
MSCHIC Baked Mineral Foundation
Tilasin itselleni kokeiluun Pretty.filtä MSCHICin mineraali meikkipohjan. Kiinnostukseni heräsi kun esittelin teille MSCHICin kosmetiikkaa tässä postauksessa ja samalla huomasin, että MSCHIC Baked Mineral Foundation oli saanut Trendi-lehdeltä Vuoden Paras Mineraalimeikki -tittelin. Hitsit, tuotahan on kokeiltava, ajattelin silloin. 😉
Minua on jossain määrin kiinnostanut MSCHICin kosmetiikka, mutta se suomalaisuus on ollut ajatuksissani hyvänä, että hieman pahanakin. Esimerkiksi arvostan Lumenea, mutta en itse ole ollut hirveän ihastunnut Lumenen kosmetiikkatuotteisiin, kun sitten taas ihonhoitosarjoissa on aika helmiä ja hyvä tuotteita. Toisaalta taas luottamus suomalaisiin tuotteisiin on erinomainen niiden laadukkuuden ja turvallisuuden vuoksi.
Tosiaan siis MSCHIC on suomalainen kosmetiikkamerkki, jonka on perustanut ryhmä naisia, joista yksi oli Mariela Sarkima. Perustaminen tapahtui vuonna 2007, eli melko nuoresta merkistä on kyse. Moni onkin varmaan törmännyt MSCHICin kosmetiikkaan pääsääntöisesti Seppälöissä. Ainakin itse näin ko. merkin Seppälässä ensimmäistä kertaa.
MSCHIC Baked Mineral Foundation on kätevässä puuterirasiassa, jonka pinta on mattamainen ja täten pysyy kädessä paremmin kuin liukkaampi kiiltävä pintainen rasia. Rasian muotoilussa on käytetty ajatusta, sillä se vain tuntuu käteen sopivalta. Aluksi päästin taas sisäisen blondini esiin, kun ihmettelin rasian avaamismekanismia. Yritin nostaa kannatta auki työntämällä kynteni rasian sivussa olevaan koloseen ja nostamalla. No ei auennut… kunnes tajusin, että pitääkin painaa hieman eri kohdasta ja BOJOING! Kansi aukeaa itsestään. Tunsin itseni taas hieman blondiksi. 😀
En tiedä mikä on Suomenkielinen vastine sanalle Baked, kun kyseessä on kosmetiikkatuote… onko se myös paistettu? Leivottu? Anyway, Baked Mineral Foundation on mineraalimeikkiä joka on ”leivottu” muotoonsa, eli on kiinteää koostumukseltaan. Baked koostumuksen omaavat kosmetiikkatuotteet ovat hieman tai erittäin kuperia, eli eivät ole aivan tasaisin pinnalta. Baked on myös perinteisesti puristettuun verrattuna pehmeämpi koostumukseltaan.
Pohjalta löytyy puuterivippa/meikkisieni, sillä se on molempien sekoitus, joka vaikuttaa ihan pätevältä, mutta itse käytän levitykseen Ecotoolsin kabukia, joka on AIVAN loistava levitykseen!
Mietin hetken, että minkä sävyn valitsisin itselleni? Otanko vaaleimman Porcelain vai astetta tummemman (hyvin vaalea silti) Ivoryn, vai ajattelenko jo kesää ja otan Lightin? Koska minulla jo on Lily Lolon Porcelain, niin päädyin ajattelemaan kesää, sillä kesää kohtihan tässä jo kuljetaan. 😉 Valitsin sävykseni Light 1N, joka on vaalea ja neutraalisävy, eli se sopii kylmälle, että lämpimälle ihonsävylle. Neljä vaaleinta sävyä menevät näin: Porcelain 0N= neutraali, Ivory 1C= kylmä, Light 1N= neutraali ja Vanilla 2W= lämmin.
Kuvassa minun käteni oikealla puolella on MSCHICin mineraalipohjaa. Raja menee niillä kohdin missä mineraalipohja heijastaa salamavaloa. Tällä hetkellä Light 1N on luonnollisestikin piirun verran liian tumma minulle, mutta kesällä se on varmaankin juuri sopiva.
Miksikö halusin ihan ehdottomasti kertoa tästä mineraalipohjasta? MSCHIC Baked Mineral Foundation on erittäin pigmenttinen ja siksi se peittää minun finnien arpia ja yms. todella hyvin. Baked Mineral ei vajoa ihohuokosiin tai juonteisiin päivän aikana, vaan kestää todella siistinä ja freesinä koko päivän. Minun ongelmakohtani ovat T-alueen rasvoittuvuus ja otsallani on otsaryppyjä, jotka minulla on ollu jo 10 vuotta, mutta nyt iän myötä ne luonnollisestikin alkavat näkymään selvemmin ja selvemmin. Koska otsallani on ryppyjä, otsani on rasvoittuva ja ”kuljen otsa rypyssä”, niin minulla meikkipohjat vajoavat herkästi otsani ryppyihin. Lily Lolo ja MSCHIC Baked Mineral Foundation ovat pysyneet siisteinä yöhön asti kun pääsen töistä teatterilta näytöksen jälkeen. Paras pysyvyys on ollut Clarinsin Instant Smooth pohjustajalla ja MSCHIC Baked Mineral Foundationilla, mutta Lily Lolo tulee hyvänä kakkosena. Oma tapani on puuteroida mineraalipohja kevyesti, sillä minun rasvoittuvalla iholla se antaa lisää pysyvyyttä.
MSCHIC Baked Mineral Foundation antaa kauniin ja terveen näköisen hohteen kasvoille ja se muuttuu hieman meikkivoidemaiseksi iholla. Lily Loloon verrattuna MSCHIC on voidemaisemman oloinen, kun taas Lily Lolo on puuterisempi.
MSCHIC Baked Mineral Foundation Light 1N:n INCI:
MICA, ISONONYLISONONANOATE, HECTORITE, POLYMETHYL METHACRYLATE, SORBITAN SESQUIOLEATE, DIMETHICONE, CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE, POLYGLYCERYL-3 DIISOS- TEARATE, OCTYLDODECYLSTEAROYLSTEARA TE, AQUA (WATER), PHENOXYETHANOL, SORBIC ACID. (+/-) MAY CONTAIN: CI 77891 (TITANIUM DIOXIDE), CI 77491, CI 77492, CI 77499 (IRON OXIDES)
Tässä meikissä minulla on Clarinsin pohjustaja, MSCHIC mineraalipohja ja kevyt puuterointi irtopuuterilla. Kuvissa ei näy se, että Light 1N on aavistuksen liian tumma minulle vielä, mutta face to face sen huomaa… jos osaa katsoa. 😉
Olen tainnut vähän rakastua tähän MSCHICin mineraalipohjaan, sillä se on ihanan luonnollisen tuntuinen kasvoilla, ihan kuin minulla ei olisi meikkiä. Se kestää freesinä koko päivän ja aivan ihanan nopea levittää! Joskus kun en jaksa meikata kauppaan mennessä, niin teen pikaehostuksen itselleni. Levitän MSCHIC Baked Mineral Foundationin, laitan maskaran, poskipunan ja huulikiillon. Otsatukan kampaan kunnolla eteen, että se peittää minun olemattomat kulmakarvani. Aikaa menee 5 minuuttia ja meikki kestää silti iltaan asti. MSCHIC peittää lievästi tummat silmänalusetkin. 😉 Peittävyyttä voi itse säädellä kerrostuksella. Jos johonkin ihovirheeseen tarvitsee peittävyyttä enemmän, niin kerrostamalla saa lisää peittävyyttä ongelmakohtiin
MSCHIC Baked Mineral Foundationia myy Pretty.fi, MSCHICin verkkokauppa ja myymälä. Täältä löytää lisää jälleenmyyjiä. 😉
Onko kukaan muu kokeillut MSCHICin mineraalipohjaa?
Kommentit
Anonyymi: Voi en tiedä varmuudella. 🙁 Ainakin Lily Lolon vaalein, eli Porcelain on todella vaalea, mutta en sitten tiedä MSCHICin Porcelainista. :/ Jos olisin talvi-iholleni valinnut sävyn, niin olisin valinnut tuon Porcelainin. Jotenkin kuvittelisin, että suomalainen merkki tekisi vaaleimmasta sitten kanssa todella vaalean, koska me suomalaiset olemme talvisin todella vaaleita.
Joten en pysty sinulle vannomaan, pelkästään jossittelemaan. :/
Kommentit
Mua on kyllä aina kiinnostanut tuo, vaikuttaa niin kivalta ja vielä kivemmalta tämän merkinnän jälkeen. 🙂 MSCHICin tuotteet vaikuttavat muutenkin mielenkiintoisilta, ainakin nämä pikkaisen hintavammat joita merkin verkkokaupassa on.
Täytyykin laittaa tuo tuote harkintaan, kunhan vain käytän Lily Lolon ensin loppuun. 🙂
Serrated B: Minua on myös kovasti alkanut kiinnostamaan MSCHIC ja nyt parin huulipunan, maskaran ja mineraalipohjan myötä olen aika myyty. Maskara ei ollut mikään huipputuote, mutta muut olivat kyllä todella hyviä. 🙂
Muutenkin pitäisi enemmän suosia suomalaista jos sieltä löytyy hyviä tuotteita. Se jo, että MSCHIC on suomalaisten naisten perustama, saa minulta paljon respectiä. 😉
Tulipas tää postaus sopivaan ajankohtaan 🙂 Oon just ajatellut tilaavani tän ja pähkäilen kahden vaaleimman sävyn välillä.
Mietityttää vain, että mahtaakohan tää olla paras mahdollinen pintakuivalle iholle…
Jazzy: Hih, olipa siis hyvä ajankohta. 😀
Minulla on nyt tässä talvella pintakuivuutta iholla j erityisesti silmänympärysiho on kuiva. En ainakaan itselläni huomannut mitää syytä miksi MSCHIC ei sopisi kuivalle iholle, sillä se tasoittuu todella luonnollisesti kuivienkin kohtien päälle. Se ei minulla ainakaan korostanut kuivuutta.
Kiva kun arvioit tämän! Hinta tässä tosin on aika suolainen, joten tuskin tulen tätä itse ostamaan :/ Harmi, sillä luulisin että tämä sopisi mineraalipohjista talvi-iholleni paremmin kuin esimerkiksi Lolo, jonka kanssa kuivuusongelma oli taattu.
Saitpas kiinnostumaan tästä, olen jostain muualtakin lukenut kehuja. Plussaa on se, ettei tarvitse ulkomailta tilata, mua on koko ajan laiskottanut ajatus siitä useimpien mineraalipohjien hankkimisesta: ensin pitää tilata näytteet ja sitten vielä tehdä uusi tilaus ennen kuin sopiva tuote on hyppysissä. Nykyisen mineraalipohjani ostin luontaistuotekaupasta (Couleur Caramel) ja sain tietty vielä apua sävyn valinnassa.
Elisa: Joo, MSCHIC ei ole ihan halpa. Mutta ei onneksi aivan hirvittävän kalliskaan. Onneksi en pettynyt ostoksestani, vaan päinvastoin. 🙂
hellin: Minä en ollut törmännyt aikaisemmin muissa blogeissa tähän ja en edes yrittänyt etsiä kokemuksia, vaan ostin riskillä. 🙂 Joskus on vaan parempi tutustua ihan umpimähkää johonkin mikä kiinnostaa. Nyt oma kokemukseni ja arviointi oli täysin puhtaalta pöydältä tehty. 🙂 Mutta kiva tietää, että tätä on muuallakin kehuttu ja miksi ei olisi? 😀
En tiedä missä päin asut, niin mietin vaan, että pääsetkö minnekään swatchailee meikkipohjia? 🙂
Samantyyppinen tuote kuin MACin mineralize skinfinish natural, millanenkohan tämä mahtaa olla siihen verrattuna. Kauniin kuulaan pinnan se ainakin jäättä, mutta jotenkin pelottaa että tuo olisi liiankin hohtava..
Mä en vaan jotenkin ole innostunut MSCHICistä, joku siinä ei vaan nappaa.
Juu se on mukava lukeakin uusista tuotteista näistä meikkiblogeista. Jossain muissa blogeissa on sitten taas vähän erilainen ote kosmetiikkaan, ihan kiva lukea niitäkin.
Aika hyvin näyttäis olevan noita jälleenmyyntipisteitä, tietysti joidenkin kampaamoiden valikoimat voi olla aika rajalliset. Asustelen pääkaupunkiseudun tuntumassa, kehä kolmosen ulkopuolella kuitenkin, mutta sinne suhailen päivittäin 😀
HeidiB: Hohde loistaa just tuollee salamavalosta, mutta ei se loista normaalista luonnonvalosta tai valaisimista. Eli näyttää matalta kasvoilla. Ei ollenkaan sellainen kun aurinkopuuterit yleensä tuppaa olemaan. Vertaisin oikeastaan sitä hohdetta hehkuksi, jonka saa kasvoille. Sellaista luonnollista. 🙂
Minun arvostukseni MSCHICiä kohtaan nousi totaallisesti! Erityisesti minua ihastuttaa se, että suomalaiset naiset ovat firman perustaneet ja tuottavat näin laadukasta kosmetiikkaa. WAUH! Ennen halusin vain testata suomalaista kuitenkin nuorta ja pienen firman tuottamaa kosmetiikkaa, mutta en olettanut tuotteiden olevan tätä luokkaa. 🙂
hellin: Joo, kampaamoissa voi olla aika rajattu valikoima. Tosin jos Helsingissä kuljet ja käyt, niin voithan piipahtaa MSCHICin omassa myymälässä hypistelemässä. 🙂 Itseäni kieltämättä kiehtoisi käydäkin ja minä olenkin menossa Helsinkiin 24.2.
Olen tähän törmännyt vissiin pari kertaa eri blogeissa mutta todennut, että tuote ei ole minua varten. Minulle mineraalipuuteri tarkoittaa tuotetta jossa ei ole käytetty muita aineita ja tässähän niitä on vino pino. Silikonistakaan en oikein tykkää. Sinänsä tuote kyllä houkuttelee mutta en silti halua enää kasvoilleni mitään kemiallisia pöperöitä kun olen niistä pikkuhiljaa pääsemässä eroon.
Minun ainoa MSCHIC-tuotteeni taitaa olla pikkuruinen musta geelirajauspurkki jonka ostin Seppälästä niinkin hurjaan hintaan kuin 1.50€. Siihen olen ollut aivan erinomaisen tyytyväinen.
Mohn: Tuo on kyllä totta ja sanalla mineraali joskus yritetään johtaa harhaan kuluttajia. Minusta voisi olla niin, että sanaa mineraali ei saisi käyttää, ellei tuote ole pelkkää mineraalia ja muita luonnollisia apuaineita. Vähän niinkun voi. Voi sanaa ei saa käyttää ellei se ole 100 % voita ja tästä syystä Valion Voimariini piti muuttaa Oivariiniksi. Sama idea käyttöön mineraalimeikkeihinkin. 🙂
Tekeepäs nyt mieli laittaa tilausta menemään ja testata tuota noiden kommenttien jälkeen!! Mulla on mschic:ltä geelirajaus, luomivärejä ja huulikiiltoo – kaikki hyväksi todettuja 🙂 Täytyypä harkita siis!
Anonyymi: Kieltämättä tunnustan, että itsekin saan pakko saada -reaktioita kun luen toisten blogeja… 😀 Erityisesti jos kyseessä on tuote johon olen etsinyt parempaa kuin mitä itselläni on tai jonkun merkin tuotteet kiinnostaa.
Yhyy, sain eilen tilaukseni pretty.fi:stä, jossa tuli mm. juurikin tämä mschicin tuote sävy ivory… joka on aivan väärän värinen minulle, liian tumma! 🙁 muuten tuote vaikuttaa hyvältä käytin sitä yhden päivän töissä ja pysyi kyllä.. en tiedä pitäisikö odottaa kesää vai myydä tuo… ja tekisi miele tilata vaalein sävy mutta arpapeliähän se on netistä tilaamalla ja varsinkin kun eka meni mönkään, niin ei tee mieli nyt rahoja taas laittaa johonkin joka ei varmaa ole. Mutta muuten pysyvältä vaikuttaa ja jättää tasaisen pinnan!
Anonyymi: Mä suosittelen sinulle, että säästä kesälle jos luulet sen olevan kesällä sopiva. 😉 Oikeasti jokaisella tulisi olla kesälle ja talvelle omat meikkipohjat, sillä meidän ihon sävy muuttuu kyllä todella paljon vuoden aikana.
Harmillista on kyllä jos sävyvalinta menee metsään. 🙁 Jos mitenkään rahapussi kestää, niin kannattaa jättää kesälle, jos tosiaan uskot sävyn olevan parempi kesälle. Jos loppukesästä meinaa olla jopa liian vaalea, niin aurinkopuuterilla voi korjailla sitten tummuusastetta. Olemme yleensä vaaleimmillamme näihin aikoihin. Kesän rusketus säilyy pitkälle syksyyn monilla ja se vaalein aika alkaa vasta joulun jälkeen.
Juu, kesälle taidan sen jättää.. kyllä se silloin käytettyä tulee. harmittaa vaan vietävästi kun olisi halunnut jo nyt ottaa käyttöön! tiedätkö onko se vaalein sävy porcelain paljonkin vaaleampi vai jos nyt tilaan sen että onko sekin tod näk liian tumma?
Anonyymi: Voi en tiedä varmuudella. 🙁 Ainakin Lily Lolon vaalein, eli Porcelain on todella vaalea, mutta en sitten tiedä MSCHICin Porcelainista. :/ Jos olisin talvi-iholleni valinnut sävyn, niin olisin valinnut tuon Porcelainin. Jotenkin kuvittelisin, että suomalainen merkki tekisi vaaleimmasta sitten kanssa todella vaalean, koska me suomalaiset olemme talvisin todella vaaleita.
Joten en pysty sinulle vannomaan, pelkästään jossittelemaan. :/