Glitz & Glam

Pihistelijän shampoo ja hoitoaine

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kuinka moni siellä kaipaa minulta esittelyjä todella edullisista ja marketeissa myytävistä hiustuotteista? Tiedän, että minulla on usein hintavampia brändejä esittelyssä, kun puhutaan hiustuotteista. Lisäksi minun näkemykseni edullisesta shampoosta ei aina välttämättä kohtaa kaikkien kanssa. Olen nyt kuitenkin päätynyt testaamaan todella huokean hintaisia hiustuotteita.

xz

Minulla on luonnostaan todella takkuuntuvat hiukset, jotka ovat murrosiän jälkeen muuttuneet luonnonkiharaisiksi takaraivolta, ja minulla on nyt takana tämä vaalennusprosessi pitkille hiuksille. Vitsailen, että latva on kasassa pyhällä hengellä – eikä tuo vitsailu ole edes kaukana totuudesta. Silti mielenkiinnolla testasin hiustuotteita, joilta en odottanut suuria.

xz5

XZ on taatusti jokaiselle suomalaiselle varsin tuttu merkki. Onhan merkki kotimainen ja sen tunnuslausekin kuuluu; vahva ja suomalainen. Tämä 50-luvulla hiusöljystä alkunsa saanut merkki on laajentunut. Kun 50-luvulla aloitettiin maltillisesti yhdellä tuotteella, niin 60-luvulle tultaessa onkin XZ kasvattanut tuotevalikoimaa shampoosta hiuskiinteisiin ja hiusvesiin asti. Vielä tänäkin päivänä XZ kasvaa ja laajenee lanseeraamalla uusia tuotteita. Täysin uuden miesten sarjan lisäksi uutuuksina on värjättyjen hiusten shampoo ja hoitoaine. Miesten sarjasta tulee raporttia myöhemmin. Tänään tutustutaan värjättyjen hiusten uutuuksiin.

xz1

XZ värjättyjen hiusten shampoo tuoksuu ihanan kirpeästi raparperille ja punaherukalle. Värjättyjen hiusten shampoon idea on hiusten puhdistuksen ja hoitavuuden lisäksi säästää hiusten väriä. Juttelimme Bernerin bloggaajille järjestämässä tilaisuudessa ihan XZ:n kemistin kanssa. Minua kiinnosti tietää, että mikä tässä shampoossa tekee siitä väriä säästävän? Yleensä väriä säästävät shampoot ovat sulfaatittomia, mutta tässä shampoossa on kuitenkin sulfaattia. Kemisti kertoi, että teho perustuu todella ohueen suojakalvoon. Tämä oli minulle uusi tieto. Eli väriä säästäviä shampoita on joko sulfaatittomalla koostumuksella, sekä suojaavan kalvon muodostavina. Kiintoisaa!

En vaan voi olla huomauttamatta kuitenkin siitä, että mikään väriä säästävä shampoo ei säästä hapeteväriä. Aivan pinnassa olevat pigmentit toki huuhtoutuu veden mukana ja sitä voi yrittää säästää väriä säästävillä shampoilla. Ne hiuksen sisällä olevat pigmentit hapettuvat vaaleammiksi ja värittömiksi – siihen ei shampoovalinnoilla pysty vaikuttamaan. Suoravärimuodin vuoksi nämä väriä säästävät shampoot ovat kuitenkin olennaisia, sillä niitä voidaan säästää oikealla shampoovalinnalla.

xz2

Koostumus on juoksevaa, mutta ei mitenkään erityisen ohutta. Shampoo on helppo levittää ja se vaahtoaa mukavasti.

Shampoo ei tunnu minun kuivissa, rasittuneissa ja takkuuntuvissa hiuksissa selvittävältä. Mutta shampoo ei myöskään ole kuivattavan tuntuinen. Hiukset eivät tunnu siltä, kuin ne olisi puhdistettu syväpuhdistavalla. Se että pesun jälkeen hiukset eivät tunnu minulla helposti selviytyviltä, kertoo sen, että shampoo ei sisällä silikoneja, eikä sen yhdisteitä.

Kerronpa mieheni aika jännänkin kokemuksen tästä shampoosta. Mieheni oli kokeillut tätä shampoota ja eräs ilta alkoi kertomaan minulle ihmetellen, että shampoo sai hänen hiukset pysymään pitkään puhtaina. Totta se oli. Yleensä mieheni hiukset ovat todella nopeasti rasvaiset, varsinkin jos hän nukkuu yövuoron jälkeen yöuniaan. Aloin pohtimaan syytä. Joo-o, tämä XZ on silikoniton, mutta kun mieheni shampoot ovat aina todella kevyesti silikonisia tai niissä ei ole ollenkaan. Yleensä hänelle sopii parhaiten silikonittomat. Syyn oli pakko olla shampoon väriä suojaavassa kalvossa, joka on hylkinyt hiuspohjan rasvaa. Mieheni lyhyet ja ohuen hennot hiukset näyttävät heti rasvaisilta, jos suojakalvo olisi liian raskas. Tästä syystä pystyn sanomaan, että shampoon väriä suojaava kalvo ei ole mikään raskas kuorrute hiuksissa. Omissa hiuksissani en tuollaista pysty arvioimaan, koska oma hius tarvitsee kalvon muodostajia ja silikoneja.

Eli varovaisesti uskallan suositella rasvoittuvillekin hiuksille. Kokeilkaa rasvoittuville hiuksille, että olisiko shampoosta mitään apua.

xz3

Värjättyjen hiusten hoitoaine tuoksuu samalta kivan kirpeältä raparperilta ja punaherukalta. Kuten olenkin jo sanonut, niin XZ:n tuotteet ovat aina silikonittomia. Hoitoaine sisältää saman suojakalvon kuin shampoossa, joka ilmeisesti on myös se, joka vähentää föönauksen lämmön haittavaikutuksia.

Puhuimme tästä silikonittomuudesta XZ:n edustajan kanssa. Aikoinaan silikonit olivat toisenlaisia, kuin tänä päivänä. XZ otti heti alussa linjan, että heidän tuotteissa ei niitä käytettäisi. Silikonit eivät tänä päivänä kerrostu hiuksiin niin ettei niitä saisi puhdistettua, eivätkä silikonit ole millään tavalla terveysriski elimistölle. Syy miksi XZ on teknologian kehittymisen myötä pitäytynyt silikonittomuudessa on se, että he ovat luoneet tuon imagon brändilleen. Lisäksi ympäristöllisistä syistä ovat jatkaneet silikonittomuuden linjaa. XZ:lla ei kuitenkaan demonisoida ko. ainesosaa, jonka ympärillä niin paljon huuhaata vielä tänäkin päivänä liikkuu. Olin todella iloinen ja mielissäni, että edustaja puhui asioista, kuin ne oikeasti ovat. Mikään ei minua saa kaikkoamaan yhtä tehokkaasti, kuin huuhaa ja jonkun ainesosan demonisointi syyttä suotta. Minun hiuksille ne sopivat, mutta mieheni hiuksille eivät suurissa määrin. Meitä on monenlaisia ja meidän hiukset ovat eläneet jokainen omanlaista elämäänsä (vaikka kuollutta ainesta ovatkin).

xz4

Hoitoaineen koostumus on myös hieman ohuempaa, kuin mihin olen tottunut. Minulla hoitoaine ihan humpsahtaa hiuksiin. Huuhtelun jälkeen huomaan silikonittomuuden. Kuitenkin huomaan käyttäneeni hoitoainetta. Tämä oli aika yllätys minulle. Sain hiukset selvitettyä, mutta myönnän, että kaipasin selvittäviä ja silottavia silikoneja hiuksiini. Muuten hius oli yllättävän sileähkö.

Näkisin tämän hyväksi hoitoaineeksi niille, joilla hius ei ole ihan näin tärviöllä, kuin minulla. Olisin pärjännyt tällä vielä 1-2 vuotta sitten, kun vaalennusprosessi oli vielä tekemättä/kesken. Jos hiuksilleen ei halua sellaista silikonien aiheuttamaa liukkautta ja raskautta, niin voin suositella kokeilemaan. Yllätyin, vaikka en pystykään tällä hiuksen kunnolla jäämään vakiokäyttäjäksi. Shampoo on vielä sellainen, jossa voin pihistellä. Se ei saa olla liian pesevä ja siinä mielessä XZ värjättyjen hiusten shampoo toimii suojakalvonsa vuoksi minulle hyvin, kun käytän lisäksi supersilottajiani hoitoaineena. Olen joskus aikoinaan tiukassa rahatilanteessa tehnytkin niin, että olen aina ostanut edullisemman shampoon, mutta panostanut sitten hoitoaineeseen.

xz6

Tässä siis oiva pari kaikille normaalissa ja vähän kuivassa kunnossa oleville hiuksille, mutta shampoo saattaa soveltua myös rasvoittuville hiuksille. Minustahan nämä ovat naurettavan edullisia, kun on tottunut maksamaan shampoosta tai hoitoaineesta 15-30 euroa / 200-300 ml. XZ shampoot ja hoitoaineet maksavat noin 2,50-3,00 € / 200-250 ml. Että niin… jos ostan 30 euron shampoon, niin samalla rahalla voin saada 10-12 pulloa XZ:n shampoota. Myönnän, että ymmärrän kyllä monien valintoja.

Oletteko shampoossa ja hoitoaineessa pihistelijöitä vai satsaajia? Minun status on varmasti tullut selväksi, että olen satsaaja, mutta edulliset eivät ole poissuljettuja, jos ne vain sopivat minulle ja saan niilla toivomani lopputuloksen.

Tuotteet saatuja.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X