Glitz & Glam

Pinkki silmämeikkitutoriaali

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Oikein kivaa lauantaita! Tänään onkin Euroviisujen finaali, joten jos teillä on tapana kokoontua läheisten kanssa pitämään kisastudiota, niin tässä voisi olla meikkivinkki iltaa varten. Ainahan värit voi vaihtaa vaikkapa suosikkimaan lipun väreihin tai neutraalimpiin, kuten kultaan ja rusehtaviin.

pinkmakeup2

Esittelinkin tämän hattaraisen keijumeikkini alkuviikosta. Meikki rakentui pinkin ympärille, koska kevät inspiroi minua tekemään hempeitä tyttömeikkejä. Tällä kertaa tein tällaisen yliampuvan, eli ideana ei olekaan, että tätä kukaan arkimeikiksi kopioisi. Inspiraatioita kuitenkin tästä voi syntyä arkimeikkiin tai bilemeikkiin.

shoppailut9

Luomiväreinä käytin tässä meikissä Too Faced Chocolate Bon Bons -palettia.

silmameikkitutoriaali

Aloita silmäluomien pohjustamisella. Tällä kertaa käytän NYXin Jumbo Eye Pencil -kynää, joka on voidemaista. Valkoinen Milk-kynä pohjustajana saa värit kirkkaampina esiin. Jos käytät ihan neutraaleja värejä, niin voi käyttää ihan tavallista silmämeikinpohjustajaa.

Levitä kynää sinne tänne luomille.

silmameikkitutoriaali1

Tasoittele pohjustaja sormin tai esimerkiksi peitevoidesiveltimellä. Muista pohjustaa alaluomikin.

silmameikkitutoriaali2

Aloita luomivaon varjostuksella, joka tässä meikissä on kunnon pinkki. Käyttämäni luomiväri on Totally Fetch.

Levitä luomivaon yläpuolelle luomiväriä häivytyssiveltimen avulla. Kuten kuvastakin näette, niin reuna-alueista tulee välittömästi pehmeämmät, eli suuria häivyttelyjä ei tarvitse erikseen tehdä.

silmameikkitutoriaali3

Tuo luomiväri aivan nenän varteen asti, jos haluat hieman dramatiikkaa katseeseen.

silmameikkitutoriaali4

Korosta kulmaluuta hohtavalla vaalealla joka on aika lähellä sinun omaa ihon tummuutta. Minulla käytössä hennon vaaleanpunainen Sprinkles.

silmameikkitutoriaali5

Tuo valoa silmän sisänurkkaan samalla sävyllä.

silmameikkitutoriaali6

Levitä vaaleahko luomiväri liikkuvalle luomelle. Minulla käytössä vaaleanpunainen Cotton Candy. Kannattaa suosia sivellintä, jolla saa tarkkaa jälkeä. Yleensä sellaisia ovat kaikki litteät luomivärisiveltimet. Nyt ei haluta, että luomivaon varjostus sotkeentuu liikkuvan luomen valoisan luomivärin kanssa. Tässä on hieman cut crease -fiilistä, kun pidämme rajan tarkempana.

silmameikkitutoriaali7

Levitä tummaa luomiväriä alaluomelle. Minulla käytössä vihertävä harmaa Earl Grey. Käytä litteää, napakkaa sivellintä. Tee ensin sivellin lappeeltaan käännettynä.

silmameikkitutoriaali8

Älä ota lisää luomiväriä siveltimeen, vaan käännä sivellin pystyyn ja levitä luomiväriä. Saat ripsityveen intensiivisemmän jäljen ja reuna-alueelle häivytellyn lopputuloksen.

silmameikkitutoriaali9

Tee haluamasi mallinen rajaus yläluomelle. Minulla käytössä Yves Rocherin sähäkkä pinkki Rose Fuchsia. Jos haluat meikistäsi kunnon cut crease -meikin, niin voit rajata samalla kynällä luomivaon varjostuksen alareunan ja hieman pehmentää sitä lopuksi siveltimellä ja samalla luomivärillä, jonka päälle cut creasen teit. Itse en tässä meikissä käyttänyt ko. kikkaa, koska cut crease tässä meikissä olisi tehnyt aika draq queen -fiiliksen ja sitä ei tällä kertaa haettu.

silmameikkitutoriaali10

Lisää maskara ja liimaa tekoripset haluttaessa.

silmameikkitutoriaali11

Itse liimasin tähän meikkiin puolikkaat ulkonurkkaripset ylä- ja alapuolelle. Niistä syntyy aika veikeä efekti.

silmameikkitutoriaali12

Rajaa alaluomi vesirajastaan. Voit valita jonkun värikkään kynän. Minulla käytössä Yves Rocherin 12 Bleu Agave.

silmameikkitutoriaali13

Sitten glitterit. Miten ne saa tarttumaan ja pysymään silmäluomella?

Valitse glitteriksi mahdollisimman hienojakoista. Askarteluglitterit ovat usein aivan liian suuria, eivätkä painonsa vuoksi meinaa kestää hennommilla kiinnitysaineilla, vaan tarvitsevat kunnon liimaa.

Minulla käytössä Too Faced Shadow Insurance Glitter Glue -pohjustajaa. Tätä ei valitettavasti saa Suomesta, mutta esimerkiksi Tukholman Sephorasta saa. Ennen tätä sai hyvin verkkokaupoista, mutta tällä hetkellä saa kyllä saalistaa. Itse tilasin BeautyBaysta, mutta tällä hetkellä sitä ei ole saatavilla.

silmameikkitutoriaali14

Taputtele Glitter Glue varovasti liikkuvalle luomelle. Älä hiero, koska muuten alla oleva luomiväri lähtee.

silmameikkitutoriaali15

Ota napakka litteä sivellin ja ota siihen irtoglitteriä. Taputtele ja painele glitterit liikkuvalle luomelle. Minä taputtelin pohjustajaa ja glitteriä myös silmäluomien ulkopuolelle, sekä hieman luomivaon yläpuolelle ulkonurkasta.

Jos sinulla ei ole Too Facedin Glitter Glueta, niin voit käyttää esimerkiksi Make Up Storen Mixing Liquidia kiinnistysnesteenä. Itse olen käyttänyt jo vuosia Mixing Liquidia glitterien kiinnitykseen. Sen avulla voidaan tehdä glitter-rajauksiakin. Kasta sivellin Mixing Liquidiin ja sen jälkeen glitteriin. Painele siveltimellä glitterit silmäluomille.

pinkmakeup1

Silmämeikki valmis!

pinkmakeup4

Lopuksi olen tehnyt perinteiset varjostukset ja korostukset kasvoille ja lisännyt poski- ja huulipunan.

Oikein mahtavaa lauantaita! Kuka voittaa Euroviisut tänä vuonna? Onko siellä selkeä voittaja? Minulla ei ole mitään havaintoa vielä tässä vaiheessa. Eiköhän sen illalla sitten huomaa, että kenessä on potentiaalia

 Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X