Glitz & Glam

Meidän perheen ”naisien” rippijuhla-lookit

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Olimme toissasunnuntaina mieheni siskon pojan rippijuhlissa ja nappasinpas kuvat meistä tytöistä. 😉

Kuten toissapäiväisessä postauksessa kerroin, niin lupasin meikkikuvat joissa on panostettu meikkipohjaan, eli olen tehnyt hehkuvat kasvot. Vinkki arkimeikkaukseen on se, että voi jättää silmämeikin minimaaliseksi, mutta panostaa kasvomeikkeihin. 😉 Minulla oli yksi arkiaamu sellainen meikkaus, mutta kuvat jäivät sitten kuvaamatta kiireen vuoksi, jonka hankala ja aamu-uninen pikkutyttö aiheutti. ;D Tämä on nopeasti tehty juhla-look, sillä minulla oli viikon ainut vapaapäivä, joten halusin aamulla nukkua niin pitkään kuin mahdollista. Naaman pesusta kuvien räpsimiseen meni alta tunti. Tukka taisi viedä eniten aikaa. 😀 Niin ja vaatteiden etsintä. 😉
Koska olimme menossa rippijuhliin, niin toki käytin meikissä luomivärejä ja huulipunaa, mutta hain meikkiin paljon hehkua ja heleyttä. Toissasunnuntaina oli todella kuuma ja helteinen päivä ja minusta juuri silloin toimii parhaiten hehkuvat meikit. Hiki on pinnassa herkästi, joten kasvojen ei tarvitse olla mattamaiset, vaan ne saavat hehkua, kimallella ja vaikka hieman kiillelläkin hien vuoksi.

Heleys kasvoille on tehty Lumenen valovoiteella, MSCHIC Baked Mineral Foundation -meikkipohjalla, NARSin highlightilla Albatross ja Oriflamen aurinkopuuterihelmillä. Auringonpaisteessa ei haittannut ollenkaan, vaikka kasvot eivät olleet puuterisen mattaiset, sillä heleys ja hohde kasvoilla antaa toisenlaisen vaikutelman, kuin hikisen. 😉

Huulilla Grimasin helmiäishuulipuna sävyltään 7-57.
Käytin pitkästä aikaa suuria korviksia. Päätin jättää kaulassa hiostavan kaulakorun laittamatta ja panostin suuriin korvarenkaisiin, koska hiuksenikin olivat kiinni.

Naked paletti oli taas käytössäni, sillä siinä on ihania neutraaleja sävyjä, jotka hohtavat kauniisti valossa.
Sisänurkassa ja kulmaluulla paletin Virgin. Liikkuvalla luomella paletin Sin ja ulkonurkassa Hustle. Käytin alaluomella samoja luomivärejä. 

Rajaus mustalla kajal-kynällä ja ripsillä kaiken kestävää maskaraa, eli Sensai 38.

Heleyttäviä ja valoa heijastavia voiteita on nykyää kaikenlaisia ja monelta eri merkiltä. Toisissa meikkivoiteissa on jo itsessään valonheijastavuutta, mutta sitä voi itse lisätä vaikka käyttämällä erillistä valovoidetta meikkivoiteen/mineraalipohjan alla tai sekoittamalla pienen tipan meikkivoiteen joukkoon.
Olen käyttänyt jonkun verran valovoiteita ja käytössäni on ollut tämä Lumenen Illuminating and Smoothing Primer tai L’Oréalin Youth Code Luminizer. Huomattavia eroja en ole huomannut näiden kahden tuotteen välillä. Lumenen voide on ehkä aavistuksen tuhdimpaa ja paksumpaa, kuin Lorkun. Molempia voi sekoittaa meikkivoiteen joukkoon tai käyttää meikkipohjan alla. Olen usein keventänyt Grimasin nestemäistä meikkivoidetta näillä valovoiteilla. 😉

Vasemmalla on Lumene ja oikealla L’Oréal. Lorkun voide on kevyempää ja ohuempaa, mutta näyttää helmiäismäisemmältä, kuin Lumenen, vaikka itse käytössä jälki on lähes sama. Lumenen voide tuntuu ehkä aavistuksen kosteuttavammalta.

Meikkipohjana käytössä oli paljon tässä kesällä suosimani MSCHIC Baked Mineral Foundation. Kuvassa on sävy Ivory, vaikka meikkikuvissa minulla oli käytössä sävy Light. En halunnut Lightia laittaa kuviin, sillä se on ”raavittu” ihan loppuun ja olen tilannut uudet sävyt MSCHICiä. 😉 Ylihuomisessa postauksessa esittelen kolmen vaaleimman sävyn sävyjä ja sävy eroja toisiinsa. 😉 Eli luvassa sävyt Porcelain, Ivory ja Light. 😉
Korostukset kasvoille tein NARSin kullanhohtoisella Albatrossilla. Varjostuksissa käytin iän ikuisen vanhaa Oriflamen aurinkopuuterihelmiä, jotka ovat sävyltään Natural Radiance. Ko. sävy on tarkoitettu kylmäsävyiselle iholle ja siksi nämä helmet eivät tee kasvoista oranssisia, eikä näillä aurinkopuuterihelmillä voi tehdä ”arskapuuteriövereitä”. 😉 Oriflamelta on tullut kaksi uutta sävyä aurinkopuuterihelmiin ja minua alkoi kiinnostaa kovasti nuo persikansävyiset helmet. 🙂

Oriflamen aurinkopuuterihelmet

Mutta miltä näyttikään meidän pikkuinen Milla neitokainen?

Tässä on Millan juhla-look. 😉 Milla halusi laittaa hyvin kepeän hellemekon ja äitinä hyväksyin sen, vaikka ei nyt niin hurjan juhlavan näköinen ollutkaan. Päivä oli todella kuuma ja kostea, joten vaatetuskin sai olla rennompi.

Kiharsin Millan hiukset kiharruspuikolla. En ollutkaan aikaisemmin kihartanut Millan hiuksia, joten nyt juhlien kunniaksi ajattelin ilahduttaa Millaa. 🙂

Vähänkö meidän mannekiini oli iloinen prinsessan kiharoistaan ja siitä, että sai keimailla kuvissa. 😀

Olin todella lupsakalla tuulella, sillä Millan pyynnöstä laitoin hänelle huulikiiltoakin. 😉 En meikkaile lastani, mutta joskus annan periksi ja laitan kinuamisien jälkeen vähän huulikiiltoa. Kyllä neidin kelpasi… 😉

Kiharat kestivät Millan hiuksissa melko huonosti, mutta kuitenkin iltaan asti. Käytin hänelle muotoilusuihketta, jossa on lämpösuoja. Kiharruspuikossa oli miedompi kuumuus ja en kauaa käristellyt hiuksia puikossa, joten varmastikin siinä syy, miksi lapsen lasimainen ja terve hius ei kauaa kestävyt kiharana.

Tälläiset olivat meidän perheen naispuoleisten juhla-lookit rippijuhlissa. 🙂 Kumpikohan meistä oli nätimpi ja sievempi? 😀 No oiskohan se ollut mini-Minna? 😉

Mukavaa alkanutta viikkoa! Tänään minä vietän päivän opiskellen teoriapuolta parturi-kampaajaksi. 🙂 Eli olen ammattikoulun opettajan opissa toisaalla, kuin työpaikalla.

X