Glitz & Glam

Rasvoittuva ja epäpuhdas iho kuntoon öljyllä

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Nyt kun kesä meinaa aivan tosissaan vaihtua syksyksi, niin ajattelin esitellä ajankohtaisen tuotteen.

ekopharma4

Suomen neljä vuodenaikaa on aika haasteellinen monen iholle. Voisi melkein sanoa, että minulla on neljä ihotyyppiä, vaikka sehän ei tietenkään pidä paikkaansa. Ihotyyppi ei sillä tavalla muutu, mutta ihon käytös muuttuu mm. ilmankosteuden mukana. Kesä saa monilla ihon rasvoittuvammaksi, joka taas tekee ihosta epäpuhtaamman. Toisilla taas on ympäri vuoden rasvoittuva ja epäpuhdas iho. Nyt kun ilmat ovat jo viilenneet, iho alkaa jo vaatimaan hieman enemmän suojaa ja kosteutta, mutta se saattaa silti olla epäpuhdas. Tähän haluaisin esitellä rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon kasvoöljyn.

ekopharma

Onko Ekopharma tuttu ennestään? Olen hieman esitellyt ko. merkin loistotuotteita, mutta nekin taisivat olla viime vuonna. Sain kauneusmessujen aikaan Ekopharman tuotteita testailtavakseni, mutta muistaakseni tämän Karpaloöljyn sain myöhemmin. Ekopharma on kotimainen luonnonkosmetiikkamerkki. Nimen eko viittaa luonnonmukaisuuteen, joka merkin tuotteissa toteutuu 95-100%. Tuotteiden raaka-aineiden luomutuotannon osuus on tyypillisesti 60-100%, mutta joissakin on alhaisempi. Ekopharman nimen pharma viittaa lääketieteeseen ja tehokkuuteen. Ekopharma Professinal on moninainen yhdistelmä kotimaista teknologiaa ja osaamista, luonnonmukaisuutta ja turvallisuutta, sekä ammattilaislaatua. Merkillä on useampi hoitolinja, joissa tehoaineina suositaan kotimaisten marjojen voimaa.

ekopharma3

Ekopharmalle on myönnetty Fi-Natura sertifikaatti, joka takaa tuotteiden korkean luonnonmukaisuuden. Fi-Naturalla on samat standardit, kuin tunnetuimmissa eurooppalaisissa sertifioinneissa (NaTrue, Cosmebio sekä BDIH). Noiden standardien lisäksi Fi-Nature korostaa tuotteiden ekologisuutta ja lähituotantoa.

Olen muutaman kerran ylistänyt Mustaherukka -sarjan kasvoöljyä, joka on erinomainen kuivalle ja ärtyneelle iholle. Nyt esittelen rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle loistavan Karpalo -sarjan kasvoöljyn.

ekopharma1

Ekopharman Karpalo -sarja on tosiaan suunnattu rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Tuotelinjasta löytyy erilaisia tuotteita kasvojen ihonhoitoon. On täsmätuotteita ja ihon kunnon ylläpitäviä tuotteita. Karpalo -sarjan tuotteet tasapainottavat talin eritystä ja suojaavat ihoa tulehduksilta, sekä rauhoittavat tulehtunutta ja ärtynyttä ihoa.

ekopharma2

Kun mennään näihin luonnonmukaisiin tuotteisiin, niin INCI-luettelot nousevat suureen rooliinsa, joten puhutaan sen vuoksi siitä tarkemmin ja enemmän, kuin teen ns. tavallisen kosmetiikan kohdalla. En usko, että joka postauksessa jaksatte mitään INCI-luettelojen avaamista.

Luonnonkosmetiikassa on se mukavaa, että mitään raaka-aineista ymmärtämätön pääsee helposti selville mitä iholleen käyttää. Ekopharma on kivasti kääntänyt monet viralliset INCI-nimet englanniksi ja suomeksi. Koska ne sieltä jokainen osaa lukea, niin en niistä sen enempiä. Katsotaan enemmin noita, jotka eivät ole käännettynä.

Heti karpalon siemenöljyn jälkeen on Caprylic/Capric Triglyceride. Hyvin, hyvin tavallinen ainesosa kaikissa ihonhoitotuotteissa – niin luonnonmukaisissa, kuin perinteisessä. Ainesosaa saadaan kookospähkinästä ja sen funktio tuotteissa on viskositeetin säätäjänä, sekä ihon pehmentäjänä. Sitten kaikenlaisten luonnollisten öljyjen jälkeen on natural solubilizer. Kyseessä on liuotusaine, joka on luonnollinen. Tuossa luonnollisessa liuotusaineessa on käytetty (ovat *-merkittyinä aivan listan alaosassa) Caprylyl/Capryl Glucoside (pinta-aktiivinen aine**), vesi (liuotin), Polyglyceryl-5 Oleate (emulgaattori***), Sodium Cocoyl Glutamate (pinta-aktiivinen aine**), Glyceryl Caprylate (pehmentävä emulgaattori***), Citric Acid (sitruunahappo, funktio yleensä pH-säätäjä).

**Pinta-aktiivinen aine vähentää pintajännitystä ja helpottaa levittyvyyttä.
***Vähentää pintajännitystä ja saa kaksi toisiinsa sekoittumatonta nestettä sekoittumaan keskenään, eli emulgoitumaan. Esimerkkinä öljyn ja veden sekoittuminen.

ekopharma5

Ekopharman Karpalo Siemenöljy on koostumukseltaan ohutta ja hyvin iholle tasoittuvaa öljyä. Tuotteessa on hyvin olematon tuoksu. Oikealla annostelulla öljy ei jää rasvaisena ihon pintaan, vaan imeytyy ihon pinnalle.

Rasvoittuvalle iholle suosittelen yökäyttöön, jotta päivällä käytössä olevan meikkipohjan kesto ei kärsi. Karpaloöljyä käytetään kasvovoiteen tilalla, tai sen voi kyllä käyttää yövoiteen allakin, mutta rasvoittuvalle iholle on parempi jättää erillinen voide käyttämättä. Kasvoöljyä voidaan myös lisätä voiteen joukkoon, ja tällä tavoin lisäbuustata voiteen tehoa.

ekopharma6

Hinnaltaan tämä todella riittoisa kasvoöljy on 29,90 € / 30 ml. Koska kyseessä on luonnonkosmetiikka, niin säilyvyysaikakin on sen mukainen. Usein luonnonkosmetiikalla on säilyvyys taattu 6 kuukaudeksi tuotteen avaamisesta, mutta saattaa kestää pidempääkin. Tuotteen koostumus ja tuoksu muuttuvat olennaisesti, jos se on pilaantunut. Eli älkää liian orjallisesti tuijottako säilyvyysaikoja, vaan luottakaa omaan vaistoonne. Pumppupulloon pakattu öljy säilyy pidempäänkin oikeassa säilytyslämpötilassa ja valolta suojattuna.

Ekopharman tuotteita jälleenmyyvät tietyt kauneushoitolat. Lähimmän jälleenmyyjäsi löydät täältä. Ekopharman tuotteita löytyy mm. Ihokeskus.fi ja Kosmetologikauppa.fi -verkkokaupoista.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan kotimaiseen Ekopharmaan, sekä kasvoöljyihin. Minäkin pitkään kartoin niitä, kun en voinut käsittää miten öljy muka parantaa ihon kuntoa? Senhän pitäisi vain rasvoittaa äärettömän paljon. Näin ei kuitenkaan ole, sillä iho oikealla kasvoöljyn valinnalla ja annostelulla voi saada apuja iho-ongelmiinsa. Minua vaivaa lähinnä hormonaaliset näpyt, joten niitä ei pysty ulkoisesti käytettävä kosmetiikka poistamaan. Mutta sellainen ihon yleinen kunto ja ihohuokosien epäpuhtaus on se, johon kosmetiikalla voidaan vaikuttaa. Öljyt liottavat niitä epäpuhtauksia niistä ihohuokosista ja pehmentävät ihoa. Kosteutettu ja pehmeä iho on kirkkaampi ja puhtaampi. Yleensä tukkeumat ja pinnalliset epäpuhtaudet johtuvat ihon pinnalle kertyneestä kuolleesta ihosolukosta ja liian kuivasta kovasta ihosta. Ihon pitää päästä puhdistautumaan itsekseen, joten jos sen pinnalla on ”esteitä”, syntyy epäpuhtauksia. Lisäksi tietysti tulehtuneet finnit paranevat oikeilla tuotteilla nopeammin. Ekopharman Karpalo -sarjan tuotteissa on antibakteerisia ainesosia, jotka parantavat ja estävät uusia tulehduksia. Puhtaus, suoja ja kosteus – ne ovat myös epäpuhtaan ja rasvoittuvan ihon avainsanat.

Minkälainen suhtautuminen teillä on kasvoöljyihin? Pelottaako ajatuskin öljystä kasvoille vai oletteko kenties löytäneet öljyistä apuja?

Oikein kivaa keskiviikkoa!

Ekopharman Karpalon Siemenöljy saatu.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X