Glitz & Glam

Syksyinen Dior -meikki & Mystics Metallic Constellation

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Dior julkaisi alkusyksystä syyskokoelmansa Mystics Metallic.

Olen huomannut, että viime aikoina minua on viehättänyt eniten meikkibrändien kevät- ja syyskokoelmat. Kesäkokoelmat ovat yleensä turhan värikkäitä ja talvikokoelmat tylsiä. Keväisin on valloittavan kepeitä ja tyttömäisiä ja syksyllä ihanan synkkiä ja syntisiä. Mystics Metallic kokoelman promokuvia olinkin kuolannut jo kesällä ja tuolloin jo päätin, että viisikko on pakko saada!

Olin Helsingissä koulutuksessa ja minulla oli kerrankin aikaa käydä shoppailemassa. Suuntasin omaan taivaaseeni, eli Stockmannin kosmetiikkaosastolle. MACillä oli pakko taas vierailla, mutta siitä jossakin toisessa postauksessa. Kiertelin kaikkia ihania osastoja ja huomasin viihtyväni eniten Diorin pisteellä. Pähkäilin hetken Mystics Metallic kokoelman standillä, että Constellation vai Bonne Etoile?

Päädyin kauniiseen Constellationiin.

Lisäksi ostin Diorin huulipunankin, jonka mielessäni ajattelin olevan upea näiden luomivärien kanssa. Esittelen tämän ihanuuden omassa postauksessaan.

Tässä minun syysmeikkini Diorin meikeillä. Vahva ja hieman synkkä meikki, mutta toimiva syksyyn. Meikki ei ole tylsä ja väritön, vaikka se hieman synkkä onkin.

Meikissä käytin Constellation-paletin taupeja ja violettisia sävyjä.

Huulipunana mystisen kaunis Mauve Mystère.

Käytin sisänurkassa ja kulmaluulla highlightina Constellation-paletin vaaleinta sävyä. Liikkuvan luomen sisäosassa vaaleaa taupea ja ulkonurkassa ja varjostuksessa luumuista sävyä. Ulkonurkkaa ja varjostusta terästin paletin tummanvioletilla sävyllä.

Ihan perustyylillä tein silmämeikin ja yhteen sointuvilla sävyillä. Constellation-paletilla onnistuu hyvin myös smokey-tyyppiset silmämeikit.

Constellationin pakkaus on samanlainen, kuin kaikkien muidenkin Diorin viisikoiden.

Kannen alta paljastuu iloinen yllätys ja kaunista katseltavaa. Luomiväreihin on puristettu tähtikuvioita, jotka näyttävät hauskoilta.

Kiinnitin huomiota, että Constellation on loistava paletti korostaamaan vihertävyyttä silmissä väriensä vuoksi. Kokoelman toinen paletti Bonne Etoile taitaa olla suunnattu sinisemmille silmille. Minulla on sinivihertävät silmät, joten uskon molempien palettien toimivan minulla. Bonne Etoile korostaa sinisyyttä ja Constellation vihertävyyttä silmissäni.

Paletin taupe ja luumuinen luomiväri on koostumukseltaan satiinisia, jotka levittyvät kauniin tasaisesti ja jättävät nätin kevyesti hohtavan pinnan. Tummavioletti ja vihertävän kultainen ovat sitten voimakkaammin hohtavia ja kimaltavia. Koostumus on paksuhko ja ne jättävät melko kimalteisen pinnan. Paletin keskimmäinen nappi, eli vaaleanpunainen on koostumukseltaan aavistuksen jauhoisempi, kuin paletin muut sävyt. Luomiväri jättää hohtavan ja hieman ”opaalisen” pinnan.

Kaikki luomivärit toimivat, mutta minusta parhaimmat koostumukset ovat taupessa, luumussa ja tummanvioletissa. Levittyvyys on hyvä pohjustajan päälle ja sävyt ovat helppoja häivyttää ja työstää. Pari vuotta sitten en oikein osannut arvostaa Diorin luomivärejä, mutta nykyään näen sen mikä niissä on se hehkutuksen aihe. Koostumus! Luomivärit ovat äärettömän helppoja käyttää ja työstää. Se on ehdottomasti Diorin vahvuus. Vaikka koostumuksia on hohteella ja kimalteilla, niin Diorin luomivärejä voi käyttää aikuiset ja ikääntyvät naiset. Nuoremmilla ei ole niin merkitystä, että kuinka laadukas koostumus on, mutta mitä vanhemmaksi tulemme, niin sitä suurempaan merkitykseen nousee kosmetiikkatuotteiden laadukkuus.

Kuten nyt jokainen arvaakin, niin eihän tälläiset luomiväripaletit halpaa hubaa ole. Tämäkin Diorin viisikko kustansi 67,00 euroa. Onko se sen arvoinen? Hmm… riippuu kenelle? Ei minusta nuorelle, joka meikkaa satunnaisesti. Aikuisemmalle, kosmetiikkaa harrastavalle ja keräilijälle ehdottomasti sen arvoinen, jos värit miellyttävät. Jos jotain haluat Mystics Metallic kokoelmasta, niin kiirehdi! Nämä kausikokoelmat myydään yleensä nopeasti loppuun ja näitä on turha metsästää laivojen tax free -myymälöistä, sillä Diorin kausikokoelmat eivät tule laivoille myyntiin.

Ihastuttaako vai vihastuttaako Mystics Metallic sinua?

X