
Paljastuksia tulevan gaalan asusteista
Aussien ja Trendi-lehden järjestämä Aussie Blog Award -gaalailta lähenee. 😉 Gaala on 28.3. Helsingissä Astoria-salissa.
Aloitin hyvissä ajoin oman lookini miettimisen ja olenkin ostanut vaatteet ja kengät gaalaan. Olen kerrankin ollut hyvissä ajoin liikkeellä. 🙂 Yleensä stressaan edeltävänä iltana, että mitä päälle? 😀
Gaaloihin yleensä kuuluu myös pukukoodi, joka on seuraavanlainen:
Miehille frakki tai tummapuku. Smokkia käytetään klo 18.00 jälkeen, joten smokki voi soveltua gaalaan, jos tilaisuus on sen luontoinen ja se alkaa kello 18.00 jälkeen.
Nainen pukeutuu yhtä juhlavasti miehensä kanssa. Jos mies pukeutuu frakkiin, niin naisen tulisi pukeutua kokopitkään iltapukuun.
Jos mies pukeutuu tummaanpukuun, on naisella enemmän vaihtoehtoja. Nainen voi tuolloin pukeutua pitkään tai lyhyeen iltapukuun, housuasuun tai pikkumustaan. Kuitenkin niin, että asu on juhlava ja parilla on yhtä juhlavat juhla-asut.
Kutsussa yleensä lukee, että minkälaisesta pukukoodista on kyse. Pukukoodia tulee noudattaa hyvien etikettisääntöjen vuoksi ja kunnioittaa kutsujaa ja järjestäjää tällä tavoin. Jos mainintaa ei ole, niin juhlan/gaalan kutsujalta voi tiedustella pukukoodia.
Tänä päivänä ollaan paljon vapaampia ja määrättyjä koodeja ei käytetä yhtä paljon kuin ennen. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvät puolet on siinä, että saa vapaammin päättää oman juhlavan ja siistin pukeutumisensa. Huonoa on ehkä se, että moni pähkäilee, että riittääkö tummapuku vai pitääkö hankkia frakki? Riittääkö pikkumusta tai cocktail-puku, vai pitääkö olla kokopitkässä iltapuvussa? Kun kutsussa selkeästi pukukoodi ilmoitetaan, niin välttyy turhilta pähkäilyiltä ja stressiltä.
Jos joku teistä miettii, että miksi pukukoodeissa puhutaan vain miesten pukeutumisesta, niin syy on se, että ennen vanhaan kutsu osoitettiin miehelle. Kutsu oli yleensä herra ja rouva Matti Meikäläinen. Miehet olivat aina perheen pää, joten hänelle annettiin kutsun mukana pukukoodi ja nainen pukeutui aina miehensä juhlavuutta mukaillen.
Aussie Blog Award -gaalaan ei annettu pukukoodia, mutta itse käytän sellaista yleistä pukeutumissääntöä gaalaan, eli juhlamekko, korut ja näyttävä meikki. Gaalameikissä yleensä käytetään tekoripsiä. 😉 Gaalameikin ”säännöistä” kirjoittelen sitten kun esittelen oman gaalameikkini. 😉
Tänään vilautan teille jo koruni, iltalaukkuni ja kenkäni omasta gaala-lookista. 😉
Kaulakoruni tilasin jo luotto koruntekijäksi tulleelta All Them Shiny Things -blogin Millalta. Minulla oli jo ollut vähän Millan kanssa puhetta, että jonkun korun taas haluan ja sitten minulla välähti, että haluan jotain uniikkia ja yksilöllistä… senhän saan tietysti Millalta. 😉
Ajatus lähti tästä postauksesta, jossa ihastuin Millan kynsilakkakoruihin. Silmäni tietysti iskin violettiin Cosmic Leopardiin. Halusin, että Milla suunnittelee ja tekee minulle gaalaan uniikin ja minun tyylisen korun. Hänelle paljastin oman tulevan lookin kokonaisuudessaan, jotta hän saa ajatuksestani kiinni, että mitä haluan. Milla suunnitteli ja ehdotti, minä myöntelin myhäillen korustani unelmoiden. 🙂
Tälläinen siitä sitten tuli…
![]() |
UPS! Yksi mustista kivistä on jäännyt korun alle kuvassa. 🙁 |
Rock & gootti-henkinen, mustaa, violettia, hopeaa… Näyttävyyttä, dramaattisuutta, hienostuneisuutta, blingiä, huumoria jne. Kaikki elementit mitä minä edustan. Tämä on upea koru!!!
Kyllä minun kelpaa tallustella tuollainen kaulakoru kaulassa siellä gaalassa. Ai, hitsi! 🙂 Kiitos Milla vielä kerran upeasta korusta. 🙂 Milla teki minulle aikaisemmin parit korvakorut, jotka olen esitellyt täällä. Katson sitten valmiissa kokonaisuudessa että laitanko nuo Millan aiemmin tekemät korvakorut, vai laitanko jotain pienempää ja simppelimpää. Sen näkee sitten vasta kun on kaikki kampaukset, vaatteet jne.
Kyllä All Them Shiny Things -blogin Milla on luova ja taitava!
Minun ihanat nilkkuri-avokkaat… (onko se noiden oikea nimitys?) Kengät ostin Kouvolan Heimosen kengästä ja hintaa niillä oli muistaaksein 60 euroa. Kenkien punainen sisävuori näyttää hassulta violettisten rinnalla kuvassa, mutta sisävuortahan ei kukaan näe, kun kengät ovat jalassani. 😀
Ihana violetti iltalaukku on Kouvolan Aleksi 13:sta. Kun näin laukun, niin olin heti myyty. Mukava yllätys oli se, että laukku oli -40 % alennuksessa, joten hintaa jäi alta 15 euroa!!! :O
Koru ja laukku mätsää aika kivasti yhteen. 😉
Kengät valitsin, koska niissä on rock-henkisyyttä, ne ovat kauniit ja niissä minulla on ”turvallisempi” olo kuin täysin avonaisissa avokkaissa tai nyörikorkkareissa, joita minulta kyllä kaapista löytyy. Joudun kävelemään ja olemaan jaloillani paljon ko. päivänä, joten halusin hyvät ja turvallisen tuntuiset korkkarit ja lisäksi sellaisen malliset jollaisia minulla ei vielä ollutkaan.
Näytän teille sitten gaalan jälkeen kuvia kokonaisuudestani mekkoineen, meikkineen ja kampauksineen. 😉 Meikin teen tietysti itse, mutta kampauksen käyn teetättämässä kampaajalla. Teen myös avecikseni lähtevän ystäväni Marin meikin ja kampauksen gaalaan. Aloitamme valmistautumisen jo aamulla varhain, sillä juna lähtee Helsinkiin jo puolen päivän jälkeen. Hotellilla tottakai hiulataan meikit loppuun. Ai, että minä NIIIIN odotan gaalaa, sillä en ole koskaan ennen ollut vastaavissa kemuissa. 🙂 Toki tässä on ennen gaalaa kaikenlaisia kivoja juttuja, kemuja ja koulutuksia, joissa käyn ennen gaalaa, joten onneksi odottavan aika ei välttämättä käy niin pitkäksi. 😉
Jos haluaisit päästä itsekin kyseenomaiseen gaalaan, niin käy äänestämässä omaa suosikkiblogiasi Trendi-lehden sivuilla. Äänestäjien kesken arvotaan tuotepalkintoja ja lippuja gaalaan. Äänestysaika päättyy 16.3., joten jos et vielä ole äänestänyt suosikkiblogiasi, niin mars mars äänestämään! 😉
Haluan jo tässä vaiheessa kiittää jokaista Glitz & Glamia äänestänyttä. 🙂 On ollut todella ihanaa, kun todella moni teistä on kertonut äänestäneensä minua. Kiitos! 🙂 Vaikka voittoon en uskokaan, niin tuntuu todella hienolta, että olen saanut ääniä. 🙂
Ai niin, sitä halusin tällä kertaa kysyä teiltä, että onko pukukoodit teille tuttuja vai tuliko uutta oppia lyhyesti kirjoittamastani koodista? Itse olen oppinut pukukoodeja mm., kun olin jo monesti kertomani hääsivuston ylläpitoporukassa.
Laitoin uuden tunnisteen, joka on Pukeutuminen. Sen alle jatkossa tulee vaatteisiin, pukeutumiseen ja vaatetyyleihin liittyviä juttuja. Teenhän minä myös stailauksia kuvauksiin asiakkaille jne. Joten tuon sitäkin puolta tänne Glitz & Glamiin. Muotiblogia tästä Glitz & Glamista ei tule, mutta pukeutuminen kuuluu myös olennaisena osana työtäni. Lisäksi vaatteet, meikki, kynnet ja kampaukset kaikki nivoutuvat yhteen. Kaikki ovat erittäin olennaisia kokonaisuudessa. 🙂
Kommentit
Milla: Joo, ei tullut liian pitkää. Korussa on varaa kiristää tai löysentää. Kuvassa se on kiinni ketjun keskikohdilla. 🙂
Kiitos samoin sinun kanssasi. 🙂
Mohn: Minä kanssa ajattelin, että korvikset mätsäisi, mutta tarvitsee katsoa sitten kokonaisuudessa, etten näytä siltä, että olisi liikaa kaikkea. Kun silloin on sitten näyttävä kampaus ja meikki vaatteineen kaikkineen.
Kengät on mageet jalassa ja ne on aivan ihanat jatkossakin mm. leggareiden ja tunikan kanssa. 😉
Hieman tässä stressailen jotain pieniä juttuja, mutta muuten kaikki alkaa olla aika hallussa. 🙂 Stressaan varmaa tiukan aikataulun kanssa sitten gaalapäivänä. 😀 Meikki ei varmasti onnistu niin hyvin kuin haluaisin jne. 😀
Kommentit
Kaunis koru, kelpuuttaisin kyllä itsellenikin mielelläni. 😉 Pääkallo on onneksi tuommoinen pikkuinen niin se on vain soma lisä siinä. 🙂
Violetti laukkukin on aivan ihana!
Serrated B: Joo, pääkallon ei ole tarkoitus olla se juttu, vaan pieni hauska lisä, mitä ei ensivilkaisulta edes välttämättä huomaa. 🙂
Minä niin ihastuin tuohon laukkuunkin. 🙂 Niin söötti! Mitäähän sinne ei mahdu, mutta iltalaukut vain ovat semmoisia. 😀
Voi että, aivan ihana koru ja laukku !! Kelpaisi myös tänne :D.
Anzu-Anssu: Eikös vain? Kyllä minun kelpaa. 🙂
Juhliin valmistautuminen on tosi iso osa koko ”pakettia”. Odotus palkitaan sitten jossain vaiheessa, mutta nyt täytyy nauttia valmisteluista ja suunnittelusta. Pukukoodien avaaminen on ihan hyvää kertausta varmasti meille kaikille. Ai niin, koru on ihana ja mikä parasta, yksilöllinen!
Tikru73: Niinpä! Jo pelkkä valmistautuminen tuo juhlan tuntua. 🙂
Sehän näissä Millan tekemissä koruissa onkin ihanaa, kun ovat uniikkeja ja yksilöllisiä. 🙂
Kraah, pukukoodit! Muuten ihan jees, mutta vituttavia ovat seuraavat tilanteet:
– Taas yksi pitkää iltapukua vaativa tilaisuus. Miehellä on helppoa, frakki niskaan, klo 18 aikaan liivin vaihto mustasta valkoiseen (musta pitää olla akateemisissa päivätilaisuuksissa, valkoinen illalla). Meikäläinen joutuu kaivamaan pitkän iltapuvun, joita en tietenkään omista yhtään koossa, joka menisi päälle. Menen ja ostan.
– Kas, toinen lähes perään. Miehellä on helppoa. Sehän sinne menoa on toivonutkin, ja minä olen suostunut. Taas sama iltapukuongelma. Totean, että juhlissa on paikalla 200 ihmistä, joista 50 oli myös edellisissä juhlissa. En voi laittaa samaa iltapukua. Lähden ostoksille.
– Jee, tilaisuus, jossa on vapaampi pukukoodi, myös vajaamittainen iltapuku kävisi! …paitsi että ei. Naisen pitää pukeutua aveciaan vastaavasti, ja poikaystävä on päättänyt tulla frakissa. Toistetaan edelliset pukukriisit, anoen, että mies voisi laittaa ihan vain puvun. Mutta ei se voi, kun on frakkikin ostettu niin pitäähän sille käyttöäkin olla.
Kiroan sen päivän, kun tuo osti pingviinipukunsa.
Kivan näköisiä sun asusteesi! Kelpais mullekin.
Ihana koru…ja noi kengät, tykkään…Odotan innolla kokonaisuutta. Painovirhepaholainen tais tulla tohon äänestyspäivän päättymiseen…tarkoitat varmaan 16.3???
Sonia: 😀 Mä nauran katketakseni täällä. Ymmärrän sinua täysin! Ei samassa koltussa voi näyttäytyä, jos paikalla on monta samaa vierasta kuin edellisissäkin juhlissa. Miesten frakit ja tummatpuvut ovat lähes aina samoja, mutta naiset erottuvat asuinensa ja siksi ei voi mennä samassa. Todella kummallista, mutta vaan niin totta.
Mutta, etkös kohta voi jo aloittaa iltapukukierrostasi alusta? 😀 Kukaan ei välttämättä enää muista mitä sinulla oli ekoissa pippaloissa. xD Toiset korut ja asusteet ja itselläänkin saattaa olla olo, että olisikin uudessa lookissa. 😀 Tällä tavalla minä toimin. ;D Onneksi oma mies on tummapuku -miehiä, koska frakkia ei vielä ole tarvinnut, mutta jos juhlissa olisi koodina pigviinipuku, niin kyllä mies sen sitten ostaisi… ja aiheuttaisi minulle saman kriisin, mikä sinulla on. ;D
Kristiina: No kappas pirulainen… pääsipäs sattumaan. ;D Moka korjattu.
Kaikkee ihanaa saan päälleni, joten kyllä kelpaa. 🙂 Oma olokin on sitten erityisen spessu ja juhlava.
Ole hyvä vain, näyttää hyvältä sun kaulassa toi eikä tullut liian pitkäkään. Oli ilo tehdä taas sun kanssa yhteistyötä. 🙂
Koru on ihana, parasta siinä lienee kuitenkin se, että se on juuri itselle tehty. Hauska tuo pääkallo, en muuten ensivilkaisulla edes tajunnut, että se on nimenomaan pääkallo. Ne pyöreät korvikset sopisi kaulakoruun kuin nakutettu, korvisten keskimmäisessä kivessä on kivasti sama muoto kuin kaulakorunkin keskimmäisessä kivessä ja pyöreä muoto sekä ketjut tietty kanssa mätsää.
Kengissä hauskasti vähän ”jujua”, joskin ne vaatinevat kokonaisuuden ympärilleen tullakseen kunnolla edukseen (tällä tarkoitan siis sitä, että tuskin maltan odottaa nähdäkseni koko komeuden). Iltalaukkukin on ihana, kivasti tosiaan mätsää korun kanssa.
Juhliin valmistautuminen on aina ihanaa! Tietty siihen liittyy myös pakollista stressaamista mikä ei tokikaan ole niin kovin kivaa mutta silti pääsääntöisesti se on ihanaa. 😉
Milla: Joo, ei tullut liian pitkää. Korussa on varaa kiristää tai löysentää. Kuvassa se on kiinni ketjun keskikohdilla. 🙂
Kiitos samoin sinun kanssasi. 🙂
Mohn: Minä kanssa ajattelin, että korvikset mätsäisi, mutta tarvitsee katsoa sitten kokonaisuudessa, etten näytä siltä, että olisi liikaa kaikkea. Kun silloin on sitten näyttävä kampaus ja meikki vaatteineen kaikkineen.
Kengät on mageet jalassa ja ne on aivan ihanat jatkossakin mm. leggareiden ja tunikan kanssa. 😉
Hieman tässä stressailen jotain pieniä juttuja, mutta muuten kaikki alkaa olla aika hallussa. 🙂 Stressaan varmaa tiukan aikataulun kanssa sitten gaalapäivänä. 😀 Meikki ei varmasti onnistu niin hyvin kuin haluaisin jne. 😀