
Silmänympärysvoiteet Mádara vs. Lavera
Nyt asetan vastakkain kaksi kokeilemaani luomu silmänympärysvoidetta ja kerron niistä teille. Molemmat painivat samassa sarjassa hinnan ja kategoriansa mukaan. Kumpi voittaa ja kumpi selättää paremmin Minnan silmäryppyjä ja kuivuutta?
![]() |
Silmänympärysvoiteiden painimatsi meneillään |
Keväällä tilasin itselleni Biodellystä Lavera Faces My Age -silmänympärysvoiteen. Pidin voiteesta TODELLA paljon, sillä ihan silminnähtävästi se kosteutti minun herkkiä ja kuivia silmäluomia. Minulla on atooppinen iho silmien ympärillä ja tarvitsen hyviä voiteita, jotta iho pysyy kunnossa. Liian paksu ja rasvainen voide ei imeydy, joten se aiheuttaa sen, että ihoni kuivuu, koska kosteus ei pääse syvälle. Liian ohut ja kevyt voide taas on liian kevyttä minulle ja taas aiheuttaa kuivumista. Kun ihoni pääsee kuivaksi, se ensin punoittaa ja kutiaa. Sen jälkeen kun saan ärtyneisyyden rauhoittumaan alkaa ihon irtoaminen. On hirveää kun iho silmien ympäriltä irtoilee ja kesii. 🙁 Kaikien näiden ongelmien lisäksi 30 lähenee minun mittarissani, joten on päivän selvää, että silmienymrärystön iho alkaa rypistyä, kun se kärsii kuivuudesta. Olen valmis maksamaan aika paljonkin siitä, jos löydän yhdestä voiteesta vastauksen kaikkiin ongelmiini silmieni ympärillä. ;D
Oma silmienymärysihoni joutuu todella tarkkaan syyniin, koska teen meikkikuvia ja leikkailen/rajailen lähikuvia silmääni. Näen siis itse herkästi missä jamassa ihon kunto on. Eli minun ei tarvitse huokailla peilin edessä tuskaisena, vaan näen huokailun aiheet omassa blogissani ja aina kuvia rajatessani. 🙁
Eli kerron alkuun Lavera Faces My Ages -silmänympärysvoiteesta. Biodellyn sivuilla lukee näin:
Lavera Faces My Age Silmänympärysvoide
Käyttö: Levitä intensiivistä silmänympärysvoidetta puhdistuksen jälkeen silmänympärysalueelle ja hiero ihoon kevyesti taputtelemalla. Käytä aamulla ja illalla. 15 ml.
MY AGE –TUOTTEISSA KÄYTETYT TEHORAAKA-AINEET
Valkoinen tee (Reilu kauppa): Suojelee vapaita radikaaleja vastaan ja auttaa näin ehkäisemään haitallisista ulkoisista tekijöistä johtuvaa ihon ennenaikaista vanhenemista.
Karanjaöljy: Ehkäisee pigmenttiläiskien syntymistä, ravitsee ihoa tehokkaasti ja tarjoaa luonnollista UV-suojaa.
Hyaluronihappo: Auttaa ihoa säilyttämään kosteutta
Koentsyymi Q10: Suojelee tehokkaasti ihosoluja ja kiinteyttää näin ihoa.
Cova B Trox –uute: Kiinteyttää ja kosteuttaa.
Aloe vera: Kosteuttaa, kiinteyttää ja virkistää ihoa.
Nutrikeramidit: Silottavat ihoa mukailemalla sen luonnollista rakennetta.
Kasvikollageeni: Edistää kollageenisynteesiä ja vahvistaa ihon omaa luonnollista suojaa.
Sepilift: Kiinteyttää ihoa ja tekee siitä täyteläisen.
Bambu-uute: Antaa iholle pehmeän ja silkkisen pinnan.
Valkoinen tee –uutteen anti-aging –vaikutus
Valkoisella teellä saattaa olla voimakkaat ikääntymisen merkkejä ehkäisevät vaikutukset. Kingstonin yliopiston uusi tutkimus vuodelta 2009 osoitti, että valkoisella teellä oli runsaasti tulehduksia ehkäiseviä ja antioksidanttisia vaikutuksia sekä kollagenaasi- ja elastaasi-entsyymien vaikutuksia ehkäiseviä ominaisuuksia, jotka saattavat mahdollisesti vähentää riskiä sairastua nivelreumaan, joihinkin syöpiin, sydäntauteihin ja hidastaa elastiinin ja kollageenin entsymaattista hajoamista, jotka puolestaan edesauttavat ikääntymisen merkkien ehkäisemisessä. Tutkimuksen tulosten mukaan valkoinen tee saattaa hidastaa sellaisten entsyymien aktiivisuutta, jotka vahingoittavat elastiinia ja kollageenia (ja puolestaan edesauttavat ryppyjen ja muiden ihon ikääntymisen merkkien syntymistä). Valkoisen teen päärakenneosat ovat kofeiini, teofylliini, teobromiini ja saponiinit. Kofeiini ja polyfenoliset yhdisteet ovat edelleen tunnettuja antioksidantteja ja niitä on paljon valkoisessa teessä. Hapettumisreaktiot voivat synnyttää vapaita radikaaleja, jotka aloittavat soluja vahingoittavia ketjureaktioita. Antioksidantit pysäyttävät nämä reaktiot poistamalla vapaiden radikaalien välittäjät ja estämällä muita hapettumisreaktioita hapettumalla itse.
Minun mielipiteeni ja kokemukseni on ylistävä. Voide imeytyy hyvin ja antaa silmienympärysiholleni tarvittavaa kosteutta. Kuivuudesta johtuvat rypyt ja juonteet hälvenee ja iho on kiinteämpi. Tiedättekö sen, kun illalla pesee meikit pois ja laittaa voiteet kasvoille. Sitten tulee katseltua vielä telkkaria ja tulee haukoteltua vedet silmissä ennen nukkumaan menoa. Monet silmänympärysvoiteet ovat aiheuttaneet silmien kirvelyä viimeistään tässä vaiheessa, kun kyynelehtiessä voidetta liukenee iholta silmiin. Laveran silmänympärysvoide ei kirvellyt, vaikka sitä joutui suoraan silmäänkin. Hellävarainen ja tehokas ainakin minulle.
Ja sitten Mádaran Korjaava silmänympärysvoide. Kun viimeksi tein tilausta Biodellylle, niin Laveran Faces My Age -voide oli loppu varastosta, joten päätin sitten kokeilla Madaraa.
Biodellyn sivuilla Mádaran Korjaavasta silmänympärysvoiteesta kerrotaan lyhyesti näin:
Madara Korjaava silmänympärysvoide
Syväkosteuttaa ja parantaa luonnollisen kollageenin tuotantoa. Hoitaa herkkää silmänympärysihoa. Sisältää mm. ruiskukkaa, kurpitsaa ja tomaattia.
Sitten omat kokemukseni Mádaran silmänympärysvoiteesta. Voide on todella kätevässä pumppupullossa, mutta siihen ylistykseni sitten loppuivatkin. Voide on vaaleankeltaista ja tuoksuu minusta pahalle. En voi sietää kasvoille käytettäviä tuotteita, jotka tuoksuvat voimakkaasti. Minusta tuoksu muistuttaa vienosti hiusväreissä olevaa vetyperoxidin hajua. Tietysti toiset eivät edes huomaa hajua ja toisten mielestä se voi tuoksua hyvällekin. Nämä on näitä makuasioita. Voide imeytyy ihan hyvin iholle, eikä aiheuta kirvelyä. Käytössä olen nyt sitten huomannut, että Mádara ei kosteuta yhtä hyvin kuin Lavera. Silmänympärysihoni on alkanut taas rypistymään ja vaikuttaa hieman kuivalta. Eli minun ihoani Mádara ei syväkosteuttanut tarpeeksi. 🙁 Toisille tuote voi toimia, mutta ei minun vaativalle silmänympärysiholle, josta olen vuodatellut aina silloin tällöin täällä blogissani.
Nyt sitten asetelmaan Lavera vs. Mádara. Laveran voide on 15 ml tuubi ja maksaa 21,40 €. Mádara on 15 ml pumppupullossa ja maksaa 22,90 €. Eli samoissa hinnoissa ovat. Molemmat taitavat omistaa tarvittavat sertifikaatit ollakseen luomuja. Lavera on saksalainen ja Mádara latvialainen, eli Euroopasta molemmat. Mutta kumpi voitti matsin? No ihan 6-0 voiton vei Lavera Faces My Age silmänympärysvoide. Syynä voittoon ihan yksinkertaisesti siksi, että se tehosi minun kuiviin silmänympäryksiin ja näin sai ryppyjä siloteltua.
Moni super-julkkis on antanut tunnustusta ja kehunut Mádaran tuotteita. Mádaran motto on ”deeper than skin”, eli pintaa syvemmällä olevaa kauneutta. Sorry Mádara, mutta tämän taiston hävisit. 🙁
Muita jotka taistelevat kuivien silmänympäryksien kanssa ja siinä sivussa myös niitä ryppyjä vastaan?
Kommentit
Elisa: Mulla on kanssa myös rasvaiset luomet! 😀 Hassu yhdistelmä.
Sanos muuta! Se lähestyvä talvi ja kuivat silmäluomet! Yhyyy… :'(
Melli: Toivottavasti itse pidät. Minä pidän ja tähän asti on ollut paras apu minulle. 🙂
Kommentit
Mua oikeastaan nolottaa se kuinka olen unohtanut hoitaa silmänympärysihoani nyt viime aikoina, vaan se on enemmän ollut että aina kun vain muistaa. :$ Aiemmin oli se rutiini että aamuisin, mutta nyt se on hieman unohtunut. Täytyisi ottaa itseä niskasta kiinni!
Laveran tuotteita en ole kokeillut, vaikka onkin joskus pitänyt.
Ensin ajattelin että Mádara voittaisi koska monet ylistävät sitä maasta taivaisiin ja itsekin pidän sen kasvovedestä, joten sinänsä yllätyin että Lavera olikin mielestäsi parempi. 🙂
Mä käytän vain jotain Oriflemane/Avonin vanhoja mitkä mulla on ne ja niitäkin vain sen takia että saan käytetty pois. Tulevaisuudessa ajattelin etten osta erikseen silmänympäryksille voidetta vaan käytän samaa mitä laitan naamalle kunhan se vain on sopivaa silmille. 🙂 Samat aineet niissä yleensä on.
Serrated B: Jos sinulla ei ole välttämätöntä tarvetta vielä, niin yritä muistaa edes iltaisin. Siloin voide pääsee yksin pitkäksi aikaa vaikuttamaan iholla. 🙂
Minä ihastuin myös Madaran kasvoveteen, mutta silmänympärysvoide ei minua auttanut. 🙁 Mutta minulla tosiaan on vaativa iho silmienympärillä. 😉 Eli monille muille sopii varmaan… jos hajuun tottuvat. ;D Minä kun olen niin tarkka noiden voiteiden tuoksuista.
Duvessa: Olisi minun unelma jos löytyisi minun kasvoille ja silmille sopiva voide samassa purkissa/tuubissa. Tähän astisista silmänympärysvoiteista Lavera on ollut paras, joten taidan jatkaa hänen kanssaan yhteistyötä ryppyjäni vastaan. ;D
Olen pari kertaa tastannut Mádaran molempia sy-voiteita kädelle ja kumpikaan ei kyllä sillä testauksella mua ainakaan hirmuisesti innostanut. Molempien koostumus oli tosi lirua ja jotenkin outoa sy-voiteiksi. Mádaralla on niitä tosi hyviä tuotteita ja sitten niitä vähän huonompia. Mua harmittaa sekaihon geelivoide, joka ei sopinut koostumukseltaan mun käyttöön lainkaan.
En muuten ole varma tuosta luokitellaanko molemmat Mádara ja Lavera luomukosmetiikaksi. Sertifioutua luonnonkosmetiikkaa kyllä ovat, Mádaralla ON ecocert- ja Laverala BDIH-sertifikaatti.
Muutenkin koko luomukosmetiikka vs luonnonkosmetiikka keskustelu on musta vähän epäselvä. Kaikki luonnonkosmetiikka ei ole luomukosmetiikkaa ja kaikki luomukosmetiika ei ole luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikalle on omat sertifikaattinsa, mutta luomukosmetiikalla ei taida olla. Joku mua viisaampi ja näistä asioista enemmän tietävä voisi selventää, kiitos 😀
HeidiB: Joo, on todella hankalaa ymmärtää, että mikä on luomua ja mikä luonnon… lisäksi onko sertifikaatit ja yms. :/ Siksi kirjoitin hieman epävarmasti, kun yritin tutkia asiaa ja en saanut selkoa siitä, että ovatko vai ei. Sain itse sen käsityksen, että olisivat… mutta… Ehkä joku viisaampi tulee valaisemaan meitä. 😉
Sertifikaatit on helppo tunnistaa, yleisimmät taitaa olla tuo ecocert ja BDIH, jos ne löytyy purkin kyljestä on varmasti kyseessä oikea luonnonkosmetiikka 🙂 Mádaralla muistaakseni noin 30% ainesosista on luomua ja loput sitten muuta, Laverasta en osaa sanoa. Sitten tietysti voidaan miettiä sitä, että kuinka iso osa aineksista pitää olla luomua, että voidaan puhua oikeasta luomukosmetiikasta..
HeidiB: Lueskelin uudestaan Madaran sivuja ja totesin uudelleen sen, että heidän omien väitteiden mukaan ovat luomuja. Mutta sitten en tiedä siitä onko väitteet totta, mutta minun lähteideni mukaan olisivat. 🙂
Tutkin myös putelini ja silloinkin tulin tulokseen, että olisivat… mutta 100 % varma en kuitenkaan ollut.
Mulla on ihan kummallinen silmänympärysiho. Nuorempana kärsin just samanlaisesta atooppisesta ihosta kuin sinäkin, kun iho lähti silmien ympäriltä kuoriutumaan pois niin näytin vähintäänkin zombilta 😀 Silloin en voiteista löytänyt apua (Novalan auttoi pahimman yli), joten sekin on voinut vaikuttaa nykyiseen tilanteeseen. Lukiossa ihoni rauhoittui, ja pystyn nykyään käyttämään koko kasvoilla Aqualan L:ää joka on aika kevyttä tavaraa.
Nykyään silmäluomeni ovat osaksi rasvaiset, osaksi kuivat. Rasvaiset sisänurkasta ja luomivaosta, kuivat liikkuvalta luomelta. Alaluomella iho on kuivaa ja kiristävää ja heti nenänpielissä rasvoittuvaa. Todellinen sekaiho siis! Viime aikoina vasemman silmän alle on myös ilmestynyt suht paha ihottuma, en tiedä yhtään ärsyyntyykö se jostain aineesta vai mistä (kaikki olen yrittänyt sulkea pois mutta en ole saanut vastausta vieläkään). Tähän levitänkin reilun oliiviöljykerroksen ennen nukkumaanmenoa ja se on auttanut huomattavasti 🙂
Kiitos Lavera-vinkistä! Tuo lähtee ehdottomasti jossain vaiheessa testiin, varsinkin kun talvi lähestyy ja iho kuivuu entisestään.
Täytyykin tarkistaa tuo Lavera kun nykyiset tuotteet loppuu, vaikuttaa varsin pätevälle 🙂
Elisa: Mulla on kanssa myös rasvaiset luomet! 😀 Hassu yhdistelmä.
Sanos muuta! Se lähestyvä talvi ja kuivat silmäluomet! Yhyyy… :'(
Melli: Toivottavasti itse pidät. Minä pidän ja tähän asti on ollut paras apu minulle. 🙂