Meidän joulumme 2015
Täällä jälleen! Kaksi blogilomapäivää meni. Minä laitoin läppärini makuuhuoneen hyllykköön ihan lomateloille. Vähän sometin kännykälläni ja kommentteja julkaisin, mutta muuten olin joululomalla. Teki hyvää minulle. 🙂
Miten teidät pyhät meni? Meillä ihan mukavasti. Aatonaattona pääsimme miehen kanssa jo vähän puolenyön jälkeen saunaan ja siitä sitten kahden kieppeillä nukkumaan. Mitä valmiimpia olimme joulua vastaanottamaan, sitä flunssaisemmaksi minä itseni tunsin. Tiesinkin tämän jo etukäteen – stressi helpottaa, flunssa iskee. Ja niin siinä sitten kävi, että jouluaattoon heräsin räkätaudissa. Olen edelleen kipeä, joten postaan vain kepeästi meidän jouluaatostamme.
Aattoaamuna heräsimme kinkun tuoksuun. Meillä perinteisesti kuusi tuodaan sisälle aatonaattoyönä ja sitten aattoaamuna se koristellaan. Lapset katselivat Joulupukin Kuumaa Linjaa, kun isi aukaisi kuusenkynttilöitä solmusta.
Pientä levottomuutta oli heti aamusta ilmassa. Odottava tunnelma oli käsin kosketeltavissa. Meidän pikkumiehelle tämä oli ensimmäinen joulu, kun hän tiesi mitä illalla tapahtuu. Olihan hän nyt päivää vaille 3-vuotias. Isosisko oli kertonut paljon juttuja ja ehkä jotain oli muistissa viime vuodesta. Ymmärrys on aivan toista luokkaa 3-vuotiaalla, kuin 2-vuotiaalla.
Kuusi (tai siis pihta) sai koristeet suitsaitsukkelaan, kun lasten kanssa kolmistaan koristelimme. Isin hommana on laittaa kynttilät ja tähti, kun me muut ripustellaan muut koristeet. Vähän pallomainen pihta tänä vuonna, mutta ihan sievä siitä sitten tuli koristeltuamme sen. Ei ehkä kaunein pihta, mitä meillä on ollut, mutta ehkä söötein.
Päädyin kolmantena vuotena peräkkäin punaiseen jouluun ja karkkikeppeihin. Minullahan on ollut tapana vaihdella joulun väriä ja nyt on kolmatta vuotta peräkkäin punaista, valkoista ja hopeaa. Täytyy myöntää, että nyt tuli sellainen fiilis, että ensi vuonna on jotain muuta. Olisiko vuosien tauon jälkeen vaikkapa turkoosia ja pronssia? Tai mustaa ja valkoista?
Äidin pienet apurit saivat karkkikepit hyvästä työstä. En sitten tiedä mistä moinen myrtsi ilme jäbällä? Olen varmaan antanut käskyjä, jotta saadaan hyvä kuva. Ihan ei nuo miespuoliset aina tykkää naisten ohjeistuksista tällaisissa asioissa. 😀
Karkkikeppien jälkeen oli sitten joulupuuro. Poikkeuksellisesti emme olleet appivanhempieni luona joulupuurolla. Esikoisemme vetäisi puurot huiviin sellaisella vauhdilla, että heikompaa hirvittäisi. Kinusi vielä isin lautaselta lisää, kun oli niin nälkä. Että näin meillä. 😀 Mantelit olin sujauttanut molempien lasten lautasille. Kaiken kisman halusin minimoida (flunssassa ei vaan jaksa sitä). Siitä yhdestä helkkarin mantelista voi tulla iso juttu, kun nämä kaksi sille päälle sattuvat. Sisarusrakkaus, ah se ihanan suloinen viha-rakkaussuhde.
Tonttu oli käynyt terassilla ja tuonut paketit lapsille, jotta jaksavat paremmin odottaa iltaan joulupukin tuloa.
Voi niitä onnen hetkiä, kun lahjakasseista löytyy just ne suurimmat toiveet!
Yli kaksimetrinen tuhajalkainen oli tytön toive. Hän on ihan kahjona pehmoleluihin, ja mitä suurempi pehmo, sen ihanampi.
Oli kuulemma Citymarketin asiakkaat naureskelleet miehelleni, kun hän tämän jättipehmon kanssa mennä jolkotti. Yli kaksimetrinen tuhatjalkainen toisessa kainalossa jotenkin sullottuna ja toisessa kädessä ostoskori.
Pikkumiehen malttia kysyttiin, kun hän istui vielä aamupalapöydässä, kun sisko bongasi lahjakassit terassilta ja kantoi sisälle. Jäbä ei saanut nousta pöydästä ennen kun lautanen oli tyhjä. Voi sitä täpinöintiä, kun pääsi vihdoin omaa kassia avaamaan…
Se into oli aivan mieletön!
Ja mikäs sieltä lahjakassista löytyikään?
PAAVO PESUSIENI!!!
Tässä vaiheessa kaikki kuvat olivat enemmän ja vähemmän tärähtäneitä, kun ei niin paljon liikkuvasta kohteesta saanut niin hämärällä tarkkaa kuvaa.
Nämä olivat ne ykköslahjat molemmilla. Toki illalle oli tiedossa kaikkea mahtavaa, kuten autorataa ja Draculaura-nukkea, mutta nämä olivat kuulemma ne ykköstoiveet. Paavo Pesusieni jouduttiin tilaamaan Saksasta asti, koska Suomesta emme löytäneet Paavo-pehmoa.
Voi, että kaikki tämä lasten ilo on niin… ihan sydän pakahtuu. Ennen lapsiakin meillä vietettiin joulua, koska minä olen jouluihminen. Mutta kyllä vain nämä kaksi epeliä tuovat jouluumme aivan uuden twistin ja sisällön. Ihan parasta!
Lumiukko -elokuvan ja joulurauhan julistuksen jälkeen lähdimme isän ja veljeni haudalle viemään kynttilää. Oli mieltä lämmittävää nähdä, kuinka veljeni ystävät edelleen käyvät aattona edesmennyttä kaveria muistamassa. Monesta pojankoltiaisesta on kasvanut mies ja isäksikin jokunen on ehtinyt tässä vuosien saatossa. Silti siellä he edelleen porukalla kynttilöiden kanssa haudalle marssivat. Tälle isosiskolle tuli siitä lämmin tunne sydämeen. Veljelläni oli mahtavia ystäviä. Haudalta sitten palasimme takaisin kotiin jouluruokien viimeistelyyn, paistoon ja esille laittoon.
Kun tein kattausta joulupöytäämme, alkoi minun kunto romahtaa. En millään jaksanut tämän enempää panostaa kattauksessa, sillä tämäkin otti koville. Kuvailutkin olivat raskaita. Romahdin hetkeksi sohvalle lepäämään.
Äiti, hänen miesystävä ja mummoni tulivat meille iltaa viettämään. Onneksi mummoni toi monia ruokia tullessaan, jotka hän oli jo kotona valmistanut ja äiti auttoi minua keittiössä.
Lämmin glögi pienellä terästyksellä oikeasti helpotti oloani. En tuntenut oloani enää yhtä kipeäksi, vaikka toki olo oli aika keskeneräinen. Kuitenkin niin hyvä, että pystyin laittamaan itsekin ruokia tarjolle. Oliko taika kenties siinä ”lisäaineessa” vai lämpöisessä juomassa?
Joulupöytämme on hyvin perinteikäs. Minä rakastan jouluruokia. Aina on oltava kinkku, joka tulee paistaa vähän kuivaksi, jotta se ei maistu liikaa sialle. Lisäksi joululaatikot tulee tehdä itse, koska ne ovat maukkaampia. Rosolli ja sienisalaatti ovat myös ehdottomat. Kylmäsavulohi syötiin tänä vuonna mummoni leipoman mallasleivän päällä, sillä äitini askarteli cocktail-kokoisia lohileipiä. Uutena juttuna meillä oli mieheni itse savustama lohi ja lähiseudullamme valmistettu hirvisalami, jota söimme maalaisleivän ja karpalohyytelön kanssa. Valmiit leivät olivat käteviä yöpalaksi, koska niitä aina jää vähän yli jouluaterialta.
Syöminen oli jälleen niin perinteikästä, että vedin överit. Joka joulu teen sen saman, vaikka aina vannon, että lopetan ajoissa. En taaskaan malttanut.
Jouluruoan jälkeen alkoikin piinaava odottelu. Pikkumies viihtyi hienosti, kun sai pelailla isomummon tabletilla. On muuten aivan käsittämätöntä, miten nuo pienet ihmiset omaksuu elektroniikan käytön välittömästi. Niin meni palapelin kasailu tabletilla, kuin vanhalla tekijällä. Miksipä ei menisi, kun kieli keskellä suuta tekee?
Isompi lapsi sitä vastoin ei meinannut pysyä sukkapöksyissään. Odottavan aika on yhtä pitkä, kuin tuhatjalkaisen vartalo.
Spotifysta valittiin vielä niitä tuttuja joululauluja, joita oli suunniteltu joulupukille laulettavan.
Koittihan vihdoin se aika, että joulupukki saapui! Hieman myöhässä, sillä nykypukki käyttää Petterin sijaan navigaattoria, ja koska kännykkä hajosi joulupukilta, niin hänellä oli vaikeuksia löytää perille. Onneksi puhelinluettelosta löytynyt kartta oli pelastanut.
Pikkumies halusi laulaa pukille Joulupukki, Joulupukki -laulun. Se oli erittäin vauhdikas esitys, sillä laulaja ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan, vaan juoksi pientä ympyrää samalla, kun hoilasi Joulupukki, joulupukki, valkoparta vanha ukki…
Neiti oli sitä mieltä, että kaikki laulaa tuon saman laulun, eikä joulupukki jaksa sitä aina kuunnella, niin hän haluaa laulaa Joulupuu on rakennettu.
Pienen jutustelun jälkeen pukki vihdoin päästi lapset itse asiaan, eli lahjojen jakoon. Meidän eskarilainen osaa jo lukea, joten hän toimi pukin apusilminä. Pikkumies bongasi vain Salama McQueen -paperiset lahjat ja totesi niiden olevan hänelle. Yksi Autot -hahmojen papereissa oleva lahja oli oikeasti äitini miesystävälle, eikä poika millään meinannut uskoa, että se on Mikalle, eikä hänelle.
Lahjojen jakamisen jälkeen lapset lauloivat vielä Tuiki, tuiki tähtösen ja menivät samaan kuvaan joulupukin kanssa. Kumpikaan ei pelännyt pukkia, eikä suuremmin jännittänyt. Kovin olivat reippaina ja sosiaalisia joulupukille.
Kun joulupukki jatkoi matkaansa, alkoi hillitön lahjojen availu! Tästä vaiheesta ei minulla kuvia olekaan, kun siinä oli äidinkin oltava apuna ja kerättävä lahjakääreitä ja -nauhoja sitä mukaan, kun lahjoja avautui. Isompi kiljui ääneen lahjoja, joita sai. Oli monta toivetta toteutunut, mutta nekin, jotka eivät olleet toivomuslistalla, olivat iloa aiheuttavia. Pienemmällä oli ihastuttavan rauhallinen tyyli. Hän olisi jäänyt leikkimään aina avatun lahjansa kanssa. Siinä joutui sitten vähän patistamaan, että avataanpas nämä kaikki nyt ja leikitään sitten.
Joulu meni rauhallisesti rakkaiden ympäröimänä. Lasten riemu on aina vaan niin koskettavaa katseltavaa. Itsekin sain muutaman paketin. Niistä kerron sitten joskus myöhemmin. Nyt kipeänä en saanut aikaiseksi kuvailla joululahjoja, joita sain.
Kun lapset menivät leikkiensä jälkeen nukkumaan, me aikuiset kaivoimme pelikortit ja pelasimme ristiseiskaa kolmeen asti yöllä. Oli tosi kivaa istua vain rauhassa ja pelata korttia. En muista koska viimeksi olemme pelanneet korttia. Liian harvoin on aikaa tällaiselle. Joulu aina aiheuttaa hieman valmisteluja ja työtä, mutta minusta se on aina sen arvoista.
Miten teidän joulu meni? Sairastuiko joku muukin just jouluksi? Löysikö kaikilla joulupukki perille? Minua kiusasi flunssa, jonka vuoksi huomasin, että kuvasin aika vähän tästä joulusta. Kuvasin vain ne ”pakolliset”, mutta en yhtään ylimääräisiä. Nyt minä jatkan toipumista tästä räkätaudista, mutta blogi on palannut takaisin arkeen.
Mukavia välipäiviä kaikille joululomailijoille!
Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa
Kommentit
Voi kuinka ihania innokaita piiperöitä! 😀 Ja ihanan tunnelmainen Joulu <3
Kommentit
Voi kun oli tunnellmallinen joulu teillä!
Kirjoitat niin sujuvaa ja ilmeikästä tekstiä, repesin suorastaan tuossa kohdassa:
”…ei meinannut pysyä sukkapöksyissään. Odottavan aika on yhtä pitkä, kuin tuhatjalkaisen vartalo.” 😀
Itekin tulin aaton aattona kipeäksi, aatto oli ehkä pahin, nyt ollaan jo toipumassa, mutta töihin on mentävä :/
Voi kiitos hanneh! <3
Minulla on tänään ensimmäistä päivää selkeästi parempi olla. 🙂 Jaksan jo vähän ylimääräistäkin. Onneksi töihin ei tarvitse raahautua, kun vasta loppiaisen jälkeen. Saan nyt parannella ja nollata itseäni loppuvuoden rutistuksista. 🙂 Tsemiä töihin!
Voi, minäki tahon tollaisen tuhatjalkaisen! <3 <3 <3
Koitahan parannella ittes sielä! <3
Tuo tuhatjalkainen on iiihana! Eilen köllöteltiin lasten kanssa sohvalla joululahjaksi saatuja leffoja katsellen. Mato oli meidän kaikkien niskatukena. 😀
Mukavasti meni meidänkin joulumme anopin luona miehen siskon ja hänen puolisonsa seurassa. Ihan tosiko poikanne on vasta kolme vuotias? 😮 Mun silmään hän näyttää jo niin isolta pojalta, että kuvien perusteella olisin ennemmin veikannut 4-5 vuotiaaksi 😀
Juu, kolme hän täytti joulupäivänä. 🙂 Meidän molempia lapsia luullaan monesti vanhemmiksi, mitä ovat. Tyttöämme etenkin, kun hänen artikulointinsa ja kielellinen lahjakkuus oli vanhemman tasoa ja on ehkä edelleenkin.
Tosin minun silmissä meidän jäbä on edelleen vauva. 😀 Jotenkin se perheen kuopus jää vanhempien silmissä pikkuvauvaksi. 😀 Esikoinen nähdään sitten jo niin isona ja vanhana.
Ihania nuo lasten ilmeet ja aito ilo:)
Eikö? Voi, että meillä oli hymy korvissa ja lähes kyyneleet silmissä, kun katselimme sitä aitoa riemua ja iloa. 🙂
Sairastuin aattoyönä mahatautiin, joten mies kävi itsekseen vanhemmillaan. Pöpö meni onneksi todella nopeasti ohi, illalla uskalsin hieman jo syödä. Onneksi lomaa on ensi keskiviikkoon saakka 🙂
Onneksi oli nopea pöpö. Olisi kyllä kurjaa viettää joulu vatsataudissa, jos ruokaa on kaappi täynnä, mutta ei pysty syömään. Luinkin jouluaatostasi jostain. Nyt en vaan enää muista, että missä kommentoit. 🙁 Olikohan se IG:ssä? 🙂
Hmm… ei ollut IG:ssä, etkös aaton arvonnassa kysellyt joulukuulumisia? Ei kun et kysellyt, mutta taisin silti kertoa. 😀 Paasasin kyllä kaikille, kun olin niin katkera ja harmitti.
Jossain kuitenkin kerroit. 😀 Muistan, kun luin sen aattona ja ajattelin, että voi harmi.
Ihan mahtavan näköinen Joulu!!!
Kiitos Marjah! 🙂
Mielelläni luin koko tekstin ja ihania kuvia, pahinta on että sairastuu jouluaattona, mut onneksi sulla oli vain flunssa ei pahempi 🙂 Kuvat olivat aika riittävästi, ja postaus oli aivan ihana, eli ei tarvi huolestua 🙂
Juu, kamalampaa olisi olla vatsataudissa tai angiinassa. Usein vatsatauti tulee koko perheeseen, niin se olisi kyllä hirveintä jouluna. :O
Itse pääsin aattoaamuna vikasta yövuorosta, jonka jälkeen lähdimme suoraan vanhemmille. Torkahdin hetkeksi ja minun syliini tuotiin pieni tiibetinspanielinpentu lahjaksi 🙂 Oli kyllä ikimuistoinen joulu, kun edellisen tipsuni menetin vuonna 2004.
EIKÄ! Ihana lahja!!!! <3 Voi että! Oli varmasti ihan mahtava yllätys. 🙂
Ihana postaus, siis voi noita symppiksiä jouluintoilijalapsia! <3 Kyllä joulu on varmasti paras just kun saa viettää sen lasten kanssa, kun he yleensä osaavat ainakin tosi aidosti nauttia joulusta ja lahjoista. 🙂
Mä muuten meinasin hankkia tuon tuhatjalkaisen meille! 😀 Siis yritin, että ostetaan vaikka koirille lahjaksi, mutta ei se mennyt läpi… Jos ois lapsia ollut, niin ihan varmana oisin lapsille ostanut! Koska musta se oli niin hieno, että vähän oon nyt kade teidän tytölle! 😉
Ja oon kanssa semmosta tyyppiä, että sairastun aina kun vapaat alkaa ja stressi helpottaa. Tosi monena jouluna oon just ollut kipeänä. Eli voin samaistua sun tilanteeseen… 🙁 Vaikka tänä vuonna kerrankin olin "ihan elämäni kunnossa" jouluna, kun lomailuni oli alkanut niin aikaisin, että ehdin flunssailla jo hyvissä ajoin ennen joulua. 😀
Joo, kyllähän nuo lapset ovat tuoneet jouluun uudenlaista merkitystä. Sitä riemua, lapsenuskoa, jännitystä ja iloa on ihana seurata. Vaikka olen jouluihminen, niin silti lasten myötä se puoli minussa on noussut potenssiin tuhat. 😀
Minähän olin kyllä aluksi miehelleni, että mihin ihmeeseen tyttö sen tuhatjalkaisen mahduttaa? Mies vaan totesi, että sänkyynsä varmaan tai sohvalleen. 😀 Meillä isi tosiaan oli se, joka puhui minut ympäri. Mutta nähtyäni tuhatjalkaisen, olin ihan myyty. On se niin kiva. Isot pehmot ovat parhaita.
Minulla sama homma. Aina lomat ja pitkät vapaat alkaa flunssalla. Se on sitä, kun stressitaso laskee, niin tauti pääsee päälle. 🙁
Hauska idea tollanen ”aamutonttuilu” että saa jo maistiaisia niin jaksaa paremmin iltaan. 🙂 Nyt muuten tuntuu, että hirveen moni on ollut kipeenä joulun ja itekkin oon pari päivää aivastellut. Toivottavasti ei nyt mikään iske….
Meillä jouluaatto alkoi yöllä nukkumaan mentäessä, että toinen koira oli pissannut meidän sänkyyn nukkuessaan. Yöllä se oli pissinyt petiinsä. No tietty oli pakko lähteä lääkäriin, ja sieltä löytyikin pissatulehdus. Eli aikataulu meni plörinäksi heti aamusta, ja myöhästyttiin miehen kanssa sukulaisten syömingeistä mutta ne onneks eivät ottaneet nokkiinsa. Ei onneksi pahasti myöhästytty, mutkun mun oli pakko käydä suihkussa pesemässä tukka ja meikata. 😀
Mukavinta joulussa on kuitenkin se, kun saadaan miehen kanssa olla kahdestaan karvalasten kanssa. Meillä on perinteenä käydä pitkä lenkki koirien kanssa ihan rauhassa ja sit availlaan lahjoja ja syödään. Ja tietysti annetaan eläinten joululahjat, joista oikeastaan vaan koirat tuntuu jotain tajuavankin. Aiemmin availtiin omia paketteja ja saatiin 2 koristetonttua jolloin meidän 14-vuotias koiruus luuli että ne on hänelle ja koitti vaan ottaa niitä useampaan kertaan, sit kun tajus että en oo antamassa niitä se lompsi mun eteen, katsoi mua HYVIN syyttävästi ja tallusteli makkariin murjottamaan, myöhemmin saivat toki omiakin leluja ja papparainen oli hyvin iloinen eikä oikeen tiennyt millä leikkiä.
Lapset ovat vähän rauhallisempia ja malttavampia, kun tonttu tuo yhdet paketit jo aamulla. Kätevä tapa, joka kopioitiin miehen isosiskolta. 🙂
Tuntuu, että kaikki ovat sairastelleet koko syksyn. Minäkin meinaan olen ollut koko syksyn kipeänä. Onhan nuo meidän lapsetkin sairastelleet, mutta huomattavasti vähemmän, kuin minä. Pitäisi jotenkin tuota omaa vastustuskykyä kasvattaa. Olen varmaan tämän syksyn elintavoillani madaltanut sairaaksi tulemisen kynnystä. Uusi vuosi alkaa pian, joten täytyy tehdä parannuksia. Tosin tänä syksynä sairastelee vissiin kaikki, jopa ne, jotka ovat todella terveitä yleensä. Meillä teatterilla on jyllännyt monen monta flunssaa. 🙁
Onneksi saitte koiranne hoitoon. Saitte lääkityksen päälle. Tosi kurjaa, kun noita usein muuten sattuu just pyhien aikaan tai viikonloppuisin. Ainakin meillä – oli kyseessä kissa tai lapsi.
Iih, koirat ovat kyllä ihania jouluisin. Erityisesti, jos he ovat oppineet joululahjoihin. 😀 Mummollani oli aikoinaan boxeri, joka omi toistenkin joululahjat. 😀 Se ko. koira oli niin joulukoira. 😀
Tuhatjalkainen alkoi kiinnostaa ihan keski-ikäistäkin 🙂 Olisi mukava köllöttelykaveri sohvalle. Toivottavasti flunssa menee nopsaanohi. Itse pysyin terveenä, mutta sisareni poika sairasteli jouluna. Juurikin flunssaa ja minä tuputin hunajaa (auttoi yskään ja kurkkukipuun) ja c-vitamiinia vähän väliä.
Joulumme oli vähän erilainen, sillä äitini kuoli lokakuun lopussa. Oli toki vakavasti sairas ja oli odotettavissa, ettei joulua näe, mutta vähän pelkäsin tätä joulua, että onko liian surullinen. Ei onneksi ollut. Joten meitä oli vain äitini mies, sisareni poika ja minä. Ja tietty lauma elukoita, kuten aina. Joulu on sellaista tunnekylläistä aikaa muutenkin , mutta tämä joulu oli sitä erityisesti.
Tuo tuhatjalkainen on mukava kaveri köllöttelyyn. Makoiltiin eilen sohvalla lasten kanssa leffoja katsellen. Tuhatjalkainen tietysti ”tyynynä” meillä kaikilla. Tyttö ei tykkää, kun äiti meinaa omia sen itselleen. 😀
Tänään alkaa vähitellen flunssa tuntua siltä, että voitolla olisin. Jaksan jo paremmin. 🙂
Tiedätkö, mietin tuossa jouluna sinua. Muistan, että menetit äitisi syksyllä. Tietenkin omakohtaisen kokemuksen vuoksi mietin, että miten joulusi menee? Minulle ne olivat rankkoja vuonna 2001 ja 2010. Onneksi joulusi ei ollut liian surullinen. Haikeutta varmasti oli, mutta se suru ei ottanut valtaansa. Kuulostaa siltä, että sinulla oli mukava joulu. 🙂 Kiva kuulla.
kiitos ajatuksistasi 🙂
Ne ensimmäiset juhlapyhät ovat tietysti aina vaikeita, varsinkin joulu ja kun asia oli vielä niin tuore. Äitini oli melkein 40 vuotta yhdessä avomiehensä kanssa, mikä on pieni ikuisuus. Me täällä sitten opettelimme tekemään näitä jouluruokia, jotka äiti aina teki ennen. Täytyy myöntää, että riisipuurosta tai luumusopasta ei tullut todellakaan yhtä hyvää kuin äitini tekemänä, mutta pieleen menneistä ruoanlaittokokemuksistahan sitä oppii eniten.
Ja se hitsin flunssahan iski kyntensä minuun. Tämän päivän olen vain maannut sohvalla koirien kanssa ja torkkunut. Nyt on jo virkeämpi olo ja elän toivossa, että selviäisin helpolla tästä taudista. Hunaja alkaa tulla jo korvista ulos yhden päivän kuurin jälkeen 😉
Lisää paranemista sinne ja vielä parempaa uutta vuotta meille kaikille!
Joo, se ensimmäinen vuosi on vaikein. Ne ensimmäiset juhlapyhät ilman sitä poistunutta henkilöä. Se kuoleman vuosipäivä on sitten siinä sellainen grande finale, mutta sitten se jotenkin helpottaa.
Jotenkin minua alkoi hymyilyttää kokkailunne. Siis sillä tavalla lempeydellä hymyilyttämään. 🙂 Kyllä sitä aikuinenkin lapsi kaipaa äitiään avuksi. <3
Minulla helpotti eilen. Jaksoin siivota vähän, käydä kaupassa ja illalla leivoin itse pizzaa! Jösses, mistähän moinen tarmokkuus?
Paranemisia sinulle ja rentouttavia hetkiä sinne sohvalle koirien kanssa. <3
joo, meidän kokkailut on herättäneet hilpeyttä lähipiirissä. Monessa asiassa ollaan todettu isäpuoleni kanssa, että voi kun vois kysyä äidiltä tästä ja tästä asiasta. Äiti hemmotteli meidät pihalle ja opetellaan nyt vasta kokkaamaan näitä perinteisiä ruokia.
Mutta se riisipuuro… tiesin, että sen kanssa saa olla tarkkana. Ostin semmoista Valion uutta Kiehu-maitojuomaa, joka on tarkoitettu riisipuuroon erityisesti. Ei niin kiehu yli tai pohjaan. No hitot, käänsin selkäni vajaaksi pariksi minuutiksi ja johan nappas kiinni pohjaan pikkuisen. Mutta ensi jouluna olen viisaampi tai teen uuniriisipuuroa 🙂
Kiva, että olet voinut paremmin. Kyllä tämä pikkuflunssa selätetään.
Voi kuinka ihania innokaita piiperöitä! 😀 Ja ihanan tunnelmainen Joulu <3