Glitz & Glam

Smokey eye tutorial Coastal Scents Go London paletilla

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Pretty.fille tuli vähän aikaa sitten myyntiin Coastal Scentsin Go paletteja ja minä sain valita 7 vaihtoehdosta mieleiseni. Vaikeaa valintaa tehdessä päädyin London palettiin, sillä London sisälsi eniten minun tyylisiä sävyjä, jonka tulette huomaamaan myöhemmin. 😉

Mietin, että miten toisin jotain uutta tai vaihtelua taas Glitz & Glamiin, sillä tapanani on ollut esitellä paletteja teemaviikon muodossa, mutta minulla on juuri ollut markettikosmetiikka ja halloween teemana, joten alkaa jo itseäänkin teemailu täällä kyllöttää (tarkoitan Glitz & Glamia), joten päätin, että palettia voisi esitellä kera tutorialien. 😉 Jos vain aikani riittää, niin kokeilen jatkossa liittää tutorialeja palettien esittelyyn. 😉 Tosin olen joskus aiemminkin esitellyt palettia tutorialin muodossa, joten ei tämä nyt ihan uusi juttu Glitz & Glamissa ole.

Coastal Scentsin Go Paletteja on 7 erilaista ja jokaisella on jonkun kaupungin nimi. Värimaailma palettiin on aina syntynyt ko. kohde kaupungin mukaan. Esimerkiksi paletti Nuuk on saanut värimaailmansa Grönlannin jäisistä maisemista taivaan revontulista, kun taas Cairo on eksoottinen ja lämmin värimaailmassaan. Mietin pitkään Londonin ja Parisin välillä, mutta päädyin lopulta Londoniin, vaikka Pariisi kaupunkina kiehtoo minua paljon enemmän kuin Lontoo. Lisäksi paletteja on vielä Sydney, Moscow ja Beijing. Coastal Scents kuuluu ns. halpis-kosmetiikka kategoriaan, mutta pakko sanoa, että todella ihana ja hauska idea tehdä matkapaletteja eri kaupunkien teemalla ympäri maailmaa. 🙂

Mitä sitten tämä London paletti sisältää? Londonissa on 12 (kuten kaikissa muissakin Go paleteissa) eri väristä luomiväriä. Londonin väreistä 5 on mattamaisia ja 7 hohtavia/helmiäismäisiä. Paletin harmaa on lisäksi glitterinenkin, joka ei minusta ole koskaan kiva juttu, sillä glitterit eivät yksinkertaisesti pysy luomilla. Siinä ei ole onnistunut Urban Decay, Dior, eikä Coastal Scents. En siksi ymmärrä miksi glitterisiä luomivärejä edes tehdään paletteihin. Toki tämäkin on taas minun mielipiteeni ja näkemykseni, toiset voivat tykätä paljonkin glitterisistä luomiväreistä.
Toisen pienen miinuksen löydän paletista. London paletissa ei ole kunnon highlightia, joka puuttuu yleensä kaikista paleteista tai jos se löytyy, niin niitä on vain yksi. Kun palettien idea on olla ”matkalle mukaan” -paletteja, niin kunnollinen highlight olisi ollut kyllä piste I:n päälle. Toisaalta taas paletti Nuuk sisältää monen monta highlightiksi soveltuvaa luomiväriä ja Cairossa niitä näyttäisi olevan parikin kappaletta. Eli hieman paletista riippuen niitä löytyy.
London paletin kaikki luomivärit ovat pigmenttisiä, helposti levittyviä ja helppoja häivytellä. Erityisesti mattasävyt ovat unelma helppoja käyttää, mutta silti pigmenttisyyttä riittää, etteivät häivyty epämääräiseksi sutaksi luomella. Minun aiemmastakin Coastal Scentsin paletista minulle jäi oikein positiivinen ja hyvä mielikuva. Minun vanhempi Coastal Scentsin paletti on Metal Mania, jota olen esitellyt täällä.
Kirjoitan usein tuotteiden hinta-laatusuhteista ja niin kirjoitan tästäkin. Minusta ko. paletti on hyvä ja siinä on hyvä hinta-laatusuhde. En väitä parhaaksi mahdolliseksi, mutta minusta Coastal Scentsillä on laadukkaita luomivärejä todella edulliseen hintaan. Halvempiakin on olemassa, mutta kaikki eivät yllä yhtä hyvään laatuun. Minun vaatimuksiini luomiväreissä kuuluu niiden pigmenttisyys ja mitä helpompia ja nopeampia ovat häivytellä, niin sen parempi. Pysyvyydet luodaan hyvällä silmämeikinpohjustajalla. Toisilla kaikki luomivärit pysyvät kaikissa olosuhteissa ja toisilla taas mikään ei pysy milloinkaan ilman hyvää pohjustajaa. Siksi en omissa kriteereissä katso luomivärin omaa pysyvyyttä mitenkään tuotteen meriittinä. En siis testaa ko. seikkaa ollenkaan luomivärien arvosteluissa. Luomivärien kauneus koostumuksissa ja väreissä kuuluvat myös minun arvosteluni piiriin, mutta ne ovat hieman hankala seikka siinä mielessä, että jos minä rakastan esimerkiksi metallin hohtoista vihreää, mutta joku lukijani ei voi sietää vihreitä tai metallihohtoisia, niin tekeekö se minusta huonon arvostelijan? EI! Silloin kyseessä on kuitenkin vain makuasiat.
Kenelle voisin suositella palettia? En suosittelisi kuitenkaan aikuisille naisille, sillä koostumukseltaan hohtavat luomivärit sopivat paremmin nuorille ja nuorille aikuisille. Hohtavien luomivärien koostumus ei ole yhtä hienojakoista kuin esimerkiksi Diorin viisikoiden. Kaikille nuorille ja nuorille aikuisille suosittelisin, jos paletin värimaailma miellyttää. Myös paletin edullisuus on yksi suuri plussa. Lisäksi kätevän kokoisessa paletissa on hyvä suuri peili, mutta aplikaattorit puuttuvat kokonaan. Minulle ko. puutos on yhden tekevää, sillä meikkaan aina siveltimilläni ja jos käytän aplikaattoreita, niin käytän parhaimpiani, joissa on pitkä varsi. Mutta toki tiedän, että toisille tämä aplikaattorien puuttuminen on iso miinus, joten sen vuoksi siitä kirjoitankin.
Palaan tässä kohtaa vielä London paletin sävymaailmaan… Kuten kuvastakin näette, niin paletin värithän ovat täysin Minnan mieleisiä. ;D Turkooseja, violetteja, mustaa, hopeaa, mutta myös neutraaleja rusehtavia sävyjä. Tuosta purppuraisesta viininpunaisesta olin hieman aluksi, että ei oikein ole minun värini, kunnes keksin, että millä tavalla saan paletin vaikeimmankin värin toimimaan minulla ja siitä olen tehnyt tutorialin myös teille. 😉 Smokey meikki, johon laitetaan pieni säväys purppurasta. 😉

Eli tämän näköinen silmämeikki olisi lopputulos tässä tutorialissa. Smokey, joka on tumma, mutta varjostuksen reunaa on kevennetty toisella värillä, jotta lopputulos olisi hieman erilainen verrattuna klassiseen smokeyhyn ja meikissä olisi jotain jännittävyyttä.

Koska Coastal Scents Go London palettessa ei ole kunnollista highlightia, niin käytän tässä tutorialissa Make Up Storen Pink Frostia, joka on minun yksi suosikki highlighteista. Käytän myös SMH:n Creme D’Nudea, mutta SMH:n CD’N:n sijaan voi käyttää vaikka puuteria.
Ennen luomivärien laittamista olen tehnyt meikkipohjan, meikannut kulmani ja laittanut silmäluomilleni silmämeikinpohjustajaa, joka on minulla yleensä on Urban Decay Eyeshadow Primer Potion.
Aloitan siis tuolla puuterin värisellä Creme D’Nudella.

Levitän reilusti Creme D’Nudea luomivaon yläpuolelle…

… ja hieman ulkonurkkaankin luomivaon yläpuolen linjan mukaisesti. Tämä kikka helpottaa häivyttelyä kulmaluun ja luomivaon välissä, mutta koko luomen ”puuteroinnin” nude-luomivärillä sijaan, tässä tavassa värit tulevat toistumaan kirkkaampina ja selkeämpinä liikkuvalla luomella ja luomivaossa. Toki koko luomen voi puuteroida tai pohjustaa nudella luomivärillä ensin.

Seuraavaksi lisään highlightit (korostukset) Make Up Storen Pink Frostilla.

Levitän Pink Frostin kulmaluulle…

… ja sisänurkkaan.

Tässä vaiheessa meikki ei ole vielä minkään näköinen.

Seuraavaksi käytän London paletin harmaata.

Aloitan harmaan levittelyn ulkonurkasta ja etenen sisänurkkaa kohti. Syy tähän järjestykseen on se, että valmis meikki on ulkonurkasta tummempi kuin sisänurkasta, joten tällä tavoin ei ole niin suurta vaaraa, että laittaa heti alkuun liian tumman sisänurkan, jonne voi sitten tarpeen vaatiessa lisäillä tummuutta.

Tässä vaiheessa näyttää tältä.

Seuraavaksi otan pienemmän siveltimen ja otan siihen harmaata.

Levitän harmaata alaluomelle ulkonurkasta sisänurkkaa kohti.

Teen alaluomen ”rajauksesta” paksumman ulkonurkasta, kuin sisänurkasta.

Seuraavaksi aloitetaan mustan levittäminen. Mustan värin kanssa kannattaa olla varovainen, sillä sitä on helpompi lisäillä kun ottaa pois.

(Pahoittelen epätarkkaa kuvaa)

Levitän mustaakin ulkonurkasta sisänurkkaa kohti, mutta en kuitenkaan ihan sisänurkkaan asti.

Levitän mustaa ulkonurkasta noin puoleen väliin liikkuvaa luomea.

Tässä vaiheessa meikki näyttää tältä.

Häivyttelen mustaa liikkuvalla luomella ulkonurkasta sisänurkkaa kohti.

Häivyttelen ja pehmentelen myös luomivakoa ja teen sen myös ulkonurkasta sisänurkkaa kohti.

Häivyttelyjen jälkeen näyttää tältä.

Otan mustaa luomiväriä pienellä siveltimellä ja…

… rajaan sillä alaluomea.

Häivyttelen ja pehmentelen myös alaluomen rajausta häivytyssiveltimellä.

Nyt meikki on tämän näköinen.

Otan London paletin purppuraista luomiväriä erittäin pehmeällä siveltimellä.

Levitän purppuraa mustan värin rajalle ulkonurkasta sisänurkkaa kohti.

Seuraan kaiken aikaa mustan rajan linjaa.

Häivyttelen purppuran rajaa ja samalla ”sekoitan” sitä hieman mustaan.

Lisään purppuraa hieman alaluomen ulkonurkkaankin…

… ja häivytän sitä hieman.

Silmämeikki näyttää tältä. Rajaan sen mustalla…

… ja pehmennän rajausta utuisemmaksi paletin mustalla luomivärillä.

Meikki on ripsiväriä ja alaluomen sisärajausta vaille valmis. 😉

Meikki kokonaan valmiina.

Helppo smokey tämäkin, eikö vain? 🙂

Loppuun kuva vielä meikistä kokonaisuutena.

Huomisessa postauksessa näette saman silmämeikin, mutta kuvissa minulla on eri värisiä huulimeikkejä. Pohditaan kuinka huulipunan sävyn valinnallakin on merkitystä meikin lopputulokseen ja kuinka yhdellä huulimeikin värin valinnalla on merkitystä kokonaiskuvassa. 😉

Teen paletilla toisenkin tutorialin ja ajattelin, että olisiko teillä lukijoillani toiveita tai ehdotuksia mitä London paletin värejä käyttäisin seuraavassa tutorialissa? Tai onko toiveita/ehdotuksia silmämeikin mallilla tai tyylillä? Olisi kiva kuulla minkälaiselle tutolle olisi eniten käyttöä tai toiveita. 🙂

X