Glitz & Glam

Minnan pikkujoulu look

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Lupasin laittaa kuvia pikkujoulu lookistani. Joten tässä pitkästä aikaa naamakuvaa minusta. 😉

Toissapäiväisessä postauksessa näittekin minun kynteni, joten samalla värimaailmalla menin vaatteiden ja meikin suhteen. Rakastan mustaa ja hopeaa, joten oloni on kotoisa niissä väreissä. Pidän kylmistä sävyistä, sillä ne pukevat minua parhaiten, mutta on myös lämpöisiäkin sävyjä, jotka sopivat minulle.
Löysin kaappini perukoilta itselleni ajatukseeni ja annettua pukukoodia vastaavan vaatteen, johon mahduin. Kiittelin siitä, että tässä on jokusen vuoden ollut niin, että vaatteet ovat näitä ”all size” vaatteita. Eli päälläni oli kimalteleva neulosmekko/tunika. Valtava masuni mahtui hyvin siihen. Ainoastaan mekon pituus hieman oli lyhyempi, kuin viime käyttökerralla. 😀 Onneksi pituus kyllä riitti, mutta varuiksi en laittanut sukkahousuja, vaan valitsin legginsit, joista ei näy läpi. 😉

Nyt kun tosiaan olen viimeisilläni raskaana, niin huomioin paljon sitä, että kokonaisuuteni ei olisi kovin raju tai hieman ”härskin” näköinen. Haluan näyttää hyvältä, laittautuneelta, itseni näköiseltä, olematta kuitenkaan ristiriitaisen näköinen raskausmahani kanssa. Joten ei yltiö seksikästä vaatetusta, ei rajua kampausta, eikä liian vahvaa meikkiä, mutta kuitenkin omalle tyylilleni uskollisesti.

 Silmämeikkiini valitsin valkoista, vaaleanhopeaa, harmaata ja hieman mustaa. Halusin tehdä ”valoisan” silmämeikin otsahiuksieni alle ja tästä syystä tummia sävyjä käytin aivan ulkonurkissa, enkä tuonut mustaa ja tummaaharmaata liian keskelle silmäluomea, jotta silmämeikki pysyy valoisana ja kevyemmän oloisena. Mietin pitkään, että mitä valitsen huulimeikkiin? Lopulta päädyin luonnolliseen ja kylmän hohteiseen huulikiiltoon, joka on MeMeMen Light Me Up Lipgloss sävyltään Illuminate.

Kampaukseni teki työkaverini kampaamolla, josta olen nyt äitiyslomalla. Joona on 18-vuotias 3. vuoden parturi-kampaajaopiskelija ammattikoululta, joka tekee myös töitä meillä. Päätin hieman hemmotella itseäni ja olla ottamatta mitään stressejä hiuksistani, joten menin sitten turisemaan ihanan Joonan penkkiin ja samalla tämä nuori mies loihti minulle kauniin kampauksen, joka sopii hyvin tälläiselle mammalle. Edestä päin kuvaamissa kuvissani ei pääse oikeuksiinsa kampauksen kaunis muoto ja painopisteet. Tässä sivusta ottamassani kuvassa näkyy kampauksen muoto ja muhkeus. 🙂

Olen tässä raskausaikana välttänyt nostamasta varjostuksia korkealle, sillä tumma varjostus korkealle nostettuna on kyllä näyttävä ja erittäin tehokkaan näköinen näyttävässä silmämeikissä, mutta samalla meikistä tulee vahvemman ja tummemman näköinen. 

 Luomiväreinä käytin pääsääntöisesti Inglotin luomivärejä. Sisänurkassa Inglotin helmiäisvalkoinen 453, jota myös aivan kevyesti käytin myös kulmaluulle. Liikkuvalla luomella Inglotin hopeanharmaa 447. Tummanharmaa/taupe varjostus ulkonurkassa ja luomivaossa 434. Ulkonurkan tummimmassa kohdassa MACin musta-hopea Cinderfella, jonka hopeisia kimalteita taputtelin kevyesti koko luomelle, mutta kimalteet eivät oikein näy kuvissa, koska muutkin luomivärit ovat hohtavia.

Tässä kuvassa hieman kimalteet pääsevät esiin. Rajauksen tein Pierre Renén mustalla geelilinerilla. Sisäluomen alarajaus Grimasin mustalla kajal-kynällä.

Ei hyvä tavaton! Katselin tässä kalenteria, että laskettuaika on ensiviikolla! :O Noh, minusta tuntuu, että menee kyllä joulun yli ja jos käy kuten esikoiseni kanssa, niin olen synnyttämässä käynnistyksellä vasta ensivuonna. 😉 Toivottavasti pikkuinen ei tällä viikolla ainakaan vielä päätä tulla maailmaan, sillä äippä ja iskä on ollut ”hieman” saamattomia. 😀 Vielä ei ole kaikki valmiina häntä varten. Toiset ovat aina kaikessa niin ajoissa valmistautuneita ja me ollaan vähän tälläisiä viime hetken hötkyilijöitä asiassa, kuin asiassa. Minä olen meidän perheessä pahin viime tinkaan jättäjä. :S Ihan vaan näitäkin meikkikuvia tuli napsittua hirveällä kiireellä, kun piti jo päästä lähtemään. Koskahan sitä oppisi tekemää asioita ajoissa? Minusta tuntuu, että vuosi vuodelta tämä minua itseänikin ärsyttävä piirteeni vain pahenee. No sinällään ei ihme, että esikoisenikin syntyi vasta, kun hänen oli jo pakko. Huomaan kovasti tyttärestäni kuinka hän on tullut minuun monissa asioissa. Temperamentti, v-käyrä ja puheliaisuus on kyllä niin minulta. 😀 Jospa poitsu olisi sitten isänsä kaltainen. Hieman rauhallisempi tapaus.

Mitäs veikkaatte poitsun syntymäpäiväksi? Minun täytyy sanoa, että itse en oikein edes tiedä. Toivon, että ensivuodelle menisi, mutta pelkään todella paljon, että olen huonolla tuurilla jouluaattona sairaalassa. Siellä on kiva sitten syödä ihanien jouluruokien sijaan sairaalasafkaa ja miettiä, kuinka Millan joulu ei nyt sitten ollutkaan ihan niin ihana, kun äiti joutukin synnyttämään. Joten lähettäkää paljon ajatuksia vaaville, että ei vielä joulunpyhinä saa syntyä, sillä se harmittaa sitten lapsena. 😉

Mukavaa viikkoa teille kaikille! Minä se jatkan tämän viikon touhuamisiani ja laitan tällä viikolla teille pienen jouluarvonnan. Teemana on sana pieni. 😉 Mitä se sitten tarkoittaa, niin sen näette sitten.

X