Glitz & Glam

MAC shoppailujani + vilautus Lumenen tuotteista

Teksti: Minna / Glitz & Glam

Yhden huomautuksen sanon heti alkuun eiliseen postaukseeni liittyen. Love It:n liikkeessä ostoksia tehdessä maksuvälineenä tällä hetkellä käy vain käteinen. Unohdin siitä kirjoittaa, kun toissailtana päässäni taisi pyöriä vain meidän pikku prinsessan tulevien synttäreiden leipomiset. ;D

Sitten päivän postaukseen…

Kuten nyt olen muutamassa(kin) postauksessa jo kertonut, niin olin viime viikolla Helsingissä ja käväisin pikaisesti Stockmannilla. En kierrellyt mitään muita kosmetiikkabrändejä kuin MACin. Halusin jotain pitkästä aikaa MACiltä, sillä viimeisestä ostamastani ”mäkistä” on kohta jo vuosi. :O

Olen jo kauan halunnut ostaa kokeiluun MACin Paint Pot -voideluomivärin vähän niinkun pohjustajaksi. Olen lukenut tästä Paint Potista paljon hypetystä ja kehuja, joten NYT sen halusin hankkia. Mustaa Kajalia -blogin Heidi vielä sopivasti muistuttikin minua omalla postauksellaan. 😉 Olikohan tämä kohtaloa? 😀

Tässä minun ostokseni mäkiltä. Paint Pot ja kaksi upeaa Mineralize luomiväriä, joista toinen on duo.

Sävyksi Paint Potille valitsin Painterlyn, joka on vaaleanpunaiseen taittava ihonsävyinen beige. En tarkoituksella ostanut samaa sävyä kuin mikä Heidillä oli, mutta tuo vaaleanpunaisuus houkutti tälläistä kylmäsävyistä naisimmeistä. 😉 Muitakin kivoja sävyjä oli, mutta päätin valita takuuvarman nuden ja minulle sopivan sävyn. 
Olen testaillut vasta pari kertaa tätä Paint Potia, joten palaan arvostelemaan tätä myöhemmin, kun olen saanut ”tutkimustulokseni” valmiiksi. ;D

Nuo luomivärit taas… noh, sanotaan vaan näin, että ne huusivat minun nimeäni. 😀 Ei niille mitään aivan oikeaa ja todellista tarvetta ollut, mutta kun ne näyttivät niin upeilta. 😀

MAC Mineralize Eye Shadow (Duo) sävyltään Joy & Laughter. Oijoi, miten ihanan viileä ja hohtava! Niin minun makuun. 🙂 Vaaleampi sävy on kylmä, lähes hopeisena hohtava vaaleanpunainen, joka taittaa hieman lilaan. Tummempi sävy on harmahtavaa violettia.

Mineralize Eye Shadow sävyltään Cinderfella. Mieletön musta jossa hopeaa. Todella näyttävä ja erikoinen! Ei varmaankaan tarvitse selitellä, että miksi tämä oli minulle se the luomiväri ja silmät kiiluen käteni hapuili sitä. ;D Mustaa ja kirkasta, metallista hopeaa samassa paketissa! Wouh!

Swatch-kuva Paint Pot Painterlystä ja luomiväreistä. Paint Pot on käsivarteni pohjustajana. Näettekin kuvan oikeassa laidassa rajan johon Paint Pot päättyy. Siitä näkee hyvin minun ihoni ja Painterlyn sävyeron, joka on aika pieni. 

Lähikuva näistä ihanista Mineralize luomiväreistä. Kuten näette, niin pigmenttisiä ovat ja vaikka sävyt ovatkin ”epätasaisia” napissa, niin luomella (iholla) ovat tasaisia. Näissä on kiva ja erikoinen efekti luomella. Meikkikuvia minulla ei tällä kertaa ole, vaikka olenkin meikannut näillä jo monta kertaa. Erityisesti Joy & Laughter duoa on tullut käytettyä aamuisiin pikameikkeihin tällä viikolla. On ollut niin kiire aamulla ennen töihin lähtöä, että en ole ehtinyt mitenkään napata kuvia. Minä en ole aamuihmisiä!!! Inhoan aamun kiirettä ja olen lähes toimintakyvytön ensimmäisen puolentunnin aikana. Tarvin paljon kahvia ja rauhallisen hetken koneellani. ;D

Monia saattaa kiinnostaa, että mitä nämä sitten maksoivat. Paint Pot Painterly maksoi tasan 20 euroa ja Mineralize luomivärit olivat 23,50 euroa/kpl. Ei halpiksia, mutta ei kalleimpiakaan mitä tiedän. En ihan jatkuvasti ostaisi tämän hintaisia luomivärejä, mutta näissä oli ”sitä jotain” joka sai minut kiinnostumaan. 🙂 Meikkikuvia tulee kyllä, sen lupaan. 😉

Suosittelisinko? Paint Potia en ole testaillut vielä tarpeeksi, joten siihen palaan vielä tuonnempana, mutta luomiväreistä voisin jo nyt sanoa, että suosittelisin. Ovat todella hyvin ja kauniisti levittyviä, että myös näyttäviä. En oikeastaan löydä niistä moitittavaa… muuta kun hinnan ja saatavuuden. Minuun nämä ”mäkit” purivat ja olen tyytyväinen ostokseeni.

Loppuun vilautan teille tulevista esittelyistä täällä Glitz & Glamissa…

Kaikki Lumenen koulutuksessa olleet saivat omat pussukkansa Lumenen tuotteita testailtavaksi. Olette pyytäneet minulta myös markettikosmetiikkaa, joten tässä on yhtiä tuotteita, jotka tulevat esittelyyn jossakin vaiheessa.

Erityisen paljon minua kiinnosti tämä Time Freeze -tuotesarjan Instant Lift Serum, eli Kiinteyttävä Pikakaunistaja. Olen tätä vasta yhden kerran ehtinyt kokeilemaan, joten minun tarvitsee hieman lisää tutustua tähän ”Tuhkimo seerumiin”. Oletan, että yli 30 vuotta olevia kiinnostaa tämän tuotteen arvostelu, että onko näistä mihinkään, vai ovatko ”Tuhkimo tipat ja seerumit” yhtä satua kuin Tuhkimokin?

Tänään meillä juhlitaan 3-vuotissynttäreitä ja teemana on tietysti Disneyn prinsessat. 🙂 Voipi olla, että äiti meikkaa itsensä prinsessaiseksi, joten jos tälläinen kummallisuus tulee tapahtumaan, niin ikuistan tottakai sen kameralla ja laitan tänne näytille teille prinsessamaisten meikkauksien ystäville. 😉

Uudemmat lukijat voivat käydä vilkaisemassa vanhoista postauksistani, kun Milla meikkaa äitinsä ja Milla pieni kynsitaiteilija. Niin ja olipa kerran pikkuinen Milla tyttö lakannut salaa itse omat varpaankyntensä. 😀

Rauhallista sunnuntaita kaikille teille iha-naisille! Meillä tänään biletetään ja syödään kakkuja. 🙂

Lue myös

X