Glitz & Glam

Tutorial: smokey eye meikki vaihe vaiheelta

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tässä tämä kauan sitten lupaani tutorial smokey meikistä. Pahoitteluni, että kesti. 🙁 Minulla on ollut kaiken näköistä kiirettä ja olin (olen vieläkin vähäisen) sitkeässä flunssassa. Tutorialien teko vie aikaa todella paljon kaikkine kuvineen ja teksteineen, mutta siis nyt sain sen tehtyä. 🙂

Smokey meikkiin on yhtä monta tapaa, kuin on tekijääkin. Tässä tutorialissa on otettu huomioon, että se olisi mahdollisimman helppo häivyttää. Taitavat häivyttelijät tekevät eri tavalla, mutta he eivät tarvitsekaan opetusta enää. 😉 Taitavimmat tekevät kauniin smokey meikin kahdella luomivärillä, mustalla ja valkoisella. Jos taidat jo häivyttelyn hyvin, niin voit jättää nudeluomivärin pois tai sitten vaalean harmaan luomivärin.

Tämän meikin voi myös tehdä vaikka violetilla tai sinisellä. Eli ihan oman mieltymyksen mukaan.

Meikki on aika pitkälti NYXin tuotteilla tehty. Meikkipohjana NYXin HD Primer ja meikkivoide sävyltään Nude. Puuterikin on NYXin tällä kertaa. 😉
Kulmat tein mahdollisimman luonnollisiksi, mutta kuitenkin meikatuiksi. Käytin Smashboxin kulmaväri-geeliliner paletin Taupea kulmiini.
Poskilla käytin taas NYXin mosaiikki poskipunia. Poskipäillä korostuksena Highlight, poskiluiden alla varjostuksena Latte ja poskipunana Rosey.

Ensiksi levitetään silmämeikinpohjustaja, joka tällä kertaa minulla on NYXin valkoinen silmämeikinpohjustaja.

Alaluomelle levitän siveltimällä pohjustajaa…

… ja tasoitan sormella.

Teen smokey meikin NYXin Smokey Look Kit paletilla, jolla tein myös mustan silmämeikin ja olen muutenkin käyttänyt palettia eri meikeissä… mm. W7 NEON paletin kanssa.

Ensiksi otan helmiäisnudea. Tämän voi myös jättää väliin tai korvata puuterilla tai mattaisella nudeluomivärillä.

Levitän luomivärin liikkuvalle luomelle…

… ja kulmaluulle.

Sen jälkeen helmiäisvalkoinen.

Levitän helmiäisvalkoisen sisänurkkaan ja…

… ja liikkuvalle luomelle.

Myös kulmaluulle.

Seuraavaksi käytän vaaleaa harmaata.

Taputtelen kevyesti siveltimällä ulkonurkasta liikkuvan luomen päälle ja sieltä sisänurkkaa kohti.

Ennen kun aloittaa tummien luomivärien käytön, niin kannattaa laittaa silmien alle irtopuuterilla puuterijarrut, sillä smokey meikin teossa musta luomiväri karisee paljon ja jotta meikkipohjaa ei ihan sotkisi, niin puuterijarrut on ehdottomat! Eli taputtele irtopuuteria vipalla paksu kerros silmien alle.

Seuraavaksi käytän rusehtavaa harmaata, mutta tähän voi valita esimerkiksi tästä paletista minkä vaan harmaan. Itse tein tästä hieman lämpöisemmän smokey lookin, siksi käytin myös helmiäisnudea pohjalla.

Taas taputtelen luomivärin ulkonurkasta liikkuvalle luomelle ja siitä kohti sisänurkkaa.

Tässä vaiheessa pitäisi näyttää tältä.

Lopuksi otan paletin syvimmän mustan.

Taas taputan kevyesti ulkonurkasta liikkuvalle luomelle ja siitä kohti sisänurkkaa.

Toistan kerros kerrokselta.

Kuten huomaatte, niin mustaa on karissut puuterijarrujen päälle.

Sitten häivytetään mustan rajaa ulkokulmasta sisäkulmaa kohti.

Uudestaan ja uudestaan.

Jos haluaa pyöreän mallisen smokey meikin, niin tässä vaiheessa voi tehdä rajauksen, mutta tässä tutorialissa tehdään kissamainen smokey look.

Tehdään mustalla luomivärillä kissamainen muoto silmän ulkonurkasta kohti ohimoa yläviistoon.

Häivytellään rajoja ulkonurkasta sisänurkkaa kohti.

Häivyttelyjen jälkeen näyttää tältä.

Tässä meikissä käytän kajalia rajauksiin. Tähän tietysti käy eyeliner, ”kakkuliner” tai geeliliner.

Rajaan alaluonta vain vähän matkaa.

Jatkan rajausta silmän oman linjan mukaisesti ylöspäin.

Sen jälkeen rajataan yläluomi ja liitetään ala- ja ylärajaus toisiinsa. Tyhjä kohta väritetään.

Rajauksesta tulee oman silmän muotoa myötäilevä ja on helpompi saada samanlaiset rajauksen molempiin silmiin.

Pehmennän rajausta synteettisellä viistosiveltimellä.

Alaluomelle tehdään samoin.

Seuraavaksi levitetään mustaa luomiväriä alaluomelle kajal-rajauksen päälle.

Sen jälkeen tummaa harmaata, joka levitetään puoleen väliin alaluonta.

Lopuksi vaaleaa harmaata ulkonurkasta sisänurkkaan asti.

Lisätään helmiäisvalkoista highlightiksi aivan silmän sisänurkkaan.

Häivytellään kulmaluulta vielä rajoja helmiäisvalkoista apuna käyttäen.

Jos tuntuu, että haluaa tummemman smokey meikin, niin lisätään mustaa.

Taas ulkonurkasta sisänurkkaa kohti.

Häivytellään vielä rajoja.

Häivytellään alaluomelta rajoja.

Ulkonurkasta sisänurkkaa kohti.

Valmis! Poistetaan puuterijarrut puuteri- tai poskipunasiveltimellä. Jos musta silti on päässyt sotkemaan poskiasi, niin ne saa helposti puhdistettua vanulapulla ja/tai meikkisienellä, missä on meikkivoidetta.

Lisätään ripsiväri ja/tai tekoripset. Tehdään alaluomen sisäpuolelle ns. vesirajaan mustalla kajalilla rajaus.

Helmiäishohtoisuuden vuoksi salamavalo syö tummuutta meikistä, mutta iltameikkinä olisi hyvin utuinen ja savusilmäinen meikki.

Olen nyt tehnyt tutorialin smokey ja mustaan silmämeikkiin NYXin Smokey Look Kit paletilla. Lisäksi olen käyttänyt muissa meikeissä palettia lisänä. Olen tykännyt paletista, sillä luomivärit ovat kauniita ja pigmenttisiä. Lisäksi paletti on käytännöllinen väreiltään ja harmaan ja mustan eri sävyjä vaihtelemalla voi tehdä eri näköisiä smokey ja tummia silmämeikkejä. Suomessa NYXin palettia myy www.pretty.fi ja hintaa paletilla on 15,90 euroa. Jenkkilässä paletti maksaa 13 USD + postikulut, joten edullinen on täällä Suomessakin ko. paletti! Muitakin NYXin tuotteita löytyy www.pretty.fi:stä joita käytin tässä meikissä.

Oliko tutorialistani apua kenellekään? Blogissani käydään paljon googlen kautta hakusanalla smokey eye meikki, joten ajattelin,että tutorialille on kyllä kysyntää. 😉

X