Glitz & Glam

Lookfantasticin luukut 22-25 + koko kalenterin sisältö

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tämä postaus minun piti saada tehtyä ennen vuoden vaihtumista, mutta viime viikolla pidin joululomaa blogistakin. Aluksi olin ajatellut, että saisin tämän postauksen julkaisuun 30.12., mutta sitten joulukuun puolivälissä anoppini isä kuoli ja hautajaiset olivat 29.12. En saanut aikaiseksi avata läppärin kantta 28.12., enkä sitten tosiaan hautajaisten jälkeen jaksanut ja kyennyt blogin pariin. Niin poikki olin. Päätä ja silmiä särki itkemisen vuoksi. Hyvin kaunis tilaisuus, mutta kun iäkkäästä ihmisestä oli kyse, niin hautajaisten tunnelma ei kuitenkaan ollut musertava. Haikea ja ikävöivä, mutta ei musertava.

Käydäänkö pikaisesti läpi, että mistä on kyse? Lokakuussa tosiaan esittelin ostokseni, tai oikeastaan mieheni tämän minulle osti. Ostimme toisillemme joulukalenterit. Minä sain Lookfantasticin ja mieheni olutkalenterin.

Lookfantasticin kalenteri on niin hieno! En raaski heittää tätä pois, vaan säästän tyhjän kalenterin. En tiedä otanko tätä omien tavaroiden säilytykseen, mutta ainakin voin tähän tehdä jollekin toiselle ihanan joulukalenterin. Esimerkiksi vaikka tyttärelleni ensi joulukuuksi.

Teen nyt niin, että ensin laitan kuvat ja tuotteiden nimet luukkuineen sekä linkkauksineen aikaisempiin viikkokoostepostauksiin. Lopussa sitten vielä esittelemättömät luukut 22-25. Saadaan tähän postaukseen kivasti koostettua koko kalenterin sisältö.

Luukku 1 Illamasqua Lava Lips Marbled Lipstick, Vixen

Luukku 2 Ciaté Fierce Flicks Precision Tip Liquid Liner 

Luukku 3 Crow Gorgeous Scalp Detox

Luukku 4 Ultra Repair Cream Intense Hydration

Luukku 5 Balanceme Flash Cleanse Micellar Water

Luukku 6 Thisworks In Transit Camera Close-Up

Luukku 7 James Read Gradual Tan H2O Illuminating Tan Mist Body

Postaus täällä.

Luukku 8 – Redken No Blow Dry Airy Cream

Luukku 9 – Bella Pierre Banana Setting Powder

Luukku 10 – Oskia London Renaissance Mask

Luukku 11 – Molton Brown Gingerlily Body Wash

Luukku 12 – Caudalie Vinosource Moisturizing Sorbet

Luukku 13 – Moroccanoil Treatment

Luukku 14 – Korres Wild Rose Advanced Repair Sleeping Facial

Postaus täällä.

Luukku 15 – Lookfantastic Contour Brush

Luukku 16 – ModelCo Retractable Brow Pencil

Luukku 17 – Omorovicza Queen of Hungary Mist

Luukku 18 – Dr. Lipp’s Nipple Balm

Luukku 19 – Crabtree & Evelyn La Source Hand Therapy

Luukku 20 – Elemis Pro-Collagen Marine Cream

Luukku 21 – Magnitone London WipeOut The Amazing Microfibre Cleansing Cloth

Postaus täällä.

Luukku 22 –  High Definition Eyeshadow Palette – Foxy 

Viiden luomivärisävyn paletti, jonka värimaailma sopii myös kulmien ehostukseen – paitsi minulle! Ovat liian lämpimiä. Paletti tuntuu hyvin jämäkältä, eli ei mitään halvinta materiaalia. Mukana on myös yksi kaksipäinen luomivärisivellin. Katselin Lookfantasticin sivuilta näitä High Definition -paletteja. Olisin tykännyt siitä Vamp -paletista ihan älyttömästi, mutta ihan kiva tämä Foxykin on. Tämä High Definition on minulle aivan uusi brändi. En ole tästä aikaisemmin kuullutkaan! En vielä tiedä otanko paletin käyttööni vai jatkaako se matkaansa toiseen kotiin?

Luukku 23 – Doucce Maxlash Volumizer Mascara

Tuuheuttava maskara. Tämäkään brändi ei ole minulle ennestään tuttu. Maskaroita on aina kiva kokeilla.

Luukku 24 – Dr. Botanicals Moroccan Rose Superfood Facial Oil

Tästä jouluaaton luukusta olin hyvin mielissäni. Brändin tuotteita en ole ennestään testaillut, mutta olen tähän netissä joskus törmännyt. Ihanaa saada uusi kasvoöljy, sillä talvi on vasta aluillaan ja olen nyt entistä enemmän hullaantunut kasvoöljyihin. Nyt meinaa käytän niitä meikin allakin, kun uskalsin testata uudestaan. Ihoni on muuttunut sen verran, että talviaikana voi ohuen kerroksen käyttää meikin alla, eikä meikkipohja siitä liejuunnu. Tämä Dr. Botanicalsin ruusuöljy on tehty vain luonnollista alkuperää olevista ainesosista. C- ja A-vitamiinien lisäksi öljyssä on mineraaleja. Vielä en ole tätä korkannut, mutta hyvin pian sen avaan. Tämä oli ehkä mieleisin luukku kalenterissa.

Luukku 25 – Pixi Hello Glow Kit – Glow Booster in Peach Gold, Beauty Blush Duo in Peach Honey, LipLift Max in Honey Sheen

Joulupäivän, eli viimeisen luukun sisältö oli Pixin Hello Glow Kit, jossa oli minikokoinen hehkuvoide, minikokoinen korostus-/poskipuna sekä minikokoinen huulikiilto. Tämä oli tosi kiva, vaikka minulla on tuo poskipuna-korostuspuuteriduo täysikokoisena. Tämä mini lähtee eteenpäin sen vuoksi. Muut jäävät varmaankin minulle, mutta jäävät odottamaan kesää. Ovat ehkä vähän liian lämpimiä hehkultaan nyt talviaikana minulle.

Kokonaisuudessaan tämä Lookfantastic Advent Calendar 2017 oli erinomainen. Todella vaikea sanoa, että pidinkö enemmän vuoden 2016 (tässä linkki vuoden 2016 kalenterin yhteenvetoon) vai 2017 kalenterista? Eivät nämäkään kaikki osuneet, mutta taidan kallistua vuoden 2017 kalenteriin. Pidin sen ihonhoitotuotteista. Meikkituotteita oli tänä vuonna 7, eli niitä oli 2 enemmän, kuin viime vuonna (jos siis laskemme viimeisen luukun yhdeksi meikkituotteeksi). Oli jälleen hyvä kalenteri, joten taidan ostaa sen tulevanakin jouluna kalenterikseni.

Huomiselle ajattelin tehdä koosteen elevenin joulukalenterista ja samalla julkaista Glitz & Glamin joulukalenterin arvonnoissa voittaneet. Myönnän, että en ole vielä(kään!) saanut suoritettua arvontoja, vaikka alkuperäisen suunnitelmani mukaan piti. Tänään ne kuitenkin teen ja kontaktoin voittajiin. Saadaan loppujenkin luukkujen voittajat selville ja heille palkinnot. Ovat varmaan elevenillä ihmetelleet, että mitäs se Glitz & Glamin Minna vitkastelee? My bad!

Tämä vuodenvaihde onkin aina tällaista koosteiden aikaa. Jatketaan ainakin vielä huomenna koosteiden parissa.

Oikein kivaa tiistaita!

X