Pahoittelut, että eilen ei ollut postausta Glitz & Glamissa. En ole vielä synnyttämässä, mutta kiire joulun valmisteluissa ja kaikenlainen vauvaa varten valmistelu on vienyt aikaani ja sitä vähäistä energiaani. Toissa yönä vihdoin nukuin suht kunnolliset yöunet tässä flunssassa. Toki nukun edelleen huonosti, sillä se vain kuuluu tähän, että luonto valmistelee minua vauvaan ja yöheräämisiin. On se luonto niin järkevä ja käytännöllisen ihmeellinen asia. 🙂

Minä ja mieheni tässä jännäillään, että koska meille tulee se lähtö synnärille. Laskettuaika oli perjantaina ja tässä nyt sitten vain odotellaan. Toivotaan kovasti, että tänään ei tarvitse vielä lähteä, jotta saamme rauhassa viettää joulua kotona.

Lahjat on kääritty paketeihin, niitä on toimitettu saajilleen, jouluruoat odottavat iltaa jne. Pakko sanoa, että hieman olen oikaisut tänä jouluna valmisteluissa, mutta yksi on mistä en ole tinkinyt. Se on lahjat, ruoat ja ne tärkeimmät joulun elementit. Olen tehnyt itse perinteiseen tapaan kaikki joululaatikotkin. Koti ei ehkä ole ihan yhtä krumeluurisin kuin aikaisempina vuosina, mutta toisten mittapuun mukaan meillä on kyllä koristeellista. Lisäksi tämän vuotinen joulusiivo ei ole yhtä huolellinen, kuin aikaisempina vuosina, mutta mitä siitä? Ei se meidän jouluamme pilaa. 🙂 Tänään nautitaan rauhasta, perheestä ja lapsen ilosta & riemusta. <3 Millaa jännittää kovasti joulupukin tuleminen.

Glitz & Glam on tauolla joulunpyhinä. Jos meidän pikkuisemme ei ole vielä päättänyt syntyä, niin loppuviikosta postailen taas.

Oikein rauhallista ja ihanaa joulua kaikille!

X