
Matkalaukun pakkailua ja täpinöintiä matkasta
Iiik! Pariisi odottaa! En ole päässyt aikaisemmin tekemään postausta, jossa näyttäisin mitä ja miksi minä pakkaan matkalleni mukaan. Tämä on vasta toinen kerta, kun lähden lentokoneella jonnekin. Toki olen laivaristeilyllä käynyt pari kertaa ja Tallinnassa kerran Glitz & Glam -blogin historian aikana. Eli reilun kahden vuoden aikana.
Hirveästi ylimääräisiä en viitsi pakkailla mukaan ja vältän ”just in case” -tuotteiden raahaamista turhaan. Meinaanhan minä kuitenkin Pariisissa shoppailla uusia kosmetiikkatuotteita, joten höhlää ottaa mukaan mitään turhaa.
Kerronpa hieman minkälainen meidän matkamme on (yliviivaukset on niitä, jotka mieheni haluaisi varmaankin poistaa listalta mahdollisimman vähäiseksi). Tarkoituksemme on päivisin kierrellä nähtävyyksiä (shoppailen kosmetiikkaa), katsella maisemia (käydä Sephoroissa yksi, kaksi, eiku kolme kertaa), nauttia viiniä (ihailen huulipunien sävyjä), nauttia ranskalaisia herkkuja Seinen rannalla (Iiik, täällähän on myös Kikon liike!), ihailla ranskalaista historiaa ja taidetta (rakastan ranskalaisten selektiivisten merkkien pakkauksien kauneutta) ja iltaisin pukeutua parhaimpiin tai ainakin lähes parhaimpiin ja mennä kivaan ravintolaan syömään. Hyvä ruoka ja viini on aina ollut minun ja mieheni kiinnostuksen kohde matkoilla. Meistä on kiva kokeilla uusia ruokia. Ranskalainen keittiö on aina ollut minun innoittajani ruoanlaitossa ja jokunen vuosi sitten rakastuin ranskalaisiin viineihin. Shampanja nyt on lähes aina ollut minun lempparijuomiani alkoholipitoisista juomista.
Toisena iltana lähdemme jokiristeilylle, jossa saamme nauttia kauniista Pariisin maisemista, monen ruokalajin illallisesta ja toisistamme. Käymme myös Eiffel-tornilla ja pääsemmekin jonon ohi suoraan 2. kerrokseen. Tornilta matkamme kulkee punaiselle myllylle, eli Moulin Rougelle, jossa saamme shampanjan kera nauttia esityksestä Féerie. Varasimme tälläisen paketin jo etukäteen. Muut illat ja päivät ovat ohjelmaltaan täysin omatoimisia. Pariisissa ei oikeastaan ole ns. ”pukupakkoa” ravintoloihin, mutta farkuissa, lenkkareissa tai muissa vapaa-ajan asuissa ei tiettyihin paikkoihin sisälle pääse. Esimerkiksi jokiristeilyllä on pukeutumissääntönä smart casual, eli vapaa pukeutuminen tietyillä säännöillä. Tumma puku tai iltapuku ei ole pakollinen. Pukeudumme mieheni kanssa välimaastosta, eli ei täysin prameimpia iltapukuja ja tummaa pukua, mutta ei ihan rennointa bisnestyyliäkään, vaan astetta juhlavampi. Toisen illan illanviettomme alkaa klo 18.00, joten pukeutumisessa tulee ottaa huomioon myös iltapukeutuminen.
Kun aloitin kosmetiikkatuotteiden kasailun, että mitä mukaan Pariisiin neljäksi päiväksi, niin huomasin, että ei se ollutkaan niin helppoa. Olin etukäteen miettinyt mitä tarvin ja mitä haluan mukaani. Pariisissa kun ei vissiin missään myydä kosmetiikkaa, niin mitään tärkeää ei sen vuoksi saa unohtaa. 😀
Kun tuotteiden ja välineiden kasaamisen aika tuli, niin huomasin, että määrä ei ollutkaan ihan niin pieni, kun aluksi oletin.
HIUKSET
Kun kyseessä on neljä päivää, niin haluan ottaa mukaani hiustenpesu ja -hoitotuotteet. Mukaani lähtee pienempi kokoiset KMS California Color Vitality shampoo ja hoitoaine. Molemmissa pulloissa on 75 ml tuotetta. Minulla on muitakin matkakokoisia shampoita ja hoitoaineita, mutta näitä olen säästellyt tätä matkaa varten, kun ovat niiiiin hyviä!
Suihkusaippuaksi mukaani lähtee blogikaveriltani saatu Cliniquen Deep Comfort Body Wash. Ko. kaveri ojensi putelin minulle ja sanoi, että tässä sinulle sinne Pariisin matkalle. 🙂
Hiuksiin jätettäviä hoitoaineita minulla ei ole pienempi kokoisena muita kuin tämä BC:n Moisture Kick, joka on hyvä selvittämään hiuksia.
Hiusten muotoiluun KMS Californian Free Shape Hot Flex Spray. Jos intoudun reissullani kihartamaan hiuksiani, niin kikkurat kestävät. 😉
Hiuslakka ja muotovaahto on pieniä matkakokoisia Goldwell Style Sign Gloss sarjasta.
Jos haluan tekstuuria ja käsiteltävyyttä hiuksiini, niin otan mukaani pienempi kokoisen pullon KMS California Hair Play Playable Texture -suihketta.
Hiuksia siloittava öljy myös mukaan. Onneksi LivBoxista sain näytekokoisen Moroccanoilin hiusöljyn.
KASVOJEN PUHDISTUS & KOSTEUTUS
Minulla ei ole muita pienikokoisia pulloja kasvojen putsaria, kuin Biothermin Biosource Exfoliant tonifiant. Putsari on kevyesti kuoriva, mutta silti päivittäiseen käyttöön soveltuva. Kasvoni kestävät kyllä muutaman päivän peräkkäin kuorivaa putsaria.
Silmämeikin puhdistukseen kätevät Simplen Kind to Eyes Eye Make-up Remover Pads -puhdistustyynyt. Nämähän tulivat LivBoxista, niin minun ei tarvinnut ostaa uusia matkaa varten.
En ota erikseen päivä- ja yövoidetta, vaan selviän kyllä reissun ajan yhdellä voiteella, joka on päivällä minulle hyvä. Lumene Arctic Aqua 24h Balancing Moisturizer on loistava voide rasvoittuvalle iholleni ja juuri nyt, kun sää on muuttunut lämpöisemmäksi ja ihoni tarvitsee vähän kevyempiä kosteusvoiteita.
Silmänympärysvoidetta tarvitsen aina! Mukaani lähtee tämä hyväksi jo todettu ja näppärän kokoinen Clinique All About Eyes Rich -voide. Tämäkin LivBoxista. 😀 Käteviä tuotteita matkalle kokonsa puolesta!
Huulivoiteeksi mukaani lähtee Kiehl’s Lip Balm #1.
MEIKKIPOHJA & POHJUSTUS
En varmaankaan ottaisi meikinpohjustajaa mukaani, ellei minulla olisi tätä pientä näppärän kokoista näytettä lempparipohjustajaani Clarins Instant Smooth Perfecting Touch.
Puuteripapereita meikkipohjan korjailuun, jotka ovat Artdecon Art Couture Oil Control Paper. Paperit on pakattu kivaan koteloon, jossa ne voi kulkea mukanani käsilaukussa.
Itsestäänselvyys on Urban Decay Eyeshadow Primer Potion. Perusteluja tai mitään muutakaan tämä ei tarvitse. Mukaani lähtee vajaa tuubi.
Nopean pikaiseen laittautumiseen Yves Saint Laurentin Top Secrets BB Cream.
Irtopuuteriksi nappasin Laveran Trend Sensitiv Fine Loose Mineral Powder. Kannen alla kulkee mukana ihan kätevä ja pieni vippa.
Sitten oli ongelma meikkivoide… mikä mukaan reissuun? Jos minun Lancômen Teint Idole Ultra 24H olisi ollut vielä ehjä, niin se olisi lähtenyt mukaani. Minulla oli oikeastaan vaihtoehtoina Chanel Mat Lumière tai Lancômen Teint Visionnaire. Käytössä pidän enemmän Mat Lumièrestä, kuin Teint Visionnairesta, mutta Teint Visionnairen sävy 005 on minulle parempi, kuin Mat Lumièren 05 Faïence. Jos päädyn loppujen lopuksi Teint Visionnaireen, niin en ota mukaani Maybellinen FIT ME -peiteväriä, koska Teint Visionnairen kannessa on peiteväri erikseen. Jos taas päädyn sittenkin ottamaan mukaani Chanelin Mat Lumièren, niin FIT ME:n peiteväri lähtee mukaan.
Todennäköisesti ostan reissultani uuden Teint Idole Ultra 24H -meikkivoiteen, mutta varuiksi on otettava joku meikkivoide mukaankin, jos en ostaisikaan. Tämä nyt taitaa sitten kuitenkin olla se sellainen ”just in case” -juttu. 😀 Valokynää ei kuvassa näy, koska ajattelin, että ehkä Pariisista sellainen löytyy jostakin… ehkä? 😀
MEIKIT
Argh! Tämä oli kanssa vaikea ryhmänsä. Mitä meikkejä haluan mukaani? Haluan lähes kaikki, mutta mitkä nyt olisi ne tärkeimmät? Luomiväreiksi otin Urban Decayn Naked -paletin. Aina takuuvarma, sillä sävyillä saa loihdittua nudemeikin, että myös näyttävän iltameikin. Paletista puuttuu ainoastaan riittävän vaalea nudemainen mattaluomiväri, joka sitten matkallani on Grimasin 580.
Kulmien ehostukseen NYXin Eyebrow Cake Powder -duo+vaha ja sävynä Taupe/Ash.
Rajauksiin IsaDoran Fine Liner Eye Stylo -rajaustussi ja Inglotin Khol Pencil -kajal.
Maskaraksi Lancômen Définicils. En oikein osannut päättää maskaraani. Sensai 38 pysyisi säässä kuin säässä ja ihan missä olosuhteissa tahansa, mutta sillä ei saa kovin kauniita ripsiä. Définicils on tuuheuden, pituuden, keston ja erottelevuuden kanssa tasaisin. Voi olla, että nappaan toisesta hintaluokasta olevan Wettiksen maskaran myös mukaani, sillä on myös samat hyvät ominaisuutensa pienillä eroavaisuuksilla.
Poskipunaksi MACin voidemainen Posey, varjostuksiin Dr. Hauschkan Powder Duo -varjostus/aurinkopuuteri ja korostuksiin Sensain hohdepuuteri duo.
Huulimeikeiksi päätin ottaa vain yhden huulikiillon ja yhden huulipunan. Kiilloksi iiiihana Giorgio Armanin Coral 300 ja punaksi (minusta tuo on huulipuna, eikä kiilto koostumuksensa vuoksi) Lancômen L’Absolu Crème de Mat 300 Magie Pourpre.
Rajauskyniksi Artdecon Invisible Lip Contour (väritön rajauskynä) ja Grimasin 544 sävyinen rajauskynä.
SIVELTIMET
Voi apua! Mitkä siveltimet otan mukaani? Menen niin fiiliksien mukaan siveltimissä, koska haluttu lopputulos määrittelee myös mitä sivellintä käytän. Tälläiseen kokoonpanoon lopulta päädyin…
Päätin ottaa mukaani peittävintä jälkeä tekevän meikkivoidesiveltimeni, eli Inglot 21T. Sitten on voidemaiselle poskipunalle MAC 188, varjostuksiin Grimas 4 ja korostuksiin Real Techniques Contour Brush. Luomivärisiveltimiä vinopino ja muutama muukin sivellin.
Näyttääkö määrä ihan hirveältä? 😀 Kyllähän tuo kasa toisaalta näyttää sellaiselta, kuin Pariisista ei mistään saisi ostettua kosmetiikkaa ja ne kaikki kannattaa raahata kotoa asti mukana. 😀
Olen muutaman uuden mekon ostanut reissua varten, mutta vain kaksi niistä valitsin mukaani. Toisen nimesin Vappu Pimiä -mekoksi. 😀 Itämainen mekko, jossa pitkät hihat ja satiininen kangas. Mekko jonne yritetään piilotella niitä raskaudesta ja kotiäitini olosta saatuja kiloja.
Tässä Vappu Pimiä -mekoksi nimeämäni mekko. En osaa kuvata itseäni peilin kautta, joten katsotaan sitten reissun jälkeen, että oliko tämä mekko päälläni ja löytyykö julkaisukelpoista kuvaa tämä minun päälläni. 😉 Mekko on vielä silittämättä… tiedän jo etukäteen, että tuota kolttua saa varmaan silittää ykkösteholla ja jokainen tietää miten raivostuttavaa niin miedolla lämmöllä silittäminen on.
Kuviot ovat kauniita ja mekossa huokuu aasialainen tunnelma. Printtikuosit ovat tällä hetkellä kovasti in. Olihan ysäri printtien kulta-aikaa, joten luonnollisestikin nyt ysärin tullessa muotiin tulee/tuli myös printit.
Toinen mekkoni on musta, mutta erikoista minulle siinä on pitsi! Voi hyvä tavaton! Minä pukeudun pitsimekkoon? Noh, ajat muuttuu ja minä siinä mukana… vai toisinpäin? Pitsikuviot ovat olleet muotia nyt jokusen vuoden, eikä villitykselle näytä vielä loppua tulleen.
Minulla oli iso ongelma käsilaukun kanssa. Minulla on muutama iltalaukku, mutta… haluan iltaisin kameran mukaani, joten iltalaukun pitää olla sen kokoinen, että pokkarikokoinen järkkärimme mahtuu sinne. Omat iltalaukkuni ovat todella pieniä. Löysin nyt yhden, jonka sitten ostin. Aika blaah, mutta menettelee. Jos löydän paremman Pariisista ekana päivänä, niin ostan kyllä heti. Musta laukku mustan mekon kanssa on vähän tylsä.
En vielä tiedä mitä koruja otan mukaani, mutta tämän mieheltäni joululahjaksi saamani Lapponia Jewelryn Arieta korun otan. Arieta on Zoltan Popovitsin designia.
Koru on mataksi hiottua hopeaa ja vain tuossa korun kärkiosassa on vähän kiiltävää pintaa. Kun etsin korusta tietoa tätä postausta varten, niin satuin näkemään lahjani hinnan… tjaa…
Minun oli aivan pakko ostaa uudet korkkarit, sillä raskauden jäljiltä jalkani ovat vieläkin aika turvoksissa. Kaikki sirommat korkkarini puristavat ja painavat. 🙁 Löysin Kookengästä (ent. K-kenkä) nahkaiset korkokengät, jotka tuntuivat jalkaan melko hyviltä ja näyttivät kivoilta. Korko on tukeva, joten minulla on turvallinen olo, eikä tarvitse pelätä jatkuvasti turvalleen lentämistä. Etenkin, kun olemme sillä paatilla jokiristeilyllä. Mukavaa kengissä oli myös se, että koot menivät puolikkaiden välein. Parhaimmilta tuntuivat 37,5, sillä 38 jalassa kengät lonksuivat kantaapäässä ja 37 taas puristi liikaa päkiän kohdalta.
Otan mukaani myös viime vuonna ostamani korkkarit. Nämä mahtuu jalkaan, eikä purista. Nämä eivät kuitenkaan tunnu yhtä mukavilta jaloissa, kuin juuri ostamani korkkarit. Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä mukavempia kenkiä käytän. Ennen sitä suhailtiin miten vain, vaikka kengät tuntuivat tuskallisilta jaloissa. Nykyää en halua kärsiä kenkien vuoksi. Olkoot sitten tylsemmät, mutta minä en halua huutaa tuskissani, kun en pysty enää kävelemään kenkien vuoksi. Kaapit on täynnä vähän käveltyjä kenkiä.
Paljon, paljon muutakin vaatetta ja hiustenlaittoon liittyvää lähtee mukaan, mutta en nyt kuitenkaan kaikkea kuvaile ja laita tähän postaukseen. 😀
Olen aivan intoa täynnä, sillä pääsenhän minä vihdoin Pariisiin! 🙂 Teen postauksen matkastani, mutta tietysti sitä nyt pitää ensin vielä odottaa, että käymme Pariisissa ja tulemme takaisinkin. 😀
Au revoir!
Kommentit
Totta kai viitsin! 🙂 Kouvolassa ilahdutaan varmasti!
Kommentit
Mukavaa matkaa, hyvältä kuulostaa! Ihanaa että jaksat nähdä vaivaa pukeutumisen ja laittautumisen eteen etkä lähde rytkyissä 😀
Pakko kysyä kun alkoi vaivaamaan-onko tuo pitsimekko Zizzistä? Hyvin samankaltaista kun olen töissä katsellut jo pidempään.. 😀
Ihanaa matkaa! Ja hei kansa vaatii sitten mekkokuvia, ihanalta näyttävä :)!
…Jörkytyin siveltimien määrästä :’D. Itse raahaan mukana max neljää eri sivellintä, haha.
Mulla on järkky määrä mm. just KMS:n matkakokoisia juttuja oottamassa jotain matkaa! 😀 Noh, sinne Tallinnaan nyt kuukauden päästä ainaski, mutta oishan se kiva saada kaikki ihan KUNNOLLA käyttöön ;D !
Niin, ja mukavaa reissua! 🙂
Kivaa matkaa
Oikein ihanaa ja antoisaa matkaa! Pariisi on niin kaunis kaupunki, että kamera on ehdottomasti oltava iltalaukussakin mukana 😀 Täälläkin on pakkauspuuhat kesken (joksin määränpää hitusen eteläisempi) ja samat kysymykset kunkin kosmetiikan tarpeellisuudesta matkalla. Tilan ja grammojen säästäminen on hyödyllistä, ainakin ajatellen tuliaisia :)=
ooh, ihanaa matkaa! ^_^
Hyvaa matkaa toivottaa uusi lukija (CN: n vanha tuttu) 🙂
Ihanaa matkaa, siitä tulee varmasti ikimuistoinen!
Sinuun verrattuna matkustan kyllä kosmetiikan puolesta askettisesti, mutta sitten kärsin siitä aina kohteessa ja kaipaan luomivärejäni ja parfyymejani. Kotiin on kyllä sitten aina kyllä kivaa tulla, kun ei enää tarvitse kituuttaa yhdellä kasvoputsarilla ja kosteusvoiteella, ilman hiuslakkaa. 🙂
Täällä vaaditaan sitten tarkkaa raporttia Pariisin matkan kaikista vaiheista, myös niistä kosmetiikkaostoksista tietenkin. Mieluiten moniosaista jatkokertomusta. 🙂
Bon voyage chérie, à bientôt!
Ihanan harkitusti valitut matkatavarat. Itse aina viime tipassa heitän kassiin kaikenlaista, ja yleensä lopputuloksena tavaraa on aina liian vähän. Varsinkin vaatteita. Siinä suhteessa olen kai epätyypillinen nainen – yleensähän tavaraa on liikaa mukana 🙂
Ihanaa reissua!!
Charming Nails: Kiitos! Matka oli mitä ihanin. Joo, mietin aina mitä laitan päälleni, vaikka en ole mitenkään erityisen kiinnostunut muodista. Kuitenkin aina pitää olla siististi pukeutunut ja vaatetus tuo sitä juhlan tuntua. 🙂
Iluna: On, sieltähän se. 🙂 Nyt sen verran isossa kunnossa, että liikkeen pienimmät koot ovat sopivia. 😀
Panda: Ou nouh! En tainut poseerata yhdessäkään kuvassa ilman takkia. :O No katsotaan mitä kuvista löytyy. 😀
Pari sivellintä oli turhia, mutta melkein kaikkia käytin reissussa. ;D
Kissis: Kiitos toivotuksista. 🙂
Nuo matkakoot on niin käteviä matkoilla. 🙂 Säästelen mielelläni niitä matkoille. Kohta pääset sitten itsekin testaamaan niitä. 😉
eekku: Kiitos! Mahtavaa oli! 🙂
Katjamaria: Kiitos! 🙂 Matka oli ihana ja siitä sitten myöhemmin omia postauksia. 😉
Kamera iltalaukussa osoittautui ehdottomaksi. Niin paljon hienoja iltakuvia tuli kuvailtua. 🙂
Melkein tuli raahattua sama määrä uutta kosmetiikkaa kotiin tuliaisiksi itselleni ja läheisille. 😀 Voi elämä!
hepe: Kiitos! Matka oli ihana! Ikävä jää Pariisiin…
mia: Kiitos sinullekin! Postauksia Pariisista tulee jossakin vaiheessa. 🙂 Tervetuloa Glitz & Glamin lukijaksi mia! 🙂 Toivottavasti viihdyt. 😉
Pumpulipupu: Kiitos, matka oli ikimuistoinen. 🙂
Itse inhoan kituuttamista. 😀 Usein jätän hajuvedet kotiin ja ostan reissultani uuden tuoksun. Tällä kertaa ostin Guerlainin uuden tuoksun, jota ei ”maista” saa. Iiiihana! 🙂
Kiva kuulla, että postaukset kiinnostaa, sillä Pariisista tulee moniosainen postaussarja, sillä yhteen en mitenkään saa kaikkea ympättyä. 😉
Merci chérie! 🙂
Päivi: Yleensä aina minun pakkailut on mennyt niin, että heitän hätäpäissäni kaikkea mitä sattuu ja sitten joku tärkeämpi unohtuu. 😀 Minulla oli ylimääräisiä vaatteita ihan just in case. On kamalaa, jos vaikka sotkee puseron tai mekon juuri ennen hotellilta lähtöä ja ei olisi varavaatteita matkassa. :O Mä olen niin hirveä sählä ja sottapytty, että minulle aina sattuu ja tapahtuu, ellen varaudu kaikkeen. 😀
Hehee,itse olen ihan luonnostaan siinä koossa että ne ”pienimmät” koot on just sopivia. 😀 mutta tuo mekko on ihana,oon suositellut sitä monelle kevään juhliin 🙂
Iluna: Minä olen nyt kyllä suurimmillani, kuin ikinä. En kuitenkaan ota mitään stressiä. Mekko oli ihana! 🙂 Siinä oli mukava olla ja olo oli sievä ja pienempi, mitä nyt olen. Tykkäsin ihan kybällä Zizzin myyjästä. Juuri sellainen myyjä, jonka palveltavana on mukava olla hänen ronskimman huumorin vuoksi. 😀 Ihan parhautta!
Pakko kysyä että missä Zizzissä asioit? Saattaa olla että sua on palvellut joku tuttu 😀
Iluna: Kouvolassa. 😉
Eli meidän sisarliikkeessä. 😀 Hyvissä käsissä olet ollut! ;D
Iluna: Harmittaa, kun en nimeä katsonut ja kuittikaan ei ole tallessa. Piti meinaa kirjoittaa positiivista palautetta myyjästä. 😉
Voin välittää tiedon eteenpäin! 😀
Iluna: Voi kiitos jos viitsit tehdä sen! 🙂 Olen kehunut hyvää myyjää monille, sillä hyvästäkin palvelusta pitää kertoa eteenpäin. Yleensä vain se negatiivinen kulkee eteenpäin, kun myös hyvästäkin pitää puhua. 🙂
Totta kai viitsin! 🙂 Kouvolassa ilahdutaan varmasti!