Glitz & Glam

Mun ääni on radiossa!

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tänään tällainen ihan pikainen ja kepeä postaus.

Eilen annoin haastattelun Kaakkois-Suomen Iskelmäradiolle. Sain tiedon, että haastattelujeni pitäisi kuulua tänään torstaina Kouvolan seudulla klo 11.30 ja Kotkassa, Lappeenrannassa ja Imatralla klo 13.30. Huomenna perjantaina sitten näissä kaikissa klo 11.30. Jutun alkamisessa voi olla heittoa 10 minuuttia ilmoitetun ajan molemmin puolin.

Eli jos haluatte kuulla tutun bloggaajan yleistä höpötystä maskeerauksesta halloweeneja ajatellen, niin virittäkääpä Kouvolassa taajuudelle 100,1 MHz ja Kotkassa 87,7 MHz, Lappeenrannassa 93,5 MHz ja Imatralla 105,3 MHz. Valitettavasti juttua ei taida pystyä kuuntelemaan muilla paikkakunnilla. En vielä tiedä tuleeko juttu taltiointina nettiin?

Ensi viikolla tulee eetteriin toinen juttu, mutta voin laittaa siitä sitten viikonloppuna vinkkiä. Silloin höpöttelen hieman hiusten- ja ihonhoidosta, sekä trendimeikeistä.

Pakko sanoa, että kauhun sekavin tuntein odotan tulevaa lähetystä. Olen kyllä sanavalmis ihminen, mutta jännitin aivan hirveästi haastattelua. On eri asia puhua ihmisjoukolle, kuin kameralle tai tietoisena siitä, että ääneni tallennetaan radiojuttua varten. Ei ehkä tuo ajatus kulje yhtä kirkkaana sillä hetkellä, kun miettii kaikkea muutakin samaan aikaan. Luonnollisestikin minulle kävi se, että jälkeenpäin koin sanoneeni vajavaisesti asiasta tai olisin voinut sanoa myös jotain lisäksi, tai jotenkin paremmin. Tätä ihan perussettiä siis. Toivottavasti en kuulosta aivan säälittävältä siinä haastattelussa. 😀 Oli minun ensimmäinen radiohaastattelu, jonka annoin. Muita haastatteluja olen antanut aikaisemmin.

Sitten vielä siitä pika-arvonnasta…

Jamelan kultakollageenilaput silmänalusille on arvottu. Tällä kertaa onnettaren suosikit olivat: Hanne/Hamajo, rose86 ja Mari. Olen ottanut voittajiin yhteyttä.

Tälle vuodelle on luvassa vielä ainakin kaksi arvontaa. Paljastan tässä jo nyt, että teen yhden kosmetiikkajoulukalenterin ja arvon sen teille lukijoilleni. Mainitsin tästä jo viime jouluna Glitz & Glamin Facebook-sivulla. Nyt vain minun pitäisi valita varastojeni kätköistä tuotteet, ”paketoida” ne jotenkin ja sen lisäksi numeroida.

Arvonta tulee tulevan marraskuun aikana ja yhdellä teistä on mahdollisuus voittaa aivan uniikki kosmetiikkajoulukalenteri itselleen. 

Tuli tässä mieleeni, että haluaisitteko nähdä, että mitä Glitz & Glamin kosmetiikkakalenterissa on? Ajattelin, että en paljasta niitä etukäteen, sillä sehän veisi kaiken jännityksen sitten siltä, joka arvonnassa voittaa. Oletteko uteliaita tietämään mitä kalenteri sisältää, vaikka se arpaonni ei olisi suosinutkaan? Mietin, että voisin kuvata kalenterin tuotteet etukäteen ja julkaista aina postauksien lopussa kuvan päivän ”luukusta”, jonka arvonnassa voittanut saa aina sinä päivänä. Miltä tämä kuulostaisi?

X