Glitz & Glam

Näyttötyöni: bodypainting

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Bodypainting oli ensimmäinen näyttötyömme koulussa. Mietin tämän aihetta useamman kuukauden. Jossakin vaiheessa keksin, että voisin hyödyntää minulta jo löytyviä tarvikkeita ja rekvisiittaa. Mieheni oli piru halloween bileissä 2010, joten meiltä löytyi vaatteet, sarvet ja maalit ennestään. Ajattelin kuitenkin tehdä paremman ja pidemmälle viedyn version, kuin silloin halloweeninä 2010, josta löytyy kuvia täällä. Silloin minun piti maalata mieheni hänen toiveiden mukaan, nyt pääsin tekemään juuri sen näköisen pirun kun halusin. ;D Mieheni ei kuitenkaan tahtonut olla ilman paitaa, joten päädyin maalaamaan kasvojen, kaulan, hiusrajan, korvien ja niskan lisäksi vain kädet.
Lisäksi ajattelin, että on mukava saada naisten meikkauksien joukkoon työ, jossa mallina on mies ja tällöin kaikki ei olisi niin tyttömäistä. Tahdoin siis tehdä rajumman työn… ja taas varmasti erilaisen ja erottuvan! 😀

Viitta ja sarvet on ostettu halloweeniksi. Paita on ostettu mieheni 30-vuotisbileisiin kesällä 2007, housut puvun suorathousut ja juhlakengät.

Olisin halunnut lakata mieheni kynnet mattamustiksi, mutta se oli kuitenkin miehelleni LIIKAA, joten jätin sen ajatukseni sitten sikseen. ;D

Nuo jäänsiniset silmät on niin upeat! Silmiin on tehty smokey meikki ja mies-rassukkani joutui kärsimään rajauksien teosta ja alaluomien sisärajauksista. Voitte varmaankin kuvitella, kun meikataan sellaista joka ei meikkaa, joka ei muutenkaan ole tottunut, että silmän lähellä ”sörkitään” kynillä ja siveltimillä. 😀
Kaulassa olevat liekit ovat olevinaan pirun tatuoinnit ja kuvastavat helvetin lieskoja.

Kuvat: Sofia Virtanen

Sitten taas layoutini. Olen värittänyt kuvan kasvot punaisella, mutta skannauksen jälkeen ei kyllä enää näytä siltä. ;D

Sitten pari minun ottamaa kuvaa…

Tuli aika seksikkään ja syntisen ”tuhman” näköinen piru… tai kuten ystävämme H sanoi, että P on helvetin hyvännäköinen piru! ;D

Tähän työhön oli annettu aikaa 3 tuntia. Se riitti minulle hyvin. Pidimme miehen kanssa tauon… vai parikin. Eli ihan rauhassa sain tehdä, mutta kyllä se jännittäminen vei paljon energiaa. Olihan tämä se ensimmäinen näyttötyö. 😉

Meikkikoulu sijaitsee Kouvolan keskustassa, Hansan kauppakeskuksen vieressä. Meidän automme oli kauppakeskuksessa parkissa, joten mieheni ihan pokkana käveli keskellä päivää tuossa maskissa, sarvineen ja vaatteineen kauppakeskuksen läpi parkkihalliin. Lisäksi hän ajoi autolla kotiin. Voitte kuvitella ihmisten ilmeitä ja tuijotusta. ;D Yksi pikkupoika sanoit äidillensä: – Äiti, kato kun toi setä on vähän punainen! 😀 Minulla oli posket niin kipeät nauramisesta kun pääsimme kotiin. Oma 2-vuotias tyttäremme totesi vain, että: – Aaaa…. se on isi! 😀

Mitä te tuumaisitte jos tuon näköinen heppu kävelisi kaupassa vastaan tai olisi kuskina viereisessä autossa liikennevaloissa? ;D

Huomenna tulee sitten päivämeikki esittelyyn. 😉

X