Glitz & Glam

Puuromantelit L'Occitanelta (13. luukku)

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Ja näin on joulukalenteri edennyt yli puolenvälin. Monta hitsin kivaa juttua on vielä tiedossa ja tänään on luvassa pieni arvontakin.

Liitän jokaisen postaukseni alkuun tämän pienen intron. Ihan vain sen vuoksi, että blogin etusivulle päätyy päivittäin täysin uusia kävijöitä. Lisäksi olen juuri muuttanut tänne Bellablogeihin, joten uudetkin vierailijat ovat kärryillä, että mistä tässä on kyse? Tämä joulukuu on kurkistus Glitz & Glamin kosmetiikkajoulukalenteriin, jonka kokosin ja arvoin lukijoille marraskuussa. Kalenterissa mukana olevat sponsorit ja brändit näkyvät alla olevassa kuvassa. Uniikki joulukalenteri meni tänä vuonna Ylöjärvelle. Nyt joulukuussa kurkitaan kalenterin sisältöön, jonka tuo ylöjärveläinen onnettaren suosikki sai itselleen. Joinakin päivinä minulla saattaa olla teillekin arvonta. Niistä informoin sitten selkeästi. Pari joulukalenterin ulkopuolistakin postausta on tulossa, mutta niistä tulee puuttumaan sitten tämä intro, joka tulee olemaan jokaisessa Glitz & Glam -joulukalenteripostauksessa.

kalenterissamukana

Nyt on vuorossa vartalonhoitotuotteet. Päädyin lähestymään L’Occitanea sen asian tiimoilla. Halusin kalenteriin L’Occitanen vartalotuotteita. Myönnän, että en oikein tiennyt mitä haluaisin. L’Occitanella on niin paljon kaikkea ihanaa, joten pyysin ehdotuksia, kuten best sellereitä tmv.

loccitaneamande

Minulle ehdotettiin pariakin eri settiä ja lopulta päädyin valinnassani Amanden settiin. Eli tänään kalenterin voittanut -klaudia avasi luukustaan huikean setin L’Occitanen tuotteita.

Amande on L’Occitanen mantelisarja. Tätä ihanaa pähkinää käytetään paljonkin kosmetiikassa ja erityisesti ihonhoitotuotteissa, koska se kosteuttaa, ravitsee, silottaa ja suojaa ihoa. Pähkinöissähän on tunnetusti hyviä rasvahappoja, jotka tekevät hyvää niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin.

loccitaneamande4

Almond Shower Scrub 17,00 € / 200 ml

Vaahtoava vartalokuorinta, joka puhdistaa ihon tehokkaasti ja poistaa sen pinnalta kuolleen ihosolukon. Kaikkihan tietävät, että kuolleen ihosolukon kuorinta parantaa kosteusvoiteiden imeytymistä ja ne pääsevät paremmin kosteuttamaan ihoa, kun kaikki kosteuttavat ainesosat eivät jää kuolleen solukon päälle. Eli kuorinta kannattaa tehdä talvellakin.

Manteliöljyä ja -kuorta sisältävä kuorinta on mukavan hellävarainen iholle. Jos iholla on herkkyyttä tai se on kuivuuden vuoksi herkkänä, niin Almond Shower Scrub ei raavi voimakkaasti ja tällä tavoin aiheuta iholle kiristävää ja ärtynyttä tunnetta. Kuorivia rakeita on ihan mukavasti tuotteessa ja ne ovat erittäin pieniä. Ne tuntuvat mukavan hellävaraisilta iholla. Almond Shower Scrub ei ole mikään tehokuorinta, joka raastaa ihon, vaan juuri sellainen, että sitä pystyy käyttämään vaikka päivittäin. Oma voimankäyttö säätelee hyvin kuorinnan tehokkuutta. Ihosta jää pehmeä ja hieman kosteutetun tuntuinen. Tuoksu on mukavan lempeä, eikä ollenkaan voimakas. Tuoksussa ei tunnu manteli, vaan enemmänkin kukkaismaisuus.

loccitaneamande6

Almond Shower Oil 8,00 € / 75 ml 19,90 € / 250 ml 33,00 € / 500 ml

Suihkuöljy, joka muuttuu vedestä pehmeäksi vaahdoksi. Tämä tuotehan oli vasta hiljattain LivBoxissa. Rakastuin tähän ihoa kosteuttavaan ja mukavalta tuntuvaan tuotteeseen. Kun iho on kuorittu, niin suihkuöljy on todella miellyttävä kokemus lopuksi.

Tätä Almond Shower Oil -suihkuöljyä kokeilleet varmaan huomasivat jotain erilaista tässä tuotteessa, huomasitteko? Käykö muillekin niin, että iholle levittäessä tulee sellainen mukavan lämmin tunne. Aivan, kuin itse suihkuöljy lämpenisi. Oletan tämän ilmiön johtuvan jotenkin vartalon lämmöstä, joka varastoituu ko. koostumukseen nopeasti. Toki kyseessä voi olla kemiallinenkin reaktio, joka johtuu vedestä. En tiedä, mutta joka tapauksessa tästä suihkuöljystä tulee sellainen lämmin syleily iholle. Öljy saattaa ”jankkiintua” johonkin kohtaan ihoa, mutta pieni veden lisäys mukaan saa sen taas liukumaan ja levittymään. Suihkuöljy ei jää rasvaiseksi iholle, vaan huuhtoutuu pois veden mukana. Iholle jää pehmeä ja kosteutettu tunne. Ihana tuote!

loccitaneamande2

Almond Milk Concentrate 47,00 € / 200 ml

Tämä on L’Occitanen yksi best sellereistä, enkä ollenkaan ihmettele. Vaikka hinta on aika kova, niin silti käytettyäni tätä ymmärrän, että miksi Almond Milk Concentratea myydään paljon. Vartalovoiteessa on mantelia ja sen proteiinia, joka yhdistettynä piihin, tukee ihon omaa kollageenituotantoa, tai ainakin niin kerrotaan. Itse en ota kantaa, että ovatko nämä kaikki suoranaisesti näin, mutta kerroin nyt kuitenkin mitä tuotteesta kerrotaan.

Ylelliseen lasipurkkiin pakattu vartalovoide on valkoista ja koostumukseltaan maitomaista, kuten nimestäkin voi päätellä. Ihastuttavan nopeasti ja hyvin iholle levittyvä ja imeytyvä. Kun maitomainen vartalovoide on levitetty, niin voi välittömästi sujahtaa yöpukuun tai vaikka hepeniin, jos sellainen ilta on tiedossa. 😉 Ihosta tulee niin sileä ja niin pehmeä, mutta ei todellakaan rasvainen tai nahkea. Tuoksussa tuntuu puhtaus, sellainen saippuainen puhtaus yhdistettynä kukkaismaiseen keveyteen. Tuoksu ei mielestäni ole voimakas, vaikka sen kyllä aistii vienosti.

Tämän tuotteen valtti on ehdottomasti sen nopeassa imeytymisessä ja ihon sileyttämisessä ja kosteutuksessa. Lasipurkki kannen kera on ehkä vähän epäkäynnöllinen, mutta ylellinen. Lisäksi purkin tyhjennettyä sitä voi hyödyntää johonkin muuhun.

loccitaneamande3

Almond Delicious Hands 8,50 € / 30 ml 

Kosteuttavaa mantelimaitoa ja hoitavaa manteliproteiinia sisältävä käsivoide. Tässä on muuten unelmavoide käsilaukkuun. Pieni tuubi, jossa ainoastaan kierrekorkki saa miinusta. Klikkikorkki olisi kätevämpi, mutta muuta huomautettavaa en keksi. Voide on kevyt ja imeytyy välittömästi käsien iholle. Ei tarvitse odotella kädet ilmassa, että voisi koskea johonkin. Ihosta tulee pehmeä ja sileämpi. Minulla ainakin kuivat kädet ovat ruttuiset, kuin ikäneidolla. Naurankin joskus, että ei uskoisi käsistä, että miten nuori vielä olen. Onneksi tällaiset hyvät käsivoiteet nuorentaa käsiä tarvittaessa. Yövoiteena minulle syys- ja talviaikana ehkä vähän liian ohutta, mutta käsilaukkuun ja päiväkäyttöön loistava yksilö! Tuoksu on oikeastaan samanlainen, kuin muissakin tässä esitellyissä tuotteissa. Pehmeä ja kukkaismainen, mutta ei parfyymisen voimakas. Vielä kukaan ei ole huomauttanut, että onpas sinulla voimakkaan tuoksuista käsivoidetta, kuten joskus on joistakin käsivoiteistani huomauteltu.

Rakastan L’Occitanen käsivoiteita. Niistä löytyy kyllä niin kivasti erilaisia tuoksuja ja erilaisia ominaisuuksia. Jos kädet ovat aivan korput, niin silloin kannattaa hankkia L’Occitanen legendaarinen Shea Butter -sarjan käsivoide. Esittelin pari vuotta sitten tuon ko. käsivoiteen. Postaukseni löytyy täältä.

loccitaneamande5

Amande -sarjasta löytyy muitakin mantelisia tuotteita, joihin pääsette tutustumaan täällä.

L’Occitanea myydään heidän verkkokaupassa. Sen lisäksi L’Occitanella on kivijalkaliikkeet Helsingissä Galleria Esplanadissa Pohjoisesplanadilla ja Mannerheimintie 5:ssä, joka sijaitsee rautatieaseman ja Stockmannin välissä. Kannattaa käydä ihan liikkeessä, jos vain se on mahdollista. On meinaan ihana katsellakin L’Occitanen pakkauksia ja tuoksutella tuotteita. Erityisesti nyt joulun alla, kun siellä on ne kaikki ihanat lahjapakkaukset! Verkkokaupastakin niitä löytyy.

Mutta niin… lupasin pienen arvonnan tämän postauksen loppuun.

loccitaneamande1

Minulle ajautui muita reittejä pitkin toinen tällainen Amande Shower Oil -suihkuöljy. Vaikka rakastuin tähän ja omani menee jo puolta väliä, niin ajattelin olla joulumielellä ja arpoa sen jollekin, joka minua enemmän sitä tarvitsee. Eli arvon yhdelle tämän L’Occitanen Amande Shower Oil -suihkuöljyn. Pullo on kooltaan 250 ml ja arvoltaan 19,50 €. Olkoon tämä jollekin se puuromanteli. 😉

  • Kommentoi tähän postaukseen ja muista laittaa sähköpostiosoitteesi sille tarkoitettuun kenttään.
  • Kerro oletko koskaan saanut joulupuurosta mantelia?
  • Osallistumisaika päättyy 20.12. klo 20.00.

Otan voittajaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Toimitan tuotteen voittajalle todennäköisesti vasta joulun jälkeen. Mahdollisesti sitten, kun kaikki tulevatkin arvonnat ovat päättyneet ja voittajat tavoitettu.

Mukavaa sunnuntaita ja kiireetöntä jouluun valmistautumista!

Tuotteet saatuja.

 Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X