Glitz & Glam

Näin tunnen ja ajattelen...

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Pitkästä aikaan sain tunnustuksen ja haasteen toiselta bloggaajalta. Tällä kertaa haastajana toimi Go 4 it vol. 2 -blogin Minttu. Pakko myöntää, että sitä häkeltyy melkoisesti, kun saa haasteen Go 4 it vol. 2 -blogin kirjoittajalta. Joku noin ”suuri” nimi on huomannut minut täältä blogien valtamerestä.

Minttu kirjoitti omassa haastepostauksessaan näin:

”Joskus aikoinaan, blogitaipaleeni alkuaikoina, tällaisia bloggareitten toisilleen myöntämiä arvomerkkejä kiersi blogista toiseen aika useinkin. Nykyään ainakaan omalle kohdalleni ei näitä ole juuri osunut – johtuneeko sitten siitä, että kukaan ei ole sellaista blogilleni halunnut myöntää vai että niitä ei enää juurikaan ole jaossa. En osaa sanoa, mutta jotenkin tuntuu, ettei toisten blogeille kiitosten ja ihailun osoittaminen ole ihan samalla tavalla suosittua kuin joskus edellisellä vuosikymmenellä.”

Minulla sama juttu. Sain näitä mukavia haasteita alkuaikoina paljonkin, mutta nykyään ne ovat harvinaisempia. Toki myönnän, että pari haastetta on jäänyt tekemättäkin. Ihan vain sen vuoksi, että unohtuivat. Käsilaukun sisältö tuli tässä nyt ensimmäisenä unohdettuna mieleeni. Olen kuitenkin huomannut, että mitä ”isommaksi” ja näkyvämmäksi Glitz & Glam kasvaa, sitä vähemmän saan haasteita ja muitakaan mainintoja muissa blogeissa. Ehkä ajat ovat muuttuneet tai enää ei tosiaan harrasteta tuota Mintun mainitsemaa julkista ihailua. Olen ehkä itsekin mennyt muiden mukana. En tarkoituksella, mutta virran mukaan ajautuu hyvin helposti, jos ei itse tietoisesti päätä uida vastavirtaan. Tosin itselläni on kyllä tapana tuoda selkeästi esiin linkkauksineen ja blogin nimineen kollegat, koska se ei ole minulta pois, jos päädytte seikkailemaan ennestään tuntemattomaan blogiin. Sehän on vain kiva juttu sille linkatulle ja teille, jos löydätte uutta luettavaa ja näkökulmaa.

Kiitos Minttu tunnustuksesta! Olin kovin otettu. Tässä tulevat ne minun ”vastaukset” elämän suuriin kysymyksiin “Starlight Blogger Award” -tunnustuksen haasteessa.

postauskuva

1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Hmm… olen niin monesta asiasta kiitollinen. Olen kiitollinen ihanasta miehestäni. Vaikka meillä ei tunteen enää leisku, kuten ennen vanhaan, niin meillä on dynaaminen tiimi. Arvostamme, rakastamme ja tuemme toisiamme. Olemme toistemme parhaimmat ystävät, mutta meillä on vieläkin se kipinä tallessa. Suhde on arkinen, mutta silti sillä toisella on sellainen vaikutus toisinaan, että saa perhosen tunteet vatsaan. Päivittäin mietin mielessäni, että mitä olen tehnyt oikein saadakseni hänet? En aina koe olevani hänen arvoinen ja jotenkin arjen pyöritys on jäänyt hänen harteilleen. Mieheni ei ole tossu, vaikka se joskus siltä saattaa ulospäin näyttää – hänessä on minulle vastusta, sillä muuten minä jyräisin vain ylitse. Minussa on vähän pirttihirmun vikaa. 😀

Sitten lapset. Perusterveet ja normaalisti kehittyvät lapset ovat suuri siunaus. Valitettavasti kaikki eivät saa nauttia yhtä huoletonta arkea. Lähetän paljon suojelusenkeleitä ihan jokaisen äidin aarteille – olivat he sitten terveitä tai vakavasti sairaita. On ehkä väärin sanoa huoletonta, sillä jokaisen äidin takaraivossa on aina pieni pelko omista jälkeläisistään. Minulla ainakin on. En kuitenkaan anna pelolle liikaa valtaa ja minun on vain opittava elämään sen tosiasian kanssa, että en voi loputtomiin pidellä heitä omissa helmoissani. Jossain vaiheessa on pakko päästää heidät omille siivilleen ja katsomaan maailmaa. Joka tapauksessa olen kiitollinen heistä. Aina ei tiedä kumpi opettaa ketäkin – äiti lapsiaan vai lapset äitiään?

Olen kiitollinen myös omasta tukiverkostani. Minulla on läheisiä joilta pyytää käytännönapua ja tarvittaessa henkistäkin. Vaikka olen menettänyt isän ja pikkuveljeni aivan liian aikaisin, niin minulla on vielä paljon jäljellä. Minulla on maailman paras äiti ja mummo, jotka jatkuvasti auttavat kaikessa. Minulla on tätejä, minulla on ystäviä, vaikka itse olen aika huono ystävä tällä hetkellä. Kuitenkin olen aina puhelinsoiton päässä, jos tarvitaan. Minulla on mahtavia blogikollegoja. Joidenkin kanssa ollaan hyvinkin läheisiä ja sydämeltä vuodatetaan kaikenlaisia asioita.

Olen hyvin kiitollinen jokaisesta teistä. Kyllä vain! Saan tehdä osatyökseni sitä mitä rakastan ja sekään ei muuten olisi mahdollista ilman sinua. Toivon todella, että pystyn antamaan myös teille jotain. Parhaani yritän. Olen kiitollinen, kun saan olla vuorovaikutuksessa kanssanne. Saan niin paljon positiivista palautetta teiltä, että kieltämättä joskus mietin, että luullaankohan, että jätän julkaisematta negatiiviset kommentit? Voin kertoa, että en jätä. Aina joskus niitä tipahtelee ja kyllä minä ne julkaisen ja vastaan niihinkin. Kieltämättä mietin, että mitä olen tehnyt oikein, kun niin vähän kuitenkin niitä saan? Tämä ei tietystikään ollut kehotus, että nyt anonyyminä haukkukaan ja kaivamaan esiin kaikki minun viat. Tiedän kyllä kertomattakin, että mitkä vikani ovat. Kukaan ei ole täydellinen.

Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?

Tämä on paha! Miettimättä tarkemmin ja syvällisemmin voisin kertoa vaikka kuinka monta. Mutta kun kysymystä ja vastausta miettii tarkemmin, niin onko sittenkään asioita, joita muuttaisi tai tekisi toisin? Minua kaduttaa jotkut tyhmät valintani, tekoni ja virheeni, mutta silti olen vahvasti sitä mieltä, että minun kuului tehdäkin ne virheet, jotta oppisin. Virheiden kautta oppii ja oivaltaa paljon paremmin, kuin onnistumisien. Olisinko tämä minä, jos olisin jossakin elämäni valinnoissa päätynyt toiseen ratkaisuun? Olisinko silloin tyytyväisempi elämääni ja itseeni? Nämä ovat mysteerejä, jotka tästä elämästä tekevät kiintoisaa. Sitä voi jossitella ja pähkäillä, mutta loppupeleissä uskon, että jotkut virheet vain kuuluu tehdä. Jos voisi muuttaa menneisyyttään, niin aivan taatusti jossakin muussa kohdassa valitsee taas sen virheen, jos sitä ei ole jo kerran tehnyt. Päädyn vastaukseen, että en haluaisi muuttaa, vaikka kadun moniakin asioita. Minun kuului tehdä ne mokani, jotta kasvaisin paremmaksi ihmiseksi. Nyt minun kuuluu vain antaa anteeksi itselleni ja hyväksyä.

3. Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?

En todellakaan tiedä. Muistan, että tätä kysymystä olen pyöritellyt mielessäni jo hyvin varhaisesta lapsuudestani asti ja tämä kysymys on tietysti pyörinyt mielessä elämäni suurien menetyksien kohdalla. Mikä on elämän tarkoitus? Onko meidän tarkoitus oppia täällä jotain ja jatkaa jonnekin muualle sitten oppineena? En tiedä. Onko meillä karma ja sielun suunnitelma, jota toteutamme tässä elämässämme?

Vai onko elämän tarkoitus vain elää hyvin? Mitäs jos elämällä ei olekaan tarkoitusta? Itse en usko tuohon. Olen ehkä enemmän siellä ”hihhulin” puolella, kuin täysin aineelliseen ja materiaaliin uskova. Minä uskon, että meillä jokaisella on oma tarkoituksensa, mutta meidän tulee se itse selvittää ja elää. Saatamme nähdä sen sitten, kun katsomme elämäämme taaksepäin. Eli silloin, kun olemme oppineempia virheidemme kautta ja viisaampia elämänkokemuksistamme. Elämä on matka, jolla ei ole tarkkaan määrättyä päämäärää, mutta joitakin tarkoituksia matkallamme on. Oletteko huomanneet, että tapaat jonkun uuden ihmisen juuri oikeana hetkenä? Hän tuo elämääsi juuri niitä asioita, joita juuri sillä hetkellä tarvitsetkin. Siksi en usko sattumaan, mutta en myöskään usko tarkalta suunniteltuun käsikirjoitukseen, jota kohtaloksi kutsumme. Jotain mystistä tässä on, mutta sitä emme kukaan voi tietää että mitä? Maalissa sen sitten selviää. Sitä ennen tämä elämä pitää matkustaa. Nauttia sen tuomista mahdollisuuksista ja jakaa rakkauttaan muille. Kun punnitset vaihtoehtoja, niin valitse aina sydämellä. Sydämellä tehtyjä valintoja harvoin katuu sitten myöhemmin, vaikka ne olisivatkin osoittautuneet ”vääriksi”. Sydämellä tehty valinta on aina se, mitä todella haluat ja mitä todella olet. Kun tekee asioita suurella sydämellä, niin ne lopulta kantavat hedelmää ja tuovat iloa elämääsi. Näin minä ajattelen.

Haasteet ja tunnustukset kuuluvat jakaa eteenpäin. Minäpä annan tunnustusta ja haastan seuraavat bloggaajattaret:

Miss Piggy’s Pearl -blogin Salla – haluan lukea sinun pohdintoja näihin kysymyksiin. Sinussa on sielukkuutta ja syvää viisautta.
Wasting Lifestyle -blogin Emma – oot mahtava höpönassu, mutta en tunne sinusta syvällistä puolta. Uskallatko pohtia syvällisiä julkisesti?
Keyword:Love -blogin Jonna – uskollinen kommentoija kaikissa blogeissa. Kruunaisin Jonnan hajuaistin analyyttisimmäksi koko Suomen kosmetiikkablogien genressä.
Juille’s -blogin Linda – vaikutat siltä, että haluaisit vastata näihin. Sinulla on niin kivoja ja syvällisiä pohdintoja, joita on ilo lukea.
Viilankantolupa -blogin Petra – mikä boogie vasta muuttaneella? Mafiasisko on aina mafiasisko, bloggasi sitä missä ja millä alustalla. Eiks je?
Plusmimmi – ensimmäisiä ”julkkisbloggaajia”, joita tiesin aikana ennen omaa bloggaamistani. Ehdottomasti yksiä pioneereja tällä alalla.
Charming Nails – kynsibloggaaja, joka sai minut hurahtamaan… no lähes kaikkeen silloin vuonna 2010. Jos minulle olisi tuolloin joku kertonut, että aloitat itsekin bloggaamisen, ja tuo suuri kynsibloggaaja käy lukemassa sinun juttujasi, niin olisin kyllä kysynyt, että jäikö aamulääkitys ottamatta? Kiitos näistä vuosista Charming Nails!

Tällaiselle kokoonpanolle minä jaan tunnustusta tällä kertaa ja haastan heidät ainakin pohtimaan kysymyksiä, jos eivät julkisesti niitä halua jakaa. Itsetutkiskelu on aina hyväksi ja onkin tärkeää tuntea itsensä. Ihan sellainen, että mitä minä ajattelen tuosta asiasta, auttaa oivaltamaan ja näkemään itsensä selkeämmin.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Toivottavasti piditte postauksesta ja siitä, että joskus näytän itsestäni syvällisempääkin puolta. Olen paljon muutakin, kun kimaltavia luomivärejä ja tukkakriisejä, vaikka niistä onkin kiva höpötellä.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X