Glitz & Glam

Miesten LivBox

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Miesten LivBox on jälleen saapunut. Varmaankin ensi viikolla saapuvat meille naisille suunnatut boxit. Mutta sitä ennen kurkataanpa mitä miesten boxi piti sisällään.

miestenlivbox

Näitä miesten LivBoxeja on ilmestynyt tyypillisesti kaksi kertaa vuodessa ja ne ovat olleet pitkään myynnissä. Eli jos tämän boxin sisältö näyttää sellaiselta, että siinä olisi kiva joululahjaidea jollekin läheiselle miespuoliselle, niin niitä on vielä mahdollista tilata. Ainakin LivBoxin verkkosivujen mukaan ovat edelleen myynnissä.

miestenlivbox1

Syksyn 2016 miesten LivBox näyttää tältä. Miesten LivBox on ilmestynyt jo useamman kerran. Miesten kosmetiikka ei ole aivan yhtä laaja, kuin meidän naisten. Sitä vääjäämättä on tullut mietittyä, että mitähän boxissa on tällä kertaa? Onko sinne saatu jotain uuttakin. Ilokseni voin sanoa, että kyllä.

miestenlivbox5

Biozell Professional MEN Bulletproof Suolasuihke 6,90 € / 150 ml Reino Nordinin suosikki

Voimakasta tukea, rakennetta ja tuuheutta antava suihke, joka jättää mattaisen pinnan. Sopii kuiviin tai kosteisiin hiuksiin käytettäväksi.

Kotimaisen Biozellin suolasuihke on ollut loistava. Nythän uusi pakkausdesign tuo merkille kunniaa. Tykkään uudistuneesta ilmeestä. Tämä miesten tuotelinjan suolasuihke näyttää jo siltä, että sen voisi löytää kampaamonkin hyllystä.

Tämä ei varmaankaan pääse meidän isännän käyttöön, koska hänen hentoinen hius on huokoinen. Hius on jo itsessään tekstuurinen. Mutta ehdottomasti hyvä tuote miesten LivBoxiin. Suolasuihke on kuitenkin helppokäyttöinen. Nyt on kovasti muodissa ne sivuilta hyvin lyhyet ja päältä pidemmät leikkaukset. Suolasuihke helpottaa hallitsemaan hiuksia.

miestenlivbox4

Dove Men+Care Cool Fresh Roll-on -antiperspirantti 2,85 € / 50 ml

Erityisesti miehille kehitetty antamaan suojaa hikoilua vastaan, sekä olemaan hellävarainen iholle. Sisältää tehokkaita antiperspiranttisia ainesosia, se 1/4 osan kosteutusteknologiaa, joka ehkäisee ihon kuivumista.

Deodorantit ja antiperspirantit ovat yksi suosituimpia miesten kosmetiikkatuotteita. Ainakin luulisin näin. En tunne ketään miespuolista, joka ei käyttäisi deodoranttia tai antiperspiranttia.

miestenlivbox6

IdHAIR Black Fiber Wax – Fiber Styling Wax 19,90 € / 100 ml

IdHAIR Black -sarja on tarkoitettu nykyajan miehelle, joka kaipaa helppoutta ja tehokkuutta tuotteilta. Joustavan ja voimakkaan pidon antavassa hiusvahassa on miehekkään raikas tuoksu.

Hiusvaha kuuluukin mieheni käyttämiin muotoilutuotteisiin. Erityisesti kuituvahat, jotka eivät ole niin raskaita hentoisessa hiuksessa.

miestenlivbox8

Lumene Men 2in1 Rauhoittava Kosteusvoide 12,90 € / 50 ml

Ensiapua kuivalle ja karhealle iholle. Voide kosteuttaa, rauhoittaa ja suojaa ihoa välittömästi. Tuote on hajusteeton ja alkoholiton. Tehoaineina toimivat mm. kuusen oksatyviuute ja pellavauute.

Muistaakseni edellisestä tai sitä edellisestä miesten LivBoxista tuli saman sarjan kasvoputsari. Se sai mieheltä kehuja. Tämä nyt boxista tullut voide ei ole vielä päässyt käyttöön, mutta kokeilin voiteen koostumusta käsissäni. Veikkaan, että tämä voisi olla mieleinen. Aika kevyt, raikas, eikä jätä ihoa rasvaiseksi.

miestenlivbox2

REDKEN Clean Brew Shampoo 23,20 € / 250 ml

Olutpanimoista inspiraationsa saanut teknologia: appelsiininkuoriöljy puhdistaa, mallasuute ravitsee ja hoitaa, panimohiivauute vahvistaa ja antaa ryhtiä. Pesee likaisimmatkin hiukset puhtaiksi. Sopii normailleille hiuksille, sekä öljyiselle hiuspohjalle.

Olin vähän kade, kun huomasin mieheni saaneen Redkeniä LivBoxista. Minäkin haluan! Kyllähän tämä olutshampoo kiinnostusta herätti – jopa minussakin.

miestenlivbox3

Jordan Easy Reach Flosser Hammaslankain 3,80 € / 25 kpl

Puhdistaa hammasvälit nopeasti ja helposti. Langan kireyttä voidaan säädellä painamalla lankaimen reunoja yhteen. Raikas mintun maku. Säännöllinen hammasvälien puhdistaminen ennalta ehkäisee reikiintymistä, ientulehduksia ja pahanhajuista hengitystä.

Näitä lankaimia on ollut minun boxissani joskus. Lankaimet ovat ihan mahtavia! Minun ahtaisiin hammasväleihin ei mahdu perinteinen hammaslanka, mutta lankaisen saan sinne mahtumaan. Toki nämä Jordanin ovat vähän paksuhkoja, joten sopivat paremmin sellaiselle, jolla on vähemmän tiukat hammasvälit.

Ylimääräisenä yllätyksenä boxissa oli Jordanin minihammastahna.

miestenlivbox7

Shave Club ”Natural” Partaöljy 12,90 € / 30 ml

Partaöljy pehmentää parran, antaa sille terveen kiillon ja hoitaa parran alla olevaa ihoa. Sisältää aprikoosiöljyä, viinirypäleensiemenöljyä, arganöljyä ja jojobaöljyä. Hajustamaton.

Mahtavaa! Partaöljy! On kiva, kun miesten boxista löytyi tällainen vähän erikoisempikin tuote. Vaikka meillä tämä ei ole niin tarpeellinen, niin loistava tuote sisältöön. Mieheni ajaa partansa säännöllisesti sähkökäyttöisellä partakoneella. Mutta on hänellä joskus kausia, kun turpakarvat ovat pidemmät.

Suosittelen partaöljyä parrakkaille hoitamaan ja pehmentämään partakarvoja ja käytettäväksi ennen parranajoa. Voitteko uskoa, minä olen aivan oikeasti neuvonut miespuolisia parta-asioissa. Minulta ei tietenkään ole kysytty mitään, mutta minulle on kerrottu ihon ärtymisestä parranajon jälkeen. Moni käyttää höylää, jotkut jopa veistä. On tärkeää pehmentää iho ja karvat ennen ajoa. Siksi parta kannattaa ajaa esimerkiksi suihkun jälkeen. Ei ennen suihkua. Vesi toimii tuolloin pehmittäjänä.

miestenlivbox9

Toisena ylimääräisenä yllätyksenä boxissa oli David Beckham Beyond -tuoksunäyte.

Syksyn 2016 miesten LivBox sisältää yhteensä 7 tuotetta ja siihen päälle kaksi 2 bonustuotetta. Sisällöstä 5 tuotetta on täysikokoisia ja loput 4 matkakokoisia ja näytteitä. Arvoltaan boxi on noin 47-49 €. Miesten LivBox on hinnaltaan 19,90 €.

Mitä mielipiteitä miesten boxi meillä herätti? Muutamat tuotteet pääsevät käyttöön ja muutamat eivät osuneet. Minusta naisen näkökulmasta katsottuna oli kiva huomata erilaisiakin miesten tuotteita. Erityismaininta partaöljylle ja tietty Redkenin olutshampoolle.

Mitä olette mieltä miesten boxista?

Oikein ihanaa viikonloppua ja pyhäinpäivää!

Miesten LivBox saatu.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X