Glitz & Glam

Mikä toi on?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Viime lauantaiset hääjuhlamme olivat myös ne minun 30-vuotisjuhlat, joita emme voineet järjestää silloin tammikuussa Veetin ollessa alta kuukauden vanha. Kaikki tosiaan tiesivät, että kesällä on minun juhlat, mutta yllätykseksi ne olivatkin tuplajuhlat.

Ystäväni oli hankkinut minulle syntymäpäivälahjan hyvissä ajoin ennen, kun tiesi juhlien olevan myös häät. Hänelle tuli hieman päänvaivaa, koska hänen lahjansa ei oikein ollut minulle ja miehelleni yhteinen, joten joutui hän sitten hankkimaan muutakin. Ihan höhlää kylläkin, koska emme mitään lahjoja tahtoneet, emmekä varsinkaan halunneet kenenkään stressaavan itseään millään lahja-asioilla.

Joka tapauksessa sain ystävältäni jo toisen 30-vuotislahjan ja se oli tämä…

Lahjaa avatessa hieman mietin… ja mietin… ja mietin… kysymykseni ystävälleni: mikä toi on? 😀 Olin jo tuskissani, että onko tämä jokin design-koriste, joka minun tulisi tunnistaa? Arvaatteko, että mikä tämä on? Se on käsin valmistettu ja aivan uniikki kappale, just for me! 🙂

Ystäväni sitten nauraen valotti minulle.

Sivellinteline!

Aaaah! Olinpas tyhmä ja mielikuvitukseton, kun en heti keksinyt. 😀 Tietysti sivellinteline. 

En tietenkään vielä ole ehtinyt käyttämään tätä telinettäni kunnolla in action, mutta testailin jo hieman. Totesin, että hauska keksintö. Lyhyemmälläkin varrella olevat siveltimet jäävät näkyviin telineessä. Paksumpi vartiset siveltimet joutuu laittamaan keskiosaan pystyyn.

Kaikki siveltimeni eivät millään tähän yhteen telineeseen mahdu, mutta keksin, että tässä telineessä on aina ne siveltimet, jotka olen ottanut käyttöön. Puhtaat aina noissa hopeisissa telineissä, josta osa näkyykin tämän kuvan oikeassa yläkulmassa ja kun otan sieltä siveltimen käyttöön, niin laitan sen tähän lahjaksi saamaani telineeseen. Löydän aamun kiireessä helpommin haluamani siveltimen, kun niiden ollessa sekaisin yhdessä purkissa pystyssä. Lyhyempi vartiset siveltimet hukkuvan suurien ja pöyhkeiden siveltien alle. Nyt telineessä käytössä olevat siveltimet pysyvät järjestyksessä ja helposti löydettävissä. Teline on painava ja tämän vuoksi se ei kaatua helposti. On tukeva! Pohjassa on paksu huopakangas, joten metalli ei tee naarmuja pöytään, vaikka telinettä pyörittäisikin pöydällä oikeaa sivellintä hakiessa.

Palatteko halusta kuulla, että mistä ystäväni tämän uniikin telineen minulle hankki? Kyseessä on toinen bloggaaja. 😉 Lilaa lakkaa ja elämää -blogin Lila Lakka myy ko. telineitä omassa blogissaan. Minun telineeni on hieman erilainen ja siihen on tehty enemmän noita ”putkia” siveltimiä varten, mutta uskon, että häneltä saa tilauksesta itselleen customoidun sivellintelineen. Värikin taitaa olla minulle customoitu, kun on mustaa ja violettia kera glitterien. Lilaa lakkaa ja elämää -blogi oli minulle täysin uusi tuttavuus, enkä tiennyt ko. blogin olemassa oloa ennen tätä lahjaani.

Olen muuten aikaisemminkin esitellyt toisten bloggaajien desing-tuotteita, jotka ovat just for me. All Them Shiny Things -blogin Milla valmisti minulle keväällä 2012 korun blogigaalaan. Koru ja postaus löytyy täältä. Väreinä mustaa ja violettia. 😀

Ihanaa, kun bloggaajilta löytyy tälläisiä taidonnäytteitä ja innovatiivisia oivalluksia. Mahtavaa!

Voisin tehdä sivellinpostauksen siveltimieni hoidosta, puhdistuksesta ja säilytyksestä, kun saan tämän uuden telineeni täyteen käytäntööni. Miten teillä ne siveltimet on säilytettynä?

X