Glitz & Glam

Teema: Halloween - prinsessameikki tutorial

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Sain viime viikolla meikkitutorial-toiveen, jonka esitti Tähtipölyä -blogin Hani. Toiveena oli prinsessainen meikki, jossa on glitteriä. Tein meikin jossa glitteriä ja timantteja riittää! 😉 Toivottavasti meikkituto on mieleinen Hani. 😉

Halloweenina saa ja pitääkin tehdä täysin övereitä meikkejä ja mikään ei voi olla liikaa. Meikki voi myös olla epäkäytännöillinen. Tavallaan ainut kerta vuodessa kun saa laittautua niin, että vain oma luovuus on rajana. 🙂

Nyt myönnän laiskuuteni… en jaksanut tehdä tutorialia varten meikkiä molempiin silmiin, vaikka omana tapana on ollut tehdä meikkaukset kokonaan. Flunssa on päällä, mutta halusin silti saada tehtyä tämän toivetuton. 😉

Meikin ideana on olla kuulas, tyttömäinen ja blingaava. 😉 Tämä on myös kätevä tapa meikata näyttävä meikki heille, joille taidokas häivyttely on vielä hieman hankalaa. Meikin näyttävyys rakennetaan oikeastaan glitterillä, tekoripsillä ja muilla koristeilla, joiden liimailu ei vaadi suurempia taitoja.

Kuten moni minun tyylini jo tunteva huomaa, niin tämä ei ole ihan ominaisin tyyli minulla. Silti oli hauska tehdä super-tyttömäinen ja prinsessamainen meikki kaikkine glittereineen, timantteineen ja kukkineen.

Käytän meikissä luomivärejä, jotka ovat todella hohtavia ja kimalteisia. Lisäksi hyvä pigmenttisyys on aika tärkeää, jotta värit ja sävyt erottuvat glitterikuorrutuksen alta.

Olen ensin tehnyt meikkipohjan, meikannut kulmani ja käytän silmämeikinpohjustajaa.

Aloitan vaaleimmasta luomiväristä, joka minulla on Goshin Effect Powder Kiss.

Levitän Kissiä kulmaluulle…

silmän sisänurkkaan ja…

siitä luomivaon yläpuolta pitkin kulmaluulle.

Kissin laitoin jälkeen näyttää tältä.

Vaikka W7 Neon paletin pinkki ei ole voimakkaasti hohtava, niin käytän sitä silti sen huippu hyvän pigmenttisyyden vuoksi.

Leivitän pinkkiä liikkuvalle luomelle.

Pehmennän rajaa luomivaossa hieman.

Varjostukseen käytän Make Up Storen Pollutionia, sillä se on erittäin pigmenttinen mattamusta.

Levitän mustaa luomivakoon ulkonurkasta aloittaen.

Musta muuttaa pinkin ja vaaleanpunaisen ansiosta sävyään hieman violettiseksi, mutta se ei haittaa, vaan päinvastoin. 😉

Rajaan mustalla luomivärillä myös alaluomea.

Teen varjostuksen muodosta pyöreähkön, jotta saadaan hieman suuri silmäisempi ja hämmästyneen näköinen vaikutelma tähän prinsessameikkiin.

Häivyttelen hieman mustaa ja pehmentelen sen jälkeä. Häivyttelyn ei tarvitse olla huippuhyvä.

Seuraavaksi käytän jauhemaista ja kimalteista luomiväriä, joka minulla tässä meikissä on Mineralsin Pink Magic. Aplikaattori on hyvä tässä, mutta sivellinkin toimii.

Aloitan Pink Magicin levittämisen taputellen liikkuvalleluomelle.

Seuraavaksi luomivakoon ja luomivaon yläpuolelle.

Häivyttelen hieman ylöspäin luomivaon yläpuolelta kulmaluuta kohti.

Tässä vaiheessa näyttää tältä. Kuten näette, niin mustaa varjostusta ei ole häivytelty pehmeästi vaan se näkyy selvästi. Se ei haittaa, koska päälle on tulossa glitteriä.

Seuraavaksi lisään alaluomelle myös Pink Magicia.

Ulkonurkasta sisänurkkaan kohti.

Pehmennään ja häivytän hieman rajoja.

Teen mustan rajauksen, joka minulla on geelilineria, mutta tähän käy eyeliner, tussi tai kajal-kynä.

Seuraavaksi tehdään glitterinen rajaus. Minä tykkään ostaa glitterit irtonaisina ja käyttää niiden kiinnittämiseen Mixing Liquidia. Näitä Mixing Liquideja on Make Up Storella, mutta myös Graftobianilla, joka on MUSiin verrattuna paljon edullisempaa. Graftobianin vastaava tuote kulkee nimellä Magic Set.
Eli kastan ensin rajaussiveltimen Mixing Liquidiin ja…

… sen jälkeen glitteriin. Rajauksessa käytin Make Up Storen Astro -irtoglitteriä. Glitterirajauksen voi myös tehdä valmiilla glitter eyelinerilla.

Teen lyhyitä vetoja mustan rajauksen reunaa pitkin. Kun glitteri loppuu siveltimestä, niin kastan taas siveltimen Mixing Liquidiin ja sen jälkeen glitteriin.

Rajaus valmiina.

Seuraavaksi kastan aplikaattoria ihan vähäisen Mixing Liquidiin ja sen jälkeen glitteriin. Valitsin kymmenistä glittereistäni tälläisen vaaleanpunaisen. Tämä glitteri on ebayn tilauksia, joka ei maksanut oikeastaan juuri mitään.

Taputtelen glitteriä aplikaattorilla silmäluomelle aloittaen liikkuvasta luomesta.

Taputtelen luomivaon yläpuolelle hieman ohuemman kerroksen glitteriä.
Kun glitteriä on omaan makuun tarpeeksi, niin annetaan Mixing Liquidin hetken kuivahtaa ja tehdään muuta sillä välillä.

Laitan ripsiliimaa alustalle.

Kastan meikkisiveltimeni toisen pään liimaan ja…

Laitan liimaa siihen kohtaan johon haluan koristeen liimata. Tässä voi käyttää ripsiliimaa tai iholiimaa.

Otan varovasti pinseteillä kuivakukan kiekosta, joka on tietysti väriltään pinkki! 😀

Painan kukan varovasti liiman päälle. Teen uuden liimapisteen luomelleni.

Liimaan kynsitimantteja koristeeksi ja teen uuden liimapisteen ja taas liimaan timantin.

Vinkki näiden timanttien liimailuun… Eli tee liimapiste ensin kohtaan johon haluat timantin (tai muun koristeen), kasta jokin työkalu (esim. dotting tool, hammastikku, siveltimen toinen pää jne.) todella, todella vähän liimaan. Näin saat noukittua timantit helposti kiekosta, sillä timantti jää kiinni työkaluun ja siitä se on helppo painaa kiinni kasvoille.

Lisäsin eri kokoisia timantteja ja toisen kukan silmän sisänurkkaan.
Nyt glitterit ovat kiinnittyneet hyvin silmäluomelle ja Mixing Liquid on kuivahtanut, joten rajaa voi häivytellä siveltimellä kulmaluulta.

Lopuksi voi laittaa hieman maskaraa omille ripsille, tehdä alaluomelle sisärajaus mustalla ja liimata tekoripset. Käytin tässä meikissä ylä- ja alaripsiä, jotka molemmat ovat Grimasin. ”Tuunasin” itse yläripsiä liimaamalla niihin kynsitimantteja. Liimana käytin ripsiliimaa, mutta tässä voi käyttää vaikka pikaliimaa jos haluaa. Toki kannattaa ensin varmistua, ettei liiman höyryt ärsytä silmiä, vaikka liima olisikin kuivunut. Eli ennen ripsien laittoa liimataan samalla menetelmällä kuin ihollekin timantteja. Ensin liimapiste siihen kohtaa mihin timantin haluaa ja sitten timantti päälle. Anna liiman kuivua kunnolla ennen kun alat liimailemaan ripsiä itsellesi.

Laitoin korostukseksi poskipäille NARSin Albatrossia. Poskipunana vaaleanpunainen NYX Mosaic Powder Rosey, jolla saa nuoren tytön punaisuutta poskille. Huulipunaksi tottakai ihanaa pinkkiä. ;D Rajauksessa NYX Long Pencil Lip Pinky ja huulipunana Grimasin Lipstick Pure 5-10. Päälle kiilloksi käytin kirkasta kimalteista NYX Round Lip Gloss Shiny Ice.

Prinsessainen look on valmis! Vain vaaleanpunainen unelmapuku ja kruunu puuttuu. 🙂

Loppuun vielä muutama lähikuva silmämeikistä. Olen ylpeä siitä miten sain glitterit kuvattua aika hyvin. 🙂 Yleensä ne jää hieman piiloon, mutta nyt sain meikkauspisteeni valot ja kameran salamavaon osumaan niihin kauniisti. En ole käsitellyt yhtäkään kuvaa kuvankäsittelyllä ja näin hyvin onnistu. 🙂 Tutorial-kuvissa en ole mennyt lähemmäs meikkauspisteeni valoja, joten siksi niissä glitterit ei blingaa noin kauniisti.

Bling Bling! Eikös olekin monikäyttöisiä noi kynsikoristeet?

Iskeekö sinuun tälläiset todella blingaavat ja yltiö tyttömäiset meikkikuvat tai meikit? Onko tässä tarpeeksi prinsessamaisuutta?

X