Glitz & Glam

Päivitetty ”ysärilook”

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Minulla on pitkään hautunut mielessä 90-luvun tyylit, joita näin paljon viime kesänä Helsingissä. Ysäri aiheuttaa minussa paljon tunteita, sillä onhan se sitä aikaa, kun olen alkanut rakentamaan omaa tyyliäni, käyttänyt muotia ja kasvanut lapsesta teiniksi. Osa ysärijutuista naurattaa, osa ihastuttaa uudestaan ja osa lähes vihastuttaa. Hello Boys -topit eivät olleet minun juttuni edes silloin.

Saatuani Clarinsin Ladylike -kokoelman tuotteita testiini, päätin tehdä niillä päivitetyn version yhdestä ysärin lookistani. 

90-luvulla oli vahvasti muodissa ruskeat ja rusehtavat huulipunat. Kuten myös ruskeat luomivärit. Suosittiin yhden luomivärin silmämeikkejä. Pin up -henkiset rajaukset silmissä eivät olleet muodikkaita ja usein ne jätettiin pois tai rajaukset tehtiin kajal-kynällä. Kulmat olivat paksut ja tummat, mutta silti luonnolliset. Ysärillä kulmat olivat ehkä hieman huolittelemattomat. Tosin vuosikymmenen loppupäässä mentiinkin aivan toiseen ääripäähän.

Hain tähän päivitettyyn ysärilookiini vaikutteita Cindy Crawfordista, jota kovasti ihannoin 90-luvun alkupuolella ja puolivälissä. Tuli hänen tyyliään paljon kopioituakin siihen aikaan. En tehnyt aivan yhtä muhkeaa kampausta, kuin hänellä usein oli Revlonin mainoskuvissa. Tein simppelin pikakampauksen kihartamalla hiukset vain kasvojen ympäriltä. Muutama osio jumbokihartimella ja näin on perustylsä suorat hiukset auki -kampaus on muuttunut naisellisemmaksi ja huolitellummaksi.

Menin silmämeikissä pois nykyiseltä mukavuusalueeltani. Tykkään käyttää liikkuvalle luomelle ja sisänurkkaan vaaleaa, jotta meikki säilyy ”valoisana” ja raikkaana. Joskus on hyvä karistella irti kaavoistaan ja kokeilla pieniä juttuja, jotka kuitenkin luovat aivan erilaisia fiiliksiä ja tunnelmia lookiin. Minulla on melko pyöreä silmä ja liikkuva luomi on hyvin selvä ja näkyvä. Sekin on muodoltaan hyvin pyöreä/kaareva. Silmäni ovat aavistuksen keskivertoa lähempänä toisiaan. Tästä syystä en suosi silmämeikkejä, joissa sisänurkka varjostetaan ja liikkuvan luomen keskiosaa korostetaan. Varjostus sisänurkassa tuo silmiä lähemmäs toisiaan ja liikkuvan luomen korostaminen tuo entistä enemmän esiin sen pyöreyden ja koon.

Kulmat ehostin puuterisella kulmavärillä. Kampasin kulmavahalla kulmakarvani hieman pörröisemmän näköisiksi, jotta sain niihin ripauksen ysärin autenttisuutta.

Poskipunana kauniin syksyinen ja aikuismainen sävy. Käytin poskipunaa hieman normaalia runsaammin.

Käyttämäni huulipuna ei ehkä ole aivan niin ysäriajan sävyinen. Rouge Eclat -huulipuna, sävyssä Chestnut Brown on siitä jännä, että sitä voi kerrostaa. Paksummalla kerroksella sävy huulilla on hyvin ruskea, mutta ohuemmalla kerroksella hieman vaaleanpunaiseen vivahtava. Ysärillä puna oli yleensä mattainen, mutta Chestnut Brown on hieman kimalteinen ja aavistuksen läpikuultava.

Ei ole helppoa tehdä silmämeikkiä yhdellä luomivärillä. Sen verran kävin ”vieraissa”, että silmien sisänurkkiin tein hyvin pienet ”tärpit” Clarinsin Ladylike -kokoelman Perfect Eyes & Brows -kulmakarvapaletin korostussävyllä. Oli pakko saada vähän ”valoisuutta” silmien sisänurkkiin.

Olen käyttänyt Clarins Ladylike -kokoelman Ombre Matte -luomiväriä, sävyssä Earth. Olen ensin puuteroinut luomen, jotta häivyttely helpottuu, kun käytössä on vain yksi luomiväri. Olen aloittanut ruskean luomivärin levittämisen ulkonurkasta, eli sieltä missä silmämeikki saa olla tummimmillaan. Käytin tässä kaiken aikaa häivytyssivellintä. Olen levittänyt luomiväriä myös luomivakoa pitkin sisänurkkaa kohti. Olen vältellyt levittämästä luomiväriä liikkuvan luomen aivan keskiosaan, jotta siihen jäisi vaaleampi kohta. Olen häivytellen liikutellut ruskeaa sävyä sisänurkkaa kohti, liikkuvan luomen sisänurkan puolelle ja melkein nenänvarteen asti, jotta syntyy hentoista varjostusta. En ottanut häivytyssiveltimeen montaa kertaa lisää luomiväriä, vaan yritin liikuttaa luomiväriä häivytyssiveltimen avulla ulkonurkasta ja luomivaosta haluttuihin kohtiin.

Alaluomelle olen käyttänyt samaa luomiväriä. Käytin levitykseen pehmeää sivellintä, jotta saan jäljestä utuisen. Rajauksen jätin kokonaan tekemättä.

Oleellisimmat tuotteet olivat Clarinsin Blush Prodige -poskipuna, sävyssä 07 Tawny Pink, Ombre Matte -luomiväri, sävyssä 06 Earth, Perfect Eyes & Brows -kulmakarvapaletti ja Rouge Eclat -huulipuna, sävyssä 19 Chestnut Brown.

Postaan vielä lisää Ladylikesta. Luvassa olisi tutorial ja tarkempaa esittelyä ja ”syyniä” kokoelmasta.

Oletteko inspiroituneet ysäristä?

Clarins Ladylike -kokoelman tuotteet saatu blogin kautta.

X