Glitz & Glam

Sarja: Grimasin meikkivoiteet

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Olen vihdoin ja viimein saanut aloitettua jo keväällä lupaamani postaukset Grimasista. Aika paljon minulla on mennyt aikaa pähkäilyyn, että kuinka tämän aiheen toteutan? Aluksi piti olla teemaviikko. No sitten sattui yhtä ja toista ja en oikeasti alkuraskauden väsymyksessä jaksanut työstää teemaviikkoa. Sitten mietin, että miten muka voisin yhteen teemaviikkoon liittää kaiken sen Grimasista, jonka haluaisin teille jakaa? No en mitenkään. Tulin tulokseen, että teen Grimasista Glitz & Glamin ensimmäisen postaussarjan. No hyvä, sain sen asian itselleni selväksi, mutta mistä aloittaisin? Yhteen postaukseen kaikki tietous ja vinkit? Ääks, taas liikaa asiaa yhteen postaukseen!

Nyt päädyin siihen, että tässä ensimmäisessä postauksessa kirjoitan ja esittelen meikkivoiteita. Seuraavaan postaukseen tulee hieman tutorialia ja vinkkejä niiden käytöstä. Tästä edetään peiteaineisiin jne. Vinkkejä ja kikkoja tuoteopetuksineen niin, että jokaisen on helppo pysyä mukana ja minä en ajaudu hermoromahdukseen yrittäessä tehdä yhteen postaukseen selkeästi kaikkea mitä haluan. ;D Huomautan kuitenkin, että Grimas-postaukset eivät tule peräkkäin, vaan näitä julkaisen siihen tahtiin, kun näitä ehdin työstämään. 😉

Ihan nopea kertaus siitä mikä Grimas on? Grimas on hollantilainen kosmetiikkamerkki, joka on suunnattu ammattilaisille. Tästä syystä tuotteiden pakkauksissa on otettu huomioon käytännöllisyys työtänsä tekevää kohtaan, mutta samasta syystä pakkaukset ovat ankeita. Ne eivät houkuttele kuluttajia, mutta tästä syystä myös hinnat ovat edullisemmat. Grimas ei myöskään käytä rahaa markkinointiin ja kausituotteisiin, tässä taas syy edullisiin hintoihin.

Mutta se ei siltikään tarkoita sitä, etteikö Grimasia saisi ja voisi käyttää tavalliset kuluttajat. 😉 Ei Grimasin tuotteilla mitään vaaraa itselleen aiheuta, vaikka merkki onkin suunnattu ammattilaisille. Kyseessä on turvallinen kosmetiikkamerkki.

Lyhyesti kerron tässä Grimasin ”etiikasta”. Grimas ei itse testaa tuotteitaan eläinkokein, eikä ole koskaan testannutkaan. Näin sanoo monikin kosmetiikkavalmistaja. Sitä taas ei voida tietää miten raaka-aineiden tuottajat testaa tuotteensa. Nykyää EU:ssa ovat eläinkokeet kiellettyjä.

Grimas käyttää vain turvallisia säilöntäaineita tuotteissaan, kuten E-vitamiini, sitruunahappo, kookosöljy ja kamomilla. Joidenkin tuotteiden kohdalla halutaan varmistaa, ettei kuluttaja itse aiheuta väärin käyttämällä ja säilyttämällä tuotteisiin bakteerikasvustoa jne. Esimerkkinä nyt lapset ja kasvovärit. 😉 Siinä on hygieenisyys kaukana, kun lapset käyttävät kasvovärejä.
Siksi Grimas käyttää edellä mainitsemiani säilöntäaineita tuotteissaan. 😉

Mennään seuraavaksi sitten Grimasin erilaisiin meikkipohjatuotteisiin…

CAKE MAKE-UP

Kuva lainattu Grimasin Facebook sivuilta

Cake Make-Up soveltuu parhaiten rasvoittuvalle iholle. Minun mielestä tämä ei ole ihan paras tuote arkikäytössä, mutta Miten niin liikaa? -blogin Elisa pitää tästä erittäin paljon. Tässä toinen linkki, missä Elisa kertoo Cake Make-Upista käytössä. 😉 Makuja ja tottumuksia on monia ja tästä syystä en voi täysin dissailla, vaan haluan liittää mukaan kokemuksia, joissa joku toinen taas pitää tuotteesta. 🙂
Meikkipohjan levitykseen käytetään vettä ja meikkisientä. Cake Make-Up on iholle kuivuessa puuterinen, matta ja kuivahko, eli ei vaadi enää erillistä puuterointia. Tästä syystä meikkipohja ei ole niinkään tarkoitettu kuivalle iholle.

Näytän teille sitten myöhemmin hieman miten Cake -meikkipohjaa työstetään, mutta en tee sitä kasvoille, koska sävy on kalman vaalea. ;D  Kyseenomaisen meikkipohjan sävy on tullut hommattua vuosia sitten halloweenien vuoksi. 😉

Pakkauksen koko ja hinta

35 g = 11,90 €

Värit ja sävyt

Värejä löytyy muutama, mutta Cakeista ei löydy kirkkaita värejä, joten kirkkaita värejä halutessa ne löytyvät vesiliukoisena kasvovärinä.
Ihon värisiä sävyjä löytyy monenlaisia. 😉

COVERCREAM PURE

Kuva lainattu Grimasin Facebook sivuilta

Valitettavasti tämä tuote jää hieman suppeammalle esittelylle, koska en omista itse yhtään Covercream -meikkivoidetta. Tästä syystä en myöskään omaa tarkkaa tietoutta ko. meikkipohjan käytöstä, mutta liitän tämän silti esittelyyn, jotta tiedätte tälläisiäkin olevan olemassa. Voitte kysellä jälleenmyyjiltä sitten tarkemmin käytöstä ja muista ominaisuuksista. 😉

Tiedän, että Covercream on Crème Make-upin ja Foundationin välimuoto. Itse omistan ja suosin paljon Crèmeä ja Foundationia, joten koen Covercreamit itselleni turhiksi. Lisäksi puikkomuodossa oleva meikkivoide ajatuksena tuntuu hankalalta, sillä ko. tuotetta ei kuitenkaan levitetä kasvoille suoraan puikosta hygienia syistä, vaan se pitää kuitenkin ottaa ensin kädelle parhaan ja tasaisimman tuloksen saamiseksi. En enää käytä metallipalettia, sillä kylmällä metallipaletilla ei meikkivoiteet saa lämpöä, joten ovat myöskin vaikeampia saada luonnollisen näköisiksi kasvoille. Tästä syystä käytän nykyään aina omaa kättäni ”palettina”. Koulussa opetetaan omalla tavalla ja käytännössä ammattilaiset tekevät toisin.

Pakkauksen koko ja hinta

23 ml = 12,90 €

Värit ja sävyt

Värejä löytyy musta, valkoinen ja ruskea. Ihonsävyjä löytyy paljon ja sävyjä ns. erikoisefekteihin.

CRÈME MAKE-UP (Pure)

Kuva lainattu Grimasin Facebook sivuilta

Grimasin voidemainen meikkivoide, jota usein kutsutaan vain Cremeksi. Crème on peittävin meikkivoide Grimasin meikkivoiteista. Toimii minusta parhaiten kuvausmeikeissä, mutta käytän myös kuivaihoisemmille pelkästään tai miksailen Crèmeä ja Foundationia sekaisia, jolloin saan meikkipohjan koostumuksesta hieman ohuempaa, mutta myös kestoa rasvoittuvaisuuteen taipuvaiselle iholle saan Foundationista. 😉

Crèmet ovat Grimasin myydyimpiä meikkivoiteita. Voisin ehkä väittää, että Crème on Grimasin meikkipohja tuotteista helppokäyttöisin, mutta saadakseen ihanteellisimman lopputuloksen, vaatii tämäkin aavistuksen opettelua tai vinkkejä. 😉 Crème meikkipohjat toimivat myös kivasti värivirheiden ja finnien peittoon, jos haluaa kuitenkin käyttää jotain ohuempaa ja läpikuultavampaa meikkivoidetta koko kasvoilla, eli Crèmet ovat monikäyttöisiä. 😉 Tietysti Crèmejä voi ohentaa esim. kosteusvoiteella tai valovoiteella/heleyttäjillä. Itse olen monestikin käyttänyt jotain valoa ja hehkua antavaa voidetta Crèmen ja/tai Foundationin joukossa.

Crème meikkipohjia löytyy kolmea eri koko. Tosin muutamia sävyjä ei taida löytyä pienimpää nappikokoa, mutta lähes kaikkia löytyy kolmessa eri koossa. 😉

Pakkauksen koko ja hinta

2,5 ml (nappikoko) = 5,15 €
15 ml (kuvassa) = 6,20 €
60 ml = 13,45 €

Värit ja sävyt

Värejä löytyy lukemattomia! Mustasta valkoiseen ja kaikkea siltä väliltä. Pinkkiä, vihreitä, keltaisia jne. jne. jne. Ihon sävyisiäkin löytyy lukemattomia.

FOUNDATION

Kuva lainattu Grimasin Facebook sivuilta

Foundation on nestemäinen meikkivoide, joka toimii yksinään käytettynä parhaiten normaalilla ja rasvoittuvalla iholla. Meikkivoide on erittäin pigmenttinen ja peittävä. Kesto on aivan loistava rasvoittuvallakin iholla! Käytin silloin keväällä alkuraskaushormoonien kukkivalle iholleni tätä meikkivoidetta, sillä se kesti aika hyvin erittäin rasvoittuvalla ihollani ja sillä sain peiteltyä niitä lähes aknemaisia finnejäni. Tietenkään mikään meikkivoide ei piilota kasvoilla olevia kohoumia, mutta värieroja ja punoitusta se peitti. Meikkivoide on mattamainen, mutta parhaimman pysyvyyden takaamiseksi kannattaa meikkipohja puuteroida.

Jos omaat kuivan ihon ja iho myös hilseilee, niin en missään nimessä suosittele käyttämään Foundationia yksinään meikkipohjana, sillä kuiva iho vain korostuisi. Tällöin kannattaa sekoittaa joukkoon kosteusvoidetta ja/tai Crème meikkivoidetta. Sama pätee aikuiseen ihoon, jossa on uurteita. Liian paksulla kerroksella uurteet vain korostuvat ja näin saat aikaiseksi vain vanhennuksen. Eli Foundationin joukkoon kannattaa sekoittaa kosteusvoidetta ja/tai valoa heijastavaa voidetta, eli heleyttäjää.

Olen käyttänyt aikuisen naisen meikkauksessa Foundationia, mutta olen ohentanut sitä reilusti Lumenen helyttävällä valovoiteella ja levittänyt kasvoille ohuena kerroksena.

Eräällä reilu 20-vuotiaalla morsiamella käytin Foundationia yksinään, sillä hän halusi mahdollisimman mattamaisen ja peittävän meikkipohjan. Hänen silmäänsä ei miellyttänyt ohennettu versio, joten toteutin häämeikissä hänen toivettaan ja käytin pelkästään Foundationia. Tietysti minusta ko. meikkipohja oli turhan peittävä, niin kauniilla ja nuorella iholla, mutta hänen mielipidettään kunnioittaen toteutin hänen toiveensa. Eli makuja on monia ja se näissä Grimasin meikkipohjissa on mukavaa, että näitä voi fiksailla muilla tuotteilla saadakseen haluttua tulosta tai olla fiksailematta. 🙂

Pakkauksen koko ja hinta

35 ml = 12,90 €

Värit ja sävyt

Sävyjä löytyy neutraaleja, kylmiä ja lämpöisiä. Erittäin vaalea G0 löytyy myös, joka on vaaleaakin vaaleammalle iholle jo melkoisen vaalea. Eli meikkivoide todella vaaleallekin löytyy.

Kirjoitan teille tänne loppuun hieman infoa yleisimmin käytettävistä sävyistä mitä kirjaimet sävyjen edessä tarkoittavat, jotte hieman ymmärrätte sävyjen lajittelua. 😉

B1-B6 = Beige, eli sävy on hieman kellervä. Sopii hyvin monille.
G0-G5 = Neutraali, sävy on neutraali, eli se ei taita voimakkaasti lämpöiseen, eikä kylmään. Sopii monille kylmäsävyisille.
J1-J7 = Oliivi, sävy on enemmän eurooppalainen sävy, mutta sopii joillekin suomalaisillekin ja erityisesti kesäisin. Hyvä sävy miksailussa muiden sävyjen kanssa.
W1-W7 = Kylmä, sävy on punaiseen taittava. Loppujen lopuksi yksinään käytettynä ei kovinkaan monelle sopiva. Toimii minusta parhaiten sekoitettuna jonkun neutraalin tai keltaisen sävyn kanssa.

Lisäksi löytyy tummia, värejä ja muita erikois efekteihin & maskeerauksiin sopivia sävyjä.

Grimas sarjan seuraavassa osassa sitten näytän miten näillä työskennellään. 😉 Ainoastaan Covercreamia (puikossa oleva meikkivoide) en esittele, koska minulla ei ole ainuttakaan sellaista meikkivoidetta Grimasilta.

Tässä voittekin heittää kommentteihin toiveita mitä haluatte tietää ja nähdä Grimasin tuotteisiin liittyen. 😉 Huulimeikkitutorial tulee myös, koska sitä toivottiin ja sen olen luvannut lukijalleni HANIlle. 😉

Ai niin Grimas on myös I Love Me -messuilla, joten siellä kannattaa käydä tsekkaamassa messutarjouksia ja tuotteita ihan livenä. 😉 Luulenpa, että Grimasin Kaisa on siellä vastailemassa kaikkien tiedonnälkäisten kysymyksiin. 😉
Kävin stalkkaamassa messujen sivuilta ja sieltä löysin, että miltä osastolta Grimas sitten löytyy. 😉 Noora Hautakangas on auttamassa oikeiden sävyjen valinnassa. 😉

Ylihuomenna postaan hieman varoittavan postauksen. 😉 Aiheena hiukset ja minua hieman arveluttava tapa markkinoida erästä Suomen markkinoille tuotua tuotetta. Mutta siitä sitten sunnuntaisessa postauksessa. 😉

Mukavaa viikonloppua ja hauskaa messuilua kaikille messuilijoille! Omia työkavereita kilpailee ja jopa tuomaroi messujen yhteydessä olevilla Nordic Haireilla. 😉 Itse olen töissä pe ja la, joten sunnuntaina on pakko ladata akkuja viimeisiin viikkoihin ennen kun jään äippälomalle. 😉 Minulle alkaa olla jo aika rankkaa fyysisesti tuollaiset, joten jään kotiin huilaamaan. Ehkä minä ensivuonna sitten tulen messuille. 🙂

X