Glitz & Glam

Väsyneen ihon pelastajat

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Näkyykö väsymys ihollasi? Tänään esittelen Pixi by Petran ihania ihonhoitotuotteilla, joilla häivyttää univelat ja uupumus kasvoilta. Sain tuossa taannoin eleveniltä Pixin tuotteita testailtavaksi. Pari olenkin jo esitellyt. Nyt syvennytään Pixin ihonhoitotuotteisiin ja myöhemmin sitten meikkituotteisiin. Postauksen lopussa olisi kaikkea alennuksiin liittyvää.

pixibypetra

Pixi by Petra on brittiläinen kosmetiikkamerkki, joka sai alkunsa ruuhkavuosia viettäneen Petra Strandin ajatuksesta kehittää helppoja ja nopeita ratkaisuja kauneudenhoitoon. Sen lisäksi meikkitaiteilija ja tuotekehittelijä halusi kosmetiikkatuotteita, joissa yhdistyisi luonnon omat raaka-aineet ja tuotteet korostaisivat luonnollista kauneutta. Näin syntyi Pixi, jonka tunnuslause kuuluu: ”flawless in a few fuss-free minutes”. 

pixibypetra17

Petra itse on neljän lapsen äiti. Kun miettii hänen kosmetiikkamerkkinsä syntyä ja sen ideologiaansa, pystyy aika pienellä vaivalla päättelemään, että kyseessä on ollut ”vähän” väsynyt ja kiireinen äiti. Parhaimmat tuotteet syntyvätkin silloin, kun niille on kysyntää. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että nyt jos koska nopeus ja väsymystä häivyttävät tuotteet ovat enemmän kuin tarpeen.

pixibypetra2

Glow Mist*

Tämän tuotteen olenkin jo esitellyt täältä löytyvässä postauksessa. Kyseessä on ihanaa hehkua ja kosteutta antava kasvosuihke. Äärimmäisen loistava kuivalle iholle meikin alle, meikin päälle ja aina kun tarvitaan. Glow Mist -suihkeessa on paljon kosteuttavia ainesosia, sekä kevyitä öljyjä, jotka tuovat mattaisen kuivalle meikkipohjalle upean luonnollisen hehkun. Häivyttää hilseilevällä iholla meikkivoiteen korostavaa efektiä, sekä tuo meikkipohjalle joustavuutta.

glowmist7

Näytän vielä uudestaan nämä demostroivat kuvat Glow Mist -suihkeen toimivuudesta. Olen levittänyt paksun kerroksen mattameikkivoidetta ja puuteroinut reilummin.

glowmist8

Suihkaus ja ihoa vanhentava efekti on poissa. Meikkivoide näyttää paremmalta. Kukaanhan ei näin paksua kerrosta käyttäisi, mutta tuote pystyy toimimaan äärimmäisen paksullakin meikkipohjalla.

Hyvä tuote tulevaa talvea varten, jos kärsii pintakuivasta ja kuivasta ihosta. Suihketta voidaan lisäillä päivän aikana niin usein kun tarvitsee. Suihkeessa olevat öljyt sitovat kosteuden paremmin ihoon.

Käyttö: pullo ravistetaan ennen käyttöä. Suihkautetaan 2-3 kertaa kasvoille noin 30 sentin etäisyydeltä.

Tässä suora linkki tuotteeseen: Glow Mist*

pixibypetra5

Glowtion Day Dew*

Ihoa kosteuttava ja välittömästi heleyttävä kasvovoide. Sisältää laventeliöljyä ja micaa. Laventeli rauhoittaa ihoa, mica tuo kasvoille hehkua.

pixibypetra6

Annan paljon plussaa pakkauksesta. Pumppumekanismillinen tuubi! Äärettömän hyvä juttu monestakin syystä. Ei aukomisia ja sulkemisia, on hygieenistä, eikä tuote ja sen ainesosat pääse hapettumaan.

pixibypetra7

Glowtion Day Dew on koostumukseltaan notkeaa emulsiota. Hehkuva päivävoide levittyy kasvoille helposti ja jättää kosteutetun tunteen.

pixibypetra8

Voide jättää kauniin hehkun kasvoille. Jos alkaisin luonnehtimaan tuotetta, niin on todettava Glowtion Day Dew yhdistelmäksi kolmea tuotetta. Se on kevyt kosteusvoide, pohjustaja ja heleyttävä valovoide kasvoille. Glowtion Day Dew kosteuttaa kevyesti, tasoittaa hieman ihon pintaa, sekä häivyttää väsymyksen merkkejä ja luo upean hehkun kasvoille. Todella kaunistava voide!

Käyttö: kosteusvoiteen asemasta tai sen päälle heleyttäväksi pohjustajaksi.

Tässä suora linkki tuotteeseen: Glowtion Day Dew*

pixibypetra9

Illuminating Tint & Conceal*

Monitoimituote, joka tasoittaa ihon sävyä, kosteuttaa, heleyttää ja suojaa.

pixibypetra10

Tuubista löytyy ohut, sävyllinen päivävoide. Tuubin päästä löytyy peitevoide, jolla saadaan tarvittaessa lisäpeittävyyttä.

pixibypetra13

Sävyvaihtoehtoja löytyy muutama, joista minulla testissä vaalein Light Glow, joka on todella vaalealle iholle.

pixibypetra11

Vasemmalla puolella peitevoide ja oikealla sävyvoide. Peitevoiteen koostumus on jähmeämpää, eli kyseessä on voidemainen peiteväri. Sävyvoiteen koostumus on mukavan ohut.

pixibypetra12

Peitevoide on melko peittävä. Mitä enemmän sitä kerrostaa, sen enemmän se peittää, mutta tietysti ohuempi kerros takaa paremman pysyvyyden kun kyseessä on voidemainen peiteväri.

Värivoide on hyvin läpikuultava ja hehkuva. Muistuttaa hyvin paljon bronzering-voiteita, mutta tässä sävy ei ole päivetystä tuova, vaan ihon sävyä tasoittava. Vaikka voiteen sävy on kellertävä, se ei haittaa punapohjaisella iholla (minulla punapohjainen), sillä tuote on läpikuultava.

Käyttö: levitä sävyvoide kasvoille. Voidaan käyttää päivävoiteen asemasta tai päivävoiteen päällä heleyttävänä pohjustajana. Sopii myös meikkivoiteen tai -puuterin alle.  Lisää peittävyyttä peitevoiteen avulla T-alueelle, nenänpieliin, silmien alle ja poskipäille. Levitetään ja häivytetään sormin parhaimman tuloksen saamiseksi.

Tässä suora linkki tuotteeseen: Illuminating Tint & Conceal*

pixibypetra14

Glow Mud Mask*

Puhdistava mineraalikasvonaamio. Kaoliini ja merisuola imevät itseensä epäpuhtauksia ja ylimääräistä talia.

pixibypetra15

Siniharmaa kasvonaamio kuivuu nopeasti kasvoille, eikä varise kuivuessaan. Naamio ei kiristä ihoa, joten kasvoille ei synny kuivaa tai kiristävää tunnetta. Alussa naamio antaa kasvoille ihanan viilentävän tunteen, joka laimenee muutamassa minuutissa. Iho tuntuu välittömästi virkistyneemmältä.

Naamion jälkeen kasvot tuntuvat pehmeiltä, puhtaammilta ja valmistelluilta vastaanottamaan kosteuttavat ihonhoitotuotteet.

Käyttö: levitetään ohut kerros puhtaille kasvoille, silmänympärysihoa välttäen, ja annetaan vaikuttaa noin 15 minuuttia. Puhdistetaan lämpimällä vedellä. Käytetään 2-3 kertaa viikossa.

Tässä suora linkki tuotteeseen: Glow Mud Mask*

pixibypetra3

Nourishing Sleep Mask*

Ravitseva yönaamio kasvoille. Nämä yönaamiot ovat kovasti trendissä nyt. Miten yönaamio eroaa yövoiteesta? Yönaamio on ns. ”tehokkaampi” ja sitä käytetään kuuriluontoisesti tai 1-3 kertaa viikossa. Naamio vaikuttaa nukkuessa, eli silloin kun iho uusiutuu. Siksi uni on ihonkin hoidon kannalta tärkeää.

Naamio sisältää kukista ja hedelmistä saatavia öljyjä ja hyaluronihappoa, joka on muuten yksi tehokkaimpia kosteuttajia. Jos en nyt väärin muista, niin yksi gramma hyaluronihappoa pystyy sitomaan seitsemän litraa vettä! Eipä siis ihme, että pidän tuotteista joissa on hyaluronihappoa. Minun iho-ongelma on enemmänkin kosteuspula, joten täyteläiset (eli rasvaiset) voiteet eivät pysty yksinään auttamaan.

pixibypetra4

Koostumus yönaamiolla on hyvin miellyttävä ja helposti iholle levittyvä. Kasvot eivät jää voimakkaasti rasvaisiksi, vaan tuote tuntuu aika kevyeltä. Siitä huolimatta yönaamio tuntuu tehokkaasti ihoa kosteuttavalta. Aamulla kasvot eivät ole suunnattoman rasvaiset, eikä tyynyliina sotkussa. Koostumus tuntuu kevyemmältä, kuin yövoiteet yleensä, mutta on silti tehokas kosteuttaja.

Soveltuu kaikenikäisille ja oikeastaan kokisin soveltuvaksi kaikille ihotyypeille. Kosteusköyhälle iholle voidaan käyttää vaikka joka yö. Itse ainakin olen käyttänyt hyvin tiuhaan tahtiin.

Käyttö: levitetään puhtaille kasvoille seerumin päälle. Käytetään iltaisin ja pestään pois aamulla. Käytetään 2-3 kertaa viikossa tai useammin.

Tässä suora linkki tuotteeseen: Nourishing Sleep Mask*

pixibypetra17

Olen vallan ihastunut Petra Strandin merkkiin Pixi by Petra. Hän oli nerokas luodessaan kiireisille ja väsyneille naisille helppoja arjen ratkaisuja. Tuotteet ovat monikäyttöisiä ja kaikkeen on haettu luonnollisen kauneuden korostamista. Ei tarvitse tietää merkin ideologiaa, sillä sen kyllä oivaltaa itsekin muutamaa tuotetta käyttämällä.

Pixi by Petran tuotteita ei testata eläimillä. Tuotteet tuoksuvat hyvin miedosti raikkailta. Pahvipakkaukset luovat hyvin ylellistä vaikutelmaa, mutta itse tuotteiden pakkaukset eivät ole mitenkään erityisen ylellisiä. Ihan peruspakkauksia. Hintatasoltaan Pixi on hieman arvokkaampi, mutta nyt olisi mahdollisuus tutustua merkkiin hieman edullisemmin.

pixibypetra1

Pixi by Petran tuotteet ovat vielä tänään ja huomenna -20% eleven.fillä*. Nyt kannattaa hyödyntää tarjous. Jos nyt käy kuitenkin niin, että myöhästyt tuosta elevenin omasta tarjouksesta, niin minulla on teille 15% alennuskoodi, joka astuu voimaan lauantaina 8.10. ja on voimassa perjantaihin 14.10. asti. Eli nyt tänään torstaina 6.10. ja huomenna perjantaina 7.10. on voimassa elevenin 20% alet, mutta sen päätyttyä astuu voimaan Glitz & Glamin lukijoiden koodi: GGPIXI15. Koodi on voimassa 8.10.-14.10.2016 välisenä aikana. Alennuksen saa kaikkiin normaalihintaisiin Pixi by Petran tuotteisiin. Tiesittekö muuten, että eleven.fillä saa ilmaistet postarit yli 50 euron ostoksista ja toimitukseksi voi valita perinteisen Postin sijaan Smart Postin?

Miten on? Onko siellä muitakin väsyneitä naisia? Lapsilla tai ilman. Kolahtaako keijukaismainen Pixi?

Tuotteet saatu eleveniltä. Postaus sisältää mainoslinkkejä*. 

X