Glitz & Glam

Rokimmat bilekynnet sohvaperunalle

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Nyt on hohdetta ja bling-blingiä vähän kaikkialla, niin tietysti kynnetkin saavat kimallekuorrutuksen pintaansa.

darkdiamonds1

Minä palasin vanhaan ja viilasin kynnet omalle tyylilleni uskollisesti. Mantelinen, hieman terävä kärki kynsien muodossa on juttuni. En viihtynyt neliössä muodossa, vaikka pitkästä aikaa yritin. Ah, nyt on taas kotoisaa.

Hassua tässä on se, että kokeilin muutosta kynsiini, enkä viihtynyt. Palasin vanhaan. Nyt meinaan muuttaa hiustyyliäni, kuten tiistain postauksessa kerroin. Toivottavasti siinä muutoksessa viihdyn ja tunnen oloni kotoisaksi, mutta kuitenkin uudenlaiseksi.

darkdiamonds3

Musta on vahva väri kynsillä. Rakastin aikoinaan mustia kynsilakkoja. Olin aivan hulluna niihin, enkä oikein muita osannut käyttääkään. Sitten tulivat muutkin värit ja sävyt lähelle sydäntäni. Nykyään en suosi mustia kynsilakkoja, mutta tähän vuodenaikaan ne jotenkin iskevät.

darkdiamonds2

Dark Diamonds on upea ja niin rock! Peittävyys on loistava, sillä Dark Diamonds peittää jopa ensimmäisellä kerroksella, mutta itse käytän aina vähintään kahta kerrosta. Kuivumisaika on myös nopea. Musta pohja, jossa on erikokoisia hopeisia glittereitä. Upeasti CND on pystynyt luomaan peittävän mustan kynsilakan, jossa hopeiset glitterit näkyvät selkeästi. Musta lakka ei peitä glittereitä.

Vaikka musta kynsilakka ei enää ole niin pakkomielle minulle, niin voi vide kun Dark Diamonds nyt iskee. Niin upea! Sävy kuuluu CND:n Vinylux Weekly Polish -kynsilakkojen uusimpaan Starstruck -talvikokoelmaan.

darkdiamonds

Minähän olen todella ihastunut CND:n Vinylux -kynsilakkoihin, sekä sarjan päällyslakkaan, jonka esittelinkin taannoin. Postauksen löydät täältä. Enkä vaan voi olla kehumatta CND:n Rescue RXx -keratiinihoitoa. Jos kyntesi ovat heikot, niin kurkkaa tämä postaukseni. Ainut harmi on vain se, että CND on sen verran ammattilaismerkki, että sitä ei ole ihan joka paikassa myynnissä. Lukuisat kynsialan ammattilaiset pitävät merkkiä ja sen tuotteita arvossaan, joten heiltä usein löytyy CND:n edustus ja jälleenmyynti. Lisäksi CND:n tuotteita löytää verkkokaupoista, kuten Cesarsshop ja eleven.fi.

Minulla on nyt sen verran tylsä pikkujouluaika, että yhden ainuitakaan pikkujouluja ei ole tiedossa. Mies lähtee viikonloppuna työporukkansa kanssa pikkujouluristeilylle. Tiedättekö mitä minä teen? Meinasin sanoa, että varmaan lakkailen kynsiä, mutta eihän minun vielä tällä viikolla tarvitse, kun alkuviikosta nämä lakkasin. Minä luen kiltisti kirjaa kotona. Myyntiaiheinen kirja on luettava ja referoitava ennen kirjallisuuspiiriä. Niin hurja meno minun elämässäni. 😀 Pitäkää te muut hauskaa ja ulkoiluttakaa niitä kimaltavia kynsiänne, näyttäviä silmämeikkejä, juuri värjättyjä hiuksia ja punattuja huulia minunkin puolestani. Minä nyt vähän ”marttyyrisoin” itseäni. 😀

Postauksen kynsilakka saatu maahantuojalta.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X