Glitz & Glam

Pääroolissa huulimeikki

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Rakastan huulipunia, mutta kuitenkin aika harvoin tulee käytettyä meikkiä, jossa huulimeikki on se selkein juttu ja se ainut, joka meikissä nousee esiin.

huulimeikki1

Tällä kertaa panostin huulimeikkiin kunnolla. Vaikka nyt on kevät ja mieli halajaa hempeitä ja marjaisenpunaisia huulipunia, niin tumman huulipunan tehokkuutta kannattaa kokeilla. Nyt monilla iho on kaikista vaaleimmillaan. Kaikki viime kesän päivettymiset ovat tipotiessään, eikä vielä kevään aurinko ole päässyt hipiää tummentamaan. Minun silmääni miellyttää kovasti todella vaaleaihoisella kunnon tummanpuhuva huulimeikki. Huomaan ihailevani meikkikuvia netissä, jossa silmämeikki on jätetty minimalistiseksi ja meikissä juttuna on tumma huulimeikki ja vaalea iho, jonka kuulautta korostetaan.

huulimeikki2

En osannut jättää silmiä aivan nudeksi, joten ripsarin lisäksi käytin kevyesti glitter-rajausta, joka toi vähän valoa silmiin. Pieni juttu, jonka ajatus oli tukea huulimeikkiä.

Kasvoille tein ihan keveät varjostukset, koska kuvissa ilman niitä kasvoista katoaa muoto. Korostukset kasvoilla saivat olla valoisat ja tuoda sitä kuulautta iholle. Poskille voisi käyttää pinkkiä poskipunaa, mutta itse olen sellaisia suosinut viime aikoina paljon, joten päätin tällä kertaa käyttää rusehtavaa, eli Benefitin Rockateuria, joka on kauniin luonnollinen vaaleallakin iholla.

huulimeikki3

Huulimeikissä hain kunnon jumbohuulia. Tämä alkaa olla maksimikokoa, jonka minulle saa luontevasti tehtyä. Korostin erityisesti alahuulta, joka saa sen näyttämään erityisen täyteläiseltä. Nipistin huomiota ylähuuleni amorinkaaresta tekemällä kaaresta minimaalisen.

Minäpä olin kirjoittanut tämän postauksen käytännössä loppuun ja meinasin, että otan vielä yhteiskuvan huulimeikin tuotteista ja selostan mitä tein milläkin. Nooh, huomasinpas, että huulipuna ja hohdesävy ovat jääneet töihin. Käytin niitä parissa kuvausmeikissä, joten siellä töissä ne taitavat olla. Enhän minä niitä sieltä saa vappuviikonloppuna, joten nyt joudutte tyytymään kuvattomaan selostukseen huulimeikistä.

Huulet rajasin Lumenen Salvia sävyisellä kynällä, joka on jo ikivanha. Huulipunana käytin ihastuttavaa NYXin Soft Matte Lip Cream -huulipunaa sävyssä Copenhagen. Huulten keskiosaan (erityisesti alahuulelle) taputtelin MeMeMe:n Beat the Blues Oyster Gold -hohdesävyä, joka tuo mattahuulipunan pintaa huikean hehkun. MeMeMe:n ihanuuksia esittelinkin blogisynttäriviikolla, jonka löydät täältä.

huulimeikki

En tiedä mitä pidätte meikistä, jossa huulet ovat selkeästi panostetumpi osa? Minua ko. tyyli kiehtoo. Toki tässä voisi olla vaikka minkälainen silmämeikki mukana, mutta se veisi huomion huulista. Huulimeikkini on tumma, mutta niille käyttämäni hehkuvoide tuo kivasti keveyttä ja moniulotteisuutta niille. Tätä juttua voi tietysti käyttää vaaleammankin huulipunan kanssa, mutta efekti jää aina laimeammaksi, mitä vaaleammasta huulimeikistä on kyse. Mattapunalle syntyy aina huikein lopputulos, kun alla oleva huulipuna ei kiillä, eikä kimaltele. Kunnon beige mattanude tai ihana mattaroosa ja sen päälle kultainen hohde korostamaan huulten keskiosaa, niin huulimeikistä syntyy eloisampi.

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille! 🙂

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X