
Ralliautoilija Reeta Hämäläisen edustuskuvat
Minulla on iso kasa kuvia työkeikoiltani, mutta olen aivan vallan unohtanut laittaa niitä teillekin katseltavaksi. Tänään postaan eräästä kuvauskeikasta, jossa pääsin meikkaamaan, kampaamaan ja stailaamaan naisen, joka on rallikuski. 😉 Keikalla olivat taas tuttu parivaljakko, eli minä ja valokuvaaja Sofia Virtanen.
Reeta Hämäläinen ja hänen punainen Alfa Romeonsa.
Kyseessä on rallia ajavan nuoren naisen edustuskuvat. Tämän vuoksi minun piti tarkkaan miettiä miten meikkaan ja stailaan Reetan. Kuvistahan ei haluttu tyttökalenterimaisia tai automessumaisia, joissa nätit ja näpsäkän näköiset tyttöset poseeraa autoon kyhnäillen. Reeta on kuitenkin kaunis ja näpsäkkä, joten piti miettiä tarkkaan miten stailataan. Reetan tuli kuitenkin näyttää kuvissa heti auton omistajalta, joka itse oikeasti ajaakin autoaan. 😉
Käytin Reetan meikkiin aikuismaista meikkausta ja luonnollisia hiuksia. Meikki on tumma, konservatiivinen ja aikuismainen, eli ei nuorekas ja tyttömäinen, joka voisi tuoda tälläiseen kuvaukseen vääränlaisen viestin.
Meikki on tehty oikeastaan kokonaan Grimasin tuotteilla.
Uskotteko, että kyllä oli kylmät kuvailut helmikuussa. Minulla oli sentään toppahousutkin jalassa ja silti palelin… Reeta joutui lämmittelemään välillä autossa.
Tässä Reeta ajohaalarissaan, -kengissään ja -hansikkaissaan.
Loppuun vielä kuva Reetan Alfasta yksinään.
Reeta oli niin ihana, että ajelutti minua ja Sofiaa radalla. Heh, voitte varmaan kuvitella minkälaista menoa se ajeluttaminen oli? ;D
Tässä minä olen valmistautumassa lähtöön. Voi hitsit, että Reeta osaa ajaa! Minulla oli hurjan hauskaa ja hihkuin riemusta kyydissä, sillä pidän vauhdista. 🙂 Oli hauskempaa kuin Linnanmäellä. 🙂 Autot ovat lähellä sydäntäni ja olenkin kasvanut moottoriöljyn katkuisissa autotalleissa, kun halusin isäni mukana kulkea pikkutyttönä. 🙂 Sanotaan näin, että isäni ja pikkuveljeni olivat henkeen ja vereen automiehiä… juuri niitä sellaisia kuin MTV3:n MAXin mainoksessakin. 😉
Oli todella mukava keikka ja mukava päivä. 🙂 Hieman erilainen keikkapäivä, kuin normaalisti. ;D
KUVAT: Sofia Virtanen
Kommentit
shiny: Kiitos. 🙂 Tuo minun kuva on niin hirveä, mutta laitoin sen, jotta innostukseni tulisi kuvassakin esiin. ;D
Kommentit
Kuvat ovat kyllä onnistuneet siinä että Reeta näyttää nimenomaan auton omistajalta eikä GTi-tytöltä. 🙂
Kaikkeen pääsee mukaan sunkin ammatissa, varmaan on ollut kivaa:))
Tosi onnistuneet valinnat stailauksessa! Hän näyttää nimenomaan kuskilta, eikä konepellin koristeelta. 🙂 Mutta kuitenkin naiselliselta.
Inna: Hienoa, että sinustakin näyttää just siltä, että hän on se kuski, eikä koriste. 🙂
Sissi: Joo, joskus on tälläisiä aika spessuja ja erikoisempia keikkoja. 🙂
Mizz Annie: Kiva kuulla. 🙂 Juuri sitä haettiin ja onnistuimme siinä. 🙂 Sain olla tarkkana, että Reetasta tulee uskottavan näköinen stailauksen jälkeen. Etten tee liian seksikästä ja tyttömäistä chickiä, sillä niitä stailauksia ja meikkauksia olen tehnyt kuitenkin enemmän. Harvaisempaa on oikean rallikuskin stailaaminen. 🙂
Nappiin meni stailaus! Todellakin näyttää omistajalta, eikä miltään konepellin koristeelta rallitar noissa kuvissa. Hyvä, hyvä! 🙂
Milla: Kiitos. 🙂 Hitsin kiva kuulla teiltäkin, että olen onnistunut. 🙂
Hienoja kuvia 🙂 Oli varmasti hauksaa! Sun kuva on ihana, innostus oikein hehkuu läpi 🙂
shiny: Kiitos. 🙂 Tuo minun kuva on niin hirveä, mutta laitoin sen, jotta innostukseni tulisi kuvassakin esiin. ;D