Glitz & Glam

Maybelline FIT ME!

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Heh, menikö aamukahvit väärään kurkkuun? 😀 Viime yönä hain Glitz & Glamille uutta taustaa ja päädyin nyt tälläiseen. Mielipiteitänne kuulisin mielelläni, sillä aika moni toivoi Glitz & Glamiin uutta ulkoasua ja olin itsekin hieman tympääntynyt edelliseen, vaikka itse pidin siitä. Onko pilkut liian rauhattomat vai antaako pieni määrä mustaa oman säväyksensä blogiini? En halua värikästä, enkä täysin blankoa valkoista, koska nyt aika monessa blogissa on valkoinen tausta. Pidän paljon mustan ja valkoisen yhdistelmästä, joten haluan jatkaa sitä linjaa edelleen. Nyt tausta on kevyempi ja ei enää niin synkkä. Banneri on nyt vain nopeasti jonkinlainen kyhätty uuteen taustaan. En tiedä jääkö se tuollaiseksi. Kertokaahan mielipiteitänne uudesta ulkonäöstä. 🙂 Kuulisin enemmän kuin mielelläni, että pidättekö vai onko ihan hirveä. Syitäkin olisi erittäin mukava kuulla, sillä teidän vuoksennehan minä taustaa uudistin. 🙂

Minulta toivottiin, että esittelisin myös markettikosmetiikkaa. Tänään kerron teille ostoksestani jonka ostin ollessani keikalla Lahden Sokoksella.

Tuolloin silmiini pisti Maybellinen uutuudet, FIT ME -tuotesarja, joka sisältää meikkipohjatuotteita. FIT ME on meikkipohjasarja, jonka ideana on sulautua kaikille ihonsävyille. Tuotteiden sävy voimakkuuksia on 3 ja sävyvivahteita 12. FIT ME -tuotesarjan meikkipohjatuotteet ovat ihoon sulautuvia, kevyitä, kuultavia ja hengittäviä. Tuotteita FIT ME -sarjasta löytyy 4, eli meikkivoide, peiteväri, puuteri ja poskipuna.

Kuva: Maybelline.fi

 Meikkivoide on tyylikkäässä pullossa, joka minusta tuo jo mieleen selektiivisten merkkien lasiset meikkivoidepullot. Jos en nyt aivan väärin kaupassa tunnustellut, niin FIT ME -meikkivoiteet ovat lasisissa pulloissa. Todella minuun vetoavan näköisiä. Pisteet tästä Maybellinelle. Sokoksella FIT ME -meikkivoiteet maksavat 13,70 euroa, eli aika edullisia ovat.
Kokemuksesta en voi kertoa, koska sellaista ei ole. 🙁

Kuva: Maybelline.fi

Huulikiiltomaisessa putkilossa oleva FIT ME:n peiteväri on myöskin hyvin tyylikkään näköinen ulkoisesti. Sokoksella hintaa peitevärillä on 11,90 euroa.

Kuva: Maybelline.fi

FIT ME -kivipuuteri. Jotenkin tämänkin pakkaus vetosi minuun ollakseen markettikosmetiikkamerkki. Sokoksella kivpuuteri maksaa 11,90 euroa.

Kuva: Maybelline.fi        

FIT ME -poskipuna. Jostakin syystä tämän poskipunan pakkaus ei nyt sitten vetoakkaan minuun samalla tavalla kuin tuotesarjan muiden pakkaukset. Sävyt vaikuttivat oikein hauskoilta kun swathailin niitä Sokoksella. Hintaa poskipunalla oli 10,90 euroa.

Itselleni ostin testiin tylsästi kivipuuterin. Tarvitsin ”periaatteessa” käsilaukkuuni uuden kivipuuterin, koska minusta tuntuu, että vanha Maybellinen Dream Touch -kivipuuterini on jo ihan pöpöpesäke. 😀 Se on jo vanha, joten tahdoin vaihtaa uuteen, vaikka sitä onkin vielä jäljellä. Nyt vanhalla puhutaan vuosista ja lukuisten käsilaukkujen pohjalla pyörimisestä… ja lukuisista kerroista kun hiestä kiiltäviä kasvojani olen yrittänyt ehostella, joten oli aika vaihtaa uuteen. 😉

Maybelline FIT ME -kivipuuteri lupaa luonnollista ja ohutta puuterikerrosta, jonka läpi iho hengittää. Puuteri ei rasvoita, eikä kuivata ihoa.

Minulla on sävy 130 Buff Beige, joka on oikein sopiva minun iholleni. Sävyjä löytyi vielä vaaleampinakin, joten minuakin vaaleammat löytäisivät itselleen sopivan sävyn.

FIT ME on todellakin kevyen ja puuterisen pehmeän tuntuinen. Oikein hyvä meikin korjailuun päivän mittaan, sillä se ei tee paksua puuterikerrosta, joka näyttäisi siltä, että persukselle potkaistaessa putoaisi kilo ”pakkelia” lattialle. ;D Huomasin myös, että FIT ME ei muuttunut päivän mittaan oranssiseksi ja se ei myöskään aiheuttanut minun rasvoittuvaisuuteen taipuvaisella iholla kerääntymistä T-alueelle. Se pysyi muuttumattomana kasvoillani. En koe, että puutereissa olisi hirveästi eroja, mutta puuterin keveys ja muuttumattomuus päivän mittaan ovat ne ainoat joilla pystyn arvioimaan eroja puutereissa. 

Puuteria on aivan mielettömän vaikea kuvata esitelläkseen, mutta otin nyt muutaman kuvan jos näistä nyt jotenkuten näkisitte puuterin koostumusta. Tässä kuvassa käsivarteni oikealla puolella on paksusti laitettuna puuteria. Eipä juurikaan näy, koska soveltuu ihoni sävyyn.

Tässä kuvassa kämmenen oikealla puolella on paksulti puuteria. Nyt näkyy edes vähäisen, mutta sekin johtuu siitä, että puuteri on kämmenselkäni ihoa vaaleampaa. Tosin tästä näkee myös sen kuinka puuterin sävy kuitenkin sulautuu ihoni väriin.

Loppuun sanon vain, että oikein hyvä kivipuuteri meikin korjailuun. Ei mitään pahaa sanottavaa, sillä tuote on hyvä, toimiva, kiva pakkaus, edullinen, helposti saatava jne. Mukavia yllättäjiä löytyy markettienkin hyllyiltä ja ei niitä tulisi aina suoralta kädeltä väheksyä. En silti väitä, että ostaisin kaiken kosmetiikkani marketeista, mutta päätin alkaa pitämään mielen avoimempana niiden suhteen. 😉

Onkos joku muu kokeillut muita FIT ME -tuotteita?

X