Glitz & Glam

Masukakkua ja muuta höpötystä

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

No niin! Nyt sitten alkoi tämän mamman äitiysloma. 🙂

Viime viikon perjantaina minulla oli viimeinen päivä opiskelu-/työpaikassani Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteellä. Meillä on siellä tapana, että lomille jäävät tuovat aina toisille jotain hyvää kahvihuoneeseen. Minä tilasin tädiltäni kakun ja annoin hänelle vapaat kädet toteutukseen. Tälläisen kakun tätini sitten loihti minulle töihin vietäväksi…

MASUKAKKUUUUU!!!! Vähänkö tätini on taitava kakkutaiteilija! :O Wauh! Varmaankin upein kakku mitä olen nähnyt ja syönyt. Niin teemaan sopiva ja kaunis… ai että… 🙂

Näettekö pienen yksityiskohdan kyljessä? Sieltä pieni jalka työntyy esiin. 😀 Ihan loistava! Kun itse lähdin töistä Kotkaan töihin, niin eipä ollut enää paljoa kakkua jäljellä, eli hyvin maistui työkavereilleni. Kakku saikin paljon kehuja upean näkönsä ja makunsa vuoksi.
Kuvat on otettu minun kännykällä, joten siksi eivät ole ihan samaa luokkaa laadultaan, kuin yleensä järkkärillä kuvaamani kuvat. 😉

Kuten olen kertonutkin, niin olin nämä viimeiset kolme päivää ennen äippälomaa koulutuksessa Helsingissä Goldwell Academylla. Kyseessä oli väri- ja leikkauskoulutus. Siellä minä kolme päivää opiskelin ja tein joka päivä mallille värin ja leikkauksen. Opin uusia tapoja tehdä moniväräyksiä ja raidoituksia. 🙂

Eilen oli viimeinen koulutuspäivä ja kouluttajat pitivät pienen tentin meille, jossa oli 10 kysymystä. Eniten oikein vastannut sai pienen palkinnon… arvatkaapa kuka oli se eniten oikein vastannut? 😉

NO MINÄÄÄÄ! Hihii! 🙂 Itse tosiaan toivoin salaa mielessäni, että kunhan en olisi huonoin. 😀 Sain palkinnoksi Goldwellin Volume -hiuslakan, Hot Form -suoristussuihkeen, Color shampoon ja hoitoaineen. Jipii! 🙂

Oli tosi kiva fiilis ja iloani nostatti vielä se, että minä olin koulutusporukan noviisein, eli kaikki muut olivat joko vastavalmistuneita tai useamman vuoden pois alalta olleita… minä olen opiskellut 4 kuukautta. 🙂 Saanhan olla ylpeä itsestäni? Saanhan?

Kyllä tässä tulikin tehtyä töitä ja oltua melkoisen kovilla keväästä/alkukesästä asti. Minähän pidin vain viikon kesäloman ja muuten tässä olenkin heinäkuusta asti tehnyt aika pitkälti 6 päiväsiä viikkoja ja hyvin usein työpäiväni ovat olleet kellon ympäri. Olen todella antanut kaikkeni minkä olen pystynyt, ettei jäisi itseäni tai ketään muutakaan harmittamaan. Toki minä olen aika raadollinen itselleni ja olen ollut aika montakin kertaa harmissani itselleni, kun en ole pystynyt parempaan ja enempään. Järjen(ööh… siis mikä?)ääneni on kyllä sanonut minulle, että olen tehnyt sen mihin nyt olen pystynyt ja määräänsä enempää ei keneltäkään voi vaatia.

Mutta nyt on aika ottaa lunkisti. Tosiaan yhden päivän koulutuksen vielä käyn parin työkaverini kanssa ja teen vielä kaksi teatterinäytöstä, mutta sitten on aika lopettaa kaikki työ vähäksi aikaa. Glitz & Glam ei kuitenkaan lomaile… vielä! 😉 Toki sitten, kun minulla se h-hetki on, niin blogi on pienellä paussilla.

Ensiviikolla on luvassa postauksia joka päivä, sillä julkaisen Chicks’n’Cars -kalenterin meikki- ja korukuvia teille. Joka päivä on kaksi mallia ja sunnuntaina sitten äänestys ja arvonta. 😉 Kertoilen tästä kaikesta lisää sitten ensiviikolla. 😉

Seuraava postaukseni tulee ulos lauantaina tai sunnuntaina. Miten nyt ehdin ja jaksan ensimmäisien lomapäivieni aikana tehdä. Luvassa on kuitenkin jatkoa Grimas -postauksille, eli meikkivoiteiden käytöstä vinkkiä. 😉

X