Nyt kirjoittelen niitä lupaamiani kuulumisia ensimmäiseltä opiskeluviikolta.

Vielä kerran kerron, että aloitin opiskelun parturi-kampaajaksi oppisopimuksella täällä Kouvolassa Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteellä. Glitz & Glamille tulee vähän väliä uusia lukijoita, joten toistelen paljon asioita, sillä voi aiheuttaa ihmetystä, että kuinka heinäkuussa alkaa opiskelu? Oppisopimuksella kun voi aloittaa ihan milloin vain työnantajan kanssa sovitaan. 🙂

Maanantai

Ensimmäinen jännittävä päivä. :O Aamu alkoi yleisten asioiden läpikäymisellä ja paikkoja vielä kerran kiertämällä. Sen jälkeen jatkui opetuksesta siitä miten asiakkaan hiukset pestään, hoidetaan ja miten annetaan päähieronta. Sen jälkeen sainkin yhden harjoituspään, jolle minun piti tehdä tasoitusleikkaus. Minua opastettiin ja neuvottiin kädestä pitäen tekniikkaa, joka tarkoittaa sitä, että mistä aloitetaan, miten edetään, missä kulmassa ”asiakkaan” pään tulee olla ja missä kulmassa minun käsi jne. Kun sain ensimmäisen harjoituspään valmiiksi, niin se tietysti tarkistettiin ja annettiin palaute. Sen jälkeen sainkin toisen harjoituspään heti perään, jolle myös tein tasoitusleikkauksen. Yllättävää oli minulle se, että sain kehuja. 🙂 Minun ensimmäinen saksiminen elämässäni ja se onnistui hyvin ensikertalaiseksi. Hieno fiilis, mutta ylpistyä ei saa. En laske minun hiustenleikkaus historiaa oikeaksi parturoimiseksi. 😀 Olen joskus tenavana leikannut omaa tukkaa, pikkuveljeni, teininä kaverin ja mieheni. Sitten jäikin siihen, kun tulos oli karmaiseva! 😀 Tyttäreni otsatukkaa leikkasin kun neiti oli sen 2-vuotias. Nyt kun sain opetusta ja opastusta, niin oli paljon helpompaa ja lopputuloskin oli paljon parempi. Yllätys, yllätys! ;D

Tiistai

Harjoittelut jatkuivat harjoituspäillä ja vuorossa oli koneella ajeleminen. Lisäksi harjoittelin hieman miten esim. miesten hiuksia siistitään niskasta. Katsoin miten permanentti tehdään. Hui, se ei kyllä ole ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella. On monia asioita, joita pitää ottaa huomioon. Lisäksi rullaustekniikka on aivan oma lajinsa. Heh, se näyttää niin helpolta, kun vanha tekijä rullaa rullia. 😀 Ensiviikolla alkaa minun rullausharjoittelut harjoittelupäälle.

Keskiviikko

Sitten olikin minun sisäänajoa aulaemäntänä. Sain olla yleisnaisena, eli vastasin puheluihin, otin varauksia vastaan, ohjasin asiakkaita odottelemaan ja lakaisin hiuksia lattioilta aina kun ehdin. Lisäksi laitoin myyntitiloja uuteen järjestykseen. Olin myös mukana hiusten värjäämisessä. 🙂

Torstai

Viikon viimeinen päivä olikin jo sellainen päivä, että minulla oli asiakkaita! 🙂 Sain ensimmäiset tasoitusleikkaukset ja asiakkaina minulla oli kaksi lasta. 😉 Jokainen tietää, että lapsi on haasteellinen, koska pää ei pysy pitkiä aikoja paikoillaan. Minä en tietenkään ole nopea, mutta lopputulos oli sellainen, että vanhat konkarit hyväksyivät ne ja sanoivat, että hyvin meni. Jokainen asiakkaani tarkistetaan, enkä tee työtä täysin yksin, vaan minua valvotaan ja neuvotaan. Ihania lapsia minulla oli asiakkaina. 🙂 Pienemmän kanssa haastelin ummet ja lammet. Äidillinen Minna pääsi valloilleen. 🙂

Lisäksi oli sitten minulle tuttuja töitä, kuten morsiamen harjoitusmeikkiä ja ripsien kestovärjäystä. Näissä töissä en ole harjoittelija, vaan ko. liikkeen ammattilainen. 😉

Paljon, paljon muutakin tein ja opin viikon aikana, mutta kirjoitin lähinnä vain ne ns. ”tärkeimmät” työ-/opiskelupäivistäni.

On ollut todella mielenkiintoinen ja innostava viikko. Töissä on kivaa ja kertaakaan ei tule katsottua kelloa, että koska pääsisi kotiin? 😀 Minulla on turvallinen olo olla opiskelijana Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteellä, sillä siellä ei opiskelijaa jätetä oman onnensa nojaan ja sanota, että pärjäile. Minulla on kaiken aikaa tukea ja turvaa toisista työntekijöistä ja he rientävät kiireestään huolimatta auttamaan minua, jos minulla on jokin ongelma tai en tiedä jotain asiaa. Suuret kiitokset heille siitä. 🙂 Olen oppinut jo nyt paljon ja olen aivan ällistynyt siitä miten paljon voi viikossa oppia, kun aloitetaan tehokkaasti opiskelu. 🙂 Pitkä matka tässä vielä on ammattilaiseksi, mutta tieto, taito ja varmuus kasvaa vain tekemällä. Huomasin asiakkaiden ajanvarauksia vastaanottaessa, että Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteen asiakkaat eivät pelkää tulla harjoittelijoiden asiakkaiksi. Minun lisäksi on toinen oppisopimuksella opiskeleva, mutta hän on jo 3. vuoden opiskelija ja yksi kesäpoika, joka on myös 3. vuoden opiskelija, mutta hän on ammattikoululta. Asiakkaat selvästi tietävät, että opiskelijoita valvotaan. Minäkin kävin opiskelijoilla silloin, kun olin ammattikoulussa vuosina 1999-2002. Ammattikoulussa oli myös parturi-kampaajalinja ja kävin siellä opiskelijoilla.
Lisäksi oli erittäin mukava huomata, että Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteen asiakaskunta on kaiken kirjava. 🙂 On mukavaa, että on kaiken ikäisiä, ihan lapsista vahempiin rouviin ja tietysti kaiken ikäisiä siltä väliltäkin.

Olen ollut aivan naatti työpäivien jälkeen, mikä on täysin luonnollista aina kun kaikki on aivan uutta. Joudun henkisesti, että tietysti myös hieman fyysisestikin koville, mutta en valita. Kroppa tottuu uusiin työskentelyasentoihin ja itse opin ”talon tavoille” ja käytäntöön. Nyt joudun uutena tietysti tekemään monin kertaista työtä pelkästään opettelemalla, että missä mikäkin on jne. Rutiini tulee ajan kanssa ja sitten en tuhraa turhaa aikaa ja energiaani tavaroiden hakemiseen tai paikoilleen viemiseen. 😀

Eli erittäin hyvää kuuluu ja mukavasti menee opiskelun parissa. On hassun tuntuista, kun tälläinen lähes 3-kybänen on kuin intoa täynnä oleva koiranpentu. 😀 Koen suurta iloa oppimisesta ja odotan jokaisen päivän uusia haasteita. Tunnen itseni nuorekkaaksi. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? 🙂 Puhkun intoa oppiessani uutta ja kotona on kiva kertoa miehelle tai soittaa äidille, että mitä kaikkea tämä päivä toi tullessaan. 🙂

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! Minä heitän vielä tänään viimeisen kuvauskeikan Chicks’n Cars -kalenteriin ja sitten vietän pitkästä aikaan kaksi vapaapäivää peräkkäin. 🙂 Meinaan lukea kotiläksyjäni vapailla… 😉

X