Glitz & Glam

Toimiva ripsiseerumi Suomesta - BTB13 Eyelash Serum

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Ihan ensiksi haluan kiittää teitä ihania onnitteluista ja kauniista sanoista, joita laitoitte eiliseen synttäripostaukseen, Facebookiin ja Instagramiini. Vastailen tänään teidän onnittelukommentteihinne. Kiitos! On mahtavaa blogata kanssanne. Ja sitten päivän aiheeseen…

Vieläkö ripsiseerumit ovat suuri villitys? Voi olla, että olen väärässä, mutta oman käsitykseni mukaan ne eivät olisi yhtä suosittuja, kuin esimerkiksi 3-5 vuotta sitten. Tieto prostaglandiiniasta ja sen johdannaisista on varmasti tavoittanut kuluttajat. Ne seerumit, jotka todella tehoavat, ovat myös sellaisia, että saadakseen jotain, joutuu mahdollisesti tinkimään jotain turvallisuudestaan. Kun valmistajat kikkailivat 2012-2013 kuluttajia hämäävällä tavalla, meni usko varmasti monellakin seerumeihin. Mitä uskaltaa käyttää, jotta siinä ei olisi tuota silmänpainetaudissa käytettyä prostaglandiinia tai sen johdannaisia?

Kyllä niitä lääkeaineettomiakin seerumeja on. Ne eivät vain ole yhtä tehokkaita, kuin prostaglandiinia sisältävät. Olen joitakin kertoja saanut tiedustelua halukkuudestani testata ripsiseerumeja. Kerrankin tuotetta markkinoitiin minulle luonnollisena, mutta INCI-listaan kurkkaaminen paljasti, että ko. seerumi sisälsi koralleista saatavaa prostaglandiinia. Sitähän tehdään synteettisesti, että saadaan orgaanisena. Valitettavasti testiin tarjotut seerumit ovat olleet prostaglandiinia sisältäviä, joten olen jättänyt väliin. On ollut kiusausta, mutta olen päättäväisesti päättänyt jättää testaamatta. Sen verran paljon olen lääkäreiden lausuntoja aineen haittavaikutuksista lukenut.

Aloitin ripsiseerumien käytön vuonna 2013, kun raskaus teki jotain ripsilleni. Aloitin Mavalan seerumilla ja myöhemmin ostin Talikan seerumin, jota käytinkin viime syksyyn asti. Näissä mainitsemissani seerumeissa ei ole tuota lääkeainetta, eikä mitään sen johdannaisia. Siitä syystä ne eivät kasvattaneet minulle pitkiä ripsiä, mutta koin ne silti hyödyllisiksi ja sain apuja ripsien kuntoon. Silmäripset ovat karvoja siinä missä hiuksetkin. Nekin saattavat tarvita hoitoaineita ja kosteutta pysyäkseen kunnossa ja kauniimpina. Olen siis ripsiseerumin vannoutunut käyttäjä, mutta vältän prostaglandiinia sisältäviä seerumeja.

No niin… Nyt on pohjustettu seerumeista ja voinkin kertoa testaamastani BTB13 Eyelash Serum -ripsiseerumista. I love me -messuilla kävin tutustumassa kotimaisen Naviter Cosmeticsin tuotteisiin. Sain myös testaukseen kotimaista luonnonkosmetiikkaa EkoPharmalta ja kantasoluteknologiaa sisältävän BTB13:n tuotteita. Ripsiseerumista intouduin, sillä Talikani alkoi vedellä viimeisiään ja oli kiva kokeilla jotain muuta. Tein nopean silmäilyn INCI-luetteloon ennen käytön aloitusta. Ihan siltä varalta, jos tuotteessa onkin prostaglandiiniajohdannaisia. En huomannut sellaisia.

ripsiseerumi1

Koska ripsiseerumi on ollut jo vuosia käytössäni, niin en odottanut BTB13 Eyelash Serum -ripsiseerumilta mitään erityistä. Odotuksissani oli, että ripset pysyisivät samassa kunnossa.

ripsiseerumi

Kun Talikan ja Mavalan seerumit levitettiin harjalla ripsiin maskaran tapaan, BTB13 seerumi levitetään ripsityveen eyelinerin tavoin. Pakkauksen ohjeissa neuvotaan käyttämään ensimmäiset viikot aamuin illoin. Tuon jälkeen iltaisin riittäisi. Minä aloitin suoraan sillä iltaisin annostelulla. Seerumi levitetään pienen siveltimen avulla pestyille kasvoille, aivan ripsityveen. Olen käyttänyt myös alaripsilleni seerumia.

beautyblender20

Koska en odottanut seerumilta muuta kuin ripsien kunnon ylläpitoa, ei minulla ole sivusta otettuja ennen ja jälkeen -kuvia. Tai noh, ne jälkeen -kuvat saisin helposti, mutta mitä hyötyä, jos ei ole ennen -kuvia? Joten kaivelin monet meikkikuvat, joissa minulla on maskaraa, mutta silläkin tavoin voidaan tehdä kuvatodisteellista tulkintaa seerumin tehosta. Ilman maskaraa ripseni ovat hyvin huomaamattomat, kuten näkyy.

lumene7

Kuvassa minulla on Lumenen uutuus maskaraa True Mystic Volumea. Maskara on mahtava nostattamaan ripsiä ja tuomaan ne esiin, mutta ei mikään maskara tyhjästä pysty nyhjäisemään.

lumene6

Huomasin noin kuukauden seerumin käytön jälkeen, että ripseni ovat kasvaneet ihan hieman. Ne myös olivat tuuheammat ja oikean silmän ulkonurkassa oli vihdoin ripset vähän saaneet pituuttakin. Minullahan on oikeassa silmässä nukkemaiset ripset ja vasemmassa sitten kissamaisempi muoto ripsirivistössä. Pelästyin, kun rekisteröin ripsieni kasvaneen. Tein uudelleen tarkistuksen BTB13:n ripsiseerumin INCI-listaan. Uskottava se oli, ei sieltä löytynyt prostaglandiiniajohdannaisia.

ripsiseerumi3

Tässä kuvassa minulla on Shiseidon Full Lash Volume Mascaraa.

Jotta saamme vähän vertailukohtaa, niin otetaan kuva ripsistäni viime kesältä. Ajalta, kun en vielä käyttänyt BTB13 Eyelash Serum -ripsiseerumia. Maskarana minulla on muistaakseni YSL:n Baby Doll -maskaraa, joka on minulla yksi parhaimpia. Vaikka maskara on eri, niin se ei selitä kaikkea. Kun nyt kaikki maskarat antavat paremman tuloksen, kuin ennen.

Tässä myös kuva viime kesältä. Olin tuolloin tosi tyytyväinen ripsieni kuntoon, sillä ei minulla ole mitään megaräpsyjä, vaan tuollaiset kohtuullisen tuuheat, mutta lyhyehköt. Ne taipuvat kyllä tehokkaasti pelkästään maskaran voimalla.

Sitten vielä vertailukohtaa ajalta ennen BTB13:n seerumia ja seerumin käytön jälkeen. Tämä kuva loppukesältä/alkusyksyltä, kun en vielä käyttänyt BTB13:n seerumia.

ripsiseerumi2

Tässä sitten kuva kuukauden käytön jälkeen. Eli ei vielä se paras tulos, mutta selkeä muutos jo näkyy. Molemmissa kuvissa olen käyttänyt IsaDoran Grand Volume Lash Styler Mascaraa.

Valitettavasti kuviin ei ripsiä pysty vangitsemaan niin hyvin, kuin miten silmin eron näkee. Eron pitäisi olla ihan huikea. Olette varmasti asian huomanneetkin blogeissa maskarapostauksissa? Maskaran pitää olla aivan surkea tai todella käyttäjän ripsille täydellinen, että kuvista näkee eroavaisuuksia. Kun puhutaan tyyliin millin erosta, niin se on vähän haastavaa havaita. Kuitenkin mieheni on kanssa huomannut ripsieni pidentymisen. Wuhuu! Siitä tiesin, että en kuvittele tätä, vaan se on totista totta.

Jos et yläripsistä näe eroa, niin vertaile alaripsiäni. Niistä sen eron todella huomaa. Sen olen huomannut, että nyt hieman pidempinä ripseni eivät ole yhtä tanakasti ylöspäin taipuvat, kuin lyhyempinä olivat. Kaarevuus on loivempi, vaikkakin edelleen ripseni kyllä taipuvat pelkästään maskarasta. Siinä kaarevuudessa on mahdollisesti yksi syy, että kuvissa ero ei ole niin selkeä, koska kuva ei ole kolmiulotteinen.

ripsiseerumi1

Mitä BTB13 Eyelash Serum sitten sisältää?

BTB13™ (Oroottihappo, L-karnitiini, hyaluronihappo): aktivoi kantasoluja tuottamaan uusia, terveitä soluja
Ribes Nigrum (Mustaherukka) Leaf Extract: hoitava
Myristoyl Pentapeptide-17*: ripsiä pidentävä ja tuuhentava
Lonicera Caprifolium (Tuoksuköynnöskuusama) Flower Extract Lonicera Japonica (Kirjokuusama) Flower Extract
D-Alpha Tocopherol (Luonnollinen E-vitamiini): antioksidantti

*Luomutuotantoa

Ripsiseerumista löytyikin kivasti INCI-lista, jossa on selitettynä ainesosat. Tutkin ja pohdin ennen tämän löytymistä, että mikä näistä on se, joka saa ripset pitkäikäisemmiksi tai kasvamaan hieman enemmän ennen irtoamista. Tulin tulokseen, että se on Myristoyl Pentapeptide-17. Tuo peptidin on huomattu olevan monelle toimiva ainesosa ripsien hoidossa ja onkin yleistynyt lääkeaineen välttelyn seurauksena ripsiseerumeissa.

Yhden silmäripsen kasvukausi on noin 6 viikkoa. Prostaglandiinia sisältävät seerumit perustuvat siihen, että ripsikarva kasvaa nopeammin ja sen kasvukausi on pidempi. Näissä seerumeissa, joissa tuota ko. lääkeainetta ei ole, perustuu ripsien pieni pituuden lisääntyminen ja tuuheus pidennettyyn kasvukauteen. Myös hoitavat aineet pitävät ripset paremmassa kunnossa ja näin vastustuskykyisimpinä. Mutta nämä ovat sellaisia, jotka eivät valitettavasti kaikille tuo tulosta. Itse olen nyt kuitenkin esimerkkitapaus, jolla näköjään toimi tämä BTB13:n ripsiseerumi jopa tuuheuttavana ja ripsiä kasvattavana. Tuotteesta sanotaan, että paras tulos näkyy 3-4 kk:n käytön jälkeen. Minulla on nyt käyttöä takana melkein 4 kk. Kuvissani käyttöä on takana 1-2 kk. Mutta mielestäni muutosta ei tuon jälkeen ole enää tullut. Tai sitten en vain ole huomannut. Tällaiset ripsiseerumit tulee olla arkirutiinissa. Vain säännöllinen ja pitkäaikainen käyttö voi tuoda tulosta. Ripsien kunnon, tuuheuden ja pituuden lisääntyminen tapahtuu niin hitaasti, että herkästi se oma silmä tottuu, eikä huomaa muutosta.

Minusta tuli nyt BTB13 Eyelash Serum -ripsiseerumin vakiokäyttäjä. Minun on pakko ostaa uusi tämän testiini saadun loputtua, jos haluan säilyttää tämän pituuden ja tuuheuden ripsissäni. Jos lopetan käytön, niin ripsien pituus palautuu seuraavien ripsikarvojen elinkaaressa. Eli ne uudet eivät enää kasva pidennettyä kasvukautta ennen lepovaiheeseen siirtymistä.

Suomalainen BTB13 Eyelash Serum maksaa noin 48,00 € / 8 ml. Tuote säilyy avaamattomana 24 kk ja avattuna 6 kk. Jos tuotetta käyttää vain iltaisin, niin seerumi saattaa riittää pidempääkin, kuin 6 kk. Itse uskoisin, että oikealla säilytyksellä käyttöikää voi pidentää. Ei se sillä sekunnilla mene pilalle, kun 6 kk avaamisesta tulee täyteen.

BTB13 myydään kauneushoitoloissa. Jälleenmyyjät löydät täältä. Sen lisäksi tämä ripsiseerumi löytyy muutamasta verkkokaupasta: Keltainen Salonki, Ihokeskus.fi ja Laser Tikka.

Oletteko muuten rekisteröineet kuvistani, että ripseni olisivat muuttuneet ihan vähän näyttävämmiksi? Tässä seerumissa on selitys, jos olette huomanneet. Vähän olen edelleen skeptinen ja mietin, että onko tämä liian hyvää ollakseen totta, mutta mitä ilmeisimmin tämä seerumi on saanut pidennettyä hieman ripsieni kasvukautta.

Ripsiseerumi saatu valmistajalta.
X