Glitz & Glam

NYX-viikko: pohjustustuotteet

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tästä lähtee NYX-viikko käyntiin, joka kestää 7+1 päivää. Asiaa on niin paljon ja niitä tutoriaalejakin olen niistä kiinnostuneille työstänyt. Olen blogini alkuajoilta asti tehnyt ns. yhteistyötä Pretty.fi -verkkokaupan kanssa. Saan tehdä vapailla käsillä näitä juttuja, joten mistään minulle käsikirjoitetusta ja etukäteen hyväksytyistä postauksista ei ole kyse. Olen saanut vapaasti valikoida tuotteita, joista kertoa. Suurin osa tällä viikolla näkyvistä tuotteista on saatuja, mutta muutama NYX on kaivettu minun omista kosmetiikkalaatikoistani ja työpakistani.

Onhan NYX kaikille tuttu? Täällä Glitz & Glamissakin on NYX ollut esillä. Toki silloin blogin alkutaipaleilla se oli todella paljon esillä, kun nykyään paljon harvemmin. Kun silloin lähes 4 vuotta sitten aloitin blogini ja opiskeluni meikkaaja-maskeeraajaksi, niin bongasin useista blogeista NYXin tuotteita. Olin tuohon aikaan kotihoidontuella ja kalliissa yksityiskoulussa opiskeleva kotiäiti. Rahani eivät riittäneet kalliisiin tuotteisiin, joilla täyttää meikkipakkini. Kiinnostuin NYXistä, koska kyseessä oli edullinen, mutta paljon kehuttu brändi. Se oli erikoinen, eikä marketeista saatava. NYX sisälsi paljon ammattikäyttöön soveltuvia tuotteita, joten aloin hankkimaan työvälineikseni NYXin kosmetiikkaa. Voisin sanoa, että NYXillä minä aloitin urani.

Lyhyesti kerrottuna, NYX sai alkunsa Los Angelesissa 90-luvun aivan lopulla. Toni Ko rakensi kosmetiikkamerkistään suuren ja suositun. Siitä kertoo sekin, että L’Oréal osti viime kesänä NYXin. Toisin sanoen, NYX oli niin suuri ja suosittu, että jättiyhtiö kiinnostui ostamaan brändin omaan ”talliinsa”. Miellän NYXin nuorisolle ja nuorille aikuisille suunnattuksi, joka varmaankin johtuu edullisesta hinnasta ja tuotteista. Mikäänhän ei estä käyttämästä NYXiä vaikka 70-vuotiaana.

NYX sisältää todella laajasti erilaisia värikosmetiikkatuotteita. Tuotteet ovat niin kuluttaja, kuin ammattilaiskäyttöön soveltuvia. Itse luonnehtisin, että Suomessa NYXiä käyttää eniten kosmetiikkaharrastajat. Tietoisuus tuotteista leviää tunnettujen bloggaajien ja vloggaajien kautta.

Teemaviikko aloitetaan pohjustajista, joista löytyy vaihtoehtoja moniin tarpeisiin. Pohjustajilla on erilaisia tarkoituksia ja käyttökohteita. Silmämeikinpohjustajien päätarkoitus on saada luomivärit kestämään koko päivän ja saamaan pigmentit esiin. Meikinpohjustajilla on sitten erilaisia tarkoituksia. Toiset tasoittaa, toiset antavat meikille kestoa, toiset pitävät kasvot mattaisena ja toiset kaunistavat muuten ihoa. Jotkut pohjustajat omaavat useamman ominaisuuden.

Shine Killer

Täysin väritön ja kirkas pohjustusvoide. Oikeastaan koostumus ja tuntuma on silikoninen, joka tasoittaa ihoa ja antaa sille mattaisen tunteen. Miellyttävän tuntuinen mattapohjustaja, joka ei kuitenkaan tunnu kuivattavalta, vaan enemmänkin suojaavalta.

Pohjustusvoide levittyy helposti iholle ja on riittoisaa. Kasvoille levitetään noin pikkurillin pään kokoinen tippa ja tämän jälkeen voidaan levittää haluttu meikkipohjatuote. Shine Killer hillitsee jonkun verran ihon kiiltoa. Parhaimman tuloksen kiillottomuuteen saa valitsemalla meikkipohjankin mattaisena.

Suosittelisin Shine Killeriä niille, jotka hakevat mattaista pohjustajaa tai haluaisivat kasvojen pysyvän pidempään mattaisina. Shine Killer sopii koostumuksensa vuoksi myös aikuisemmille ja myös miehille. Miehet eivät tykkää puuteroida nenäänsä, joten tällaiset kirkkaat mattavoiteet ovat heille oivia, jos halutaan kasvoista mattaiset. Monille sulhasille suosittelen edes sen mattavoiteen käyttöä hääkuvissa. Tämä voide soveltuu hyvin myös miesten kaljulle, jos sillä on tapana hieman kiillellä.

Hinta: 20,90 € / 20 ml

Pore Filler

Hennon persikkaista ja paksuhkoa pohjustusvoidetta, joka nimensä mukaisesti täyttää ihohuokoset ja ihon uurteet. Ihosta saadaan tasaisempi ja voide myös hieman tasoittaa ihon sävyä. Aavistuksen mattaava lopputulos, mutta selkeästi Pore Filler on ihoa tasoittava pohjustaja. Jos mietitään tutuista tuotteista vastaavaa, niin Clarinsin Instant Smooth Perfecting Touch -pohjustaja on hyvin samanlaista monilta ominaisuuksiltaan.

Pore Filleriä käyttäessä tulee muistaa, että se tulee hieroa kunnolla ihoon, jotta ihohuokoset saadaan tasoitettua. Pore Filler antaa puuterisille meikkituotteille hyvän tartuntapinnan.

Suosittelen heille, jotka haluavat tasaisemman ihon, jolle meikkivoide tasoittuu kauniimmin.

Hinta: 21,90 € / 20 ml


Studio Perfect Photo-Loving Primer

Tasoittava ja meikkipohjalle kestoa antava pohjustaja, jonka fokus on neutraloida ihon punoitusta. Vihreä, lähes geelimäinen voide tasoittuu kasvoille, eikä jätä niitä vihreiksi. Vihreä väri neutraloi hyvin lievästi, mutta kuitenkin hieman. Vaihtoehtoina löytyy tämä vihreä punaisuutta neutraloimaan, violetti kellervän tunkkaisen ihon kirkastukseen ja väritön versio.

Näistä Studio Perfect Photo-Loving Primer -pohjustajista tulee vahvasti mieleeni Smashboxin vastaavat pohjustajat.

Suosittelen heille, jotka haluavat käyttää ohutta ja läpikuultavaa meikkipohjaa ja siksi tarvitsevat hieman punaisuutta neutraloivaa meikinpohjustajaa.

Hinta: 21,90 € / 30 ml


Angel Veil – Skin Perfecting Primer

Voiteen koostumus ja väri on kuin kosteusvoiteella. Kasvoilla kuitenkin väritön ja kevyen tuntuinen. Tasoittaa ihoa ja sen sävyä, antaa kevyesti mattaisen lopputuloksen ja meikille kestoa.

Jos vertaan tuotetta johonkin tuttuun pohjustajaan, niin No7:n Airbrush Away Primer on hyvin samantyylinen. Angel Veil on yleispätevä pohjustaja, joka kaunistaa ihoa ja antaa hyvän pohjan meikkivoiteen käytölle.

Suosittelen Angel Veil -pohjustajaa jos iho ei omaa mitenkään suurempia ongelmakohtia, mutta halutaan hieman tasaisempi ja pehmeämpi iho ennen meikkipohjan levitystä.

Hinta: 24,90 € / 30 ml

Born to Glow Liquid Illuminator

Todella hehkua ja hohdetta antava pohjustaja, jota voidaan käyttää meikin alla, päällä tai sekoittaa pieni tippa meikkivoiteen joukkoon. Meikin alla voide antaa heleyttä, hehkua ja valoa kasvoille. Meikin päällä voidetta kannattaa käyttää vain kohtiin, joita haluaa korostaa, eli highlightina. Meikkivoiteen joukkoon sekoitettuna hehkuvoide tekee meikkipohjasta hehkuvan ja heleän. Sävyvaihtoehtoja löytyy kaksi: viileä Sunbeam (minulla testissä) ja lämmin Gleam.

Kosteuttavan tuntuinen koostumus, joka sopii hieman kuivallekin iholle. Hehkuvoide on hyvin helmiäismäinen, joten sen käytössä kannattaa olla varovainen, ettei vahingossa luo kasvoille turhankin hehkuvaa meikkiä.  Pieni määrä riittää antamaan kasvoille heleän ja virkeän ilmeen.

Suosittelen Born to Glow Liquid Illuminator -voidetta väsyneen näköiselle iholle ja korostusvoiteeksi meikin päälle tai yksinään käytettynä. Näyttää varmasti todella upealta kesälläkin päivettyneellä iholla.

Hinta: 12,90 € / 18 ml

HD Studio Photogenic Primer

Vaaleaa, ohutta voidetta. On hieman työläs levittää tasaisesti, jos vähänkin annostelee liikaa. Liian paksulti käytettynä iho näyttää kalvakalta tai lähes harmaalta, eli oikea annostelu on tärkeää. Antaa kasvoille valoa ja kirkkautta. Erityisesti kuvausvaloihin suunniteltu pohjustaja. Voi antaa apuja niille, joilla meikkivoide herkästi pitkän päivän aikana hapettuu kasvoilla, eli tummuu runsaasti.

Kokemukseni mukaan tämä pohjustaja on enemmänkin valovoide, eli siitä syystä sopii aikuisemmalle iholle. Häivyttää uurteita ja saa sillä tavoin ihon näyttämään tasaisemmalta. Myös selfie-kuvaajille ja kuvausmeikkaajille. Hieman haastava meikinpohjustaja käyttöominaisuuksiltaan. Sen vuoksi en lähtisi suosittelemaan meikkausta aloitteleville, vaan enemminkin niille, jotka jo tietävät mitä tekevät.

Hinta: 24,90 € / 33 g

Meikinpohjustajat ovat vasemmalta luettuna samassa järjestyksessä, kun esittelin niitä. Tässä jo huomaa kuinka erilaisia pohjustajat ovat koostumukseltaankin.

Levitin hieman pohjustajia, mutta kunnolla levitettyinä ne eivät enää näy iholla. Poikkeuksena tietysti hehkuvoide, joka jättää helmiäismäisen hohteen kasvoille.

Minun suosikkini näistä pohjustajista ovat Pore Filler ja Angel Veil. Lisäksi Born to Glow Liquid Illuminator on upea tuote antamaan kaunista hehkua kasvoille, mutta pidän vähän maltillisemmasta hohteesta. Tykkään käyttää tätä hehkuvoidetta meikin päällä vain korostamaan poskipäitä.

HD Eyeshadow Base -silmämeikinpohjustaja

Silmäluomien ihoa ja uurteita tasoittava pohjustusvoide. Voide on koostumukseltaan hieman kosteampaa, kuin kaikille tuttu Urban Deceyn Eyeshadow Primer Potion. Luokittelisin tämän NYXin silmämeikinpohjustajan hyvinkin samanlaiseksi, kuin Urban Decayn Anti-Aging -silmämeikinpohjustaja. Silmämeikinpohjustaja on pakattu applikaattoriseen hylsyyn.

Minua NYX ei pettänyt, mutta huomasin sen, että pohjustajan levittämisen ja tasoittamisen jälkeen voide kertyy heti luomivakoihin. Kun juuri ennen luomivärin levitystä tasoittaa uudestaan ja heti levittää luomivärin päälle, niin silmämeikki kyllä kestää. Tämä pohjustaja tarvitsee päälle puuterista luomiväriä kestääkseen.

En uskalla suositella aivan rasvoittuvimmille silmäluomille, mutta normaaleille ja erityisesti kuiville silmäluomille suosittelen. Tämä pohjustaja ei tuo kuivuutta ikävällä tavalla esiin.

Hinta: 12,90 € / 8 ml


Eyeshadow Base White

Tämä silmämeikinpohjustaja on yksi NYXin klassikoita. Sävyvaihtoehtoja tälle purkkiin pakatulle silmämeikinpohjustajalle löytyy tämä White, White Pearl ja Skin Tone.

Pohjustaja on hyvin paksua ja tiivistä voidetta, joka on hyvin pigmenttistä. Valkoinen pohjustus silmäluomilla antaa todella hyvän pohjan kirkkaiden värien käyttöön. Esimerkiksi keltainen on sellainen luomivärisävy, joka on hyvin vaikea saada näkymään kirkkaana. Sama on myös valkoisen luomivärin kanssa, joka usein jää hieman sinervän näköiseksi, jos sitä käyttää isommalla alueella, kuin sisänurkka ja kulmaluomi. Valkoinen pohjustaja auttaa siinä asiassa.

Tämän koostumuksen omaavien pohjustajien kanssa tulee olla huolellinen, että voide on riittävän ohuelti ja se on hyvin taputeltu silmäluomille. Liian paksu ja huolimattomasti tasoiteltu kerros saa luomivärin kerääntymään luomivakoon.

Suosittelen harrastajille ja ammattilaisille. Vasta-alkajille hieman liian haastava tuote.

Hinta: 12,90 € / 6 g

Ylhäällä HD Eyeshadow Base ja alhaalla Eyeshadow Base White.

Kuvasta näkee, kuinka keskellä kulkee alue, jossa ei ole pohjustajaa. Luomivärit näkyvät intensiivisempinä pohjustajan päälle käytettynä. Valkoinen pohjustaja kirkastaa sävyjä. Musta luomiväri muuttuu jonkun ajan päästä harmahtavammaksi valkoisen pohjustajan päällä. Tämä seikka kannattaa ottaa huomioon.

Lip Primer Deep Nude

Pohjustustuote huulille. Kätevästi kynään pakattu pohjustaja, joka tasoittaa huulten pintaa ja antaa huulimeikille kestoa. Huulimeikkien sävyt näkyvät kirkkaampina ja intensiivisempinä pohjustajan päällä. Toimii hieman rohtuneilla huulilla tasoittajana, mutta kovin rohtuneilla ei tämä pohjustaja riitä tasoittamaan huulten ihoa.

Pohjustaja levitetään huulille ensimmäisenä. Alla ei tulisi olla huulivoidettakaan. Tasoita hieman sormella pohjustajaa ja rajaa huulesi ja levitä huulipuna tai -kiilto.

Sävyvaihtoehtoja löytyy Nude ja Deep Nude.

Hinta: 10,90 € / 3 g

Olen levittänyt ylähuulelle pohjustajaa, joka on sävyltään Deep Nude. Kuten näkyy, niin Deep Nude ei ole tumma, vaikka nimi siihen viittaakin.

Tässä oli NYX-viikon aloitus. Huomenna jatketaan meikkipohjilla. Toivottavasti viihdytte NYX-viikon parissa.


HD Studio Photogenic Primer ja Eyeshadow Base itse ostettuja, muut Pretty.filtä saatuja.

X