
Tänään me tahdotaan
Ihan todella pikainen minipostaus! Aikaa ei yksinkertaisesti ollut tällä viikolla kirjoitella tälle lauantaille kunnon postausta. Päätin nyt kuitenkin lakkauksiani kuivatellessa kirjoittaa jotain. 🙂
Tänään on meidän hääpäivä! Kiirettä on pidellyt järjestelyiden kanssa, mutta nyt alkaa kaikki olemaan reilassa tai ainakin jotenkin. Vitsit, että meille tulee kivat juhlat. Odotan innoissani! Pidelkää peukkuja, että ei sataisi hirveästi ja sää olisi muutenkin suht lämmin, sillä meillä on puutarhajuhlat juhlateltassa. Vihkiminen ja kaikki muukin juhla tapahtuu teltassa. Olen ihan hirmu ylpeä meistä, että saimme näin lyhyessä ajassa järjestettyä juhlat. Järjestelyt aloitimme vasta Pariisin matkan jälkeen, eli hieman yli kuukausi sitten, mutta oikeastaan viimeiset 3 viikkoa ollaan häitä vasta järjestelty toden teolla.
Ehdin toissapäivänä kokeilemaan pikaisen koemeikin itselleni ja ajattelin, että jospa näyttäisin kuvat silmämeikistä. Tämä on siis koemeikki itselleni, enkä vielä tässä vaiheessa tiedä varmuudella, että onko tämä se tämän päivän meikkini. Päätin, että menen fiilispohjalla sitten. 😀
Huulipunan teille jo vilautinkin. Häämeikkini pääpaino tulee huuliin, mutta täytyy silmissäkin jotain olla. En kuitenkaan panosta hurjasti silmiin, vaan teen simppelin ja neutraalin sävyin olevan silmämeikin.
Ulkonurkan varjostuksiin käytän avuksi teippiä, jotta homma nopeutuisi. Minulla on kuitenkin Millan kampauksen tekeminen ja äidilleni lupasin pikakampauksen tehdä. Oman kampaukseni tekee työkaverini. En oikeastaan tiedä minkälainen kampaukseni tulee olemaan, sillä luotan Heliin. Hän tekee minulle jotain hienoa. Toki olemme työn lomassa vähän suunnitelleet. Heli tekee kuitenkin hienomman, kuin mitä itse olisin osannut tehdä. Olen aika rennosti ottava morsmaikku, vai mitä? 😀 Toki on ollut muutama hetkellinen stressauksen hetki, mutta ne eivät ole liittyneet tälläisiin asioihin. Toivottavasti kaikki jatkuu yhtä rennosti juhlan alkuun asti.
Nyt minä viimeistelen lakkaukseni ja lopetan tämän postauksen kirjoittamisen.
Rakkauden täyteistä viikonloppua kaikille! <3
Kommentit
airis: Kiitos! 🙂
Vauhtimamma: Paljon kiitoksia! 🙂
Iluna: Kiitos! Päivä oli kyllä ikimuistoinen. 🙂
Salla: Kiitos. 🙂 Pieni vilaus juhlalookistani onkin jo esillä tämän päivän postauksessa. Tosin siinä ei näy kaikki puvustani, eikä kampauksenikaan kokonaan. 😉 Mutta jotain käsitystä siitä saa. 🙂
Juille: Kiitos! 🙂 Olin aika rento morsian, mutta juuri hetkeä ennen tilaisuuden alkua alkoi jännittää ja hermostuttaa, vaikka luulin toisen kerran olevan ihan helppoa. Ei se ollutkaan. 😀
Sagu: Kiitos! 🙂
Sinzu: Kiitos, kiitos! 🙂
hellin: Kiitos! 🙂 Teippivarjostus on kyllä yksi helpoimpia ja näppärimpiä tapoja tehdä näyttävä meikki.
Pumpulipupu: Kiitos sinullekin! 🙂
Kommentit
Ihanaa hääpäivää ja hurjasti onnea!! 🙂
Lämpöisesti onnea tulevaan päivään!
Oikein paljon onnea,viettäkää ihanat ja ikimuistoiset juhlat! <3
Ihanaa päivää Minna <3 Odotan innolla kuvaa juhlalookistasi!
Onnea vielä teille! Toivottavasti päivä on ikimuistoinen 🙂
Olet ihanan rennonoloinen morsian, joten varmasti nautit päivästä täysillä. Silmämeikki on upea, perinteinen kauniita silmiäsi korostava kauneusmeikki. Ihana! 🙂
Onnea ihan hirveästi, ja ihanaa päivää! 🙂
*mutlitasking* 😉
Oiiikein ihanaa hääpäivää <3
– Sinzu
Ovela meikki, tuo teippivarjostus sen tekee.
Onnittelut naimisiin menon johdosta, toivottavasti teillä oli ihanat juhlat!
Lämpimät onnittelut, niin ihanaa!! 🙂
airis: Kiitos! 🙂
Vauhtimamma: Paljon kiitoksia! 🙂
Iluna: Kiitos! Päivä oli kyllä ikimuistoinen. 🙂
Salla: Kiitos. 🙂 Pieni vilaus juhlalookistani onkin jo esillä tämän päivän postauksessa. Tosin siinä ei näy kaikki puvustani, eikä kampauksenikaan kokonaan. 😉 Mutta jotain käsitystä siitä saa. 🙂
Juille: Kiitos! 🙂 Olin aika rento morsian, mutta juuri hetkeä ennen tilaisuuden alkua alkoi jännittää ja hermostuttaa, vaikka luulin toisen kerran olevan ihan helppoa. Ei se ollutkaan. 😀
Sagu: Kiitos! 🙂
Sinzu: Kiitos, kiitos! 🙂
hellin: Kiitos! 🙂 Teippivarjostus on kyllä yksi helpoimpia ja näppärimpiä tapoja tehdä näyttävä meikki.
Pumpulipupu: Kiitos sinullekin! 🙂