen käyttänyt jonkun verran.

Sivellin on synteettistä duokuitua, jonka pehmeät harjakset tuntuvat hyvältä iholla. Nämä Luxien ruusukultaiset siveltimet ovat käsin valmistettuja. Vaikuttaa oikein laadukkaalle meikkausvälineelle.

3. luukku
Molton Brown Delicious Rhubarb & Rose Bath & Shower Gel

Mahtavaa! Kolmannesta luukusta tuli ihanalta tuoksuvaa Molton Brownin suihkugeeliä. Tämä raparperille ja ruusulle tuoksuva suihkugeeli kuuluu Molton Brownin vakiovalikoiman suosikkeihini. Se on samaan aikaan makea, kirpeä, raikas ja mehukas. Todella kiva tuoksu.

Muistelisin, että Molton Brownin suihkugeelejä on ollut joka vuosi Lookfantasticin joulukalenterissa. Osasin tätä ihan odotella. Tämän vuoden joulukalenterista tuli Molton Brownin vakiovalikoiman yksi parhaimmista tuoksuista.

Lue täältä joulun kausituoksuista!

4. luukku
Rodial Dragon’s Blood Cleansing Water

Rodial onkin tuttu merkki. Olen muutamia tuotteita kokeillut ja niihin tykästynyt. Tämä hyaluronihappoa ja B3-vitamiinia sisältävä misellivesi puhdistaa hellävaraisesti sekä kosteuttaa ja virkistää ihoa.

Vaikka joulukalenterista saatu pullo on matkakokoinen, on siinä kätevä annostelija. Korkki vain nostetaan auki ja vanulapulla painetaan maljamaista suutinta, niin misellivesi kostuttaa vanulapun.

5. luukku
3ina 532 The Cream Eyeshadow

Sitten olikin aivan uuden merkin vuoro. En ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan tällaisesta kuin 3ina. Tutkittuani hieman lisää tulin tulokseen, että tämä taitaa olla vähän nuoremmille suunnattu brändi. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla haittaa varttuneempia, sillä voidemaiset luomivärit ovat erinomaisia aikuisemmilla silmäluomilla. Nämä 3inan voidemaiset luomivärit ovat vedenkestäviä ja pitkäkestoisia.

Ainut ongelma on vaan siinä, että tämä tuote on kuivahtanut. Näette kuvastakin luomivärin halkeilleen. Voidemaiset luomivärit ja esimerkiksi geelimäiset linerit kuivahtavat purkeissa todella helposti, jolloin ne ovat usein käyttökelvottomia. Tämä voidemainen luomiväri on kuivahtanut oikein kunnolla, sillä en meinannut saada edes sormella siitä irtoamaan yhtään mitään.

Harmi, näytti kivalta. Olisin ottanut tuotteen käyttööni, mutta tämä ei ihan vakuuttanut minua tästä brändistä. Kettuunnuin vuosia sitten Inglotin geelilinereihin juuri tästä samaisesta syystä, kun uutenakin ostettu saattoi olla purkkiin kuivunut. Sainhan minä aina uuden, kun reklamoin, mutta ärsytti, kun ne kuivahti aina niin nopeasti avaamisen jälkeen.

Näin Instagramissa muutaman muunkin kuvan tästä luomiväristä, joissa näytti olevan kanssa halkeamia. Eli en välttämättä ole yksittäistapaus, vaan näitä kuivahtaneita saattaa olla enemmänkin.

Saitko sinä kuivahtaneen vai käyttökelpoisen 3inan luomivärin?

6. luukku
Philip Kingsley Deep-Conditioning Treatment

Tämä syvähoitava hiusnaamio pääseekin testailuun seuraavana saunapäivänä. Tuote levitetään kasteltuihin hiuksiin ennen shampoopesua. Hiusten suojaksi kääritään pyyhe tai suihkumyssy. Hiusnaamion annetaan vaikuttaa 10-20 minuuttia tai jopa pidempään. Vaikutusajan jälkeen hoitonaamio huuhdellaan huolellisesti, ja hiukset pestään shampoolla.

Mielenkiintoinen järjestys, kun hoidon jälkeen pestään hiukset shampoolla. Siitä päättelen, että tämä on todella hoitava hiusnaamio.

7. luukku
Ren Ready Steady Glow Daily AHA Tonic

Maanantaina luukusta paljastui päivittäiseen käyttöön soveltuva kuoriva kasvovesi. Hellävarainen AHA-happoja sisältävä kasvovesi lupaa kirkastaa ihoa ja supistaa ihohuokosia sekä silottaa ja kiinteyttää aikuista ihoa.

Juuri nyt en käytä mitään happoja sisältäviä kasvovesiä, koska olen parhaillaan A-vitamiinikuurilla. Ihoa ei kannata rasittaa kuitenkaan liikaa, joten olen katsonut paremmaksi, että yksi tehokuuri saa riittää, enkä nyt yhdistä sen kanssa AHA- tai BHA-happoja. Mutta tämä varmaankin pääsee kokeiluuni sitten ensi vuoden alussa.

Tällaisia tuotteita löytyi Lookfantasticin joulukalenterin luukuista 1-7. Yksi kuivahtanut luomiväri ei haittaa, kun muut tuotteet olivat niin kivoja. Näistä seitsemästä ensimmäisestä luukusta eniten innostuin Natasha Denonasta, Molton Brownista ja Rodialista.

Lupaavalta vaikuttaa tämä joulukuu. Lookfantasticin joulukalenteri on näiden seitsemän ensimmäisen luukun perusteella todella hyvä. Jos tosiaan unohdetaan tuo yksi harmillinen luomiväri, joka muuten olisi kyllä minua kovastikin kiinnostanut.

Lakrids by Bülow joulukalenteri 2020

Tehdään vielä kurkistus minun lakukalenteriini. En usko, että tulen jatkossa näitä luukkuja näyttämään, sillä haluan laittaa aamukahvin kanssa suun makeaksi. Ensimmäisen viikon pidättäydyin, kun halusin ottaa yhteiskuvan ensimmäisten luukkujen sisällöistä. Vaati kyllä itsehillintää, huh!

Jokainen luukku sisältää pussukan, jossa on kaksi Lakrids by Bülown lakupalloa. Joukossa on vakiovalikoiman tuotteita, mutta myös erilaisia kausiherkkuja.

Minulle uusia makuja olivat tämän joulun sesonkituotteet Christmas, Gold ja Snowball sekä aikaisemmin syksyllä myynnissä ollut Bærries. Classic kuuluukin lemppareihini, kuten myös A, joka on se alkuperäinen lakupallo.

Olen Kouvolasta, josta tulee Suomen paras lakritsi, Kouvolan Lakritsi. Mutta pakko sanoa, että tanskalaisetkin osaavat tehdä hyvää lakua. Se on erilaista, mutta älyttömän hyvää. Nämä Lakrids by Bülown lakut ovat enemmänkin gourmet-lakuja. Niillä viitsii vain harvoin hemmotella itseään ja miestä.

Kouvolan lakua sitten voikin ostaa ympäri vuoden.

Mitä kivaa teidän joulukalentereistanne on löytynyt?

Hanna Voutilainen / hannamariav.com

Sitten vielä loppuun muistutus Kauneusbloggaajien joulukalenterista

Tänäkin vuonna joukko kauneusbloggaajia järjestää joulukalenterin. Olen itsekin mukana tässä yhteiskalenterissa. Oma luukkuni on tällä viikolla, sunnuntaina!

Pakko kertoa siihen liittyvä juttu. Järjestän tosiaan arvonnan teille lukijoilleni. Mutta kuten ihan aina, kun jotain ryhdyn tekemään tai järjestämään, saan jännittää asioita. Nyt ei ole Posti lakossa tai muuta sellaista, mutta ilmeisesti Black Friday ja Cybermonday ovat ruuhkauttaneet verkkokaupan. Vihdoin ja viimein sain viikonloppuna tiedon, että tilaamani tuotteet ovat pakattuna ja valmiita lähtöön. Ainut vaan, että toinen varasto sijaitsee Puolassa ja toinen Briteissä, joten molempien lähetysten arvioitu saapumisaika on 11.-15.12.

MINUN LUUKKUNI ON 13. PÄIVÄ! 😖 Saa nyt nähdä, ehtivätkö tuotteet minun käsiini ennen luukkuani. Arvonta on, sitä se ei estä, mutta minun pitää luovia postauksen sisältöä jollain muulla tavoin kuin aluksi olin ajatellut. Tilasin tosiaan tuplana tuotteet, jotta yhdet tulevat arvottavaksi ja yhdet minä esittelen.

Joten jos tuotteet eivät ehdi ennen viikonloppua, arvonnan kuvissa koreilee promootiokuvia ja keksin jotain muuta aiheeseen liittyvää sisältöä. Elän taas jänniä aikoja.

Tässä vielä lista jo menneistä luukuista sekä tämän päivän luukusta että myös tulevien.

1.12. https://www.charlottaeve.com/fi @charlottaeve
2.12. www.dioriina.fi @dioriina
3.12. https://mariaglow.com @mariaglow1
6.12. http://keyword-love.blogspot.com @keywordlove1
7.12. https://blingershimmer.blogspot.com/ @blingershimmer
10.12. www.dioriina.fi @dioriina
12.12. https://www.glitteriaddikti.fi @glitteriaddiktiofficial
13.12. https://anna.fi/glitz8glam/ @glitz8glam 👈 Minun luukkuni!!!
15.12. https://viilankantolupa.com / @viilankantolupa
16.12. https://purkkisirkus.vaikuttajamedia.fi/ @purkkisirkussonja
17.12. www.instagram.com/SmartGirlCode @smartgirlcode
19.12. www.gingerbiscuit.fi @tiitu_gingerbiscuit
20.12. http://huulipunamania.blogspot.fi @huulipunamania
21.12. www.nenasofias.fi @nenasofias
22.12. www.beauty-highlights.fi @mia_beautyhighlights
23.12. www.hennav.fi @henna.vee
24.12. Yhteinen luukku!
X