
Sensain kolme meikkipohjaa
Lupailin postauksia erilaisista meikkipohjista.

Tänään esittelyssä meikkipohjatuotteita Sensailta. Sensai on tunnettu ihonhoitotuotteistaan ja onkin hyvin arvostettu. Moni Sensain ihonhoitotuote on melko arvokas ja löytyy niitä todella, todella arvokkaitakin. Meikkituotteet eivät kuitenkaan ole Sensailla mitenkään mahdottomissa hinnoissa. Oikeastaan aika moni Sensain meikkituote on selektiivisten meikkituotteiden hintakategoriassa siellä edullisimmasta päästä.
Esittelen kolme erilaista Sensain meikkipohjaa, jotka soveltuvat talvi-iholle, kuivemmalle ja/tai aikuisemmalle iholle. Löytyy todella kosteuttavaa, puolimattaista ja jopa puuterinen. Esittelen meikkivoiteet yhdessä ja puuterisen erikseen. Aloitetaan meikkivoiteista.

Fluid Finish sävy: 102 Soft Ivory
Kosteuttava ja kevyt meikkivoide. Sensai Fluid Finish sisältää 55% vettä. Antaa tehokkaan kosteutuksen kasvoille, jonka kosteus säilyy koko päivän.

Fluid Finish Lasting Velvet sävy: 102 Soft Ivory
Puolimattainen, mutta kosteuttava koostumus antaa pitkäkestoisemman ja peittävämmän lopputuloksen. Sensai Fluid Finish Lasting Velvet sisältää Fuji-Sensui-vettä ja Koishimaru-silkkiä.

Fluid Finish
Huippukosteuttava Fluid Finish on koostumukseltaan ohutta ja notkeaa. Se levittyy iholle helposti ja tuntuma on hieman kosteusvoidemainen. Fluid Finish -meikkivoiteella on kevyt peittävyys. Kerrostamalla pystyy hieman lisäämään peittävyyttä, mutta täysin peittävää lopputulosta Fluid Finish ei pysty tarjoamaan.

Fluid Finish Lasting Velvet
Fluid Finish Lasting Velvet on koostumukseltaan paksumpaa ja peittävämpää, kuin Fluid Finish. Levittyvyys on hyvä. Vaikka Fluid Finish Lasting Velvet kuivahtaa puolimattaiseksi, sillä on pitkä työstämisen mahdollisuus. Meikkipohja ei kuivu täysin mattaiseksi tai jämähdä tiukasti kasvoille. Puolimattainen koostumus antaa mahdollisuuden parempaan peittävyyteen kerrostamalla meikkivoidetta.

Fluid Finish
Fluid Finish on kasvoilla kauniin hehkuva ja läpikuultava. Se on hyvin luonnollinen ja todella kosteuttava. Kuivaihoisen ei välttämättä tarvitse puuteroida Fluid Finish -meikkivoidetta, mutta suosittelen aika monille muille. Rasvoittuvalle iholle en meikkivoidetta suosittele, sillä Fluid Finish on oikeasti todella kosteuttava. Se ei ole rasvainen, vaan vesimäisen ohut, joka kestää kosteana kasvoilla.

Fluid Finish Lasting Velvet
Puolimattainen meikkivoide ei tee yhtä hehkuvaa ihoa, mutta kuitenkin sanon Fluid Finish Lasting Velvetinkin olevan kaunista hehkua kasvoille antava, vaikka ei yhtä valoisa puolimattaisen koostumuksensa ansiosta olekaan. Peittävyys on parempi ja ihonsävy tästä syystä tasaisempi. Vaikka Fluid Finish Lasting Velvet on puolimattainen, en näkisi sitäkään optimaaliseksi rasvoittuvalle iholle, mutta se on loistava monen talvi-iholle, sekä sekaiholle. Myös hieman kuivalle iholle, sekä aikuiselle, joka haluaa vähän mattaisemman meikkivoiteen, mutta ei voi käyttää täysin mattaista. Fluid Finish Lasting Velvet on kosteuttava, mutta ei yhtä kosteuttava, kuin Fluid Finish. Puolimattainen koostumus on peittävämmän koostumuksen lisäksi paremmin ihon rasvoittumista kestävämpi.

Molemmat meikkivoiteet on pakattu huurrelasiseen pumppupulloon. Pumppu annostelee pienen määrän kerrallaan, joten yliannostelua ei täten tapahdu ihan helposti. Molemmissa meikkivoiteissa on kevyt aurinkosuojakerroin, joka on 15.
Molemmissa on ihanaa kosteuttavuus. Voin laittaa molempia meikkivoiteita silmieni alle, eikä alaluomi muutu ryppyisen näköiseksi – päinvastoin jopa. Eli Fluid Finish ja Fluid Finish Lasting Velvet eivät korosta kuivuutta, eikä uurteita.
Mitä eroavaisuuksia näillä sitten on? Jos haluaa todella kosteuttavan ja läpikuultavan meikkivoiteen, niin Fluid Finish. Jos taas on hakusessa hieman peittävämpi, puolimattainen, kosteuttava ja hieman rasvoittumistakin kestävä meikkivoide, niin tällöin Fluid Finish Lasting Velvet on parempi vaihtoehto.
Vaikka molemmat meikkivoiteet ovat sävyltään 102 Soft Ivory (punapohjainen, eli kylmäsävyinen), ne näyttävät erisävyisiltä. Puolimattainen Fluid Finish Lasting Velvet on hieman tummempi ja huomaan sen tummentuvan hieman lisää päivän aikana, kun taas Fluid Finishin 102 Ivory on vaaleampi ja ehkä neutraalimpi, eli ei yhtä punapohjainen.

Total Finish sävy: 102 Soft Ivory
Puuterinen meikkivoide, joka ei ole kuiva iholla. Muistuttaa hyvin paljon kuivalle iholle soveltuvien mineraalimeikkipuuterien tuomaa lopputulosta. Total Finish -puuterilla on aurinkosuojakerroin 15.

Sensai huomioi useissa tuotteissaan pakkaukset niin, että niihin saa ostettua hieman edullisempaan hintaan täyttöpakkaukset, eli refillin.

Kaksikansisen meikkipuuterin mukana tulee kunnollinen meikkisienimäinen vippa ja rasiassa on mukana myös peili. Kätevä myös meikin korjailuun.

Vaikka Total Finish on puuterinen, se ei ole kuivakka ja kuivattava. Heti iholle levitettyä se on aluksi puuterisempi, mutta sulautuu meikkivoidemaiseksi vähän ajan kuluessa. Mitä rasvoittuvampi iho, sen nopeammin puuteri sulautuu. Vaikka puuteri on tietenkin mattainen, siinä on valoisaa hehkua, mutta ei kimallusta.

Total Finish sopii niin meikkipohjaksi, lisäpeittävyyttä antavaksi meikin kiinnittäväksi puuteriksi kuivaihoisille, kuin meikin korjailuun päivän aikana.
Meikkipohjana Total Finishin peittävyys riippuu paljon siitä minkälaista välinettä levitykseen käyttää. Vipalla syntyy peittävämpi ja luonnollisempi lopputulos, jos vippaa käyttää kosteana. Minä suosin kabukia meikkipohjana käyttöön.
Lisäpeittävyyttä antamaan ja puuterointiin käytän puuterisivellintä.
Meikin korjailuun vippa kuivana on selkeästi paras, mutta jokaisella on oma makunsa ja mieltymyksensä.

Suosittelen todella paljon, jos kosteuttava meikkivoide olisi nyt tarpeen. Molemmat nestemäiset ovat ihania, mutta riippuu todella paljon siitä, että haluaako läpikuultavan hehkun vai vähän peittävämmän puolimattaisen ihollensa. Mitä kuivempi ja aikuisempi iho, sitä enemmän suosittelen ohuempaa Fluid Finish -meikkivoidetta. Puuteri on kanssa loistava. Huomasin, että pohja alkaa paistamaan pannussa. Niin paljon sitä on tullut käytettyä. Kaipaisin toki vähän vaaleampaa sävyä nyt tässä tammikuussa, kun iho alkaa olla aika vaaleana. Syksyllä pidin enemmän puolimattaisesta Fluid Finish Lasting Velvetistä. Se antoi paremman pysyvyyden, kuin Fluid Finish. Nyt talven tultua ja huoneilman kuivuttua, Fluid Finish tuntuu paremmalta omalla ihollani. Periaatteessa molemmat toimivat edelleen, mutta kosteuttavampi on nyt parempi minulle.
Vielä lyhyenä tiivistelmänä kaikki kolme esiteltyä Sensaita:
Sensai Fluid Finish – syväkosteuttava, kevyesti peittävä ja luonnollisen hehkuva. Aikuiselle, kuivalle ja luonnollista meikkipohjaa haluavalle.
Hinta: 41,50 € / 30 ml
Sensai Fluid Finish Lasting Velvet – kosteuttava, puolipeittävä ja puolimattainen. Rasvoittuvalle aikuiselle iholle, vähän kuivemmalle iholle, joka haluaa vähän mattaisemman lopputuloksen, sekä sekaiholle.
Hinta: 41,50 € / 30 ml
Sensai Total Finish – kevyesti kosteuttava puuterinen meikkipohja. Meikkipohjana normaalille ja sekaiholle, ehkä kevyesti rasvoittuvallekin. Puuterina aikuisemmalle ja kuivalle iholle. Lisäpeittävyyttä antavana puuterina ja meikin korjailuun kaikille ihotyypeille.
Hinta: meikkipuuterirasia (sis. meikkisienen) 18,50 €, täyttöpakkaus, eli refill 38,50 € / 12 g
Sensain tuotteilla on hyvä saatavuus. Sitä myydään Sokoksilla ja Stockmanneilla, sekä Emotionin myymälöissä. Sensai on myös Sokoksen ja Stockmannin verkkokaupoissa. Sävyvalikoima Suomessa on vähän suppeampi, sillä Sensain kaikista vaaleinta sävyä ei löydy Suomesta. Tämä on kyllä vähän harmillinen asia. Suomessa kaivataan niitä vaaleimpia sävyjä. 🙂
Minkälaista meikkipohjaa sinä talvella tarvitset? Kaikista kosteuttavimpaa vai kenties kuivattavaa mattaa kesät ja talvet?
Kommentit
Heissan!
”Törmäsin” uutta meikkipuuteria etsiessäni myös tähän Sensaihin jota tämäkin mummeli 72 v on käyttänyt herraties niin kauan kuin sitä on ollut saatavilla, ensialkuun Kanebo-merkkisenä. Nämä kirjoitukset ovat näköjään viime vuodelta ja tätä kirjoittaessani olemme vuoden 2018 syyskuussa. Nyt on sitten käynyt niin, että Sensain meikkipuuterin koostumus on muuttunut, jota ei useat myyjätkään tunnu tietävän, eikä ehkä Sansaikaan myönnä!? ja koostumuksen muutoksesta voin kyllä kokemukseni syvällä rintaäänellä 99-prosenttisesti varmistaa. Eli puuterimaisemmaksi valitettavasti on muuttunut. Nyt sitten vihjeenä ollut Elisabeth Ardenin Flawless Finish, jota siis nyt yritän seuraavaksi kokeilla, näistä ei nimittäin minunkaan kokemukseni mukaan ole mikään ollut yhtä hyvää ja peittävää kuin OLI tämä Sensain meikkipuuteri. Minä en saa näistä kommenteista tuotteita enkä muutakaan hyötyä, mutta halusin nyt vain tämän asian meikkipuuterin käyttäjille tiedoksi. Hyvää syksyn jatkoa ja koittakaa pysyä pystyssä tuulisilla säillä.
Kommentit
Sensain meikkipuuteri oli reilu kymmenen vuotta sitten mun suosikkimeikkipohja, on tehnyt mieli monesti kokeilla sitä tauon jälkeen uudestaan. Tällä hetkellä kuitenkin yksi suosikki meikkipohjiani on tuo Fluid Finish, jolla saa heleän ihon, josta niin pidän. 🙂
Juuri tuo sen meikkivoiteen tuoma heleys ja se kosteuttavuus. Ihana! 🙂
Sinun kommentti ei mennyt tällä kertaa roskaviestikansioon. Jee, WP on vihdoin oppinut, että JonnaH. on hyvä tyyppi ja hänen kommentit ovat tervetulleita blogiini. 🙂
No huh vihdoin. Olen sen jälkeen katsellut, kun tästä oli puhetta, että parissa muussa blogissa jotka on WP-pohjalla joissa käyn kommentoimassa ei mun kommentit näy, epäilen, että on menneet roskapostikansioon, pitää varmaan huikkailla siitä. 😀 Ihmettelen vielä tota roskiin menoa, koska en kommentoi anonyymina vaan omalla WP-profiililla vielä. 😮
Joo, kannattaa huikkailla. Minusta on hassua, että menevät, vaikka kommentoijalla on luotu profiili ja kaikkea. Hämmentävää.
No nämä kuullostaa kyllä tosi hyviltä 🙂 Pikaisesti vilkaisn tuon peittävämmän meikkivoiteen ja sitä näyttää moni Sokoksen verkkokaupankin asiakas kehuneen 🙂 Täytyy ehdottomasti pitää tämä mielessä!
En ihmettele. On tosi hyvä meikkivoide, vaikka on puolimattainen, niin silti kosteuttava. Usein mattamaiset ovat kuivakoita, koska niiden asiakaskunnalla on tyypillisesti hieman rasvoittuva ja kiiltelevyyteen taipuvainen iho. On kiva, kun löytyy mattaavampaakin kosteuttavilla ominaisuuksilla.
Kiinnostavilta vaikuttivat nuo meikkivoiteet ja hintakin on yllättävän kohtuullinen. Meikkivoiteen valinta on minulle ollut aina ongelmallinen ja kalliitakin hutiostoja olen tehnyt. Onko noissa Sensain meikkivoiteissa silikonia? Yleensähän lähes kaikissa sitä taitaa olla. Ongelma on vain se, että käyttämäni silikonia sisältävät meikkivoiteet tukkivat ihohuokoset ja tekevät pahimmillaan punaisia ”paukuroita”. Olen kokeillut Dioria, Lancomea, Lumenea ja nyt on Clarinsin Skin Illusion käytössä. Sitäkin käytän vain Lumenen BB-voiteen päälle lisäpeittävyyttä tuomaan. Olisiko sinulla vinkkejä mitä kannattaisi kokeilla?
Joo, Sensain meikkituotteet eivät ole poskettoman kalliita. Ihonhoidossa sitten löytyy niitä jopa 700 euron kasvovoiteita. ;D Mutta on Sensain ihonhoidossakin tuotteita, joita pystyy ihan tällainen pienituloiseksi luokiteltava ostamaan. Ei kaikki ole ihan niin luksusmaisissa hinnoissa, vaikka eivät mitään edullisimpia olekaan.
Joulusiivossa menin sitten heittämään noiden pahvipakkaukset roskiin. Googletin ja sitä kautta sain varmistuksen, että on silikoneja.
Oletko varma, että silikonit aiheuttavat, vai voisiko ongelmien aiheuttaja olla jokin muu kosmetiikan ainesosa? Silikonit ovat kiistelty aihe. Tieteellisesti (kiistattomasti) ei ole pystytty todistamaan silikonien aiheuttavat iholle tukkeumia tai tukkivan ihohuokosia. Allergiat ja yliherkkyydet ovat harvinaisia, mutta mahdollisia. Mietin vain ettei syynä voisi olla jokin muu ainesosa, kuin silikonit? Kosmetiikassa pyörii aika pitkälti samat ainesosat, mutta jokainen käyttää niitä eri mittasuhteissa. Sanon tämän ihan silläkin, että jos oireet eivät synnykään silikoneista, vaan jostain muusta ainesosasta ja kyseessä onkin allergian ensioireet. Eli pidä mieli avoinna muillekin vaihtoehdoille. 🙂
Silikonittomia meikkeivoiteita löytyy ainakin luonnonkosmetiikan puolelta. Sen minkä itse huomaan, niin silikonit ovat meikkipohjissa syystäkin, mutta toiset eivät tykkää. Silikonit parantavat koostumusta, joka on sitten helpompi työstää iholle. Silikonit ovat niitä ihon ja hiusten ”meikkaajia”, eli luovat tasaisemman, sileän ja miellyttävältä tuntuvan pinnan.
Toisena tulivat mieleen puhtaat mineraalimeikit. Oletko niitä kokeillut? Esimerkiksi IDUN Mineralsin mineraalipuuteri on peittävä, sopii kuivemmallekin iholle ja muuttuu meikkivoidemaiseksi iholla. Itse vaan pidän enemmän mineraaleista, kuin luonnonkosmetiikan meikkivoiteista, koska mineraalit ovat helpompia. 🙂
Sensai meikkituotteet ovat ihania ja ne sisältävät silkkiä. Minua kiinnostaisi tuo meikkipuuteri kovasti ja kuvassa oleva sävy on hieman punertava mikä sopisi hyvin. Talvella en onneksi kärsi kuivasta ihosta mutta silti ihon kosteutus on tärkeä asia. Nyt on käytössä Lumenen Beauty Serum joka on hyvin kosteuttava.
joo, kaikissa postauksen tuotteissa on punapohjainen 102 Soft Ivory, mutta tuotekohtaisesti sama sävy on vähän erilainen.
Minulla se kuivuus ei iske, jos hoitaa ihoa huolellisesti. Kovilla pakkasilla se kosteusköyhyys meinaa tulla ja sen jälkeen kuivuus. Sitten on huomioitava vieläkin enemmän ja joutuu tosiaan tekemään meikkipohja valinnat tilanteen mukaan. Se on niin jännä miten se kosteusköyhyys ihossa saa hyvänkin meikkivoiteen näyttämään pahassa tapauksessa vanhentavalta.
Äh, tuo Lasting-versio olisi mulla hyvä nyt kun iho kuivuu aavikkomaiseksi. Mutta. Kun on liian tumma tuo vaaleinkin sävy. 🙁 Oon laivalta ostanut omani ja ajattelinkin, että jos siellä ei ole ollut kaikkia sävyjä mutta ainakin Sokoksen verkkokaupan mukaan tuo 102 olisi vaalein sävy heilläkin. Vaaleaihoisten kannattaa siis käydä ensin testaamassa löytyykö sopivaa sävyä. Mua houkuttaisi nyt kovastikovastikovasti (3 v lastani lainatakseni) Armanin Luminous Silk. 😛 Ei olisi mennyt mulle aiemmin, koska iho aina sen verran rasvoittunut päivän aikana mutta nyt aavikkokaudella kiinnostaisi testata tuota. On vaan melko kallis! Mutta niin hyviä arvioita on se saanut. 🙂
Jep, Sensain sävyt Suomessa on yllättävän tummat. Tai siis sitä vaaleinta ei ole saatavilla.
Unohtu tuossa postauksessa mainita, että vaikka Sensain suomisivuilla on se vaalein sävy, niin sitä ei saa Suomesta. Sivustot ovat kuviltaan ja rakenteeltaan identtiset jokaisessa maassa. Siksi se vaalein näkyy suomalaisilla sivuilla. Tämän kertoi maahantuoja minulle silloin kun sävyä testituotteille valikoin.
Tällä viikolla myyntiin tulee Armanin Powder Fabric -meikkivoide. 😉 Se kuulosti mielenkiintoiselta. Tässä linkki tiedotteeseen.
http://www.mynewsdesk.com/fi/l-oreal-finland-oy/pressreleases/giogio-armani-power-fabric-taeydellisen-ihonsaevyn-salaisuus-1693109
Ainut kalliimpi meikkivoide jota olen kokeillut on Chanelin Vitalumiere Aqua (superkevyt meikkivoide, n. 57€), sävyä en muista enää ollenkaan. Muuten nämä selemerkit on jääneet mulla vähemmälle huomiolle, sillä halvemmallakin saa nykyään jo ihan yhtä hyvää. Tottakai pakkaukset ja fiilis on eri enkä ylenkatso kalliimpiakaan meikkivoiteita (päinvastoin, jos ois budjettia niin testaisin niitäkin!), mutta tällä hetkellä kallein mitä omistan on Zuiin meikkivoide (Sokkarilla 42€). Näistä tuota Sensai Fluid Finish Lasting Velvetiä voisi kokeilla, voisi olla mun ihoille juuri passeli!
hanna
http://www.hannamariav.com
Sen minkä olen tässä huomannut, niin mitä kuivempi ja aikuisempi iho, sen enemmän erot tulevat esiin. Tämä ei tarkoita, että sele olisi mitenkään parempaa, mutta usein sele-merkkien meikkivoiteista löytyy helpoimmat koostumukset noille mainitsemilleni ihotyypeille. Mutta ei tietenkään kaikki seleltäkään ole soveliaita kuivalle ja/tai aikuiselle iholle. Edullisemmat ovat usein vähän nuoremmille suunnatumpia. Moni juttu ei vielä silloin ole niin nökön nuukaa.
Nonni, vihdoinkin kerkeän lukaisemaan tämän postauksen, josta vihjailitkin aikaisemmin 🙂 Meikkivoiteet kuulostavat molemmat varteenotettavilta. Pitäisi joku päivä kipaista kokeilemaan ja tsekata, josko minulle löytyisi sopiva sävy. Kivan heleät lopputulokset molemmista. Lisäksi jotenkin kuvittelin Sensain meikkivoiteet vielä kalliimmiksi. Onhan tuokin hinta korkea, mutta osasi yllättää positiivisesti 🙂 Niin ja kiitos postauksesta! ^_^
Sensai on aika arvokas ihonhoitotuotteissa, ja löytyy niitä ökyhintaisiakin, mutta meikkituotteet eivät ole pahanhintaisia. 🙂
Heissan!
”Törmäsin” uutta meikkipuuteria etsiessäni myös tähän Sensaihin jota tämäkin mummeli 72 v on käyttänyt herraties niin kauan kuin sitä on ollut saatavilla, ensialkuun Kanebo-merkkisenä. Nämä kirjoitukset ovat näköjään viime vuodelta ja tätä kirjoittaessani olemme vuoden 2018 syyskuussa. Nyt on sitten käynyt niin, että Sensain meikkipuuterin koostumus on muuttunut, jota ei useat myyjätkään tunnu tietävän, eikä ehkä Sansaikaan myönnä!? ja koostumuksen muutoksesta voin kyllä kokemukseni syvällä rintaäänellä 99-prosenttisesti varmistaa. Eli puuterimaisemmaksi valitettavasti on muuttunut. Nyt sitten vihjeenä ollut Elisabeth Ardenin Flawless Finish, jota siis nyt yritän seuraavaksi kokeilla, näistä ei nimittäin minunkaan kokemukseni mukaan ole mikään ollut yhtä hyvää ja peittävää kuin OLI tämä Sensain meikkipuuteri. Minä en saa näistä kommenteista tuotteita enkä muutakaan hyötyä, mutta halusin nyt vain tämän asian meikkipuuterin käyttäjille tiedoksi. Hyvää syksyn jatkoa ja koittakaa pysyä pystyssä tuulisilla säillä.