Glitz & Glam

Matkalla Pariisissa osa 1

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Asiaa Parisiin matkastamme riittää ja kuvia on! Tämän vuoksi reissupostaus tulee kolmessa osassa ja kosmetiikkapostaus aivan omassaan. 😉

Introna nyt alkuun vielä, että olen haaveillut noin puolet iästäni, että pääsisin Pariisiin. Tammikuussa täytin 30 ja sain mieheltäni lahjaksi reissun unelmakohteeseeni. 🙂 Lastenvahdit oli jo järjestetty. Tarvitsi vain valita yhdessä hotelli ja alkaa täpinöidä tulevaa matkaa.

Odottavan aika meinasi olla pitkä, mutta tulihan se toukokuu sieltä yllättävän nopeasti sitten kuitenkin.

Lentokentälle saavuimme hyvissä ajoin, jotta saimme rauhassa fiilistellä kuohuvan kera.

Skool!

Kun olimme kahvilassa syöneet kolmioleivät, juoneet kahvit ja kuohuviinit, niin minä halusin vähän shoppailla lentokentällä. Finnairin myymälää vastapäätä löytyi ihastuttava shampanjabaari, johon menimme ottamaan toisetkin lasilliset, sillä aikaa oli vielä runsaasti.

Köh, köh… tämä ei ollutkaan ihan halpa baari. Oli sillä shampanjalasillisella hintaa, mutta voi pojat, että maistui taivaalliselta. Shampanjan kuplat ovat aivan omaa laatuaan ja tuntuvat ihanalta suussa. Lisäksi shampanja maistuu usein raikkaammalta, kuin tavalliset kuohuviinit. Shampanja nimitystä ei saa käyttää, kuin Ranskan Champagne alueella valmistettu kuohuviini ja shampanja valmistetaan omalla valmistusmenetelmällään. Espanjassa vastaavaa kuohuvaa kutsutaan Cavaksi. Cavan ja shampanjan eroa ei huomaa tavallinen kuplajuoman maistelija, mutta väitetään, että todelliset viininmaistelijat ja asiantuntijat huomaavat eron.

Lopulta pääsimme lentokoneeseen. Varasimme lentomme Finnairilta. Ensimmäinen yhteiskuvamme reissulta. Hih, jännittää!

Vielä maassa, mutta jo liikkeessä. Nousun ajaksi minun täytyi laittaa kamera pois.
 

Se on niin hieno ja hassu tunne, kun kone nousee ilmaan. Hihii! Olin taas kuin lapsi huvipuistossa. 😀

Finnairin reittilennoilla saa pientä syötävää. Menomatkalla saimme kana-pastasalaattia.

Alan jo vaikuttaa ihan juopolta, mutta loman kunniaksi otin lisää shampanjaa. 😀 Kuvasin samalla reissukynteni.

Kynsilakkana OPIn Purple-Opolis. Nimettömän ja peukalon koristelin OPIn Nothin’ Mousie ’bout It -lakalla, joka löytyy Vintage Minnie Mouse nimisestä kokoelmasta. Ajattelin, että Pariisi on rakkauden ja romantiikan kaupunki, joten sydämiä kynsillekin. Vitsit, että Nothin’ Mousie ’bout It antaa kauniin efektin kynsille.

Lentomme kesti noin 3 tuntia. Saavuimme Charles de Gaullen lentokentälle, josta jatkoimme RER -linjan metrojunalla Pariisin keskustaan. Ostimme viiden päivän turistilipun, jolla sai kulkea vapaasti minne vain Pariisin alueella.

Hotellimme oli Holiday Inn Notre Dame, eli hotellimme sijaitsi Notre Damen kirkon läheisyydessä. Tässä linkki hotelimme omille sivuille.

Huoneemme oli siisti ja sievä.

Ihan perushuone, jossa ihan kivoja yksityiskohtia. Tykkäsin.

Yllätyksen koin kylpyhuoneessa. Suihkutuotteet olivat Yves Rocheria!!!! Kirjoitin kauneusbloggaajien Facebook sivuille, että vain ranskalaisessa hotellissa voi olla suihkutuotteet Yves Rocheria. 😀

Kyllä minulla oli hauskaa, kun ikuistin tätä asiaa kylpyhuoneessa. 😀 Kosmetiikkabloggaaja on kosmetiikkabloggaaja lomallakin.

Heitimme kamat huoneeseen, minä hieman siistiydyin, koska reissatessa rähjääntyy. Lähdimme tutustumaan hotellimme kattoterassiin.

Ja joo… mitäs muutakaan Ranskassa voisi juoda, kuin viiniä? Noh, minä otin lasin shampanjaa, koska olin niin hehkutellut nauttivani Pariisissa sieluni kyllyydestä tuota lempijuomaani. Lämmin päivä, niin mikäs sen ihanempaa, kuin rauhoittua matkaamisen jälkeen nauttimalla lasin shampanjaa pariisilaisen hotellin kattoterassilla. Ai juma, elo oli, kuin elokuvissa!

Kävimme syömässä hotelimme lähistöltä löytyvässä ravintolassa. Ravintola oli aika keskinkertainen ja hinta-laatusuhde ei ollut kummoinen. En ottanut kuvia annoksista, sillä ei niissä kuvattavaa ollut. Viereisessä pöydässämme istui kalifornialainen nainen, joka oli työmatkalla Pariisissa. Juttelimme hänen kanssa ravintolassa ollessamme. Oli mielenkiintoista huomata miten välittömiä ihmiset ovat Pariisissa jos verrataan Helsinkiin. En usko, että ulkomaalaiset saavat mitenkään lämminhenkistä mielikuvaa vieraillessaan meidän pääkaupungissamme. Olen käynyt muutamassa pääkaupungissa, kuten Tukholma, Oslo, Kööpenhamina, Tallinna, Amsterdam ja nyt Pariisi. Kööpenhaminasta en juurikaan muista, mutta kyllä Helsinki näistä kaupungeista varmaan ”kylmin” on.

Palasimme takaisin hotellille ja menimme vielä katsomaan öisiä maisemia kattoterassille. Siellä se Ranskan/Pariisin symboli nököttää. Eiffel torni valaistuna. Sinne menisimme huomenna, ajattelimme.

Kattoterassi oli luksusmainen, sillä pöytien jalat olivat lämmittimiä! Ei tullut niin herkästi kylmä, kun säärille hohkasi lämpöä. Upeaa, minä huokailin.

Tunnistatteko mikä kuvassa on?

Kymmenen aikoihin Eiffel tornin valot alkoivat vilkkumaan. Kuvasin paljon tornia ja onnistuin ottamaan pari tälläistä epätarkkaa kuvaa, jotka itseasiassa näyttivät aika hienoilta. Tämä ei ole mikään Instagram-kuva, vaan itse kuvattu tarkentamalla toiseen rakennukseen, jotta tornin valot näkyisivät sumeina.

Yömyssyiksi otimme erikoisia drinkkejä. Minun drinkkini oli nimeltään Strawberry Kiss. Mansikkainen ja kookoksinen namidrinksu, joka toimi jälkiruokana. Miehelläni oli jokin yrttidrinkki, jollaista emme ole koskaan aikaisemmin maistaneet. Maku oli todella uniikki. Herkullinen sekin.

Minä ja Eiffel torni yön hämärtyessä. Joimme yömyssymme ja painuimme huoneeseemme nukkumaan. Kello ei todellakaan ollut paljon, mutta meitä ”vanhoja” jo väsytti. 😀

Olipas tämä nestemäinen postaus, mutta ekana päivänä me emme ehtineet muuta kuin matkustamaan, syömään ja siinä sivussa nauttimaan juomia. En muista koska viimeksi olisin ottanut yhtä monta alkoholijuomaa päivässä, kuin mitä otin reissullamme ollessa. Siitä on kauan! 😀

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! Oletan, että minä saan tänä aamuna kahvit sänkyyn ja eiköhän tuo meidän Milla ole askarrellu minulle kortin. Hieman ”lärppänä” hän jo paljasti, että ”en kerro mitään siitä pinkistä kortista”. 😀 Että sillee… ei malta olla kertomatta. Ihan, kuin minä. On tyttö niin äitiinsä tullut monessa asiassa. Eilen meikatessa keskustelin Millan kanssa meikkaamisesta. Neitiä kiinnostaa niin kovasti, että mikä mikäkin tuote on ja mitä niillä tehdään. Veikkaan, että tyttö on melkoinen asiantuntija 10-vuotiaana. Se hetki oli jotenkin todella erityinen meille molemmille, sillä minulla ei ollut kiire, Milla ei säheltänyt ja koskenut joka paikkaan, vaan hän katseli ja kyseli kaikkea. Hän kertoi omia juttujaan minulle ja kinusi itselleen meikkejä. Ihanaa huomata kuinka oma tytär kehittyy ja hänen kanssaan voi käydä pitkiäkin jutusteluja. <3 Milla olisi halunnut luomivärejä, mutta sai jonkun ”rutkun” huulikiillon vietäväkseen omaan ”aarrelaatikkoonsa”. Kosmetiikkakeräilijä jo 4-vuotiaana. Nauroin hirvittävästi, kun neiti selitti, että tarvitsee luomivärin, koska hänellä on tässä tyhjää ja näyttää silmäluomiaan. Tyhjää? 😀 Ihana!

Mielenkiinnolla odotan omaa korttiani Millalta. 🙂

X