Glitz & Glam

Mun eka video – meteoriittihelmien testaus

Teksti: Minna / Glitz & Glam

About vuoden myöhässä… Vuosi sitten kuvasin videon, jossa vastailin teidän esittämiin kysymyksiin. Takertelin muutamassa kohdassa sen verran, että minun piti editoida videota. Nooh… sitten kävi niin, että ohjelma oli liian monimutkainen, enkä jaksanut keskittyä sen opetteluun. Siellä se vanhalla koneellani lepää palasina, kun joku ei ole saanut aikaiseksi sen kokoon parsimista. Koko vuoden olen ollut, että niiden teko pitää aloittaa, jotta saan tänne blogiini uutta ja saisin tästä monimuotoisemman. Minua lähinnä ahdisti ajatus. Kuvaamisessa olen kehittynyt vuosien varrella, kuten myös kirjoittamisessa, mutta nyt minun pitäisi tehdä videopostauksia ja aikaisempi kokemus puhdas NOLLA! (jos ei lasketa mukaan niitä Love It -verkkokaupan kanssa tehtyjä videoita) Nyt jotenkin rohkaistuin ja ajattelin, että hitto vie! Pakko se on joskus aloittaa, jos meinaa. En minä kokeneeksi videoiden tuottajaksi ainakaan tällä tavalla muutu. Niitä pitää tehdä, jotta esiintymisvarmuus, kokemus, taidot jne. kehittyy. Kukaan ei ole seppä syntyessään, ellei syntyessään saanut sukunimekseen Seppä.

No nyt on video purkitettu ja editoitu. Ostin Adoben ohjelman, sillä sitä osasin käyttää edes jollain tavalla, kun sillä viime keväänä käyttämälläni ilmaisohjelmalla en saanut mitään aikaiseksi. Ei mikään konkarin tekeleen näköinen, mutta toivottavasti ei surkein mitä olette nähneet. Enköhän minä tässä tekemällä harjaannu ja opi. Nyt aluksi olen ainakin mokannut valotuksen kanssa ja kuvakulmakin on minulle epäimarteleva. Miksi kuvasin suoraan edestä, kun harva näytää edustavalta passikuvissakaan. Ääh! Hieman artikulointiakin voisin seuraavalla kerralla tarkkailla, niin ja sanojen toistamista. 😀

Noh, katsokaa ja kertokaa, että olenko minä vain niin itsekriittinen? Itsensä katseleminen ja kuunteleminen videolta on hämmentävää ja ahdistavaa. Aika moni varmasti tietää mistä puhun. En ole koskaan kokenut voimakasta tarvetta päästä esiintymään, joten en siksi ehkä ole niin luonnonlahjakkuus. Esittelen videolla Guerlainin meteoriittihelmiä, joita testaan ensimmäistä kertaa. 

(Miksi Youtube valitsee ihan mitä sattuu noihin kuviin? 😀 )

Jatkossa yritän tehdä myös meikkitutoriaaleja ja ehkä jotain hiuksiinkin liittyvää videomateriaalia. Ehkä joskus teen näitä tuote-esittelyjäkin videomuodossa. Sen aika näyttää. (Jos ette ihan lyttää minun itsetuntoa vloggaajana. 😀 )

P.s. Tänään on viimeiset hetket aikaa osallistua Joicon K-PAK -hiustuotteiden arvontaan! Tässä linkki arvontapostaukseen.

 

  Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, Blogilistalla, sekä Youtubessa

Lue myös

X