Glitz & Glam

MeMeMen Drama Queen -meikki

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Pitkästä aikaan postaan tummemman ja dramaattisemman meikin.

Meikki ei ollut minulla missään käytössä, vaan eräs ilta sain itsestäni aikaiseksi ja meikkasin vain ja ainoastaan blogia varten. Käyttämäni kosmetiikkatuotteet esittelen postauksen lopussa, sillä tässä on käytetty MeMeMen meikkejä, joista suurimman osan sain jo keväällä mutta vasta nyt sain aikaiseksi tehdä draamameikin MeMeMen Drama Eyes -setillä. 😉

En halunnut tehdä samanlaista kuin Drama Eyes -setin promokuvassa, sillä vaikka meikki on hieno, niin ei silti minun makuuni. Liian graaffinen ja liian musta sisänurkista. Ko. meikkaus näyttäisi aivan hirveältä minulla, sillä minulla on kuitenkin aavistuksen lähekkäin silmät toisiaan, joten sisänurkissa pitää olla paljon vaaleutta.

Kuva lainattu: Love It

Dramaattisen ja kylmän silmämeikin pariksi valitsin kylmän ja vaalean huulimeikin. Huulimeikissä käytetyt tuotteet esittelen postauksen lopussa.

Vaikka meikki on muuten kylmä, niin poskipunana käytin hieman lämpöisempää sävyä. Tällä kertaa poskipunani on voidemainen, vaikka hieman niitä arastelenkin käyttää. Sävy on hieman korallinen. Poskipunankin esittelen postauksen lopussa. 😉

Pohjustin silmäluomeni MeMeMen Dew Pots -voidemaisella luomivärillä, joka sävyltään oli Twilight Bliss 10. Luomiväreinä olen käyttänyt MeMeMe Drama Eyes -setin luomiväri nelikon luomivärejä ja Grimasin hopeanvalkoista helmiäistä kulmaluulla ja sisänurkassa.

Tällä kertaa piirtelin havainnollistavan kuvan luomivärien sijoittelusta. Tein silmämeikistä smokeymaisen, eli häivyttelin kaikki värit yhdistymään toisiinsa, jotta meikistä tulisi utuinen. Eli vaaleanharmaa liikkuvan luomen sisäosassa ja kulmaluun alapuolella. Siniviolettia liikkuvan luomen keskiosassa. Mustaa ulkonurkkaan ja vähän luomivakoon. Tummanharmaata luomivaon yläpuolelle. Grimasin helmiäisvalkoista 704 kulmaluulle ja sisänurkkaan.
Alaluomella mustaa kajalia ulkonurkassa ja mustaa luomiväriä. Siniviolettia luomiväriä alaluomen keskiosasta sisänurkkaan asti. Alaluomen rajauksen häivyttelyssä vaaleanharmaata koko alaluomella.

Silmä on rajattu ensin MeMeMen mustalla kajalilla, jonka jälkeen pehmensin hieman viistopäisellä siveltimellä. Käytin MeMeMen eyeliner -tussia vain rajauksen keskiosaan ripsityvessä, jotta rajaus olisi todella musta ja intensiivinen ripsityvestä. Alaluomen sisärajauksessa myös MeMeMen musta kajal-kynä.

Ripsivärinä MeMeMen FatCat maskara, mutta ko. maskara ei nostata minun ripsiä juuri ollenkaan, joten laitoin Grimasin tekoripset mallia 111.

Nyt esittelen sitten käyttämiäni meikkejä. Olen saanut nämä melkein kaikki (huulikiillon ja kuvissa vilahtavan huulipunan olen ostanut itse) MeMeMen tuotteet Love It -verkkokaupasta, joka Suomessa ainoana jälleenmyy MeMeMetä. 😉 Osan sain jo keväällä ja pari tuotetta tässä hetki sitten kesällä.

Tässä ovat äskettäin saadut tuotteet. Boho Balm Cheek & Lip Tint ja Dew Pots -voidemainen luomiväri.

Cheek & Lip Tint on voidemaista poskipunaa tai huulille soveltuvaa huulisävyä (vai mitä se Suomeksi on?) Meikissä käytin tuota korallista poskille ja vaaleanpunaista huulille. Tuoksu on tosi ihana tässä Cheek & Lip Tintssä. Sellainen vaniljainen ja koostumus on mukavan pehmeä ja kermainen. Minä pidän! Tykkäsin myös tuotteen pysyvyydestä poskilla, että myös huulilla. 🙂 En tiedä kuinka usein tulen käyttämään Cheek & Lip Tintiä poskilla, mutta huulilla aivan varmasti.

En myöskään ole voidemaisten luomivärien suurkuluttaja, mutta kiva tuttavuus tämä Dew Pots. Levittyi helposti tasaisesti ja sitä oli helppo häivytellä.

Levitin huulten keskiosaan Light Me Up -huulikiiltoa antamaan hohdetta ja kimallusta.

Saatatte muistaakin keväällä vilauttamani MeMeMen Drama Eyes -setin. 😉

Upeassa laatikossa on kaikki silmämeikkiä varten. Luomivärinelikko, musta kajal, eyeliner -tussi ja maskara. Kirjoitan lyhyesti jokaisesta pakkauksen tuotteesta. 😉

Eye Inspire Baked Eyeshadow Drama Eyes: 

Kivoja sävyjä näyttäviin meikkeihin. Koostumukseltaan luomivärit ovat hieman kuivahkoja ja kovia, mutta silmämeikinpohjustajalla ja varsinkin voidemaista luomiväriä pohjustajana käyttäen saa aikaan todella näyttävää jälkeä. Eli sanoisin, että oikealla tekniikalla näillä saa vaikka mitä aikaiseksi, mutta täysin pohjustamattomalle luomelle kannattaa käyttää kosteana, sillä kuivana eivät tartu kunnolla.

Eye Sweep eyeliner -tussi:

Jos on tussimaisten rajauskynien ystävä, niin tämä on hyvä. Musta on intensiivinen ja pigmenttinen. Rajaus on helppo tehdä, jos on tottunut tusseihin. Ei ole vedenkestävä, mutta pysyy silti ihan mukavasti normaalissa menossa.

FatCat mascara:


Pakkaus on kaunis ja ihana mattamainen pinta auttaa pitämään tiukan otteen maskarasta sitä käytettäessä. Mutta muuta en sitten osaakaan kehua. 🙁 Minun ripseni eivät tästä maskarasta kohonneet juuri ollenkaan, vaikka mitä taktiikoita yritin. 🙁 Toimii varmaankin paremmin, jos ripset ovat pitkät ja ripsikarvat ohutta ja hienoa. Minun lyhyet ja tönkön kovat ripseni eivät tästä pitäneet.

Eye Line Eye Pencil:

Ihan älyttömän hyvä musta kajal-kynä! Tykkään! Hyvin monessa meikkauksessa olen kynää käyttänyt, sillä se on ihanan pehmeä, mustaakin mustempi ja kestävä. Tarttuu erittäin hyvin jopa alaluomien sisärajauksissa.

Kaikkia näitä tuotteita myy Suomessa Love It -verkkokauppa. Itse olen ihastunut MeMeMen meikkeihin niiden ulkonäön, tyylin, edullisuuden ja muutamien huipputuotteiden vuoksi.

Ihan vain vinkkinä, jos sattuu kiinnostamaan, niin vielä tämän kuun saa Love It -verkkokaupalta MeMeMen minikynsilakan ostaessa MeMeMen tuotteita. Sen ko. kynsilakan näkee tästä postauksesta. Ajattelin vain vinkata, jos siitä jollekulle jotakin iloa on.

Onkos MeMeMe teille tuttu? Omistatteko mitään ko. merkiltä?

X