Glitz & Glam

Muista aina liikenteessä...

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Oletteko huomanneet, että olen alkanut ”avautumaan” paljon enemmän. Uskaltaudun mielipiteisiini ja puran tänne blogiini välillä mieltäni ahdistavia asioita tai joskus puran sydäntänikin. Tämän hetken kuumimpaan aiheeseen en uskalla ottaa kantaa. Jokainen tietää mistä puhun. En oikein ole osannut muodostaa täydellistä mielipidettä, joten parempi etten pohdi niin tulenarkoja aiheita. Ellen sitten uskaltaudu jossain vaiheessa kirjoittamaan aiheesta vain heittämällä kysymyksiä ilmaan. Tällä hetkellä kuitenkin näen fiksummaksi jättää maahanmuuttopolitiikan blogini ulkopuolelle, sillä en halua ryöppyä molempien ääripäiden edustajilta. Itse inhoan tietyissä asioissa äärimmäisyyksiä ja rakastan sitä järkevää kultaista keskitietä. Tänään kuitenkin olen hieman ehdoton toisessa aiheessa.

Se mistä uskallan kirjoittaa on liikennekäyttäytyminen ja sen turvallisuus. Tämä on niin monimuotoinen ja laaja aihe, että päätin nostaa tässä esiin vain tämän hetken kuumimpaa keskustelua aiheuttavasta aiheesta – suojatie ja sen turvallisuus. Minun piti kyllä koulujen alettua jakaa mainoskampanjoiden matskua, mutta jotenkin se sitten unohtui. Minusta tuntuu, että mitä enemmän näitä nostetaan esiin, sitä paremmin autoilijoiden ja pyöräilijöiden tietoisuus ja asenteet kehittyvät parempaan suuntaan.

IMG_0355

Minä olen autoilija. Minulla on ollut ajokortti ja auto käytössäni siitä lähtien, kun täytin 18 vuotta. Olen ajanut paljon! Lukemattomia kilometrejä, erilaisia tilanteita ja ympäristöjä on tullut kruisailtua. Pidän itseäni hyvänä kuskina (kuten 99% suomalaisista autoilijoista). Minä kyllä tiedän omat heikot kohtani ja ne liittyvät enemmänkin hermoihini. Olen rattiraivooja, mutta selkeästi olen muuttunut lupsakammaksi vuosien saatossa. Kuitenkin joskus minulla pinna palaa, kuten eilen. Kerron eilisestä, koska se tavallaan liittyy aiheeseen, johon tulen kohta.

Olin eilen matkalla töihin Kotkaan. Kouvolan Tykkimäessä on tällä hetkellä tie suljettuna kuljettaessa Kotkasta Heinolan suuntaan. Täten Heinolan suuntaan kulkevat koukkaavat toiselle Kotkan suuntaan kulkevalle kaistalle. Kaista on Kotkan suuntaan kulkevista vasemman puoleisin, eli se, jolla jatketaan matkaa suoraan. Nopeusrajoitukset on laskettu 30 km/h tietyömaan kohdalla. Ko. kohdassa on selkeästi merkitty liikennemerkein, että kaista päättyy, eikä niitä sulkuja voi olla huomaamatta jo satojen metrien päästä. Minä ajelin erään mersun perässä ja vaihdoin kaistaa oikealle puolelle hyvissä ajoin, koska tiesin ko. kaistan päättyvät tietyömaan vuoksi. Huomasin, että se edelläni ollut mersu ei vaihtanut kaistaa, vaan jatkoi edelleen sillä vasemman puoleisella kaistalla. Vaikka olen kuumeessa, kipeä ja väsynyt, niin minulla sen verran järki kulkee, että ajattelin ennakoida. Hiljensin vauhtiani entisestään ja pysyttelin mersun taka-alalla, sillä en voinut tietää, että tekeekö se äkkinäisen kaistanvaihdon. Tarkkailin ja tarkkailin, kunnes päätin, että en pysähdy odottelemaan (minun takaa oli myös autoja tulossa), kun ei se mersu sitä kaistaa näköjään vaihda, vaikka se ko. kaista oli päättymässä tiesulkuun. Ehkä se on joku työnjohtaja tai työmies, joka on ajamassa autoaan siihen parkkiin, ajattelin. Hiljenihän mersun vauhti kaiken aikaa melkoisesti. Kun olin sen mersun rinnalla, meinasi rysähtää! Mersua ajanut naishenkilö meinasi tulla kylkeen, mutta onneksi minulla oli nopeat refleksit ja pystyin väistämään. Okei, näitä voi sattua, mutta se torven soitto minulle oli se viimeinen niitti. Olin aivan raivona siinä tilanteessa. Jos olisin ollut terveempi, olisin varmasti pysäyttänyt autoni siihen paikkaan ja kipittänyt takana olevan mersun ikkunalle sanomaan pari sanaa siitä mistä hän kohta torvensa löytää. Liikennesääntöjä osaavat heti honaavatkin, että miksi se torven soitto siihen päälle oli minulle verenpaineet kuohauttava. Noh, en pysähtynyt, enkä näyttänyt kansainvälisiä käsimerkkejä, mutta kihisin raivosta. Minulla oli vielä 50 km matkaa töihin, joten minulla oli aikaa ajatella tapahtunutta.

Tuo mersua ajanut naisihminen ei kaikesta päätellen seuraa yhtään mitään mitä liikenteessä tapahtuu. Hän ilmeisesti tuijottaa vain putkinäköisesti suoraan eteenpäin. Hän ei varmaan ollut tietoinen mitä varten autossa on ne peilit. Ne eivät ole meikkauspeilejä, vaan niiden kautta seurataan kaiken aikaa mitä takanakin tapahtuu. Tuo mersukuski ei ollut huomannut kahta huomiokeltaisella pohjalla olevaa liikennemerkkiä, joissa ilmaistaan, että kaista päättyy. Tai vaihtoehtoisesti hän ei tiennyt niiden tarkoitusta. Hän ei selvästikään ollut kertaakaan vilkaissut peiliinsä, sillä peilejä katselemalla hän olisi huomannut, että takana ollut citikkakuski (eli minä) on vaihtanut oikean puoleiselle kaistalle. Hän ei myöskään ole ymmärtänyt, että kaistaa vaihtaessa tulee käyttää vilkkua, jotta takana olevat tietävät aikeista kääntyä tai vaihtaa kaistaa. (Välihuomautuksena, että tuossa tilanteessa vilkku ei enää olisi auttanut, koska olin jo rinnalla) Kukaan ei edelleenkään ole ajatusten lukija, vaikka minä olin hieman ennakoinut tilannetta ja odotellut kuskin takana. Noh, vaikka ei sitten katsoisi tausta- ja sivupeileihin ja rikkoisi lakia vilkuttomuudella, niin jumantsuikkeli siinä vaiheessa, kun päättää vaihtaa kaistaa, niin pään pitää kääntyä sen verran, että katsotaan sinne toiselle kaistalle, että tuleeko sieltä ketään!!! Tätä kohtaa ei ikinä, ei ikinä saa unohtaa! Vaikka se oma henki ei olisi tärkeä, niin pitää kunnioittaa niiden muiden liikenteessä olevien henkiä. Tässä tapauksessa vauhdit olivat niin pienet molemmilla, että vain pelti olisi naarmuuntunut ja mennyt ruttuun. Se mielenosoituksena tullut torven soitto näytti tuon ko. naisihmisen asenteen. Hän ei ottanut lähellä piti -tilanteesta vastuuta, vaan sälytti sen mielenosoituksella minun syyksi. Se oli se kohta jossa minulla veri kuohahti. Tuolla ko. ihmisellä ei selvästikään ole minkäänlaisia kykyjä havainnoida liikenteessä tapahtuvia asioita ja toimia niissä turvallisesti. Hänellä on erittäin paha asennevamma, jossa hän näkee olevansa oikeassa, vaikka olisi väärässä. ERITTÄIN VAARALLINEN yhdistelmä ratin ja penkin välissä. Uskalla väittää aikapommiksi tai tappokoneeksi. On todennäköistä, että henkilö ei edes ota opiksi tai säikähtänyt, vaan hänen ajatuksissaan se citikkakuski ajoi väärin ja meinasi aiheuttaa hänelle vaaratilanteen. Minä niin toivon, että hän vouhkaa tapahtuneen jollekin liikennesääntöjä tietävälle, jotta hänelle kerrottaisiin hänen aiheuttaneen vaaratilanteen itsensä lisäksi myös sille citikkakuskille.

Se mikä tässä minua kaikista eniten kauhistuttaa, on se, että tuollaisia kuskeja on paljon. Ajan paljon ja näen niitä paljon. Joskus olen vain sivullinen, joka järkyttyneenä katselee lähellä piti -tilanteita. Sekin on järkyttävää, että minun pitäisi lähivuosina päästää omat lapset noiden tuollaisten sekaan. Jos joku missaa kaksi liikennemerkkiä, ei katso niitä kolmea peiliään, ei käytä vilkkua, eikä edes tajua katsoa sivulle ennen kaistan vaihtoa, niin miten tuollaiset seuraavat jalankulkijoita ja pyöräilijöitä? Eivät mitenkään. He näkevät vain putkinäköisesti eteenpäin. Kulkevat, kuin hevoset laput silmillä vankkureita vetäessä. En halua kuulostaa syyllistävältä ja tyrannilta, mutta auton ratissa täytyy olla ajokorttinsa arvoinen kuljettaja.

IMG_3796

Esikoiseni aloitti juuri esikoulun ja vuoden päästä hän aloittaa koulun. Eskarilaisena hän on vielä ”turvassa”, kun äiti tai isi kuljettaa eskariin, mutta kouluun pitäisi sitten kulkea omineen. Täällä meillä lapset saavat maksuttoman koulukuljetuksen ensimmäiset 2 vuotta, mutta sen jälkeen tulisi kulkea jalan tai fillarilla kouluun. Päivä päivältä ajatuskin ahdistaa. Miten uskallan päästää lapseni tuonne täysin vailla havainnointikykyä olevien joukkoon, joilla asennekin näyttää olevan ”kohdillaan”? Olen viime päivinä taas lukenut liian monesta suojatiellä auton alle jääneestä lapsesta ja taas nähnyt autoilijan, joka ei huomaa punaista, normaalinkokoista henkilöautoa. Miten tuo kuljettaja huomaisi pienen pyöräilijän tai edes aikuisen jalankulkijan? Tietääkö hän edes milloin hänellä on etuoikeus ja milloin väistämisvelvollisuus?

Kuten kaikki varmasti osaa olettaa, niin en vuodata tässä pelkästään tuosta yhdestä tapauksesta, vaan siitä, että näitä vastaavia kuljettajia on liian monta liikenteessä. Suomessa ajokortti ei irtoa ihan helposti. Meillä Suomessa mielestäni ajokortin saadakseen, täytyy ostata paljon liikennesääntöjä. Missä kuitenkin on vika, että Suomessa suojatie ei ole turvatie? Mielestäni suurin vika on asenteissa. Mutta on myös havainnointikyvyn heikkoutta ja huonoa liikennesääntötuntemusta. Kaikki pyöräilijät eivät tunnu tietävän milloin ovat väistämisvelvollisia ja milloin tuo velvollisuus kuuluu autoilijalle. Olen autoilevana kuitenkin sitä mieltä, että parempi antaa tietä, kuin ”olla oikeassa”. Minua ei kerta kaikkiaan lohduttaisi, jos ajaisin pyöräilijän yli, vaikka minulla olisi ollut etuajo-oikeus. Se vain välttäisi minut vastuusta, mutta sitä henkistä tuskaa ei se oikeassa oleminen poistaisi. Aivan varmasti itsesyytökset painaisivat mieltä lopun elämää. Saati sitten silloin, jos olisin täysin syyllinen tapahtuneeseen onnettomuuteen. Pyöräilijä ja jalankulkija jää aina toiseksi auton kanssa törmätessä. Joten miksipä autoilija ei voisi ottaa tuota huomioon ja yrittää kaikin keinoin välttää mahdollisia yhteentörmäyksiä?

Sen eilisenkin läheltä piti -tilanteen toisen autoilijan kanssa minä olisin voinut välttää pysähtymällä odottamaan, jotta mersukuski olisi voinut tehdä äkkinäisen, vilkuttoman kaistan vaihdon. Olisiko se vienyt minulta aikaa? No ei olisi. En olisi hävinnyt aikaa juuri mitään. Olisin kuitenkin välttynyt siltä läheltä piti -tilanteelta. Toisaltaan ajateltuna, ehkämahdollisestitoivottavasti tuo tapahtuma säikäytti sen naisen sen verran pahasti, että hän muistaa lopun elämäänsä olla tarkkaavaisempi liikenteessä. Erityisesti huomaisi ne pienemmät ja ilman pellin tuomaa turvaa kulkevat kanssaliikkujat. Nyt vahinkoa ei sattunut ja vaikka olisi sattunut, niin kukaan ei olisi kuollut tai loukkaantunut hengenvakavasti.

IMG_2775

Haluan tällä postauksellani muistuttaa kaikkia teitä autoilijoita, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita tarkkaavaisuuteen, varovaisuuteen, ennakointiin ja muiden huomioimiseen. Kännyköitä ei räplätä liikenteessä ja taajama-alueilla ollaan erityisen valppaina. Vaikka olisikin oikeassa, niin silti voi antaa tietä tai ainakin ennakoida. Minä olen oikeastaan aina ollut hysteerinen suojatien läheisyydessä olevista lapsista ja siksi lähes aina pysähtynyt antamaan tietä. Ne pienet aivot eivät vielä muista elää siinä hetkessä ja tarkkailla ympäristöä, vaan ajatuksissa saattaa siintää jännät päivän tapahtumat. Toinen on vanhukset. Kuten kaikki tiedämme, elämämme on ympyrä, joka lopulta sulkeutuu. Vanhuksina olemme taas lapsentasolla joissakin asioissa. Minun tulee kiinnittää vieläkin enemmän huomiota nopeuksiin ja lopettaa raivostuminen, kun edessä on epävarmoja ja liikennettä haittaavia kuljettajia. Toivottavasti en koskaan aiheuta liikenneonnettomuutta ja toivottavasti en koskaan ole mukana sellaisessa.

Kuten kampanjoissakin on sanottu – sinä teet suojatien.

Turvallista matkaa perjantaihin kaikille kulkijoille! Yritetään petrata, ettei kenenkään enää tarvitsisi haudata rakkaitaan, ainakaan suojatielle kuolleita lapsiaan. Vatsaa ja sydäntä kouraisee se tuska mitä tamperelainen ja helsinkiläinen perhe parhaillaan kokee. Äärimmäiset osanotot heille ja paljon voimia suureen suruun.

Tällainen avautuminen tällä kertaa. Huomenna taas hömppää ja kosmetiikkaa.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X