Glitz & Glam

Teema: Halloween - kaksi erilaista mustansilmän maskeeraus tutorialia

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tänään sitten lupaamani tutorial mustansilmän maskeerauksesta. Opetan kaksi eri näköistä mustaasilmää. Toisessa on ns. ”tuore” mustelma ja toisessa jo paranemaan päin oleva.

Ennen kun mustelmaa alkaa tekemään kannattaa miettiä mikä siihen olisi osunut, koska ja minne ”osuman” jälki (eli mustelma) tulee.

Minä käytin tätä tutorialia varten miestäni, mutta tämän voi tehdä ihan helposti myös itselleen.

Tapa 1, eli ”tuore” mustelma

Ota meikkisieneen violettia rasvaväriä, eli voidemaista väriä. Minulla käytössä tässä tutorialissa Grimasin Crème Make-up Pure 601.

Aloitan violetin levittämisen silmän sisänurkasta kevyin pyörivin liikkein.

Tässä voi myös lisäksi käyttää synteettistä sivellintä, jolloin saa silmäluomen reunat väriteltyä tarkemmin.

Käyn silmäluomen rajat läpi ylhäältä…

… ja alhaalta.

Violetin levittelyn jälkeen näyttää tältä.

Pyyhkäisen siveltimestä ylimääräiset violetit värit pois ja otan siveltimeen viininpunaista väriä, joka minulla on Grimasin Crème Make-up Pure 507.

Levitän punaista sisänurkkaan jasilmäluomien rajoille.

Punaisen lisäämisen jälkeen näyttää tältä…

… ja tältä.

Sitten aletaan häivyttelemään ja pehmentelemään jälkeä meikkisienellä pienin pyörivin liikkein.

Lopputulos riippuu siitä kuinka tumman ja rajun näköisen mustelmasta haluaa.

Tässä mustelma valmiina.

Ja toinen kuva mustasilmäisestä miehestäni. ;D

Todellisuudessa silmä olisi todella turvonnut ja silmäluomet punertavammat, mutta niitä ei taiota ihan näin helpolla. 😉 Minä teen jokaisessa Cabaret näytöksessä mustasilmän tällä tyylillä, mutta hieman eri kohtaan silmää. En nyt millään muista, että mitä merkkiä ne töissä käyttämäni violetti ja punainen ovat? Töissä käytän pääsääntöisesti Kryolania, mutta mustelman värit eivät olleet Kryolania, eikä Grimasia… Joka tapauksessa töissä käyttämäni värit ovat helpompia ja sitä kautta nopeampia levittää ja häivyttää tasaisesti, mikä sinällään on aika olennaista, koska yhden laulun aikana teen pari haavaa ja mustansilmän. Näyttelijän on oltava valmiina minuuttia tai paria ennen näyttämölle menoa, jotta hän on ehtinyt hieman hakea latautumista seuraavaan kohtaukseen jossa onkin erilainen tunnelma kuin edellisessä.

Mutta se siitä työasioista jauhamisesta… mennään seuraavaan mustaansilmään.

Tapa 2, eli hieman parantunut mustelma

Aloitan taas ottamalla meikkisieneen violettia väriä.

Tällä kertaa teen mustelman silmän ulkonurkkaan.

Aloitan violetin levittämisen siitä kohdasta mihin haluan tehdä tummimman kohdan, eli se ns. kuviteltu isku olisi osunut siihen kohtaan silmää. 

 Levitellään pienin pyörivin liikkein.

Violetin levittelyn jälkeen näyttää tältä.

Otan siveltimeen viininpunaista väriä.

Taputtelen punaista siveltimellä varovasti noin suunnilleen keskelle violettia aluetta.

Hieman myös yläluomen ulkonurkkaankin.

Tässä välissä mustasilmä näyttää tältä.

Häivyttelen ja pehmentelen jälkeä taas meikkisienellä.

Jos mustelmasta haluaa tuoreemman näköisen, niin värit voi jättää tummemmiksi.

Minä häivytän hieman lisää, koska haluan tehdä parantuneemman mustelman.

Tältä näyttää tässä välissä.

Otan siveltimeen keltaista, joka minulla on Grimasin Crème Make-up Pure 203.

Levitän keltaista violetin värin rajoille ja hieman ulkopuolelle.

Tässä vaiheessa on sitten tämän näköistä. Hieman tuo keltainen väri katoaa valokuvissa.

Häivyttele keltaista siveltimellä tai meikkisienellä. Tässä kuva valmiista mustelmasta.

 Toinen kuva, koska keltainen näkyy hieman huonommin kuvissa.

Ja vielä kolmaskin kuva. 😉

Voit hurjaan halloween maskiin yhdistää mustiensilmien lisäksi luodinreikiä ja haavoja. Vain mielikuvitus on rajana! 😉

Vinkkinä annan vielä, että kannattaa pohjustaa silmä ennen mustelman tekoa silmämeikinpohjustajalla tai puuteroida se kunnolla ennen voidemaisten värien käyttöä. Pysyy paremmin, ettei värit karkaa luomivakoihin ja yms. 😉

Halloween postaukset lähenee loppuaan. Huomenna on vielä varmasti halloweenia, mutta ylihuomisen postaus riippuu siitä ehdinkö/jaksanko hieman kipeänä tehdä toive-tutorialia prinsessameikistä. 😉

Kerron tässä samaan hengenvetoon tulevista meikeistä ja merkeistä joilla silmämeikkejä olen tehnyt. Eli luvassa on meikkiä Lancomella, Isadoran syyskokoelmasta ja Coastal Scentsin Go London paletilla. Lisäksi luvassa on ihonvirheiden peiteaineista ja Color Clubin uutuuslakkojen esittelyä kynsikoristeluissa. 😉 Kaiken näköistä siis. 🙂

Hyvää alkanutta viikkoa anyone! 🙂

X