Glitz & Glam

Miittailua & messuilua

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa kauneusbloggaajien miittissä. Missaan töiden ja perhe-elämän vuoksi niin usein kaikenlaisia tapahtumia ja miittejä, että minulla on aina riemu, jos pääsen jonnekin osallistumaan. (Pääsen käymään ensimmäistä kertaa kauneusmessuilla, mutta siitä postauksen loppupuolella.)

Kuva: One of Beauty’s Daughters -blogin Henna

One of Beauty’s Daughters -blogin Henna järjesti halloween-teemalla bloginsa 5-vuotisjuhlat & tupaantuliaiset. Minä ja Eyeshadow and flame -blogin Ilona saavuttiin hyvissä ajoin auttamaan Hennaa järjestelyissä. Ilona hyöri pakkaamassa goodie bageja ja minä rullasin kinkkuja melonien ympärille. Henna oli ahkeroinut kaikenlaista hyvää sielulle ja ruumiille. *onko minulla liian kaksimielinen ajatusmaailma, kun kirjoitukseni kuulostaa jotenkin… noh, perverssiltä?*

Kuva: One of Beauty’s Daughters -blogin Henna

Kun muutkin kauneusbloggaajat saapuivat Hennalle, oli heitä vastassa kasseittain kosmetiikkaa. Moni paloi halusta päästä jo kurkkimaan sisältöä.

Kuva: Dioriina -blogin Marina

Henna esitteli goodie bagien sisällön kaikille ja sen jälkeen aloitimme niiden jakamisen.

Kuva: Dioriina -blogin Marina

Nämä eivät olleet pikkujoulut, mutta silti minulle tuli jouluinen fiilis jakaessani nimettyjä lahjakasseja. Miss Piggy’s Pearls -blogin Salla on ollut kilttinä koko vuoden.

Kuva: Dioriina -blogin Marina

Meillä oli myös arvottavana ihania tuotteita. Minä olin etukäteen päättänyt, että haluan voittaa arvonnassa Marc Jakobsin Daisy Dream -tuoksun. Olen sitä muutaman kerran päässyt nuuhkaisemaan ja olin ihastunut. Harmi, että arpaonni ei ollut kanssani samaa mieltä siitä, että olisin ollut voittaja. Kissaämmä -blogin Kissis voitti toisen tuoksun ja toinen taisi mennä Tyttö ilman helmikorvakorua -blogin Sonialle.

Kuva: Dioriina -blogin Marina

No ei minua harmittanut, sillä voitin kuusi Zoyan kynsilakkaa. Oikeastaan voitin Zoyat ennen, kun tuoksut tulivat arvottaviksi.

Kuva: Dioriina -blogin Marina

Ilta jatkui syöden, juoden ja ennen kaikkea jutustellen. Volyymi nousi kyllä melkoiseksi, kun parikymmentä kosmetiikkafriikkiä tapaa toisensa. Huh!

Mites se nyt olikaan? Viinistä sai puhua, mutta VISKI oli kielletty? Vai miten se oli? 😀 Jacob’s Creek sponsoroi meille viinit. Ai, että minua harmitti hetken, että olin autolla. Siitä syystä en voinut, kuin maistaa hieman viiniä alkuillasta. Suosittelen muuten Jacob’s Creekin Rieslingiä. Toimii hyvin suolasien piirakoiden ja tapaksien/antipastojen kanssa. Tarjolla oli eri rypälelajien viinejä, joten jokainen varmasti löysi oman suosikkinsa.

Kuva: One of Beauty’s Daughters -blogin Henna

Loppujen lopuksi kävi niin, että minä olin erään toisen bloggaajan kanssa viimeiset, jotka lähtivät mukavista juhlista. Minulla oli aluksi ajatuksena, että kun pääsin saapumaan etuajassa, niin lähden hyvissä ajoin ajelee takaisin kotiin. Nooh… kun minulla on mukavaa ja viihdyn, niin en meinaa lähteä paikalta kulumallakaan. Niin siinä sitten kävi, että ajelin 2 tuntia takaisin kotiin… yöllä!

Henna oli tehnyt hienon sponsorilistan. Laitan sen nyt tänne, että näette mitä brändejä saattaa näkyä arvosteluissa kohta puolin. Minulle sattui jonkun verran sellaisia juttuja, jotka olen jo saanut tai ostanut ja parhaimmillaan teille esitellytkin. Urtekram on minulle aivan uusi brändi ja L’Oréalilta tuli ainakin yksi sellainen tuote, josta minulta on kyselty mielipidettä. En vain ollut sitä testannut, niin en voinut siitä kertoa. Hihkuin ilosta, kun kasseista paljastui se kuituja sisältävä kulmakarvamaskara. Brow Artist Plumper taisi olla nimeltään. Paljastan tässä jo sen verran, että ko. tuote on mieleeni, mutta jatkan tutustumista ja sitten raportoin tuotteesta ja kerron käyttövinkit.

Vielä kerran kiitokset Hennalle mukavista juhlista, kiitokset kaikille ihanille bloggaajille, jotka olitte myös siellä. Monta vanhaa tuttua oli paikalla, mutta pääsin minä tapaamaan pari uuttakin kasvoa, joita en ollut vielä livenä tavannut.

Sitten… onko siellä ketään, joka ei vielä tiennyt, että tänä viikonloppuna on taas ne i love me -messut?

Kuva: Messukeskus

Tosiaan, tänä viikonloppuna Helsingin Messukeskus täyttyy kauneudesta, muodista, hyvinvoinnista ja koruista. Tiesittekö, että menen ensimmäistä kertaa ko. messuille?! Aivan oikeasti, ensimmäistä kertaa! Minulla on jääneet messut väliin, koska vuonna 2011 tyttäreni sai flunssan sinä aamuna, kun minun piti lähteä messuille. Sitten vuonna 2012 ja 2013 olin töissä perjantain ja lauantain, joten en jaksanut viikon ainoana vapaapäivänä lähteä messuille, koska maanantaina alkoi taas kuuden työpäivän putki. Jaksamistani vuonna 2012 vei raskaus ja vuonna 2013 taisin olla burnoutissa. Töihinkin messuille on kyselty, mutta valitettavasti en ole koskaan päässyt teatterityöni vuoksi. Tänä vuonna olen töissä teatterilla perjantain ja lauantain, mutta sunnuntaina pääsen messuille! Lisäksi jaksan lähteäkin, sillä maanantai on tällä kertaa vapaata, niin ehdin huilia.

Olen saanut bloggaajapassin messuille, mutta harmillisesti pääsen hyödyntämään sitä vain yhtenä päivänä. Eli sunnuntaina messuilevat: tulkaa nykäisemään hihasta, jos bongaatte tutun tyypin kamera kaulassa roikkuen. En järjestä mitään tapaamista messuille teidän lukijoiden kanssa, sillä saisin siellä kököttää yksinäni. 😀 Kaikilla on varmasti paljon muuta mielenkiintoisempaa tekemistä ja katseltavaa siellä, kuin bloggaajat. Mutta jos näette minut, niin tulkaa sanomaan moi. Kyllä minusta on kiva tavata teitä lukijoita. Toisinaan jotkut teistä on bongannut minut töissä, kaupassa, ravintolassa jne. Jos näette minut, niin voitte samalla jakaa minulle kuumimmat vinkit, että minkä näytteilleasettajan pisteellä kannattaa ehdottomasti käydä. Luulen, että nämä ensimmäiset messut menee minulla harjoitellessa. Haahuilen varmasti siellä vailla määränpäätä ja missaan monta mielenkiintoista juttua. En vain oikein ehdi tutustumaan esitteisiin etukäteen ja tekemään reittisuunnitelmaa. Joten vinkkejä saa jakaa kommenteihin tai tulla kertomaan niitä messuilla. Onneksi messuilla on muita tuttuja bloggaajia, jotka varmasti jakavat vinkkejä ja onhan minulla mukana ystäväni, joka on käynyt i love me -messuilla aikaisemmin. Olisipa jo sunnuntai!

Oikein ihanaa ja kaunista messuviikonloppua kaikille!

X