Glitz & Glam

Suklainen makumatka maailmalle

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kuinkas moni tunnustautuu herkkupersukseksi? Tänään poikkeuksellisesti luvassa ei ole kosmetiikkaa tai kauneudenhoitoa, vaan sielun ravitsemista, eli suklaata. Suklaa lohduttaa, lievittää stressiä ja sen maku tekee onnelliseksi. Rakastan suklaata, mieheni rakastaa suklaata, joten lapsemmekin rakastavat suklaata. Ruokakaupassa huomasin uutuussuklaat, joita oli ihan pakko testata.

fazertravelsuklaa10

Olen Instagramissa törmännyt Fazerin uutuussuklaaseen – Karl Fazer Travel -suklaalevyt. Makeistrendi on ollut 2000-luvun alusta lähtien erikoisuutta tavoitteleva. Oletteko huomanneet? Nyt saa makeisia hyvinkin eksoottisilla makukomboilla, ja eksoottisella en viittaa mangoon tai ananakseen. On kaktuksen, salmiakki-mansikan makuista ja vanha kunnon Aakkosetkin löytyy mitä ihmeellisemmillä makukomboilla. Itse olen niitä, jotka ostaa lähes aina uutuuksia, koska on kiva kokeilla uutta. Valitettavasti kuitenkin vakituiseen herkutteluun jäävät ne perusmaut. Suklaaherkut ovat poikkeus, sillä sieltä on löytynyt herkkuja, jotka ovat jääneet ensikokeilun jälkeen vakituisiksi herkuiksi.

Nyt oli aivan pakko kokeilla nämä Fazerin Travel -suklaalevyt, joissa matkataan maailmalla herkullisesti. Jostain syystä nyt inspiroiduin postaamaan uutuussuklaasta. Näitä siis maistelimme samalla, kun pelasimme uutta Trivial Pursuit -lautapeliämme.

fazertravelsuklaa8

New York Iced Coffee & Mudcake

Maitosuklaata, jääkahvia ja suklaakakkua

fazertravelsuklaa9

Olimme mieheni kanssa yhtä mieltä, että Iced Coffee & Mudcake maistuu hieman tunkkaiselle. Rakastamme kahvia ja suklaata, mutta mikä siinä on, että niiden yhdistelmä harvoin suklaassa on makusinfoniaa? Konvehdeissa on onnistuttu nämä kaksi makua yhdistämään, mutta suklaassa ei tunnu toimivan. Kahvimainen ja todella hyökkäävän makea maku täyttää suun, eikä siinä kahvi avecina pelasta tilannetta. Mutakakkupalat ovat hauskoja ja tekevät suklaaseen kivaa tahmaisuutta, mutta ne eivät oikeastaan pääse maistumaan vahvan kahvin maun vuoksi. Maku suklaassa on sen verran voimakas, että muutama pala riittää tyydyttämään makeanhimon ja turruttaa makuaisteja hieman negatiivisella tavalla.

fazertravelsuklaa6

Rio De Janeiro Mint & Choco Drops

Maitosuklaata ja mintturakeita

fazertravelsuklaa7

Värikkäät mintturakeet ovat hauska piristys tavallisen maitosuklaan joukossa. Mintturakeet ovat melko suuria, eivätkä sen vuoksi osu jokaiseen suupalaan. Rapeat rakeet rouskuvat hauskasti, mutta itse kaipasin ”sattumia” enemmänkin suklaaseen. Mieheni piti tästä, mutta itse en ole minttusuklaan suurimpia ystäviä, joten en valitsisi omaksi viikonloppuherkuksi. Suklaa itsessään on aika makeaa, mutta Fazerin laatua noin muuten. Jostain syystä suklaan ulkonäkö ja maku eivät kohtaa, ja minulla aivot hieman hämääntyvät, kun odotus ja toteutus eivät kohtaa. Värikkäät rakeet tuovat mieleen lapsellisen makeat Smarties -rakeet, ja kun odotat jotain superlapsellista suklaata, niin saatkin kokea hieman aikuisempaa ja raikkaampaa makeutta. Ei kuitenkaan huono yllätys, vaikka minttusuklaa ei ole se minun suurin juttuni. Mieheni kuitenkin piti tästä.

fazertravelsuklaa5

Copenhagen Raspberry and Liquorice

Valkoista suklaata, vadelmia ja lakritsia

fazertravelsuklaa4

Ihan ensiksi kerron, että emme kumpikaan pidä valkosuklaata suklaana. Eihän se oikeastaan ole oikeaa suklaata. Emme myöskään ole valkosuklaan ystäviä. Kun laitoin ensimmäisen palan suuhuni, mietin samalla, että mitä ihmettä tämä on? Maistui oudolle. Valkosuklaa ei hyökännyt supermakeana ja hunajan vivahteisena, vaan tuntui yllättävän miedolle suussa. Hetken päästä vadelma alkaa maistumaan, joka antaa suklaalle hedelmäkaramellimaisen vivahteen. Lopulta salmiakkirakeet alkavat maistumaan ja kokonaisuudesta syntyykin yllättävän raikas yhtälö. Tekstuuri on ihana ja pienet rakeet rouskuvat mukavasti, mutta eivät tunnu hiekalta hampaiden välissä. Käsittämättömän hyvää! En olisi uskonut, että tulee päivä, kun kehun, ei kun ylistän valkosuklaata. Tässä on makeutta, pirteyttä ja suolaisuutta. Kuulostaa kokonaisuutena oudolle, mutta tämä hitsi vie toimii!

fazertravelsuklaa1

London Toffee Rocks Salty Cookie

Maitosuklaata, toffeeta ja keksiä

fazertravelsuklaa2

Toffee ja suolaiset keksit kuulostivat hyvälle ja tälle suklaalle oli ladattu suuret odotukset. Molemmat kuitenkin petyimme, koska suklaa jätti vaisuksi. Toffee olisi saanut maistua enemmän. Suklaassa on jonkun verran pieniä ilmakuplia, mutta ei tästä synny kuplasuklaan tunnetta suuhun. Toffee ja keksit ritisee hampaissa hieman samaan tapaan, kuin seassa olisi pienen pientä hitusta Daim -suklaata. Maku on kyllä ihan hyvä, mutta hieman vaisu siihen nähden mitä tältä odotimme. Keksien suolaisuus tulee hieman esiin, mutta jotenkin siinäkin jäädään ajatustasolle enemmän, kuin selkeästi olisi uskallettu tajunnan räjäyttävään kontrastiin makean ja suolaisen kanssa. Ei siis huono, mutta odotukset olivat korkeammalla, kuin mihin maku ylti.

fazertravelsuklaa

Minun suosikkini oli Raspberry and Liquorice. Mieheni suosikit olivat myös Raspberry and Liquorice ja Mint & Choco Drops. Vähiten meitä miellytti Iced Coffee & Mudcake. Sitä emme ostaisi uudelleen. Ehkä ihan hirvittävässä suklaahimossa ”se aika kuukaudesta” ollessa saattaisin iskeä kiinni paremman puutteessa, mutta muuten ei oikein uponnut. Harmi, sillä kahvisuklaasta olisi hienoa löytää mahtavan makuinen suklaa. Kaikissa suklaalevyissä on itse suklaa pehmeää ja ihanan suussa sulavaa. Kaikissa on jonkinlaista tekstuuria, joka vaihtelee makuvaihtoehtojen mukaan. Toisissa on pehmeämpää tekstuuria, kuin toisessa rouheampaa.

Hinnaltaan nämä suklaalevyt ovat noin kahden euron tietämillä. Yhdessä levyssä on 130 g suklaata. Eli ei mitään ihan edullisimpia, mutta ovat kuitenkin hintatasoltaan mättösuklaan hintaista. Kaikki ovat makuasioita, eikä niistä sovi kiistellä, mutta vaikka joka maku ei iskenytkään meihin, niin kaikille varmasti löytyy omat faninsa. Minusta valkosuklaa oli ihan järjettömän hyvää, että hups… söin yksin melkein koko levyn. Huonoa siinä on se, että yksi levyllinen menee helposti yhdellä kertaa, jos seuralaisena on tuoretta kahvia. Muita makuja en saisi syötyä niin paljon kerralla. Mieheni vetäisi varmaankin minttusuklaan ja toffee-keksisuklaan kerralla mustan kahvin seurana.

Joko olette näitä maistaneet? Tunnustautuuko joku muukin suklaa-addiktiksi ja erityisesti uutuuksien maistelijaksi?

 Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X