Glitz & Glam

Sensai Ultimate - ökyhintaiset ihonhoitotuotteet

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tänään esittelen ihonhoitotuotteita, jotka eivät ole tällaisien tyhjätaskujen tuotteita. Kyseessä on Sensain Ultimate -tuotteet, joista lupasin kertoa.

sensaiultimate.2

 

Sain nämä näytekokoiset, mustaan tyylikkääseen rasiaan pakatut Ultimate -tuotteet Sensain bloggaajatapahtumasta. Kyllähän minä heti ymmärsin, että eivät nämä tarjousmarketin tavaraa ole, mutta en heti muistanut näiden Ultimate -tuotteiden olevan melkoisen kalliita. Kun laskin näiden näytteiden arvon, aloin empimään, että tulenko näistä kirjoittamaankaan? Tuossa rasiassa lepää noin 200 euron arvosta ihonhoitotuotteita, joiden yhteenlaskettu millimäärä on 37 ml!!! Siitä voi laskea litrahintaa. Ajattelin, että minulla itselläni ei olisi varaa ostaa tämän hintaluokan ihonhoitotuotteita, joten voinko esitellä sellaisia blogissanikaan? Sitten ajattelin, että harvoin näistä kukaan edes pääsee blogeissa lukemaankaan, joten olisihan siinä syy miksi kirjoittaa. Mietin myös, että eihän se ole minun asiani arvoida lukijoiden varallisuuksia. Eihän tämä blogini lukeminen kenellekään mitään maksa. Sen lisäksi varmasti monia kiinnostaa tietää, että noh, minkälaisia ne ökytuotteet nyt sitten ovat? Ovatko ne hintaansa nähden niin paljon parempia? Tämä asia on meinaan minua itseäni kiinnostanut ja nyt olen päässyt kokeilemaan.

sensaiultimate

Tuotteissa kerrotaan olevan kaikenlaisia hienoja juttuja, kuten Sakura Eternal Comlex -yhdiste, jota saadaan kirsikankukasta. Yhdisteen kerrotaan toimivan harmoniassa Koishimaru Silk Ex -silkkiuutteen kanssa. Nämä yhdessä antavat iholle nuorekkaampaa hehkua, kiinteyttää sitä ja torjuu ikääntymisen merkkejä. Näitä samoja lupailevat halvemmatkin ihonhoitotuotteet, joten mitä erikoista näissä sitten on? Sen tiedän, että Sensain tuotteissa käytetään Koishimaru-silkkiä, joka on hyvin arvokasta. En sitten tiedä, että onko Ultimate -sarjassa käytetty runsaasti tuota arvokasta silkkiä? Päätin, että puhun enemmän fiilispohjalta, kuin tuijottelisimme INCI-luetteloja tai kertoisin enempää markkinointipuheita tuotteista. Haluatte varmasti enemmänkin kuulla siitä fiiliksestä, joka minulle on muotoutunut tuotteista.

Kerron tässä välissä näistä testaamistani tuotteista ja postauksen loppupuolella niiden tehokkuudesta ja siitä miten näitä loppujen lopuksi käytinkään…

sensaiultimate3

Ultimate The Lotion -hoitovesi

Postailin joskus aikaisemmin Sensain ihonhoitorutiinista. Postaukseni löydät täältä. Sieltä selviää paremmin hoitovesien tarkoitus ja miten niitä käytetään. Sensain ihonhoitorutiineihin kuuluu kaksoispuhdistus ja -kosteutus. Hoitovesi on kaksoiskosteutuksen ensimmäinen vaihe. Iholle tuodaan runsaasti kosteutta vesimäisen tuotteen muodossa.

sensaiultimate4

Ultimate The Lotion -hoitovesi on selkeästi paksumpaa, kuin Cellular Performance -sarjan hoitovesi. Ultimate The Lotion on täyteläistä, lähes seerumimaista koostumukseltaan. Tuoksu on huumaava. Hyvin ylellinen ja luksusmainen tuoksu, johon meinaa jäädä koukkuun. En osaa selittää tuoksua muuten, kuin sanalla puuterisen pehmeä. Ei voimakas tuoksu, kuten Cellular Performance -sarjan tuotteilla.

Hoitovesi sulautuu iholle välittömästi ja antaa runsaan kosteuttavan tunteen. Aivan kuin iholle olisi jo levitetty kevyttä kosteusvoidetta. Ehdottomasti enemmän mieleeni, kuin Cellular Performancen hoitovesi, joka tuntuu mielestäni hieman alkoholiselta. Sitä tuntumaa ei tässä Ultimaten hoitovedessä ole.

Hinta: 272,00 € / 125 ml
Jälleenmyyjät: valikoidut Sokos-tavaratalot ja Emotion-myymälät, Stockmann-tavaratalot

sensaiultimate5

Ultimate The Concentrate -kasvoseerumi

Kasvoseerumi levitetään kasvoille hoitoveden jälkeen. Seerumin kerrotaan torjuvan ikääntymisen merkkejä. Tiivistetyn seerumin Sakura Eternal Complex -yhdisteen kerrotaan auttavan ihosoluja korjaamaan UV-säteiden ja oksidatiivisen stressin aiheuttamia vahinkoja.

sensaiultimate6

Hyvin pieni tippa seerumia riittää koko kasvoille, kun alla on käytetty sarjan hoitovettä. Tällöin seerumi tuntuu riittoisammalta. Koostumukseltaan seerumi on melko liukasta, ohuehkoa emulsiomaista. Tuoksu on yhtä ihana, kuin sarjan hoitovedessäkin.

Hinta: 696,00 € / 30 ml
Jälleenmyyjät: valikoidut Sokos-tavaratalot ja Emotion-myymälät, Stockmann-tavaratalot

sensaiultimate1

Ultimate The Emulsion -hoitoemulsio

Emulsio viimeistelee ihon kosteutuksen. Helposti levittyvän emulsion kerrotaan elvyttävän ihoa sisältä päin. Melkoisia lupauksia nämä asiat, joita luen näistä tuotteista.

sensaiultimate2

Koostumus on kermainen emulsio, joka levittyy iholle helposti ja tuntuu erittäin runsaalta. Miellän emulsiot ”laihoiksi”, mutta tämä Ultimaten emulsio on todella runsas ja täyteläinen emulsio, joka riittää vaativallekin iholle. Minun iholla emulsio jättää hieman rasvaista tuntumaa, joten en tätä päivällä voinut kasvoilleni käyttää, mutta ”yövoiteena” mukavan runsas.

Hinta: 398,00 € / 100 ml
Jälleenmyyjät: valikoidut Sokos-tavaratalot ja Emotion-myymälät, Stockmann-tavaratalot

sensaiultimate

Nyt sitten mitä mieltä olin? Kun joskus talvella aloitin näiden testailun, käytin ensimmäisinä päivinä aamuin illoin koko kasvoilleni. Huomasin pian, että minun, kuitenkin melko nuorelle iholle nämä ovat liian ”tuhteja”. Joten aloin käyttämään vain yön ajaksi. Koin hyvin pian, että ihoni tuntui rasvaisemmalta. Tämä yllätti minut täysin, sillä en saa talvisin sellaista tunnetta iholleni ihan helpolla. Siinä mielessä tulen tulokseen, että Ultimate -sarjan tuotteet ovat varmasti mitä mahtavampia kuivalla, aikuisemmalla iholla. Koin kyllä, että ihoni oli heti kosteutetumpi, kuin monilla muilla tuotteilla. Jotenkin Ultimate imeytyy ihoon kunnolla ja antaa hehkua. Silti liian tuhteja minun kasvoilleni, koska en tietenkään halunnut ihoni rasvoittuvan.

Tuosta kokemuksesta sitten koin ahaa -elämyksen. Minun kasvoilleni nämä ovat liian raskaita, mutta entäpäs silmänympärysiholleni? Niille kun ei tunnu löytyvän liian tuhteja tuotteita. Aloitin Ultimate -sarjan tuotteiden testailun silmänympärysiholleni. Nämähän eivät ole suunnattu silmänympärysiholle, mutta en mistään löytänyt kieltoakaan, jossa sanottaisiin varomasta silmänympärysihoa. Herkän puoleiset silmäluomeni eivät ärtyneet tuotteista, vaan päinvastoin. Minun kuiva silmänympärysihoni suoraan sanotusti imaisee hoitoveden itseensä, seerumi tuntuu jo jäävän hetkeksi ihonpintaan, joten sitä saan jo hieman taputella ihoon. Viimeistelen kosteutuksen joko Ultimate The Emulsiolla tai jollakin muulla silmänympärysvoiteella. Koen, että tehokkaan kosteutuksen vuoksi silmänympärysihoni kuivuudesta johtuvat rypyt ovat oijenneet hieman, pienemmät uurteet kadonneet ja iho on muutenkin kirkkaampi silmänympärysalueelta. Niihin geenien muuttamisiin ja sun muihin en edes usko, mutta tiedän, että tehokkaasti kosteutettu iho näyttää paremmalta ja silosammalta. Koen myös saavani näistä tehokasta suojaa atopiaan taipuvaiselle silmänympärysiholleni.

Joudun nyt sanomaan, että näistä löytyi voittajat oman silmänympärysihoni hoitoon. Hassua on se, että ne eivät ole edes tarkoitettu silmänympärysihon hoitoon, mutta ovat silti riittävän tehokkaita ja kosteuttavia. Harmillista on se, että kun nämä muutaman millilitran näytteet loppuvat, niin loppuvat minulta näiden käyttö. Minulla ei ole varaa näihin, ellen voita lotossa isoa pottia. Onneksi olen ollut säästeliäs kasvoilleni näitä käyttäessä ja silmänympärysiholle käytettäessä 5 ml:n ja 16 ml:n näytteet riittävät hyvin pitkäksi aikaa. Olen harmitellut äidilleni ja miehelleni tästä, että kun minä löydän aivan ylitse muiden olevat tuotteet silmänympärysiholleni, niin ne maksavat niin paljon, että joudun vain jatkossa unelmoimaan niistä. Vähän salaa toivoin näitä ihan surkeiksi tai vain keskinkertaisiksi.

Entäpä sitten, että koenko nämä hintansa arvoisiksi? Tuohon on vaikea sanoa mitään. Minulla ei olisi varaa näihin. Ei edes näytekokoisia ostamaan, ellei olisi vähän ylimääräistä jäänyt sukan varteen. Joku kenellä on varaa, niin tuskin kokee näitä edes kalliiksi. Luulen, että näitä satoja euroja maksavia tuotteita eivät osta ne, jotka säästävät saadakseen jotain ylellistä. Minä uskon vahvasti, että tämän hintaluokan tuotteiden kohderyhmä on ne, joilla on varaa mihin vain. Heille 100 tai 1000 euroa on sama, kuin minulle 10 euroa. He eivät mieti hinta-laatusuhteita, vaan etsivät tuotteita, joilla saada ylellisyyttä, jo valmiiksi ylelliseen elämään.

Entä ovatko tuotteet toimivia? Kyllä, koin Ultimate -sarjan tuotteet toimiviksi. Eivät soveltuneet minun kasvoilleni edes talvipakkasten aikana, koska ovat liian täyteläisiä ja tehokkaita, mutta minun ongelma-alueelleni, eli silmänympärysiholleni hyvin toimivia. Eivät ne plastiikkakirurgin tapaisia muutoksia tee, mutta realistisia tavoitteitani ne toteuttivat. Toki edelleen sillä omalla veden juonnilla on suuri merkitys, sillä jos veden juonti jää vähälle, niin siihen eivät edes Ultimatetkaan auta.

Pakko kysyä teidän ajatuksianne. Mitä ajatuksia teille herää tämän hintaluokan tuotteista?

Näytekokoiset tuotteet saatuja.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, Blogilistalla, sekä Youtubessa

X